Näinhän se on

Asiahan on niin, että Lada on suomalaisten suosikkiauto. Senhän tyhmempikin huomaa valtavasta kiinnostuksesta täällä. Toiset ilmaisevat kiinnostuneisuutensa hiukan leikillään provoilun merkeissä, ja toiset asialinjan kautta, ja jotkut siltä väliltä. Kuitenkin todellisuudessa kaikkia meitä täällä yhdistää valtava kiinnostus Lada-merkkistä autoa kohtaan..:-))

Olemme kuin yhtä perhettä.
8673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mistä johtuu, että yleensä Ladalla ajavat henkilöt on mukavan leppoisia?
Olisiko niin, että elämän asenne heillä ei ole niin tiukkapipoista? Ilmeisesti tätäkin ominaisutta yhdistää vahva itsetunto.
Maininnarvoinen asia vielä, että törkeisiin liikennerikkomuksiin esim. ohitusten myötä en ole koskaan nähnyt tehtävän Ladalla.

Kaikki kunnioitus teille Ladalla ajavat.

Äänestä
  • Ladan valitsevat osaavat ottaa elämän ja liikenteen todellakin keskimäärin muita tielläkin liikkuvia rauhallisemmin.

    Auto on heidän näkemyksensä mukaan pelkästään sitä varten, että he pääsevät aina tarpeen tullen mukavasti pisteestä A pisteeseen B.

    Edelleen he katsovat, ettei muusta kannata autossa maksaa.

    Tuollaisessa tilanteessa on täysin luonnollista, että he päätyvät Ladaan.

    Äänestä

  • viljami kirjoitti:

    Ladan valitsevat osaavat ottaa elämän ja liikenteen todellakin keskimäärin muita tielläkin liikkuvia rauhallisemmin.

    Auto on heidän näkemyksensä mukaan pelkästään sitä varten, että he pääsevät aina tarpeen tullen mukavasti pisteestä A hinausautolla pisteeseen Delta.

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    Auto on heidän näkemyksensä mukaan pelkästään sitä varten, että he pääsevät aina tarpeen tullen mukavasti pisteestä A hinausautolla pisteeseen Delta.

    ONKS DELTA-AUTO RUVENNUT KORJAAMAAN PÖSÖÄKIN ?
    OISKO HALVEMPI KUN MERKILIIKE.
    206 -01 . OMISTANUT 2 VUOTTA PAJALLA
    18 KERTAA.!!!!

    Äänestä

  • PÖSÖ kirjoitti:

    ONKS DELTA-AUTO RUVENNUT KORJAAMAAN PÖSÖÄKIN ?
    OISKO HALVEMPI KUN MERKILIIKE.
    206 -01 . OMISTANUT 2 VUOTTA PAJALLA
    18 KERTAA.!!!!

    Noilla vikamäärillä on oikeutettu kaupan purkuun tai hyvitykseen hinnasta.
    Ota yhteyttä oman kuntasi kuluttaja-asiamieheen jos juttu on tosi ja auto ostettu liikkeestä.

    Äänestä

  • viljami kirjoitti:

    Ladan valitsevat osaavat ottaa elämän ja liikenteen todellakin keskimäärin muita tielläkin liikkuvia rauhallisemmin.

    Auto on heidän näkemyksensä mukaan pelkästään sitä varten, että he pääsevät aina tarpeen tullen mukavasti pisteestä A pisteeseen B.

    Edelleen he katsovat, ettei muusta kannata autossa maksaa.

    Tuollaisessa tilanteessa on täysin luonnollista, että he päätyvät Ladaan.

    Joskus erehdyin, osittain halvan hinnan ansiosta, ostamaan uuden samaran työmatka-ajoon. Vajaan vuoden aikana samara ei ollut ajokuntoinen kahtenatoista työpäivänä. Onneksi lähin julkisenliikenteen pysäkki on 'vain' kymmenen kilometrin päässä ja välit naapureihin kunnossa. Lisäksi samara seisoi pajalla noin viikon kesäloman aikana.
    Tuli samaralle lähtö ennen kuin takuuaika umpeutui. Deltalla myyjä tarjosi tilalle Fiat:ia koska "110 on suurinpiirtein samaran tasoinen ominaisuuksiltaan ja luotettavuudeltaan". Päädyin käytettyyn Skodaan eikä sitä kauppaa tarvinnut katua, paitsi etten alunperinkin hankkinut Skodaa ladan tilasta.

    Samaralla pääsi melkein aina pisteestä A pisteeseen B, Skodalla pääsi aina. Ja se on suuri ero.

    Äänestä

  • Arska Tehtaalta kirjoitti:

    ..kasvaa iso se.

    Mulla oli käytetty (-95) Samara 4 vuotta 2 kk.
    "Erehdyin" ostamaan sen koska piti saada pääomia irroitettua auton käytöstä muuhun tarkoitukseen. Kimmokkeena tietysti päästä mahdollisimman pienellä sijoituksella ja ajamaan silti vain vajaat kolme vuotta vanhalla autolla.

    Kertaakaan ei normaalien huoltojen lisäksi autoani tarvinnut seisottaa korjaamolla. Eikä koskaan yön yli. Tosin huollossa löytyi usein jotain sellaista korjattavaa joka oli välttämätöntä korjata vaikken itse ollut etukäteen noteerannutkaan. Annoin korjata, koska joka tapauksessa ne viat kuitenkin olisi edestään löytänyt. Esimerkkinä vaikkapa alustan alkava ruostevaurio kiven pohjakosketuksesta lommon kohdalta.

    Pahin säikähdys minkä Samarani teki oli Lapin reissulla kun äänitorvi ennalta varoittamatta alkoi soida jatkuvasti. Liekö ötökät tukkineet sen. Ei auttanut muu kuin repiä johdot irti ja olla ilman äänitorvea seuraavaan huoltoon saakka.

    Hinta ostettaessa 29000 mk. Vaihdossa sain siitä 12000 mk. Onko erotus paljon. En tiedä. Joidenkin mielestä saattaa olla.

    Joitakin negatiivisia huomioita käytöstä:

    - Yleinen askeettisuus. Tosin siihenkin tottui jokapäiväisessä käytössä.

    - Pinnapulttien kierteet arkoja vaurioitumaan. Edellinen omistaja oli osittain pilannut huolimattomuudellaan yhdestä pultinreijästä. Onneksi tuunaamalla ja uusilla pulteilla selvittiin. Opetus: Käännä ensimmäiset pultin kierrokset aina varovasti käsin.

    - Olisi pitänyt pestä ja vahata useammin. Laiskuuttani pesin vain pari kolme kertaa vuodessa. Seuraus: Maalipinta ei tykännyt. Pienen pieniä ruostepilkkoja ilmestyi sinne tänne. Niin ja alusta olisi pitänyt tietysti suojauttaa.

    - Ei kannattanut luottaa, että kaikki hanikat ja vivut olisivat toimineet niin kuin oli suunnitteltu. Katkaisin peilin säätövivun kun en uskonut ettei niin heiveröinen vipu kestä säätää niin jäykkää peiliä. Muutaman kerran myös lämmityslaitteen vivut jäivät käteen. Toiminnot jäykkiä mutta vivut hentoja. Ovenkahvoja myöten.

    - Jostain syystä melkein kaikki halusivat liikenteessä välttämättä painaa Samarani ohitse ja paikasta välittämättä. Seuraus: Joskus läheltä piti tilanteita. Toisinaan koomisiakin tapauksia.

    Mutten muuten Samara kävi ja kukkui ihan niin kuin pitikin. Vei sinne minne oli tarkoituskin. Talvella huonoilla keleillä joskus jopa paremmin kuin nykyinen autoni.

    Oliko mulla sitten uskomatonta tuuria koska ei mitään enempää sattunut. Mene ja tiedä. Kokemukseni perusteella myönnän kuitenkin, että on kyllä mukavampiakin tapoja autoilla kuin ajaa Ladalla.

    Näin jälkeen päin katsottuna olihan siinä silti oma nostalginen tunnelmansa. Voi sanoa ajaneensa Ladalla, mitä kaikki autoilijat eivät koskaan tule elämänsä aikana tekemään. Ja toisinaan oli mukavaakin köyhäillä ja kerätä sympatiaa kertoessaan ajavansa vain "Ladalla".

    Äänestä

Mua kiehtoo Lada lähinnä siksi, että se edustaa historiaa, ja mielenkiinnolla seuraankin, kuinka pitkään näemme uusia historia-autoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suursuosikki kirjoitti:

Asiahan on niin, että Lada on suomalaisten suosikkiauto. Senhän tyhmempikin huomaa valtavasta kiinnostuksesta täällä. Toiset ilmaisevat kiinnostuneisuutensa hiukan leikillään provoilun merkeissä, ja toiset asialinjan kautta, ja jotkut siltä väliltä. Kuitenkin todellisuudessa kaikkia meitä täällä yhdistää valtava kiinnostus Lada-merkkistä autoa kohtaan..:-))

Olemme kuin yhtä perhettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu