Chinatownista Suvannabumin lentokentälle ?

Kiitos 1

Selviääkö tunnissa aamulla taksilla lentokentälle (6.00) ?

Pitäisi ehtiä 9.00 Finnairin lennolle.

Taksin saa varmaankin tilattua hotellista.

29

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yleensä varmaan joo

      Riippuu varmaan vähän että mistä kohti kiinakaupunkia mutta kyllä varmaan pitäisi ehtiä, ainakin jos ajaa Thonburin kautta uusia moottoriteitä ja siltoja pitkin. Sieltä on pitempi reitti niin tulee maksamaan ehkä vähän enemmän mutta moottoritiet säästää aikaa. Tarkista kuitenkin hotellin respalta samalla kun pyydät tilaamaan taksin, että mihin aikaan kannattaa aamulla lähteä että ehtii. Siinä kaupungissa tilanteet vaihtelee melkoisesti.

      • AY 96

        Nimen omaan riippuu pitkälti viikonpäivästä millaisia ruuhkia Bangkokissa on. Noin klo 06 kun lähdette niin varmaan ehtii, baggage drop suljetaan tuntia ennen ennen koneen lähtöä. Tuon takia olisi kannattanut lentää 10.55 lähtevällä koneella saa aamulla pidemmät unet.

      • buriman

        Mä lähdin, tai mun piti lähteä viimeks Pattayalta 06.00 aikaan mut taksi tuli vasta 06.30 ja yhdellä tankkauksella olin kentällä 8.10 eli hyvin ehti vielä syödä kingburger oluella ja kävellen 08.55 koneeseen. Kyllä pelotti, pari tosi läheltäpitijuttua mut hei vaan :)

    • varmastiperille

      Miksi menet taksilla? Koskaan ei tiedä mitä matkalla tapahtuu ja olet altis kuskin kusetukselle.
      Mene sillä taksilla sopivalle skytrain asemalle ja siitä kentälle.

      • Mikäonsopiva

        Mitä skytrain asemaa suosittelet, kun lähtee kiinakaupungista kentälle? Onko Saphan Taksin hyvä? Onko siellä liukuportaat ettei tarvitse kantaa matkalaukkua portaissa? Kuinka usein siitä kulkee skytrainit, joutuuko odottelemaan?

        Kauanko kestää, jos ajaa ensin taksilla Saphan Taksinille, sieltä skytrainilla Siamille ja vaihtaa Siamilla toiseen skytrainiin ja ajaa sillä Phya Thaille? Mahtuuko Siamilla yleensä ensimmäiseen paikalle tulevaan junaan vai pitääkö odottaa seuraavaa? Kuinka kauan siihen pitäisi varata aikaa?

        Jos tähtää 2 tuntia ennen lähtöä kentälle, pitäisi olla kentällä 7 aikaan, eli viimeistään 6.30 lähtevään airportlinkiin pitäisi päästä.

      • täälläolaan

        Entä kun tulee sähkökatko silloin ei skytrain kulje.Thaimassa sähkökatkot yleisiä. Taksilla varmin tunnin varaan ei kannata laskea

      • entoiste
        Mikäonsopiva kirjoitti:

        Matkalaukun kanssa ei ole helppoa mennä skytrainilla!

      • varmastiperille
        entoiste kirjoitti:

        Matkalaukun kanssa ei ole helppoa mennä skytrainilla!

        Voi teitä onnettomia. Pysykää kotona.

      • entoiste
        varmastiperille kirjoitti:

        Voi teitä onnettomia. Pysykää kotona.

        varmastiperille ei takuulla ole ruuhkassa yrittänyt mennä matkalaukun kera skytrainiin.
        Liekö koskaan Thaimaassa käynytkään? Hyvä , mikäli pysyy Suomessa.
        Kymmeniä kertoja Bangkokissa olleena, tiedän mistä puhun.

      • entoiste kirjoitti:

        aamuu 06.00 ei ole mitään ruuhkaa...ei edes junassa.

      • täälläolaan kirjoitti:

        Entä kun tulee sähkökatko silloin ei skytrain kulje.Thaimassa sähkökatkot yleisiä. Taksilla varmin tunnin varaan ei kannata laskea

        Kyllä naurattaa nämä viestit.....sähkökatko? Entä jos tulee tsunami tai maanjäristys. Kyllä on tyhmää sakkia jotka ei ole ikinä edes Thaimaassa käyneet eikä ikinä edes sinne pääse.

      • buriman
        entoiste kirjoitti:

        varmastiperille ei takuulla ole ruuhkassa yrittänyt mennä matkalaukun kera skytrainiin.
        Liekö koskaan Thaimaassa käynytkään? Hyvä , mikäli pysyy Suomessa.
        Kymmeniä kertoja Bangkokissa olleena, tiedän mistä puhun.

        No enpä mene minäkään laukun kanssa mihinkään, mulla on vain reppu joka tulee käsitavaroissa mukana. Miks te raahaatte jotain vit laukkua nuijat?? Ja joo taksilla mä kuljen aina niin ei haittaa sähkökatkot, vaan kaasun tankkaukset vaan joo :DDDD

    • Omatoimimatkailijat

      No ei missään nimessä matkalaukkua raahaamaan skytrainille! Rappuja on tosi paljon, emmekä siellä mitään liukuportaita nähneet.
      Bangkokin takseista saimme hyvän ja luotettavan käsityksen, käytimme niitä paljon. Neuvottele hinta valmiiksi, äläkä tingi, koska BKK:n taksikyyti on halpaa muutenkin. Aamuvarhaisella tunti matkaan on sopiva. Lisäinfoa mm. hinnoista täältä: http://aeta24.com/

      • Tietenkin Thaimaassa pitää aina tingata. Pyytävät tyhmältä jopa 1000 tuosta kyydistä mutta 500 pääsee helposti. Ja varmaan joku on mennyt jopa 100 mutta se onkin valetta se.

      • valheellaonlyhyetjäljet
        Lkv56 kirjoitti:

        Tietenkin Thaimaassa pitää aina tingata. Pyytävät tyhmältä jopa 1000 tuosta kyydistä mutta 500 pääsee helposti. Ja varmaan joku on mennyt jopa 100 mutta se onkin valetta se.

        Taitaapa olla juurikin tämä Lkv se suurin valehtelija palstoilla, niin paljon kirjoittelee täällä soopaa!

      • valheellaonlyhyetjäljet kirjoitti:

        Taitaapa olla juurikin tämä Lkv se suurin valehtelija palstoilla, niin paljon kirjoittelee täällä soopaa!

        Kerrotko mikä oli valhetta kun jäi vaivaamaan?

      • osaa-se-valehdella
        Lkv56 kirjoitti:

        Kerrotko mikä oli valhetta kun jäi vaivaamaan?

        Katseleppa vaikka täältä, täyttä soopaa kirjoittelet:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13422509#

        Tämä vain pieni osa valehteluistasi, lisää löytyy kyllä, ehkäpä kannattaisi lueskella omia tekstejään ja tuo muisti lie vanhuksella jo kdonnut, mutta sehän on tyypillistä Huan lahkolaisille.

    • Omatoimimatkailijat

      Thaimaassa(kin) kannattaa olla hintatietoinen. Me maksoimme taksista kentälle tuon pyydetyn 500 batia. Sensijaan liika tinkaaminen voi suututtaa taksikuskin, etenkin Bangkokissa. Kyyti voi mennä nenän edestä, tai sitten ajaa lujaa kuin parhain formulakuski. Eli kohtuus tuossa. Rättiostoksilla sitten voi tingata mielin määrin. Lennolle meno onkin ihan eri juttu.
      Toivotan kysyjälle hyvää matkaa!

      • Meter

        Ainoa oikea tapa tingata on vaatia käyttämään mittaria. Meter. Yleensä se maksaa sitten noin 200 bahtia, juomarahoineen. Mittarissa jotain 170 baht. Riippuu tietysti ruuhkasta ja matkan pituudesta, mutta mittarilla ei mene 500 bahtia.

        Skytrain on ihan ok, jos aamulla klo 6 ja yksi matkalaukku mukana. Mutta taksikin on ihan ok. Pyytää hotellin respaa tilaamaan niin saa oikean mittaritaksin.

      • Älä nyt naurata sillä aina pitää taksi matkasta tingata vaikka ei meidän rahassa paljon maksakkaan. Ei kukaan ole ikinä suuttunut vaikka hinnasta tinkaa....ei edes Bangkokissa.
        Paras hinta keskustasta on ollut 15000 ja Hua Hinistä 4000...ei kukaan nyt sellaisia maksa ja jos suuttuu niin sata odottaa mahdollisuutta.

      • Meter kirjoitti:

        Ainoa oikea tapa tingata on vaatia käyttämään mittaria. Meter. Yleensä se maksaa sitten noin 200 bahtia, juomarahoineen. Mittarissa jotain 170 baht. Riippuu tietysti ruuhkasta ja matkan pituudesta, mutta mittarilla ei mene 500 bahtia.

        Skytrain on ihan ok, jos aamulla klo 6 ja yksi matkalaukku mukana. Mutta taksikin on ihan ok. Pyytää hotellin respaa tilaamaan niin saa oikean mittaritaksin.

        Mikä ihmeen juomaraha?

    • Omatoimimatkailijat

      Bangkokissa käytetään taksimittaria, hyvin harvoin sitä tarvitsee erikseen vaatia.. Jos on pitempi matka (joka jo lentokentälle ajokin on) kannattaa hinta sopia etukäteen. Tai ainakin kysäistä kuinka paljon maksaa. Bangkokin taksit eivät hinnoittele turisteille erikseen, vaan hinnat ovat todella edulliset ja mittarin mukaan. Meillä reissut esim. ostoskeskuksista hotellille maksoivat vain n.100b/suunta. Pitkät ajot sovittiin erikseen, ei mitään vääntöä eikä ongelmia. Halpaa oli - toisin kuin turistirysissä.

      Jos olisi vain reppu selässä, voisi mennä skytrainillakin. Mutta kysyjä taisi mainita matkalaukun. Taksi helppo ja edullinen tapa liikkua tuolla.

      • Thaimaantallaaja

        Kymmeniä kertoja Bangkokissa taksilla kulkeneena, väitän kylläkin, että yrittävät turistia useinkin jymäyttää. Hinta tietenkin kannattaa sopia etukäteen jos pitää sellaisesta.
        Minä vaadin aina mittarin päälle ja se on osoittautunut edullisimmaksi vaihtoehdoksi, tietysti mittaritaksaan tulee lisää tietullit, mutta ajaminen näitä reittejä pitkin on yleensä huomattavasti nopeampaa ja mittarin raksutus silloin vähäisempää.

      • Pinkkitaksi

        Samaa mieltä, Bangkokin taksissa kannattaa ehdottomasti vaatia mittari päälle.

        Ne kuskit, jotka yrittää sopia kiinteää hintaa, pyytää poikkeuksetta ainakin tuplasti enemmän kuin mitä matka maksaisi mittarin kanssa. Halpahan se silti on, niinpä moni turisti menee ansaan ja maksaa. Eikä nuo huijaritaksit yleensä suostu ajamaan kuin ilman mittaria, mutta sitten kannattaa pysäyttää seuraava taksi ...

      • Omatoimimatkailijat

        Suurkaupungeissa, kuten Bangkokin on, taksi on tärkeä kulkuväline. Ei mitään tinkitinkiä joudeta siellä harrastamaan, kuten turistikohteissa. Lomamme aikana meillä oli "käpälä" alla monta kertaa päivässä. Ainoastaan yksi kuski osui kohdalle, joka ei käyttänyt mittaria ja pyysi vähän liikaa. Yritti, koska ei tiennyt, että me tiedetään! :) Emme maksaneet.

        Taxit tekevät siellä työtään, eivätkä jahkaa turistien kanssa. Jos on muutamankin viikon asustellut kaupungissa, tietää kyllä. Hinnat selviää jo ihan ensimmäisinä päivinä, kun käyttää taksia.
        Me saimme kahden tunnin kaupunkikierroksen nähtävyyksineen sovittua 400b:lla, ei kallis. Mittarin kanssa olisi tietysti tehnyt enemmän! Kerrassaan mukava mies ja puhui hyvää englantia. Leppoisalla asenteella pärjää parhaiten maassa kuin maassa.
        Jokainen selväjärkinen pärjää tuolla, no problems! Arabimaissa on jo huomattavasti hankalampaa...

        Eräälle turistimiehelle kävi hiljattain hyvin huonosti, kun suututti (ehkä kännipäissään) tinkiessään bangkokilaisen taksikuskin, jolta paloi hermo totaalisesti.
        Tosi on, että on tyhmää maksaa liikaa, mutta tolkku se on oltava kerjätessäkin. :):)

      • Thaimaantallaaja
        Omatoimimatkailijat kirjoitti:

        Vajaan tunnin matka mittarilla oli yleensä satasen tienoilla, joten hieman olette ylihintaa maksaneet, mutta halpaahan se kuitenkin on ollut.

      • Omatoimimatkailijat
        Thaimaantallaaja kirjoitti:

        Vajaan tunnin matka mittarilla oli yleensä satasen tienoilla, joten hieman olette ylihintaa maksaneet, mutta halpaahan se kuitenkin on ollut.

        Kyllä, kyllä. Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, tavallisin veloitus kaupunkiajossa oli noin 100 batia. Tuo kahden tunnin "sightseeing" 400:lla oli enemmänkin kuin hintansa väärtti. Se kustansi mieheltäni ja minulta kokonaiset 5euroa/nenä. Lisäksi kuski vielä esitteli meille parhaita paloja kaupungista (joita ed. reissuilla emme olleet vielä nähneet). Puhui hyvin englantia ja otti meistä valokuvia nähtävyyksillä. Kuljettaja oli hauska ja huumorintajuinen, todella sydämellinen thaimies! :)
        Joten tuumittiin vaan näitä lukiessa, että vieläkö halvemmalla olisi pitänyt kaikki saada?

        Usein saa hävetä ihmisten saituutta, (joista suomalaiset ovat pahimpia), ikävä kyllä. Esimerkkinä tämä, että henkilö on Bangkokissa ja koittaa säästää muutaman euron päästäkseen paluulennolle! Vaikka raahaamalla matkalaukkuaan skytrain aseman sadoissa rappusissa, (kun ensin on mennyt sinne asti taksilla)!!!
        Voi surkeus sentään! :(

    • Ctrl_alt

      Varmuudella ei selviä. Kahdessa tunnissa voi selvitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe