Tässä on minun tarinana..
Tapasin tämän miehen eroni aikoihin. Alussa en tuntenut häneen mitään vetoa. En ulkoisesti...mutta hän osasi puhua ja yritystä riitti. Ajattelin että no antaapa yrittää. Pyyteli sinne ja tänne ja tuonne. Lopulta lankesin..voi luoja miten kadun sitä päivä. Aloimme tapailemaan. Tapaamiset tapahtuivat aina miten hänelle sopi. Vain päivä tai pari kerrallaan. Saattoi mennä viikkokin ettei hänestä kuulunut mitään. Puhelimeen ei vastattu, eikä soitettu takaisin. Monesti jo ilmoitin että ole sitte. Vaan sitten häntä alkoi taas seurani kiinnostamaan. Tätä soutaamista ja huopaamista kesti puoli toista vuotta. Hän ehti välissä jo seurustellakkin..mehän vain tutustelimme. Seurustellessaankin hän piti yhteyttä minuun..ja petti kumppaniaan minun kanssani. Lopulta päätin että nyt tämä on tässä. Silloin hän ilmoitti että nyt hän haluaa vain minut. Aloimme seurustelemaan..
Syksystä jouluun elin elämäni parasta aikaa. Tunsin että minua rakastetaan. Sitten alkoi tapahtumaan jotain, mitä en vieläkään ymmärrä.
Mustasukkainen hän oli aina. Jos petät niin tapan. Elämästä ennen häntä kyseltiin ja siihen palattiin miljoonasti. Kun olin sellainen ja sellainen. Kuinka minuun voi luottaa? Kävin kaupassa, viivyin viisi minuuttia pidempään...kuka, mitä, missä, kenen kanssa?
Ikinä en häntä pettänyt. Nostin hänet jalustalle..voi ko oot hyvä, vain sinä osaat, olet lihaksikas, komea jne...ja hän paistatteli tällä jalustalla.
Minulle ei koskaan sanottu että rakastan sinua...
Ystävät hävisivät...olivat huoria tai sitten muuten vaan hulluja. En ymmärrä kuinka näin pääsi käymään.
Tekemisiäni arvosteltiin, en tehnyt oma-alotteisesti mitään..jos tein, niin tein väärin. En kiittänyt häntä tarpeeksi tekemisistä tai en huomannut jos hän oli laittanut vaikka koristekatteen pensaan juurelle. Hiukseni olivat liian pitkät, vaatteeni vääränlaiset..
Koskaan hän ei sanonut minua rumaksi..no ei kyllä ikinä nätiksikkään. Miten minusta sitten tuli näin mitätön? Ihmisraunio jolla ei ole itsetuntoa enää ollenkaan.
Lapsilleni hän saattoi huutaa pää punaisena. Kuinka monta kertaa otinkaan lapsen syliin ja lohdutin. 6 vuotias sanoi että äiti ei se haittaa vaikka x huutaa..olen jo tottunut. Eihän lapsen pidä tottua tuollaiseen, eihän?
Kuinka minä en nähnyt tämän ihmisen pahuutta, vaikka kaikki ympärilläni näkivät? Aina vaan luotin ja uskoin. Nyt tämä ihminen on hävinnyt. Ja minuun sattuu...miksi minulla on häntä ikävä?? Miksi kaipaan häntä ja haluan hänen luokseen, vaikka tiedän että saan häneltä vain pahaa...tiedän että jos hän napsauttaa sormiaan, menen...kuinka voin olla menemättä??
Auttakaa...miksi järki ja tunteet eivät voi kulkea käsikkäin!!!
Tapasin tämän miehen eroni aikoihin. Alussa en tuntenut häneen mitään vetoa. En ulkoisesti...mutta hän osasi puhua ja yritystä riitti. Ajattelin että no antaapa yrittää. Pyyteli sinne ja tänne ja tuonne. Lopulta lankesin..voi luoja miten kadun sitä päivä. Aloimme tapailemaan. Tapaamiset tapahtuivat aina miten hänelle sopi. Vain päivä tai pari kerrallaan. Saattoi mennä viikkokin ettei hänestä kuulunut mitään. Puhelimeen ei vastattu, eikä soitettu takaisin. Monesti jo ilmoitin että ole sitte. Vaan sitten häntä alkoi taas seurani kiinnostamaan. Tätä soutaamista ja huopaamista kesti puoli toista vuotta. Hän ehti välissä jo seurustellakkin..mehän vain tutustelimme. Seurustellessaankin hän piti yhteyttä minuun..ja petti kumppaniaan minun kanssani. Lopulta päätin että nyt tämä on tässä. Silloin hän ilmoitti että nyt hän haluaa vain minut. Aloimme seurustelemaan..
Syksystä jouluun elin elämäni parasta aikaa. Tunsin että minua rakastetaan. Sitten alkoi tapahtumaan jotain, mitä en vieläkään ymmärrä.
Mustasukkainen hän oli aina. Jos petät niin tapan. Elämästä ennen häntä kyseltiin ja siihen palattiin miljoonasti. Kun olin sellainen ja sellainen. Kuinka minuun voi luottaa? Kävin kaupassa, viivyin viisi minuuttia pidempään...kuka, mitä, missä, kenen kanssa?
Ikinä en häntä pettänyt. Nostin hänet jalustalle..voi ko oot hyvä, vain sinä osaat, olet lihaksikas, komea jne...ja hän paistatteli tällä jalustalla.
Minulle ei koskaan sanottu että rakastan sinua...
Ystävät hävisivät...olivat huoria tai sitten muuten vaan hulluja. En ymmärrä kuinka näin pääsi käymään.
Tekemisiäni arvosteltiin, en tehnyt oma-alotteisesti mitään..jos tein, niin tein väärin. En kiittänyt häntä tarpeeksi tekemisistä tai en huomannut jos hän oli laittanut vaikka koristekatteen pensaan juurelle. Hiukseni olivat liian pitkät, vaatteeni vääränlaiset..
Koskaan hän ei sanonut minua rumaksi..no ei kyllä ikinä nätiksikkään. Miten minusta sitten tuli näin mitätön? Ihmisraunio jolla ei ole itsetuntoa enää ollenkaan.
Lapsilleni hän saattoi huutaa pää punaisena. Kuinka monta kertaa otinkaan lapsen syliin ja lohdutin. 6 vuotias sanoi että äiti ei se haittaa vaikka x huutaa..olen jo tottunut. Eihän lapsen pidä tottua tuollaiseen, eihän?
Kuinka minä en nähnyt tämän ihmisen pahuutta, vaikka kaikki ympärilläni näkivät? Aina vaan luotin ja uskoin. Nyt tämä ihminen on hävinnyt. Ja minuun sattuu...miksi minulla on häntä ikävä?? Miksi kaipaan häntä ja haluan hänen luokseen, vaikka tiedän että saan häneltä vain pahaa...tiedän että jos hän napsauttaa sormiaan, menen...kuinka voin olla menemättä??
Auttakaa...miksi järki ja tunteet eivät voi kulkea käsikkäin!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Lapsilleni hän saattoi huutaa pää punaisena. Kuinka monta kertaa otinkaan lapsen syliin ja lohdutin. 6 vuotias sanoi että äiti ei se haittaa vaikka x huutaa..olen jo tottunut. Eihän lapsen pidä tottua tuollaiseen, eihän?"
Nää on taas näitä tarinoita, en ny tiedä millaista apua kaipaat tilanteessa jossa kaipaat ja ikävöit narsistia ja olet jo päättänyt ottaa hänet vastaan jos ja kun hän suvaitsee tulla takaisin sinun elämääsi...
Ainut asia jota toivoisin sinun ajattelevan tarkemmin/käyttävän sitä järkeä, kun tuossa lapseen liittyvässä kohdassa oli kysymysmerkki, ikäänkuin olisit joiltain osin valmis uhraamaan jopa lapsesi hyvinvoinnin saadaksesi pitää sen narsistisi...
Se tosiaan on vaan joskus niin, että lapset saattavat joutua maksamaan kovan hinnan vanhempien valinnoista, että ihan käytännön ohjeena voisin ajatella, että josko tapailisit sitte jatkossa sitä narsistia jos mahdollista siten ettei lapsi ole paikalla...
Niin ei tulisi noita huutamistilanteita, etkä joutuisi lohduttamaan ikäänkuin vilpillisenä siitä, että sinä äitinä olet tuollaisen huutajan lapsen elämään tuonut koska jostain syystä haluat tuon ihmisen elämääsi...
Että ikäänkuin kompromissina, sinä saat haluamasi seuraa ja lapsen ei tarvitsisi kärsiä huutoa sinun valintasi vuoksi...
Kun ymmärrän kyllä että lapsi tarvitsevuudessaan voi ärsyttää narsistia jolloin hän ei ehkä saa sinun jakamatonta huomiotasi etkä kykene tyydyttämään välittömästi hänen tarpeitaan...
Noihin kysymyksiin, miksi sinä, mitä milloinkin...
niin niihin vastauksen tiedät vain sinä itse...
Täältä sivusta voi vain arvailla, ei ole ketään muutakaan, parempi huonokin suhde kuin yksin tulee ensimmäisenä mieleen...
Nää asiat on tosiaan näitä valintoja, mikä kulloinkin missäkin kohtaa tuntuu tärkeimmältä asialta ja itse ne valinnat joutuu tekemään, samoin kantamaan vastuun omista valinnoistaan, niin hyvässä kuin pahassa...
Muuten ongelmasi kuullostaa hyvinkin samankaltaiselta kuin täällä vielä hiljattain paljon kirjoittaneen "ei ollut normaalin/kohti normaalia" tapaus, jonka kirjoituksia voisit myös lukea ikäänkuin vertaistuki mielessä...
Yhteenlaskutoimituksen ei tarvi tuota filosovointiaan työntää joka paikkaan,nuita pitkiä pliirun plaarun selevityksiä kukaan jaksa lukea,ei niistä tule yhtä selvää mihinkään suuntaan.
Mikä ihme siinä on, että aina joka ketjuun eksyy yksi kommentoija joka hyökkää ylt:n kimppuun?
" Ajattelin että no antaapa yrittää."
Eikö tuo nyt jo kerro, että lähdet suhteeseen kummallisin perustein. Ikään kuin lähtisit johonkin kilpaan mukaan.
"Monesti jo ilmoitin että ole sitte."
Miten voi monesti ilmoittaa tuota asiaa? Jos kerran sen tosissaan ilmoittaa, niin eikös kerta riitä?
"Tätä soutaamista ja huopaamista kesti puoli toista vuotta. Hän ehti välissä jo seurustellakkin..mehän vain tutustelimme."
Ihmeellistä touhua. Myöhemmin tekstissä käy ilmi, että sinulla on lapsiakin. Ja sinä kaikessa rauhassa soudat ja huopaat puolitoista vuotta. Kai ymmärrät, että ei pelkästään toinen osapuoli soutanut ja huovannut.
"Lopulta päätin että nyt tämä on tässä."
Monesko päätös? Monesko lopullinen päätös?
"Eihän lapsen pidä tottua tuollaiseen, eihän?"
Outo kysymys. SInähän lapsesi siihen totutit. Kuka seisoi vieressä kun pää punaisena huudettiin?
Alkuperäinen diagnoosisi toisesta, narsisti, voi kuitenkin kääntyä takaisin diagnosoijaan.
"diagnoosinkaan" pallottelelmisella ei tässä tapauksessa taideta päästä eteenpäin...
Tämä tapaus toimii niin kuin kirjoittaakin. Yrittää päästä riippuvuudesta järjen avulla....
Hän yrittää välillä ehkä miellyttääkin niitä, jotka vastaavat hänelle "juokse juokse.."
Kun tämä juttu ei taida irrota niin. Tämä tapaus asuu paikoillaan, niin minne siitä juoksee.
Kaikki syyllisyys kiertyy tämän uhrin ympärille kätevästi...
Uhri toki sallii, päättää, peruu. Ei myönnä riippuvuuttaan.
Palstallakin painostetaan... juokse juokse...
Hän voi tehdä vain hetken mielikuvaharjoitteen juoksussa, mutta se ei johda minnekään, koska tällä uhrilla ei ole realistista mahdollisuutta liikku paikasta a paikkaan b.
Uhri sanoo katuvansa päivää, jolloin suostui tämän kaverin kosintamenoihin...
Mutta en usko että katuu. Hän vain sanoo katuvansa.
Pitäisi olla rehellinen. Rehellinen edes itsellensä.
Jos kirjoittaa kaunisteltua totuutta palstalle, niin kuka siitä hyötyy?
Nainen on jumissa omassa kodissaan.
Narsisti liehtoo ja lietsoo lempeä siellä jossain...
Kiusaa uhriaan tyypilliseen tapaan.
Uhri on kuin akvaariossa narsistin armoilla.
Etsikää uhrille se sammakotarina. Minä en muista missä se oli.
Mielestäni aloittajan ongelma on se ettei hän sisimmässään ole voinut hyväksyä että tämä henkilö on mikä on eli paha. Apn tulisi nyt luopua mielikuvasta. Ap janoaa edelleen sitä "esitettyä hyvää" mitä narsisti viettelyvaiheessa tarjosi. Sitä ei ole enää. Hyväksy se. Älä pilaa lapsesi elämää omalla tyhmyydelläsi. Soutaminen ja huopaaminen on koukuttavaa, olet koukussa siihen tunteeseen mikä tulee kun narsisti jälleen haluaa sinua, kun sinä olet jo melkein luovuttanut, hän tulee takaisin hetkeksi, kunnes taas...