Gigantti teki oharit!

TheManWithNoName

V-käyrä on ollut tällä viikolla korkealla...
Tilasin maanantaina Gigantin puhelinmyynnistä uuden pesukoneen asennuksineen. Se piti toimittaa ja asentaa tiistaina. Minun piti olla varautunut olemaan kotona klo 12:sta 18:aan. Sanoin tarvitsevani myös tärinänvaimennuskumit koneen alle. Tilausvahvistuksessa, jonka sain sähköpostiini, mainittiin ne sekä asennus ja vanhan koneen poisvienti.
Tiistai koitti. Sain aamupäivällä tekstarilla vahvistuksen toimituksesta. Mutta kukaan ei tullut eikä edes soittanut.
Eilen keskiviikkona sovittiin, että toimitus ja asennus tapahtuisi tänään. Minun piti jälleen olla varautunut olemaan kotona klo 12:sta 18:aan, klo 14–18 ei kuulemma ollut "riittävä ikkuna". Korostin puhelimessa, että tärinänvaimennuskumit ovat tärkeät, koska lattiassa on kaivon takia huomattava kaato. Hyvitykseksi tiistaisesta oharista asennus luvattiin maksutta.
Kun miehet tänään tulivat, kumeja ei ollut mukana eikä heillä ollut tilatusta asennustyöstä mitään tietoa. He yrittivät saada minulta allekirjoituksen rahtikirjaan ja sanoivat, että toisivat kumit myöhemmin. Sanoin, etten allekirjoita yhtään mitään, ennen kuin kone on paikoillaan ja kumitassut sen alla.
Koska toimitus ei tänään tapahtunut tilaamallani tavalla, ilmoitin Gigantille katsovani tilaussopimuksen rauenneeksi sopimusrikkomuksen johdosta. Kaksi työpäivää tuhraantui ko. paskalafkan vuoksi.
On se kummallista, että myyntiä pitäisi saada aikaan, mutta asiakkaasta ei osata huolehtia!
Olen ostanut runsaan neljän vuoden aikana Gigantista tietokoneen, television, kännykän ja mikroaaltouunin ynnä muuta pientä. En osta sieltä enää ikinä yhtään mitään!

4

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei giganttiin

      Tyhmyydestä sakotetaan.

    • Pöllöjä

      on sinullakin murheet, iso mies itkee.. Osta kone.. Vie ite ja asenna !! Toivotonta, täällä uliset.. Ymmärtäähän sen jos ei pysy meisseli omassa kourassa !

      Asiaa : giganttinen asennuksista vastaa alihankkija, koneasenneksia yhdellä työparilla on useita jopa 13 - 20 konetta/ päivä. Nämä tekevät fyysistä pitkää työpäivää, juoksevat ilman taukoja. Suurin ongelma muodostuu varmasti yksinkertaisesta ongelmasta.. Kaikki haluavat koneensa klo 12 - 18 välisenä aikana. Minulla ei ole ollut ongelmia ostamisenkin tuotteiden / lisäpalvelujen kanssa kyseessä liikkeessä asioidessani.

      • Sopimusrikkomus!

        Jos kaikki haluavat koneensa klo 12-18 välisenä aikan ja koneen asentajien täytyy tehdä jopa 20 konetta/päivä on Gigantin vika, jos ei aikataulut pidä.
        Se on selvää asiakkaan halveksuntaa ja välinpitämättömyyttä.


    • ei koskaan

      Et ole ainoa pettynyt.
      Odotin kuukauden ennekun sain asiat kuntoon.
      Mutta totuus on.
      Vain tyhmä ostaa Gigantista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7574
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe