Mun tarina :)

Sain ihanan poikani ollessani 16..Oltiin lapsen isän kanssa seurusteltu 2 vuotta..Voin myöntää,lapsi oli vahinko,mutta ihana sellainen :) Kun sain kuulla että olen raskaana,olin ensin tosi hämmentynyt,sitten iloinen,osasin jo jotenkin odottaakkin vauvaa..Koko elämäni olin hoitanut vauvoja ja pieniä lapsia,olin ja olen siis hyvin lapsirakas..oma vauva ei kuulostanut yhtään hullulta.Poikaystävälle joka silloin 19 kerroin heti raskaudesta,ja hän ymmärsi sen ja sanoi kantavansa vastuun musta ja vauvasta,ja niin onkin kantanut velvollisuutensa ja tehnyt kaiken hyvän :) Vanhemmillemme kerrottiin noin kuukauden jälkeen tiedosta..Tulevat isovanhemmat olivat alussa suorastaan kauhuissaan,pienen sulattelun jälkeen olivat jo innoissaan ja vauvalle ostettiin jo iso kasa tavaraa :) Poikamme oli kummallekkin isovanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi :) Ja sen huomaa,poika on kuin prinssi mummoillensa ja vaareillensa :) Synnytys alkoi aurinkoisena päivänä keskellä kesää..Supistukset alkoi ja ajettiin suoraan kättärille.Noin 8 tunnin jälkeen sain kuulla kätilöltä että olemee saaneet pojan :) Sain vauvan rinnuksille ja rakastuin heti siihen pikku ukkoon :) Poika todettiin aivan terveeksi,poika oli 49cm ja 3200 grammaa,pieni ja lutunen vauva :) Poika ei pahemmin yöllä huutanut,eli saatiin kiltti vauva :) Nyt minun ollessa 20 vuotta on meillä suloinen ja kiltti vastuun tuntoinen 4-vuotias Kasper poika :) ja lisäksi 3kk Kristel tyttö :) Olemme tavallinen,hyvin pärjäävä perhe,vaikka olemmekin nuoria vanhempia :) Lisää lapsia aijomme vielä hankkia..En osaisi enää elää ilman noita villi viikareita :) Menovaihetta mulla ei koskaan ole ollut,silloin tällöin käydään kullan kanssa tuulettumassa,ja niinhän tekee kaikki vanhemmat :) Rakastan perhettäni,enkä oo koskaan katunu että tein ensimmäisen lapseni niin nuorena..! :) Kiitos jos jaksoitte lukea..Saa kertoa mitä olette mieltä tästä tarinasta :) Kivaa talvea kaikille.!

T.Onsku äippä :)
182519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

sä tuot mun mieleen mun kaverin... toisille tollanen vaan kertakaikkiaan sopii. Ihanaa et osaat olla onnellinen, sulla on aihetta siihen=)

Äänestä

onnea perheellesi, mukava välillä kuulla että jollain on käynyt hyvinkin. olen 18v. ja seurustellut poikaystäväni kanssa 6vuotta (kihloissa 2,5v). haluaisin kovasti jo lasta, mutta rahatilanne arveluttaa..poikaystäväni on kyllä töissä mutta itse käyn vielä lukiota. jos alkaisin odottaa nyt, jäisi vuosi lukiota käymättä. Tiedän tilanteen, mutta odottaminen tuntuu kamalalta. kaikki eivät sitä ymmärrä, mutta haluan lasta niin paljon että joskus oikein sattuu... Miten te pärjäsitte taloudellisesti? saitteko millaisia tukia? oletko opiskellut lapsen jälkeen? tiedän, ettei meillä aina kaikkein parhaaseen olisi varaa, mutta rakkautta lapselta ei tulisi koskaan puuttumaan...

Äänestä
  • Hei!
    Pohdiskelit että voisiko "hankkia" lapsia ku on koulu vielä kesken (mies kylläkin töissä) ja rahatilanne askarruttaa...
    Kerronpa meidän tilanteen: Olemme molemmat mieheni kanssa koulussa, minä lukiossa, mies yliopistossa, eli luultavasti molemmilla monta vuotta vielä koulua edessä...No kuitenkin meillä on nyt 5 kk ikäinen suloinen tyttövauva, emmekä ole esim. joutuneet hakeen sossusta apua...Olemme tulleet hyvin toimeen omillamme...
    Tukea saamme lapsilisän, vanhempainraha, mies opintotuen ja yhteisen asumistuen...Minä en saa edes opintotukea (olen aikuislukiossa)...
    Kyllä sitä pärjää jos ei ole ihan pakko kaikkea ostaa uutena, mekin olemme ostaneet vauvalle melkein kaiken käytettynä, ainoastaan turvaistuin ja pinnasänky uutena, muut käytettynä ja hyvin on toiminut...
    Niin olemme molemmat 21-v.
    Ei muuta kuin mietinnän alle.=)
    Hyvää joulunodotusta!

