Tinnitus

Lopetin tupakan polton noin 2 vuotta sitten ja sain vanhan 30 vuoden takaisen ystäväni tinnituksen takaisin.
Rupesin tutkimaan asiaa ja olin yhteydessä asiantuntijoihin. Mutta mistään en saanut apua.
Nyt olen huomannut että tinnitusta on ainakin kahta eri tyyppiä.
Toinen johtuu korvien pysyvästä tai tilapäisestä vauriosta ja toinen vatsan peitteiden ja kalvojen vaurioitumisesta.
Tämä ensimmäinen voi tulla esim. kovasta melusta ja siten jää korvat vinkumaan.
Ja jälkimmäinen esim. kahvin juonnista.
Jotenkin olen havainnut että kahvi huuhtelee vatsan kalvoja ja sitten vingunta alkaa.
Koska samaan aikaan minulla alkaa kivulias närästys.
Esim. Lasillinen vettä saattaa parantaa oloa.
Se on sitten toinen juttu miksi vatsan peitteet huuhtoutuu pois, mutta siitä minulle on muodostunut käsitys että vatsa normaalifloora on vaurioitunut jo lapsena.
Esim. Antibiooteilla.
Tupakka taas vastaavasti piti minut yllä mainitun ajan huumattuna, ja siten ei tinnitus päässyt häiritsemään.
Seuraavaksi meinaan lopettaa kahvin ja teen kokonaan, enkä juo mitään happamia nesteitä, toivoen että tinnitus häipyy lopullisesti elämästäni.

Kertokaapa minkälaisia kokemuksia teillä on.
0337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Terveys tärkeä kirjoitti:

Lopetin tupakan polton noin 2 vuotta sitten ja sain vanhan 30 vuoden takaisen ystäväni tinnituksen takaisin.
Rupesin tutkimaan asiaa ja olin yhteydessä asiantuntijoihin. Mutta mistään en saanut apua.
Nyt olen huomannut että tinnitusta on ainakin kahta eri tyyppiä.
Toinen johtuu korvien pysyvästä tai tilapäisestä vauriosta ja toinen vatsan peitteiden ja kalvojen vaurioitumisesta.
Tämä ensimmäinen voi tulla esim. kovasta melusta ja siten jää korvat vinkumaan.
Ja jälkimmäinen esim. kahvin juonnista.
Jotenkin olen havainnut että kahvi huuhtelee vatsan kalvoja ja sitten vingunta alkaa.
Koska samaan aikaan minulla alkaa kivulias närästys.
Esim. Lasillinen vettä saattaa parantaa oloa.
Se on sitten toinen juttu miksi vatsan peitteet huuhtoutuu pois, mutta siitä minulle on muodostunut käsitys että vatsa normaalifloora on vaurioitunut jo lapsena.
Esim. Antibiooteilla.
Tupakka taas vastaavasti piti minut yllä mainitun ajan huumattuna, ja siten ei tinnitus päässyt häiritsemään.
Seuraavaksi meinaan lopettaa kahvin ja teen kokonaan, enkä juo mitään happamia nesteitä, toivoen että tinnitus häipyy lopullisesti elämästäni.

Kertokaapa minkälaisia kokemuksia teillä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu