12v poika käyttänyt reilu kaksi vuotta yhtäjaksoisesti 1g melatoniinia..mitkä ovat kasvavalle lapselle näkyvät oireet haittavaikutukselle?..tämähän vaikuttaa keskushermostoon..muunmuassa ollut omituisia päänsärkyjä,väsymystä,agressiivisuutta,mahakipuja
melatoniini käyttö lapsilla
27
5935
Vastaukset
- Miksi käyttänyt ?
Ehkä kuitenkin 1mg ei 1g ?
Onko pätevä lekuri määrännyt vain joku terveyskeskuksen virkaheitto vai peräti valelääkäri ?
Lapset normaalisti tuottavat itse tarvitsemansa melatoniinin, lapsi ei tartte lisämelatoniinia, normaalisti ?- minni02
unta parantamaan määrätty..heräili painajaisiin..ei saanut unenpäästä kiinni,ongelmia koulussa tämän myötä..väsynyt,ylivilkkautta..jne..määrätty tutkimuksien myötä neuropolin myötä..ei ole päässä vikaa..geeneissä ei vikaa eli ei mitään sairautta olemassa..ei ole masennusta..diagnoosina monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö.
- ei kemiaa lapselle
Lapsen aivot ovat kasvamassa ja kehittymässä. Itse olen hyvin, hyvin kovasti vastaan mitään turhanpäiväistä lääkitystä lapselleni.
Jos hän valvoo muutaman yon, sekin on vaarattomampaa kuin korjata sitä jatkuvalla kemiallisella , aivoja muuttavalla aineella.
Alkaisin vierottamaan hänet pois tuosta lääkkeestä jo välittomästi. - minni02
kirjotushärö siis 1mg..pari kuukautta vähentänyt lomat ja viikonloput ei pilleriä..kiitos kannanotosta..mietin miten pitkään menee ennenkuin normalisoituu omiin uomiin..ja viisasta mennä varmaan verikokeisiin..nyt loppu pojan melatoniinin syönti ja kohti tervettä unta :)
- olenkoihanväärässä
Mut eikö melatoniini nimenomaan oo sitä samaa ainetta mitä keho tuottaa eli sen ei pitäis vaikuttaa elimistöön mitenkään huonolla tavalla? Ja riippuvuuttakaan sen ei pitäis aiheuttaa? Paitsi tietty jos asennoituu niin ettei edes yritä saada unen päästä kiinni ilman melatoniinia niin ajatuksen tasolla saattaa tulla riippuvaiseksi mutta fyysistä riippuvuttaa ei pitäisi tulla. Ainakin lääkäri sanoi mulle että se on täysin vaaraton elimistölle kun samaa ainetta tuottaa kun keho.
Hei!
Melatoniini on elimistön oma uni-valverytmiä säätelevä hormoni. Tämän vuoksi sen käyttöön liittyy huomattavasti vähemmän sivuvaikutuksia tai riskeja verrattuna tavallisiin ns. nukahtamislääkkeisiin (katso http://klinik.fi/terveysinfo/unettomuus).
Lapsilla ja nuorilla unilääkkeitä ei pääsääntöisesti käytetä lainkaan. Melatoniini on kuitenkin poikkeus: sen käytöstä on muutama tutkimus olemassa, jossa nukahtamisviive on selvästi lyhentynyt. Samoin 6-14 -vuotiaille tehdyssä tutkimuksessa melatoniinin käyttö todettiin turvalliseksi. Kuitenkin lääkkeen käytön tulee aina perustua tarkkaan harkintaan ja olla pääsääntöisesti aina tilapäistä.
Lapsesi kohdalla aloitus on varmasti ollut perusteltua, mutta toki hoitavan lääkärin kanssa kannattaa keskustella, missä vaiheessa lääkitystä voisi alkaa purkamaan. Tärkeää on kuitenkin seurata lapsen vointia ja nukkumista: mikäli unettomuus palaa hankalana lääkkeen pois jättämisen jälkeen, pitää uniongelmista aiheutuvat haitat myös ottaa huomioon.
Yhteistyöterveisin:
-Klinikin lääkäritiimi
Klinik - terveyspalvelusi netissä
www.klinik.fi- Miksi ...
ns. "lääkäritiiimi" ei kerro että ns. "nukahtamislääkkeet" tuhoavat elimistön oman unimekanismin lopullisesti ? Vai ettekö tiedä edes tuota ?
Missä vastuunne on oman työnne vakavistakin kielteisistä seurauksista ? Miksi ... kirjoitti:
ns. "lääkäritiiimi" ei kerro että ns. "nukahtamislääkkeet" tuhoavat elimistön oman unimekanismin lopullisesti ? Vai ettekö tiedä edes tuota ?
Missä vastuunne on oman työnne vakavistakin kielteisistä seurauksista ?Hei!
Tämä viestiketju käsittelee melatoniinin käyttöä lapsilla ja nuorilla, joilla nukahtamislääkkeitä ei siis pääsääntöisesti käytetä lainkaan. Mutta olet aivan oikeassa - myöskään aikuisilla bentsodiatsepiini-tyyppisiä unilääkkeitä eli ns. nukahtamislääkkeitä ei suositella käytettäväksi kuin korkeintaan lyhytaikaisesti. Niiden haittavaikutuksena on nimenomaan se, että elimistö tottuu niihin ja niiden pitkäaikainen käyttö häiritsee elimistön luonnollista unimekanismia.
Yhteistyöterveisin:
-Klinikin lääkäritiimi- Joo.
klinik.fi kirjoitti:
Hei!
Tämä viestiketju käsittelee melatoniinin käyttöä lapsilla ja nuorilla, joilla nukahtamislääkkeitä ei siis pääsääntöisesti käytetä lainkaan. Mutta olet aivan oikeassa - myöskään aikuisilla bentsodiatsepiini-tyyppisiä unilääkkeitä eli ns. nukahtamislääkkeitä ei suositella käytettäväksi kuin korkeintaan lyhytaikaisesti. Niiden haittavaikutuksena on nimenomaan se, että elimistö tottuu niihin ja niiden pitkäaikainen käyttö häiritsee elimistön luonnollista unimekanismia.
Yhteistyöterveisin:
-Klinikin lääkäritiimiMiksi lääkärit eivät kerro asiakkaille ko lääkkeiden suosittamisen yhteydessä selväsanaisesti että jo "nukahtamislääkkeiden" viikon käyttö tuhoaa lopullisesti elimistön oman unimekanismin ?
Miksi yleensä määrätään sellaisia lääkkeitä jotka tuhoavat terveyden lopullisesti ? Onko lääketehtaiden opiskeluaikainen korruptio niin voimalasta ja/vai onko kysymys lääkäreiden ammattitaidottomuudesta ?
Millään muulla ammattiryhmällä ei ole laintakaamaa oikeutta pilata ihmisen terveys.
En jaksa keskustella tästä enempää, viittaan vain myös ssristories-nimiseen nettisivustoon, joka kertoo samasta aihepiiristä liian järkyttävillä esimerkeillä. - HHUHUH
Joo. kirjoitti:
Miksi lääkärit eivät kerro asiakkaille ko lääkkeiden suosittamisen yhteydessä selväsanaisesti että jo "nukahtamislääkkeiden" viikon käyttö tuhoaa lopullisesti elimistön oman unimekanismin ?
Miksi yleensä määrätään sellaisia lääkkeitä jotka tuhoavat terveyden lopullisesti ? Onko lääketehtaiden opiskeluaikainen korruptio niin voimalasta ja/vai onko kysymys lääkäreiden ammattitaidottomuudesta ?
Millään muulla ammattiryhmällä ei ole laintakaamaa oikeutta pilata ihmisen terveys.
En jaksa keskustella tästä enempää, viittaan vain myös ssristories-nimiseen nettisivustoon, joka kertoo samasta aihepiiristä liian järkyttävillä esimerkeillä.Ei kai ne lääkärit tuollaisia mene kertomaan, jumankauta nehän saavat lääkeyhtiöiltä provikat!! Kyllä joku helevettin thl kitisee viinasta ja tupakasta ja herra ties mistä, mutta lääkärit määrää asiakkailleen nappulaa nappulan päälle ja kansa kulkee pöllyssä, niin ei varmasti puututa, eikä tiedetä mitään. Veikkaan että nuokin thl:n kussipääidiooteilla on oma lehmä tässäkin ojassa eli saavat rahaa
- Huom!
Melatoniini ei ole LÄÄKE.
- HHUHUH
Huom! kirjoitti:
Melatoniini ei ole LÄÄKE.
Mielikuva ystävä-hyvä. Jo pienestä pitäen opetetaan, että kun on "vikaa" nappi auttaa.. Mitähän siitä seuraa??
- Hysteerikkoko
Joo. kirjoitti:
Miksi lääkärit eivät kerro asiakkaille ko lääkkeiden suosittamisen yhteydessä selväsanaisesti että jo "nukahtamislääkkeiden" viikon käyttö tuhoaa lopullisesti elimistön oman unimekanismin ?
Miksi yleensä määrätään sellaisia lääkkeitä jotka tuhoavat terveyden lopullisesti ? Onko lääketehtaiden opiskeluaikainen korruptio niin voimalasta ja/vai onko kysymys lääkäreiden ammattitaidottomuudesta ?
Millään muulla ammattiryhmällä ei ole laintakaamaa oikeutta pilata ihmisen terveys.
En jaksa keskustella tästä enempää, viittaan vain myös ssristories-nimiseen nettisivustoon, joka kertoo samasta aihepiiristä liian järkyttävillä esimerkeillä.Melatoniini ei ole nukahtamislääke, ei ssri-lääke. Eivät tuohoa aivoja, niin kuin bentsot!
Melatoniini hyvä apu nukahtamiseen, häipyy kehosta luonnollisella tavalla!
- lumetta vaan
melatoniini ei ole mikään lääke,ihan täyttä lume p.skaa.niistä ei ole mitään haittaa/hyötyä,vaikka popsisit karamelleinä aamusta alkaen!
- Toisilla auttaa,
toisilla ei. Riippuu siitä mitä on unettomuuden syy. Jos syy on melatoniinin vähäinen pitoisuus elimistössä "nukkuma-aikaan", niin silloin auttaa, muulloin ei kai. Nykyään melatoniinipitoisuuden voi mitata syljestä, kuulemma. Mutta että vain 1 laboratorio mittaisi
- ex prole
- vuorotyössä ollessani käytin joskus melatoniinia yövuorojen jälkeen normaalin unirytmin palauttamiseen. kyllä auttoi. 2-3 iltana riitti 4 valvotun jälkeen.
- " 12v poika käyttänyt reilu kaksi vuotta yhtäjaksoisesti..." ? lienee provo. - jassoodd
Kirkasvalolamppu auttaa nostamaan elimistön omaa tuotantoa. Kiiwi ja kirsikkamehu, niistä saa paljon melatoniinia. Kalat ja äyriäiset, katkaravut, pistaasipähkinät, tulee trypofaania. Missähän määrin nämä ovat ruokavalio-ongelmia?
Keväthangille hiihtelemään, ja uniongelmat ovat takana.Hei!
Kirkasvalolampulla on tosiaan oma osuutensa uni-valverytmin häiriöiden hoidossa. Kirkas valo (10 000 luksia) vähentää voimakkaasti elimistön omaa melatoniinin tuotantoa, joten noin puolen tunnin oleilu aamuisin kirkasvalon ääressä lopettaa elimistön unirytmin. Melatoniinin tuotanto alkaa luonnostaa lisääntyä noin 12 tunnin kuluttua, joten tätä kauttaa aamuinen kirkasvalohoito saattaa helpottaa myös nukahtamista illalla.
Terveisin:
-Klinikin lääkäritiimi
- HHUHUH
Unihäiriöitä 12 vuotiaalla?? No, mitäs jos pistäisit pojalta tietsikan ja kännykän vaikkapa kuukaudeksi jemmaan, tv:n katselu poikki klo 20.00, poika ulos ja lenkille/leikkimään, tsekkaisit vähän tuota ruokapuolta terveellisempään suuntaan, ja kaikin puolin elämän säännöllistämistä. eiköhän uni tule. Jos lapsilla on uniongelmia eikä terveydellistä syytä löydy, niin silloin vanhemmat saat katsoa peiliin ja miettiä mitä tekevät väärin. Ei ihme, että suomalaiset napsii kaiken maailman lääkkeitä, kun opetetaan siihen jo melkein vauvasta alkaen.
- Tiuku..
Kyllä unihäiriöitä esiintyy lapsillakin,ottakaa pää pois persiistä ja tulkaa ulos kuplastanne. Meidän tytöllä(10v) on ollut melatoniini käytössä myös kaksi vuotta,sillä PAKOLLISEN lääkkeen sivuvaikutuksina on nimenomaan unettomuus ja ilman melatoniinia vetelee useamman päivän samoilla silmillä. Harrastaa liikuntaa 4krt/vkossa,ulkoilee päivittäin,tv sulkeutuu 20.00 ja syö säännöllisesti,mutta eipä se unentuloon vaikuta,aika moni keino on jo kokeiltu. joskus se mieto lääke on pakko ottaa..
- HHUHUH
Kummallista, muutama vuosi takaperin oli omillakin kakaroilla unihäiriöitä. Siihe n auttoi kummasti tietsikan ja tv:n "estot" ja ajoissa nukkumaan. Ei tarvittu melatooneja, eikä muitakaan pillereitä.
Vanhemmat on vaan niin hiton laiskoja, että vanhempina toimii tv ja tietsikka. Siitä nuo sekopäiset kakarat tulee ja vanhemmat ei viitsi yhtään kasvattaa, opastaa, ohjata vaan kakarat määrää.
- eivoitietää
Lääkärin mukaan melatoniinin pitkäaikaiskäytöstä ei ole olemassa mitään tutkimusta, eli ei voi tietää miten se vaikuttaa tai on vaikuttamatta.
Netistä löysin mm.artikkelin, jossa todettiin 7-vuotiaan tytön saaneen kuukautiset, kun melatoniinia oli syöty pitkään ja lopetettu tytön täytettyä 7. Se siis voi vaikuttaa tytöillä murrosiän alkamiseen?
Nettilähteiden mukaan se on aiheuttanut aikuisille naisille kuukautishäiriöitä.
Ja sen teho unilääkkeenä on jokseenkin mitätön, eli se olis ihan turha lääke annettavaksi?
Nettilähteet on mitä on, mutta jokainen saa itse arvioida lähteiden luotettavuutta. Mä en uskaltais antaa lapselle lääkettä, jonka pitkäaikaiskäytöstä ei ole mitään tutkimustietoa.- HHUHUH
Toivottavasti tutkituttaisivat kakaroidensa maksa-arvot.
- koulupenkkiin
Hiphei tyhmät, melatonini ei ole lääke, sitä on meidän kehossa muutenkin! Eli ei säätele kuukautisia tai muutakaan. Kyllä on ihme folioporukkaa täällä, saa nauraa!
Ei vaikuta maksaan eikä sisäelimiin, juuri sen takia , koska sitä on MUUTENKIN meidän kehossa. SE EI OLE LÄÄKE!
Mm. muistisairailla sitä käytetään paljonkin, kun oma melatoniinin taso niin alhainen, eikä vaikuta kuin bentsot.- HHUHUH
Ihan pieni täsmennys.. Ei tietenkään vaikuta, kun sitä on elimistössä, mutta kyse on tehdyistä, synteettisistä aineista. Tiedätkö oiokeasti mitä sisältää, miten on tehty, mitä kaikkia aineita laitettu, esim säilyvyys?? Et varmasti. Esimerkiksi luontaistuotteet, joita mainostetaan "tutkittuina", on ainesosia, jotka vaikuttavat mm maksaa >> maksa-arv ot nousevat.. Tämähän on suuri bisner, kuka nyt menisi "kielimään", että "Ostakaa, ostakaa, syökää, mutta varautukaa että tulee ylimääräisiä vaivoja..." Ehei.. Minun puolesta jokainen saa vetää nappia naamaansa, mutta muistakaa että olen kertonut haittavaikutuksista..
Jos haluat elää terveellisesti, syö monipuolista ruokaa, vihanneksi, hedelmiä, ulkoile jne... Saat kaiken tarvitsemasi ihan luonnnollisena
- 20+10
tämähän vaikuttaa keskushermostoon..muunmuassa ollut omituisia päänsärkyjä,väsymystä,agressiivisuutta,mahakipuja - Kirjoitit.
Kuinka paljon lapsesi juo kahvia, energiajuomia yms? Entäs sokerin käyttö?
Kannattaisi varmaan tutkia jotain muutakin kuin pelkästään antaa melatoniinia.
Viittaa minusta johonkin muuhun kuin melatoniinin puutteeseen. - iceq
Tää muoti on nykyään et kaikki oppilaat ravaavat terveydenhoitajan luona ja sieltä lääkärin pakeille terveydenhoitajan saatteen kera. Sieltä sitten pilleripurkki kourassa kotiin. Syitä ei tutkita vaivoihin ollenkaan, korkeintaan kysellään henkilöltä ruokailusta ym. Minusta päiväkirjanpito 1kk:n ajalta miten lapsi toimii ja mitä tekee päivittäin ennen kuin ensimmäinenkään pilleripurkki ojennetaan käteen. Jos lapsi herää aamulla ja heti on esim. kännykkäpeli kädessä, siitä 4-6 koulussa,,, tietysti välitunnit pelejä pelaten, sitten kotiin taksilla,,, tai lyhemmät matkat vanhempien autolla. seuraavaksi pelaamaan tietsikalla tai plekkarilla seuraavat 6 tuntia. välissä syödään tietysti sipsejä ja kokista,,, hapurilainen ois loistovalinta. sitten ilta 10 aletaan silmät ympyrkäisinä ihmettelemään miksi uni ei tule. Lisäksi vielä ne jotka keräävät koulupaineita kurssivalintojen kautta niin stressi hormonitaso on pilvissä,,,, ei varmaan uni tule. Vastakohtana on nää urheiluhullut jotka tyrkkää lapsensa joka harkkaan tai kerhoon että pääsevät itse salille. ei tule uni ei,ei,ei,ei
ps. toisinaan ois hyvä aikuisten myös tehdä sitä päiväkirjaa, aikuiset osaavat kyllä juksata :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6416098Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?344157HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972547- 1331845
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311523Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3851468- 131263
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101243Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76972- 115935