Täällä palstalla joku, tai jotkut, kommentoivat usein toisista:
ne on saattojoukkoa.
Mitä tämä saattojoukko siis on.
Onko se sellaista joukkoa,
a) joka on saattamassa maallisia jäännöksiämme arkussa maan multiin, itkua hiljaa tyrskien, siinä hartaana nyökytellen, se oli sitä sukua, kaikkihan ne on meikäläisiä, kyllä se vain oli ahkera seuroissa kävijä, usein kävi pöntössäkin, Jellivaarassakin kävi toistakymmentä kertaa, osallistui rukoushuoneen talkoisiin, kun rakennettiin, ei juopotellut eikä tapellut, ei liioin kertonut uskostaan naapureille, ei tuputtanut, usein valitti huonouttaan ja uskon puutetta, ja vain se näillä eväillä varmasti on päässyt taivaaseen...?
vai
b) joka on saattamassa maallisia jäännöksiämme arkussa maan multiin, ehkä haikealla mielellä eron vuoksi, mutta kuitenkin iloiten ystävästä, joka uskoi Herran Jeesuksen Kristuksen armosta itsensä autuaaksi, joka ei kyllä niin näkynyt seuroissa, ei valittanut osaansa ja oloansa, mutta sitäkin useammin nähtiin kylällä kertomassa ihmisille ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja jakamassa leipää puutteessa oleville, jonka kanssa oli aina ilo keskustella taivaan tiestä rohkaisten toinen toisiaan Pyhän Hengen voimassa, jonka luokse oli helppo mennä arkanakin kysymään: kuule minä sairastan minulla on nyt vaikeaa rahaakaan ei oikein ole, rukoiletko puolestani? , joka opasti aina turvaamaan Kristukseen, ei ihmisiin, joka meni varmasti taivaaseen, turvaten Kristukseen, ei ihmisiin, eikä ihmisten perinnäissääntöihin...
vai
c) joka hilluu johtajiensa perässä, ihmisiin luottaen, kuuliaisena kuin lampaat, tutkistelematta sanoja sydämessään, uskoen kaiken mitä pöntöstä huudetaan, alistuen, sopulilauman tavoin määrätietoisesti kulkien rientää toinen toisiaan saatellen jyrkänteeltä alas...
vai jotain muuta?
ne on saattojoukkoa.
Mitä tämä saattojoukko siis on.
Onko se sellaista joukkoa,
a) joka on saattamassa maallisia jäännöksiämme arkussa maan multiin, itkua hiljaa tyrskien, siinä hartaana nyökytellen, se oli sitä sukua, kaikkihan ne on meikäläisiä, kyllä se vain oli ahkera seuroissa kävijä, usein kävi pöntössäkin, Jellivaarassakin kävi toistakymmentä kertaa, osallistui rukoushuoneen talkoisiin, kun rakennettiin, ei juopotellut eikä tapellut, ei liioin kertonut uskostaan naapureille, ei tuputtanut, usein valitti huonouttaan ja uskon puutetta, ja vain se näillä eväillä varmasti on päässyt taivaaseen...?
vai
b) joka on saattamassa maallisia jäännöksiämme arkussa maan multiin, ehkä haikealla mielellä eron vuoksi, mutta kuitenkin iloiten ystävästä, joka uskoi Herran Jeesuksen Kristuksen armosta itsensä autuaaksi, joka ei kyllä niin näkynyt seuroissa, ei valittanut osaansa ja oloansa, mutta sitäkin useammin nähtiin kylällä kertomassa ihmisille ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja jakamassa leipää puutteessa oleville, jonka kanssa oli aina ilo keskustella taivaan tiestä rohkaisten toinen toisiaan Pyhän Hengen voimassa, jonka luokse oli helppo mennä arkanakin kysymään: kuule minä sairastan minulla on nyt vaikeaa rahaakaan ei oikein ole, rukoiletko puolestani? , joka opasti aina turvaamaan Kristukseen, ei ihmisiin, joka meni varmasti taivaaseen, turvaten Kristukseen, ei ihmisiin, eikä ihmisten perinnäissääntöihin...
vai
c) joka hilluu johtajiensa perässä, ihmisiin luottaen, kuuliaisena kuin lampaat, tutkistelematta sanoja sydämessään, uskoen kaiken mitä pöntöstä huudetaan, alistuen, sopulilauman tavoin määrätietoisesti kulkien rientää toinen toisiaan saatellen jyrkänteeltä alas...
vai jotain muuta?
Vastaukset 53
Vanhimmat
Jäävät rannalle
Jos uudesti syntymää ei ole kokenut niin saattojoukossa ollaan
murhetta synnistä ja ilo syntien anteeksi saamisesta
jos ei ole synnintuntoa ei ole myöskään armontuntoa
Jotka ilosena tekee syntiä ja sanoo minut on kastettu ei ole mitään murhetta synnistä.
sille syntiselle naiselle sanottiin että mene ja äläkä enää syntiä tee mielen muutos täytyy tapahtua ei enää halua olla murehduttamassa taivaallisen vanhimman sydäntä.
omakohtainen usko täytyy olla muuten on saattojoukkoa
armo riittää 16.1.2015 22:03
Hirvittää tämä nuorten päätön meno saarnaajien perässä. Täysin kylmästi tekemässä hallaa koko seurakunnalle ja vielä nimittelevät toisia tunnottomiksi.
Saattojoukkoon kuuluu jos ei ole samaa mieltä hurmahenkien kanssa ja erottaudu kirkosta omaksi pyhäksi joukokseen. Eivät ymmärrä erottautumisen olevan jo itsessään väärin.
Numero jooseppi hyvin kuvaa tilaasi he itse itsensä erottavat
kun sanoit tuossakin" päätön meno saarnaajien perässä"
Käytännössä on kuin uhma-ikäinen lapsi joka kiukuttelee äidille
Minun uskoni on, että sen päättömän menon tarkoituksena ei ole muu kuin saada rauha syyttävälle omalletunnolle. Ja uskon myös että on aina joku saarnaaja joka saarnaa Hengessä. En itse ole ainakaan viellä sitä kokenut, että armon saisi rukoilemalla vaan siellä jossain kotona ja uskomalla vaan armolliseen vapahtajaan. Voin kyllä uskoa ja tuntea hetkellistä riemua, mutta tulee kyllä pian toinen hetki tai koettelemuksen tai rankkasateen hetki ja se usko on vähän heikoilla silloin. Kyse ei ole siitä että joku saarnaaja voisi antaa kenellekkään uskoa, mutta hän voi kyllä aina kertoa siitä, kuinka hänelle tuli "pysyväinen" usko, joka koettelemuksen hetkellä kestää.
juuri saatossa 17.1.2015 00:13
Voin hyvinkin olla uhmaikäinen lapsi, mutta tässä asiassa tukeudun Raamattuun.
Ei pidä erottautua ja mennä omaan loukkoonsa Ehtoollista nauttimaan suljettujen ovien taakse. Sitä ei opeta Raamattu, Luther, eikä Laestadius.
Jeesus nautti ehtoollista omien opetuslasten kanssa.
Se ei ole syntiä jos rukoushuoneella ehtoollista vietetään sä voit laittaa sen ehtoollisen Irjan ja karin jalkojen juureen
kaipuuisankotiin 17.1.2015 00:17
"Minun uskoni on, että sen päättömän menon tarkoituksena ei ole muu kuin saada rauha syyttävälle omalletunnolle."
Sitä rauhaa ei saa mistään muualta kuin Raamatusta. Siinä Jumala on julkaissut oman hyvän tahtonsa meitä kohtaan.
Armoa et tule saamaan millään omalla tekemisellä ja siinä sen vaikeus onkin. Et voi tehdä mitään sen eteen, ainoastaan uskoa ja sekin sinulle annetaan. Se usko tulee vain Jumalan sanan lukemisella ja kuulemisella, tai sitten ei.
Jos todella haluat oppia, voit hyvin kuunnella muidenkin opetuksia, että saat vertailupohjaa. Vaikka tuon kuunteleminen on minulta vielä kesken, on se avannut aivan uuden maailman Raamatun salaisuuksiin ja mikä parasta, antanut rauhan.
http://www.rkk-sansa.net/raamattu-kannesta-kanteen/kirjat
Missä sun seurakunta on? kahden kesken yksinänsä ei voi sovittaa syntejään Jumalan kanssa.
Se rauha on ihana jonka Jumala antaa kun synnit on anteeksi.
Saattojoukko: "Missä sun seurakunta on? kahden kesken yksinänsä ei voi sovittaa syntejään Jumalan kanssa." -lainaus
Ikäänkuin ihminen voisi SOVITTAA syntinsä, huh.
Jeesus Kristus on jo sovittanut koko maailman synnin v -33
Sinunkin syntisi. Et voi itse tehdä mitään pelastuksesi eteen. Usko Herraan Jeesukseen puhdistaa sekä syntisi että omantuntosi, tämä lukee raamatussa. Ja uskon antaa Jumala sinulle LAHJAKSI. Mistä siis voit kerskua?
Joo uskoa ei voi ansaita se on totta Jumala lahjoittaa sen
mutta sen jälkeen kun uskon on saanut alkaa pyhityksen tie entinen elämä jää ja alkaa kristityn tie ja se on ihan hebreaa joillekin kun usko on vain pääkallossa.
Jumala toimii Sanansa ja Sakramenttiensa kautta, älä etsi Henkeä muualta.
Kirjain kuollettaa ja Henki tekee eläväksi
eli lain sana tappaa kaiken oman mahdollisuuden ja Evankeliumi antaa elämän!
Manna oli ruumiin ravintoa, ja se ravitsi israelilaisia vain tässä elämässä. Se ei voinut pelastaa heitä kuolemasta. Nyt oikea elämän leipä on kuitenkin tullut taivaasta, ja se antaa kaikille elämän. Hän oli Jumalan ainoa Poika, joka syntyi ihmiseksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta. "Se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti" (Joh. 6:51). Kristus kuoli syntiemme vuoksi, sovitti synnit ja voitti kuoleman, kun hän nousi kuolleista. Kuolemalla ei ole enää valtaa häneen. "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin." (Joh. 11:25.)
Meidän on syötävä joka päivä tätä taivaan leipää, jotta eläisimme ikuisesti. Miten se tapahtuu? Ehtoollisella voimme syödä tätä leipää suullamme, mutta uskossa voimme syödä häntä hengellisesti joka päivä. Tällainen syöminen antaa meille iankaikkisen elämän, jota kuolema ei voi tuhota.
Aamulla, kun heräät, tunnet ehkä itsesi tyhjäksi, voimattomaksi, syntiseksi ja epätäydelliseksi. Siksi vihollinen alkaa heti syyttää sinua. Sinun pitää kuitenkin tehdä kuin israelilaiset aikoinaan: lähteä keräämään mannaa ja virkistää sillä itseäsi. Sano syyttäjällesi: "Olen kyllä heikko ja syntinen, mutta Jumala on ilman omia ansioitani valmistanut minulle
380---
elämän leivän. Tarvitsen taas sitä leipää, ja haluan nyt syödä sitä." Omista sitten uskoen Kristus omaksesi. Hän on Jumalan edessä suuri ja täydellinen vanhurskautesi.
Shalom...
Kyllä ristinryövärikin Jeesuksen kanssa sopi ristillä syntinsä ja SAI armon.
Siunauksin.
Jeesus on jo kuollut niin hän jätti seurakuntaan sen vallan
ei sokea voi toista sokeaa taluttaa
Shalom...
Aivan.
Jeesus Kristus taluttaa meitä sokeita ja rampoja aina Isän kotiin saakka.
Siunauksin.
Shalom...
Jeesus Kristus Lunastajamme kuoli meidän suurten syntiemme ja syntisten sovitukseksi, NYT ELÄÄ ja ISTUU ISÄN oikealla puolella ja kaiken aikaa rukoilee puolestamme, on HYVÄ PAIMENEMME.
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä HENKI seurakunnalle puhuu.
Siunauksin.
Se nyt on selvä että itse Kristus voi katuvalle Ryövärille synnit anteeksi antaa,ja niin antaa Kristus vielä nytkin,mutta välikappaltensa kautta.Aivan turmeltuneitten ihmisten kautta joissa kristus on asumassa henkensä kanssa.Itse Jumalan poika sanoi: JOILLE TE SYNNIT ANTEEKSI ANNATTE,NIILLE NE ANTEEKSI ANNETAAN JNE..
Shalom...
Niin aivan.
Saamme armosta antaa veljille ja sisarille synnit anteeksi Jeesuksessa Kristuksessa Totuudessa seitsemänkymmentä kertaa seitsemän, loputtomasti.
Siunauksin.
Matkamies maan kirjoittaa hyvin tän asian
Mutta kun ne "te" ovat aikoja sitten kuolleet ja lahonneet, niin mistä nyt uudet aidot "tet"?
onko tiedossa osotteita?
ettekö ole koskaan lukeneet että maan päällä ei ole ihmistä jolla on valta antaa yhtään mitään anteeksi JUmalan puolelta.
miten voi kukaan olla niin pöhkö että moista edes uneksii.
Jeesus antaa syntejä anteeksi sille joka veneen alta niitä huutaa keskellä yötä silloin kun jokainen lestaadius nukkuu maha täynnä!
siitä voitte alkaa oppinne puhdistamisen.
missä asuvat; ja kuin hän nämät sanonut oli,puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille:ottakaat Pyhä Henli:Joille te synnit jne... Kuule, se kulkee siemenenä maailman loppuun asti joka ei sitä usko se ei ole sitä koetellut. mutta niitä ennättäväisiä armon tuntemisia on moni tuntenut ties missä .
Shalom...
Aivan.
Herra Jeesus Kristus teki täydellisen työn Golgatalla.
Siinä ei ole mitään pois otettavaa eikä lisättävää.
Siunauksin.
KUn laiva on painumassa pohjaan ja ihmiset synninhädässä huutaa a"Jeesus anna syntini anteeksi ja ota luoksesi kun kohta matkani päättyy... niin onko täällä joku sellainen joka uskaltaa epäillä Jumalan armon suuruutta tällaista kohtaan, onko !?
mistä siihen nyt saadaan joku leevinseuraaja päästämään ja leikkimään Jumalan sijaista sanokaa se nyt tässä ja nyt niin että jokainne lukija osaa tehdä oikeat päätelmät opistanne!
Se ei kuule juuri siinä ole,että syntiä rukoilee anteeksi siinä paikassa.Jos se on uudestisyntynyt kristitty,vaikka olis vikoihin joutunut,jos mieli on ollut pyhdas jaaa: Se jää Jumalan asiaksi,hän tutkii ja näkee sydämmet ja mielen,mutta Lutter sanoo; Joka parannuksen huomiseen lykkää,se vuoteensa helvet.tiin rakentaa. LLL paljon varoittaa samasta asiasta ja muistuttaa että se on silloin hiljainen ja hiljaista iankaikkisesti. Nimittäin se kun jättää parannuksen tekemättä ja lykkää sitä kuolemaan asti
Voihan se loppu tulla niin nopeastikin, ettet ehdi kissaa sanoa. Sen tähden on hvvä tehdä kaikkensa sen armosta saadun uskon vahvistukseksi, tutkimalla Jumalan sanaa joka päivä. sieltä löytyy se kallio, jonka varassa voi olla aina valmiina kuolemaan.
5 7 joo hyvä se on kirjaa tutkia,mutta ei sen varassa olla valmiita kuolemaan,toki sekin auttaa uskoa yllä pitämään. Se vanha Israel nojasi sauvaansa ja siinä oli turva,ja niin pitää meilläkin oleman siinä turva.
matkamies maan 17.1.2015 21:36
lampaan korvat
17.1.2015 12:01
"Jeesus Kristus on jo sovittanut koko maailman synnin v -33
Sinunkin syntisi. Et voi itse tehdä mitään pelastuksesi eteen. Usko Herraan Jeesukseen puhdistaa sekä syntisi että omantuntosi, tämä lukee raamatussa. Ja uskon antaa Jumala sinulle LAHJAKSI. "
Miten vastaisit lampaan korvalle?
raamattu on kokonaisuus.Jesus on sovittanut eli täyttänyt lain,ja tarvitsemme uskoa evankeljumin saarnan kohdallemme.Ei se kärsiminen ja kuolema meitä auta automaattisesti ilman oma kohtaista uskoon tulemista.Paavali kirjoittaa room:10 Sillä jokainen kuin herran nimeä avuksensa huutaa,tulee autuaaksi.Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat,jonka päälle ei he uskoneet,ja kuinka he sen uskovat josta ei he ole kuulleet?Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?Ja kuinka he saarnaavat ,ellei heitä lähetetä?Niinkuin kirjoitettu on,oi kuinka suloiset ovat niiden jalat kuin rauhaa julistavat,niiden jotka hyvää julistavat.mutta ei he kaikki ole evankeljumille kuuliaiset:sillä Jesajas sanoo:Herra kuka uskoo meidän saarnamme. Niin tulee siis usko kuulosta,mutta kuulo Jumalan sanan kautta. SIINÄ VÄHÄN JÄRJESTYSTÄ KUINKA JUMALA TEKEE TYÖTÄ
Shalom...
Kun saamme armosta ymmärtää, niinkuin vanhat profeetat, voi minua, sillä minulla on saastaiset huulet, niin tulella puhdistetaan ja saamme valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jonka tuntee Jeesus ja sen nimen saaja.
Näin on luvattu meille Sanassa
Siunauksin.
Shalom...
Aivan.
Vuorilinna ja pelastuksen kallio, peruskivi Jeesus Kristus, Jumalan Sana.
Siunauksin.
Hautajaisissa mukana olevia ihmisiä
Shalom...
Nisunjyvän täytyykin kuolla, että voi tuottaa uutta elämää.
Siunauksin.
Kuolleet haudatkoon kuolleet
saattojoukossa saattojoukko
Slalom slalom...
Ollaan suomessa, sano vaikka hei tai terve
Nisu on pulla ja elämä on Jeesuksessa
Shalom...
Vain pisara Jeesuksen Kristuksen verta riittää.
Jeesuksen Kristuksen lahjausko, armosta annettu SAATTAA ja VIE ikuiseen elämään ja kunniaan.
Siunauksin.
Mistä sinä sisar hyvä saat sitä Jeesuksen verta?
Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.
Kristuksen ruumis, elämän leipä, ruokkii ja vahvistaa kasteessa alkanutta hengellistä elämää.
Kristuksen veri, kuolemattomuuden lääke, parantaa meitä ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän.
Eli yksi oikeinoppinut ilmaantui kertomaan että hukkumaisillaan oleva Jeesusta avuksi huutava ei saa apua Jumalan suunnalta eikä taivas avaudu hänelle!
minulla on onneksi toisenlainen Jumala, jonka ei tarvitse lukea lakikirjasta mitäs nyt tehdään kun kuuluu joku huutavan apua ja Nimeäni siihen!
siinä on työtä todellakin varmistaa vuorokauden jokainen sekunti että on varmasti millilleen kaiken lain täyttänyt ja siihen vetoamalla aukenee taivon ovi.
onnea vaan matkaan.
Olkinukkesi palaa.
Onpahan edes hiukan lämpöä täälläkin osiossa.
Shalom...
Kristus on meidät verellänsä ostanut ja, meitä kaikista synneistämme puhdistanut, 1. Kor. 6:20; 7:23; Apt.20:28; Ilm. K. 1:5;5:9.
Siunauksin.
Saattojoukkoa on ne kuolleen kantajat,kun Jeesus oli parantanut halvaantuneen,hän otti vuoteensa ja lähti kävelemään,tuli eläväksi.
Eläviä ei saatella,paitsi jos on niin sokea,että pitää tietä olla näyttämässa.
Jumalan sana on ainoa tien näyttäjä.
Saattojoukkoa
Shalom...
Aivan.
Jeesus Kristus paransi sairaita, antoi sokeille näön ja aukaisi kuurojen korvat.
Meillä on saattojoukot taivaissa, ne jotka Herra on verellään lunastanut Isälle Jumalalle.
Jumalan Sana, Jeesus Kristus suostui Isän tahtoon ja oli kuuliainen hamaan ristin kuolemaan teki työn, täydellisen työn.
Siunausta.
luulen, että täällä usein sillä tarkoitetaan sellaisia jotka ovat kristittyjen joukossa, mutta heillä ei ole sydämen uskoa.
mistä heidät tunnistaa? Esau vihastui kovin Jakobiin siunauksen tähden, jonka hän sai isältään ehkä järjen mukaan aivan väärin, löytyykö yhteläisyysmerkkeja, kun kerrotaan Eesaun 400 miehen kanssa tulevan vihamielisissä aikeissa Jakobia kohti. ethän tahdo olla tässä taistelujoukossa. muuten ajattelen ettei kovin herkästi kannata leimata toista, koska silloin saattaa jo perkele olla eksyttänyt minua kiipeämään vuorille. Voimme lukea kuinka Jagob käsitteli suurella rakkaudella Eesauta lähetti lahjoja, kumartui 7kertaa, puhutteli herraksensa
Shalom...
Jumalan rakkauden ja rauhan sanomaa...
1 Tim.6:3-5
Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen...
niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja...
alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumaluutta keinona voiton saamiseen.
Sydämen nöyrtyminen ja saviastian särkyminen...Jeesus saa sijaa sydämissämme.
Parannuksen paikalla saamme jokainen olla.
Oikea paasto ja sapatinvietto.
JES. 58.
Siunausta.
Ne jotka saattoivat LV:t Ruottiin ovat sitä todellista saattojoukkoa.
Se saattojoukoista.
Niinhän sinä kuvittelet.
Vain sydämen uskolla pelastutaan ei pääkallo opin sellaista järjen sotkua kuulimme eilen juuri saarnassa tästä mutta kirkkouskovaiset ovat lahko erikseen
He itse itsensä erottavat ja siirtyvät Irjan ja karin joukkoihin.
Murhaprofeetta Müntzerin henki leijailee esikoisten yllä. Ei hyvältä näytä.
Thomas Müntzer (n. 1490[1] – 27. toukokuuta 1525) oli uskonpuhdistuksen alun aikainen saksalainen radikaali teologi. Nykyään hänet muistetaan hänen toimistaan Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan Talonpoikaissodan aikana.
Vuonna 1519 hän tapasi uskonpuhdistaja Martti Lutherin Leipzigin kaupungissa. Myöhemmin hän pääsi Lutherin suosituksella papiksi Zwickaun kaupunkiin. Zwickaussa toimiessaan häneen tarttui aatteita radikaaleilta Zwickaun profeetoilta. Näiden ajatuksiin kuului muun muassa jumalattomien ja turmeltuneen papiston nopea syrjäyttäminen.
Myös Müntzer alkoi saarnata radikaalimmin, minkä takia hän joutui pakenemaan Böömiin. Prahan manifestissa Müntzer esitteli periaatteensa: "kirjoitusten kuolleet kirjaimet" tuli korvata "elävän Hengen lahjoilla", minkä lisäksi "Pappien ja apinoiden kirkon" tilalle tulisi "Jumalan valittujen ystävien seurakunta". Hän uskoi - samoin kuin Böömin radikaali-hussilaiset sata vuotta aikaisemmin - että tuhatvuotisen valtakunnan aika oli alkamassa.
Ottakaa hyvät ihmiset selvää asioista ! Halutaanko todella samaistua hurmahenkiin ?
Oliko Pietari hurmahenki, ainakin hällä oli sellainen Henki jota teillä ei ole ettekä siitä mitään edes tiedä!
Mikä ihme siinä on että te ette pääse noista keskiaikaisista taunoista eroon, vaan niiden sanomisia ja tekemisä te kaukoputkella arvioitte ja niistä kiistelette!
Eikö teillä ole suomenkielistä Raamattua josta pelastuksen tie sleviää ilman että siinä on kymmenen sulkahattua sitä selittämässä päin honkia.
tyhmiskin on saattanut jonkinlaisen puoliparannuksen tehdä ja siihen omantuntonsa jäädyttänyt, mutta selvään ja raittiiseen oppiin ei ole mitään halua.
kirkko kirkko ja kirkko, siinä s eon pyhä kolminaisuus tällä joukolla.
En ole ikänäni kirkkoa tarvinnut yhtään mihinkään, enkä usko tarvitsevanikaan.
Jumalan Poika tuli minun kotiini sen kautta että ensin pääsi sydämeeni, ja asuu kanssani, mihin minä kirkkoa tarvitsen sen enempää kuiin Pietarikaan, kertokaa joku.