Unesta herääminen ja tukehtumisen tunne :((

Löytyykö ketään muuta joka kärsisi samasta häiriöstä?

Olen kärsinyt nyt kolmisen vuotta aivan uudenlaisesta ilmiöstä, joka toistuu useana yönä, ehkä keskimäärin kerran viikossa. Herään kesken unen kauhun vallassa, koska uskon, että olen nielaissut jonkun esineen, mihin pelkään tukehtuvani. Esine on ollut esim. puukko, pingispallo, purkkapallo, neula jne. Viime yönä se oli jonkinlainen "verkko" ja kesti varmaan puoli minuuttia ennen kuin heräsin 100 %:sti ja tajusin kaiken olevan vain uneen sekoittunutta harhaa. Usein kumarran pääni sängyn laidalta lattiaa kohti että painovoima valuttaisi esineen takaisin pois nielusta.

"Painajainen" on toistunut niin monta kertaa, etten enää koe samanlaista kauhua / kuolemanpelkoa kuin ensimmäisillä kerroila.. Jotenkin osaan paremmin jo hallita stressireaktiota mikä siitä syntyy, ja siitäkin huolimatta adrenaliinia alkaa virrata ihan riittävästi, että takaisinnukahtaminen on vaikeaa. Olen huomannut, että häiriö ilmaantuu todennäköisemmin jos päivällä on ollut stressiä tai jos nukkumaanmeno on ollut rauhaton.

Nyt pitäisi lääkärille aikaa varata. Toivottavasti asia vaan otetaan tarpeeksi vakavasti ja ohjattaisiin jatkotutkimuksiin, kun omaan elämänlaatuun tämä ongelma vaikuttaa niin paljon. Olisin vain siis kiinnostunut tietämään, kärsiikö kukaan muu vastaavasta.. Oletteko löytäneet jotain apua?
6329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lääkkeitä ? Jos syöt, mitä ?

Äänestä
  • Ei mene lääkkeitä, eikä ole perussairauksia. Lisäravinteena menee D-vitamiini ja Omega-3.

    Äänestä

  • unihäiriöinen kirjoitti:

    Ei mene lääkkeitä, eikä ole perussairauksia. Lisäravinteena menee D-vitamiini ja Omega-3.

    lekuriin.

    Äänestä

Mahdollisesti niskat jumissa, pää väärässä asennossa, tyyny väärä, reflux. Uniapnea? Oletko koettanut nukkua pää kohotetussa asennossa, tai jonkinlaisessa istuma-asennossa?

Äänestä
  • Melko suurella varmuudella voin sulkea pois uniapnean (ei ylipainoa, nuori ikä, en kuorsaa, puolisko ei ole huomannut hengityskatkoja...). Niskat ovat jumissa todellakin, ja vaikka en usko sen liittyvän tähän, olen alkanut huomioida niitä liikunnalla. Refluksia ei ole joten pään kohoasento ei tunnu tarpeelliselta. Sukulaislääkärikin puhui uniapnean mahdollisuudesta, mutta toi esille myös parasomnian, johon itsekin nyt kallistun. Ensi viikolla koitan varata aikaa lekurille, jotta ongelmaan saisi ammattiapua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unihäiriöinen kirjoitti:

Löytyykö ketään muuta joka kärsisi samasta häiriöstä?

Olen kärsinyt nyt kolmisen vuotta aivan uudenlaisesta ilmiöstä, joka toistuu useana yönä, ehkä keskimäärin kerran viikossa. Herään kesken unen kauhun vallassa, koska uskon, että olen nielaissut jonkun esineen, mihin pelkään tukehtuvani. Esine on ollut esim. puukko, pingispallo, purkkapallo, neula jne. Viime yönä se oli jonkinlainen "verkko" ja kesti varmaan puoli minuuttia ennen kuin heräsin 100 %:sti ja tajusin kaiken olevan vain uneen sekoittunutta harhaa. Usein kumarran pääni sängyn laidalta lattiaa kohti että painovoima valuttaisi esineen takaisin pois nielusta.

"Painajainen" on toistunut niin monta kertaa, etten enää koe samanlaista kauhua / kuolemanpelkoa kuin ensimmäisillä kerroila.. Jotenkin osaan paremmin jo hallita stressireaktiota mikä siitä syntyy, ja siitäkin huolimatta adrenaliinia alkaa virrata ihan riittävästi, että takaisinnukahtaminen on vaikeaa. Olen huomannut, että häiriö ilmaantuu todennäköisemmin jos päivällä on ollut stressiä tai jos nukkumaanmeno on ollut rauhaton.

Nyt pitäisi lääkärille aikaa varata. Toivottavasti asia vaan otetaan tarpeeksi vakavasti ja ohjattaisiin jatkotutkimuksiin, kun omaan elämänlaatuun tämä ongelma vaikuttaa niin paljon. Olisin vain siis kiinnostunut tietämään, kärsiikö kukaan muu vastaavasta.. Oletteko löytäneet jotain apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu