Pukeuduin eilen kotona naisten mohair paitaan,kaulahuiviin ja laitoin tumput housuihini toisen kiin että muna oli lapasen peukalo osassa. No hetken käveltyäni tuli vastaan alkavassa metsässä 40 nainen kun huomasi minun vaatetukseni ja ihmetteli munalla täytettyä lapasta joka pilkoitti housuista ulkona, olihan siinä vielä huivi laitettu niin että kerää oikein huomiota. No nainen pysähtyi katsomaan minua ja kysyi mikä on ongelmani niin vastasin että hanskan haluaisin no nainen tähän vastasi että onnistuu jos toteuttaisin hänen vaatimuksensa no päätin ryhtyä leikkiin kun itse kerjäsin. Nainen otti kädestäni kiinni ja vei syvemmälle metsään hän käski mennä polvilleen ja nuolla hänen hikistä ja karvaista pilluaan. No hetken nuoltuani nainen käski myös nuolla persereikää ja samalla hieroin klitorista kun nainen oli tullut niin luulin että oli minun vuoroni ja niin olikin mutta nainen sanoi että haluaa laittaa kepin pyllyyni eikä hän kyllä paljoa kysellyt lupaa ennen kuin survaisi kepin sisääni. No siinä keppi pyllyssä ilman takkia muna pystyssä metsässä tuntemattoman naisen käskytyksessä petyin sitten kun nainen sitoi käteni selän taakseni ja sanoi että seuraa häntä. No lähdimme kävelemään kohti naisen asuntoa ja asunnossa sitten alkoi tapahtua kun nainen sitoi minut häpeä paaluun. Siellä minä sitten pylly pystyssä olin ja ihmettelin kun nainen ***** minua suuhun ja pyllyyn trap onilla. Aikaa kului varmaan noin 3-4 tuntia kun hän siinä minua ***** käski nuolla hänelle varmaan noin 20orkkua. Viimein hän päästi minut irti ja kysyin paikat sattuen sitä runkkuani niin nainen vastasi että nyt runkkaat itsellesi 5 orgasmia ja hän istuu edessäni karvainen ***** paljaana. Siinä sitten runkatessani nainen ***** minua välillä dildolla suuhun ja levitteli omi spermojani naamalleni jouduin muös nuolemaan naisen sormia joilla sormitti minua itseään pyllyy. Nainen sanoi että en pääse pois jos en lupaudu hänen huoraksi jatkossakin kun oli kuvannut tämän session. Eikai siinä sitten muuta vaihtoehtoa ole kuin lupautua. Huomenna olisi kuulemma paljon rankempaa touhua luvassa sanoi nainen. Tämän päiväinen oli vasta kuulemma ollut alku lämmittelyä.
vanhempi nainen nöyryytti
nöyryytys
1
1850
Vastaukset
- MerkkiErkki
Sulla kävi tuuri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057