    Äänestä

  • Kiitos kun ette antaneet mitään negatiivista palautetta :) Ihanaa että on muitakin jotka ajattelee samalla lailla :) Kun kysyit miten olemme pärjänneet taloudellisesti..Olemme pärjänneet tosi hyvin,siihen nähden että kun Kasper syntyi olin vasta 16 ja mieheni silloin 19..Mieheni sai heti sinä vuonna opintonsa loppuun ja pääsi hyvään työhön..Kiitettävä palkka ja kaikkea :) Sossusta ei oo ikinä tarvinnut avustuksia hakea,aina ollaan tosi hyvin toimeen tultu,pelkillä "tavallisilla" tuloilla/avustuksilla,eli siis saan ja sain äitiyspäivärahaa ja lapsilisän lapsista..Ottaen huomioon siis kaikki äitiyspakkaukset sun muut..On mukavaa kuulla että muutkin haaveilevat lapsista nuorina..En epäiliskään että kenenkään vauvalta jäisi rakkautta puuttumaan,ja raha ei takaa onnellisuutta..Vauva on onnellinen siitä huolimatta vaikka hän ei ihan uusia rattaita saisikaan :) Me kyllä ollaan aina ostettu uudet rattaat sun muut,mutta käytetyissä tavaroissa ei ole mitään vikaa..Nyt ollaan hyvinpärjäävä onnellinen perhe,jossa kaksi ihanaa tasapainoista pientä lasta,siitä huolimatta että vanhemmat ovat niin nuoria..ikä ei mielestäni myöskään takaa onnellisuutta.!olisin voinut rupatella vielä vaikka kuinka,mutta Kasper ja Kristel kaipaavat jo iltapalaa,ja sitten lapset nukkumaan ja kullan kainaloon sohvalle viettämään rauhassa kahden keskistä aikaa..Mutta kirjoitellaan vielä ihmeessä ja kyselkää rauhassa.!Moikkis :)

    Äänestä

  • Kiitos kun ette antaneet mitään negatiivista palautetta :) Ihanaa että on muitakin jotka ajattelee samalla lailla :) Kun kysyit miten olemme pärjänneet taloudellisesti..Olemme pärjänneet tosi hyvin,siihen nähden että kun Kasper syntyi olin vasta 16 ja mieheni silloin 19..Mieheni sai heti sinä vuonna opintonsa loppuun ja pääsi hyvään työhön..Kiitettävä palkka ja kaikkea :) Sossusta ei oo ikinä tarvinnut avustuksia hakea,aina ollaan tosi hyvin toimeen tultu,pelkillä "tavallisilla" tuloilla/avustuksilla,eli siis saan ja sain äitiyspäivärahaa ja lapsilisä..Ottaen huomioon siis kaikki äitiyspakkaukset sun muut..On mukavaa kuulla että muutkin haaveilevat lapsista nuorina..En epäiliskään että kenenkään vauvalta jäisi rakkautta puuttumaan,ja raha ei takaa onnellisuutta..Vauva on onnellinen siitä huolimatta vaikka hän ei ihan uusia rattaita saisikaan :) Me kyllä ollaan aina ostettu uudet rattaat sun muut,mutta käytetyissä tavaroissa ei ole mitään vikaa..Nyt ollaan hyvinpärjäävä onnellinen perhe,jossa kaksi ihanaa tasapainoista pientä lasta,siitä huolimatta että vanhemmat ovat niin nuoria..ikä ei mielestäni myöskään takaa onnellisuutta.!olisin voinut rupatella vielä vaikka kuinka,mutta Kasper ja Kristel kaipaavat jo iltapalaa,ja sitten lapset nukkumaan ja kullan kainaloon sohvalle viettämään rauhassa kahden keskistä aikaa..Mutta kirjoitellaan vielä ihmeessä ja kyselkää rauhassa.!Moikkis :)

    Äänestä

  • Alkuperäinen :) kirjoitti:

    Kiitos kun ette antaneet mitään negatiivista palautetta :) Ihanaa että on muitakin jotka ajattelee samalla lailla :) Kun kysyit miten olemme pärjänneet taloudellisesti..Olemme pärjänneet tosi hyvin,siihen nähden että kun Kasper syntyi olin vasta 16 ja mieheni silloin 19..Mieheni sai heti sinä vuonna opintonsa loppuun ja pääsi hyvään työhön..Kiitettävä palkka ja kaikkea :) Sossusta ei oo ikinä tarvinnut avustuksia hakea,aina ollaan tosi hyvin toimeen tultu,pelkillä "tavallisilla" tuloilla/avustuksilla,eli siis saan ja sain äitiyspäivärahaa ja lapsilisä..Ottaen huomioon siis kaikki äitiyspakkaukset sun muut..On mukavaa kuulla että muutkin haaveilevat lapsista nuorina..En epäiliskään että kenenkään vauvalta jäisi rakkautta puuttumaan,ja raha ei takaa onnellisuutta..Vauva on onnellinen siitä huolimatta vaikka hän ei ihan uusia rattaita saisikaan :) Me kyllä ollaan aina ostettu uudet rattaat sun muut,mutta käytetyissä tavaroissa ei ole mitään vikaa..Nyt ollaan hyvinpärjäävä onnellinen perhe,jossa kaksi ihanaa tasapainoista pientä lasta,siitä huolimatta että vanhemmat ovat niin nuoria..ikä ei mielestäni myöskään takaa onnellisuutta.!olisin voinut rupatella vielä vaikka kuinka,mutta Kasper ja Kristel kaipaavat jo iltapalaa,ja sitten lapset nukkumaan ja kullan kainaloon sohvalle viettämään rauhassa kahden keskistä aikaa..Mutta kirjoitellaan vielä ihmeessä ja kyselkää rauhassa.!Moikkis :)

    Lässyn lässyn ja nyt kun joku kirjottas jotain oikeesta elämästä ni johan täällä sais haukut päälleen. Sori mut toi sun barbie world tarina ei oikein iske.

    Äänestä

  • Dilemma kirjoitti:

    Lässyn lässyn ja nyt kun joku kirjottas jotain oikeesta elämästä ni johan täällä sais haukut päälleen. Sori mut toi sun barbie world tarina ei oikein iske.

    tulla pilaamaan palstaa valituksilla.Käykö kateeks jos jollain menee hyvin?

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    tulla pilaamaan palstaa valituksilla.Käykö kateeks jos jollain menee hyvin?

    Nipo nipo onko pipo kireellä?

    Äänestä

  • Dilemma kirjoitti:

    Nipo nipo onko pipo kireellä?

    kellähän se täs tuntuu olevan pipo kireel(?)

    Äänestä

  • Alkuperäinen :) kirjoitti:

    Kiitos kun ette antaneet mitään negatiivista palautetta :) Ihanaa että on muitakin jotka ajattelee samalla lailla :) Kun kysyit miten olemme pärjänneet taloudellisesti..Olemme pärjänneet tosi hyvin,siihen nähden että kun Kasper syntyi olin vasta 16 ja mieheni silloin 19..Mieheni sai heti sinä vuonna opintonsa loppuun ja pääsi hyvään työhön..Kiitettävä palkka ja kaikkea :) Sossusta ei oo ikinä tarvinnut avustuksia hakea,aina ollaan tosi hyvin toimeen tultu,pelkillä "tavallisilla" tuloilla/avustuksilla,eli siis saan ja sain äitiyspäivärahaa ja lapsilisän lapsista..Ottaen huomioon siis kaikki äitiyspakkaukset sun muut..On mukavaa kuulla että muutkin haaveilevat lapsista nuorina..En epäiliskään että kenenkään vauvalta jäisi rakkautta puuttumaan,ja raha ei takaa onnellisuutta..Vauva on onnellinen siitä huolimatta vaikka hän ei ihan uusia rattaita saisikaan :) Me kyllä ollaan aina ostettu uudet rattaat sun muut,mutta käytetyissä tavaroissa ei ole mitään vikaa..Nyt ollaan hyvinpärjäävä onnellinen perhe,jossa kaksi ihanaa tasapainoista pientä lasta,siitä huolimatta että vanhemmat ovat niin nuoria..ikä ei mielestäni myöskään takaa onnellisuutta.!olisin voinut rupatella vielä vaikka kuinka,mutta Kasper ja Kristel kaipaavat jo iltapalaa,ja sitten lapset nukkumaan ja kullan kainaloon sohvalle viettämään rauhassa kahden keskistä aikaa..Mutta kirjoitellaan vielä ihmeessä ja kyselkää rauhassa.!Moikkis :)

    suunnitellut meneväsi opiskelemaan vielä/ oletko jo opiskellut? paikkakunnallamme ei ole iltalukioa joten en tiedä kuinka sen sitten suorittaisin... vaikka toisaalta onhan elämässä aikaa opiskella myöhemminkin.. Miksipä me emme pärjäisi, onhan muitakin samassa tilanteessa olevia...?

    Äänestä

  • minä.. kirjoitti:

    suunnitellut meneväsi opiskelemaan vielä/ oletko jo opiskellut? paikkakunnallamme ei ole iltalukioa joten en tiedä kuinka sen sitten suorittaisin... vaikka toisaalta onhan elämässä aikaa opiskella myöhemminkin.. Miksipä me emme pärjäisi, onhan muitakin samassa tilanteessa olevia...?

    Silloin kun sain Kasperin 16-vuotiaana olin jo yhden vuoden ehtinyt käydä kauppaoppilaitosta..Ja kun olin 17 ja Kasper vuoden menin takaisin kauppikseen lukemaan ne kaksi vuotta ja Kasper oli tarhassa..19-vuotiaana olin siis jo tehnyt opintoni..Töissäkin ehdin olla jo jonkun aikaa ennen kuin sain Kristelin..Eli mulla on mukava työpaikka odottamassa,kunhan nyt Kristelin saa tarhaikäiseksi,Kristel kun on vasta 3kk..Kasper meni siis jo vuoden ikäisenä ensimmäisen kerran tarhaan,kaikki sujui hienosti,vaikka mullehan se tais tehdä enemmän kipeää viedä Kasper tarhaan kun Kasperia itse :) Sen takia Kasper varmaan tykkääkin leikkiä muiden lasten kanssa ja on muille ystävällinen,kun on joutunut tai saanut olla isossa joukossa jo niin pienenä..Nyt Kasper on luonnollisesti mun ja Kristelin kanssa kotona..Kunhan Kristel nyt on edes vuoden niin sitten varmaan lähden jo töihin ja lapset saavat mennä samaan tarhaa.Ja kahden vuoden päästähän Kasper meneekin jo esikouluun,voi onx siihen muuten enään vaan 2 vuotta :) Hmmm :) Niin en mäkään näe mitään estettä ettekö voisi perhettä jo alkaa pikku hiljaa perustamaan,kun elätte kuitenkin parisuhteessa ja kaikki kuulostaa ainakin olevan kunnossa..Lykkyä tykö :) Mutta nyt lähden tästä odottelemaan josko lapset vaikka kohta heräis päikkäreiltä ja mieskin tulee jo kohta puoliin kotiin töistä..Mutta kirjoitellaan vielä ihmeessä..On mukavaa kirjotella :) Moikka taas.!

    Äänestä

  • karo kirjoitti:

    kellähän se täs tuntuu olevan pipo kireel(?)

    Tolla Dilemmalla on kyl jotai tosi pahoja ongelmia, mut ei siitä kannata välittää se vaa käy kommentoimassa turhaan asioita, joista se ei tiedä mitään!! jA useammalla palstalla..

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    Tolla Dilemmalla on kyl jotai tosi pahoja ongelmia, mut ei siitä kannata välittää se vaa käy kommentoimassa turhaan asioita, joista se ei tiedä mitään!! jA useammalla palstalla..

    Lässyn lässyn hali pusi pusi...sä niistä asioista et tiedä mitään..

    Äänestä

juttu.Tuli oikein kylmiä väreitä pitkin selkää ku aattelin samalla omia ihania lapsiani ja niitten syntymiä.Itsekkin olen aika ´nuori äiti...ikää on 22 ja lapsia kaksi. Kiva että löytyy vielä muitakin sellasia jotka haluaa lapsia nuorena ja monta...tuntuu että sellanen on muotii et tehään yks lapsi kolmekymppisenä...ei ne lapsettomat tiiä miten ihanaa on ku saa oman lapsen,tekisivät varmaan aikasemmin jos tietäsivät. Mekin olemme hyvin pärjäävä nuori perhe.Ei ole ollut rahaongelmia. Ja mitään muita tukia emme ole ikinä saaneet kun sen alimman äitiyspäivärahan...Ja emme saisi asumistukea vaikka meillä olisi minkä hintainen kämppä...eli se kertoo että voi nuorillakin perheillä mennä taloudellisesti hyvin. ei ne elä välttämättä sossun rahoilla.

Äänestä

Sori,laitoin tohon äsken kaksi kertaa saman viestin..Oon vähä höhlä :) No moido!

Äänestä

mä oon kans nyt 16 ja haluaisin kovin omia lapsia... joudun kylä varmasti odottamaan vielä useamman vuoden koska mieheni ei halua viela ehkä useampaan vuoteen lapsia... mutta toivotan teille paljon onnea ja olen onnellinen puolestasi! ja hauskaa talven jatkoa! :)

Äänestä

kuulostaa tosi uskomattomalta et jollain on noinkin samanlainen tarina ko mulla...oon nyt ite 16-vuotias 6kk vanhan pojan äiti.....mun pojan nimi on kanssa kasper =) isä on 21 vuotias ollaan oltu 3 vuotta yhessä, munkin vanhemmat aluksi järkyttyi mut lopulta ne tottu ajatukseen ja on tosi ylpeitä ekasta lapsenlapsestaan!!

Äänestä

Tosta ihanasta tarinasta...Itse olen nyt 18w tyttö ja tahtoisin niin kovasti oman vauvan, mutta on vielä pahasti koulut kesken joten joudun odottamaan vielä muutaman vuoden. Tämä tarina osoittaa sen, että kyllä ne nuoretkin pärjää vauvojen kanssa. Seurustelen onnellisesti, mutta jätkäkaveri on lähdössä ens heinäkuussa armeijaan ja siellä se sitä aikaa viettää 9kk. Joten tässä odotellessa luen teidän tarinoita ja valmistaudun oman vauvan tuloon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Sain ihanan poikani ollessani 16..Oltiin lapsen isän kanssa seurusteltu 2 vuotta..Voin myöntää,lapsi oli vahinko,mutta ihana sellainen :) Kun sain kuulla että olen raskaana,olin ensin tosi hämmentynyt,sitten iloinen,osasin jo jotenkin odottaakkin vauvaa..Koko elämäni olin hoitanut vauvoja ja pieniä lapsia,olin ja olen siis hyvin lapsirakas..oma vauva ei kuulostanut yhtään hullulta.Poikaystävälle joka silloin 19 kerroin heti raskaudesta,ja hän ymmärsi sen ja sanoi kantavansa vastuun musta ja vauvasta,ja niin onkin kantanut velvollisuutensa ja tehnyt kaiken hyvän :) Vanhemmillemme kerrottiin noin kuukauden jälkeen tiedosta..Tulevat isovanhemmat olivat alussa suorastaan kauhuissaan,pienen sulattelun jälkeen olivat jo innoissaan ja vauvalle ostettiin jo iso kasa tavaraa :) Poikamme oli kummallekkin isovanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi :) Ja sen huomaa,poika on kuin prinssi mummoillensa ja vaareillensa :) Synnytys alkoi aurinkoisena päivänä keskellä kesää..Supistukset alkoi ja ajettiin suoraan kättärille.Noin 8 tunnin jälkeen sain kuulla kätilöltä että olemee saaneet pojan :) Sain vauvan rinnuksille ja rakastuin heti siihen pikku ukkoon :) Poika todettiin aivan terveeksi,poika oli 49cm ja 3200 grammaa,pieni ja lutunen vauva :) Poika ei pahemmin yöllä huutanut,eli saatiin kiltti vauva :) Nyt minun ollessa 20 vuotta on meillä suloinen ja kiltti vastuun tuntoinen 4-vuotias Kasper poika :) ja lisäksi 3kk Kristel tyttö :) Olemme tavallinen,hyvin pärjäävä perhe,vaikka olemmekin nuoria vanhempia :) Lisää lapsia aijomme vielä hankkia..En osaisi enää elää ilman noita villi viikareita :) Menovaihetta mulla ei koskaan ole ollut,silloin tällöin käydään kullan kanssa tuulettumassa,ja niinhän tekee kaikki vanhemmat :) Rakastan perhettäni,enkä oo koskaan katunu että tein ensimmäisen lapseni niin nuorena..! :) Kiitos jos jaksoitte lukea..Saa kertoa mitä olette mieltä tästä tarinasta :) Kivaa talvea kaikille.!

T.Onsku äippä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu