Hyvillä aikomuksilla huonoa ruokaa kissalle

sheitan87

Tänään päivällä olin kissan kanssa taloyhtiön pihassa ulkoilemassa ja eräs naapuri siihen toi oman kissansa leikkimään. Naapuri ei yleensä ole ollut terveystrendeistä kiinnostunut, mutta kertoi nyt laittaneensa kissalle kotiruokaa kun oli lukenut jostain netistä siihen ohjeita, ja oli sanottu kaupan ruoan olevan pahaksi.

Eipä siinä, totesin että ihan hyvä homma. Siinä sitten kysäisin laittaako hän vitamiinit ja tauriinit sinne ruokaan, vai antaako pillerinä tai pipetillä suuhun. Naapuri siitä että mitkä vitamiinit ja tauriinit. Netissä kun oli sanottu puhtaan liharuoan olevan parasta eikä moisesta ollut puhuttu mitään. Selitin siinä naapurille että tiettyjä vitamiineja kuten A.ta ja D:tä on kissanruoassa tosi paljon kun kissa tarvii niitä, ja että kissan oma keho ei pysty tuottamaan tauriinia. Jos sitä tauriinia ei saa ruoasta, kissa tulee ajan mittaan sokeaksi. Kissanruokatehtaat kyseiset aineet lisää aina ruokiin,ja siksi pussi- tai purkkiruokaa antavan ei tarvi niitä lisätä. Mainitsin myös, että kotiruoassa kaloreita kannattaa varoa, kun niitä tulee itse tehtyyn liharuokaan herkästi liikaa.

Minulla alkoi nyt sitten mietityttämään, että paljonko on noita kissanomistajia, jotka hyvillä aikomuksilla syöttää väärää ja puutteellista ruokaa kissalle. Olen ihan täysin terveellisen kotonatehdyn ruoan kannalla (vaikka kyllä meillä kissa syö viljatonta raksuakin, ja Alma naturen ja Gourmet goldin purkkiruokiakin), mutta kotiruoalla ruokkimiseen ei kuuluisi suin päin ryhtyä vailla tarvittavaa tietoa kissan energiatarpeesta ja vitamiinitarpeesta, tai siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun meillä kissa syö kotiruokaa, on se aina vähärasvaista liharuokaa ja sen kaveriksi jauhetaan aamupalan sekaan tauriini-monivitamiinitabletti ja päivittäin myös paradontiitilta suojaavaa jauhetta iltapalaan. Ruokaöljyä annetaan joskus pikku luraus pitkän turkin kunnolle ja omegojen saantiin.

Toivon vaan että ihmiset ei niin herkästi uskoisi kaikkea mitä netistä lukevat, vaan puhuisivat vaikka kokeneiden kissanpitäjien tai eläinlääkärin kanssa ennen kuin suuriin muutoksiin ryhtyvät.

4

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+12

      Tauriini on muotijuttu, joka nyt on kaikkien huulilla ja sillä viisastellaan urakalla. Kyllä sitä tauriinia saa ihan ruoastakin.

    • kyllä rasvaa

      Lihan syöttämisen riskit liittyy enemmänkin kalkin saannin vajeeseen, kuin vitamiinien puutteeseen. Rasvaliukoisia vitamiineja ei tule lisäillä koska niissä piilee yliannostusvaara, vesiliukoisissa ei sitä vaaraa ole koska niiden ylijäämät tulevat virtsan mukana pois.

      Tauriinin saantiin vaikuttaa lihan syöminen ja sitä lisätään teolliseen ruokaan koska kuumennus ja kypsennys hävittää sen. Kun kissaa ruokitaan eläinperäisellä ravinnolla se saa kaiken tarpeellisen, mutta luuton liha on riski koska silloin kalkin saanti jää puolitiehen. Se pitää varmistaa joko kalkkitableteilla, munankuorijauheella tai syöttämäll raakaalihaa luineen.

      Ruokaöljy ei ole omegoiden suhteen oikea, vaan mm. omeaga-3 saa parhaiten kalaöljystä ja juuri oikeassa muodossa. Kasviperäiset omegat ei ole lihansyöjälle oikeassa muodossa.

      Jos ei ole tietoa, niin sekaruokinta on se helpoin tapa pitää kissa kunnossa. Eli laadukasta teollista, raakaa lihaa, maitotuotteita hylana tai laktoosittomana ja raikasta vettä. Ei mitään rakettitiedettä, vaan simppeliä.

      Rasva on kissalle elintärkeä, mutta hiilihydraatit taas tarpeettomia. Raakaa lihaa syövällä kissalla harvoin on vaaraa saada liikaa rasvaa, ellei syötä pelkkää possua jonka rasva on turhan tuhtia.

      Kissalle ei tarvi tehdä kotiruokaa valmistamalla vaan antamalla raakaa lihaa ja lisäämällä tarvittava kalkki. Kyllä se liha sisältää vitamiinit, mitenkä muuten luonnossa lihansyöjät pysyisivät terveenä?

    • kirjavakolli

      Se kissa syö luonnossa hiiren tai linnun melkein kokonaan ja saa silloin kaikki tarvittavat aineet verestä, luista ja suolista tms. pelkkä liha ei sisällä näitä kaikkia.

    • raakaasuosiva

      Mä ostelen raakapakasteita pötkylöissä, laatuja vaihdellen.Saa myös joskus raksuja.Hyvin voi , on sopusuhtainen hoikahko ja notkea.Pellava tai omega öljyä joskus lorauttelen, ja madotan sekä rokotutan niin kuin kuuluu.El kehunut kuntoa rokotuskäynneillä.
      Ulkoilee kiipeilee aitauksessaa, ja juoksentelee valvotusti pihassa.Sisälläkin vauhtia piissaa, ja leikitetään ihan joka päivä.
      Yöt nukkuu sikeästi.Lapset jaksaa viihdyttää aina.Onnellinen kisuli :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      163
      4934
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1499
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      8
      1143
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe