Eikö ole törkeätä

että vanhoillislestadiolaiset mitätöivät kaikkien muiden ihmisten elävän uskon paitsi vl-herätysliikkeen jäsenten.

Rauhanyhdistyksillä kaikuu opetus, että Jeesus kärsi ristinkuoleman yksinomaan vanhoillislestadiolaisten vuoksi. Helppoa on aidon vanhoillislestadiolaisen sanoa Aasian, Afrikan, Amerikan, Euroopan vilpittömästi elävässä uskossa olevalle henkilölle: "Tee parannus, olet menossa helvettiin!".

Kovin helppoa on kunnon vanhoillislestadiolaiselle kantaa tuomionviittaa päällään. Helppoa on vl-saarnaajien saarnata, että Jeesuksen veri vuoti Golgatalla vain Suomen vanhoillislestadiolaisten vuoksi ja tähden.

Mitä sanoo Jumala tästä rienaamisesta?
11519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ainakaan missä minä olen ollut nii ei oo vähätelty mitään toisia uskoja. Ei edes puhuta paljon uskonnoista, ja minun mielestä kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita.

Äänestä
  • Raamatun mukaan on kuitenkin olemassa vain yksi ainoa oikea usko.
    Olen saanut maailmasta parannuksen armon.
    Olen kasvanut erittäin jumalattomassa kodissa ja suhtautunut erittäin kriittisesti eri suunnan uskoihin.

    Vanhoillislestadiolaisuus on mielestäni juuri se ainoa usko mikä perustuu täysin Raamatun mukaiseen ilmoitukseen.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Raamatun mukaan on kuitenkin olemassa vain yksi ainoa oikea usko.
    Olen saanut maailmasta parannuksen armon.
    Olen kasvanut erittäin jumalattomassa kodissa ja suhtautunut erittäin kriittisesti eri suunnan uskoihin.

    Vanhoillislestadiolaisuus on mielestäni juuri se ainoa usko mikä perustuu täysin Raamatun mukaiseen ilmoitukseen.

    Ja olen sydämeni pohjasta kiitollinen siitä, että Jumala armossaan on sallinnut minun käsittää parannuksen armon, se on ihme.

    Äänestä

On tosi törkeää, että tänne tulet tuolla tavalla parjaamaan ja vääristelemään asioita, avaaja!
Et kai ole torfinn, vai oletko hänen nuorassaan kulkeva joku toinen...
Viestisi vaikuttaa niin samanlaiselta... molemmilla!

Äänestä
  • Mutta onhan se totta, että maailma on PIKKUISEN paljon laajempi kuin Pohjois-Pohjanmaa..?

    Äänestä

  • Shadow kirjoitti:

    Mutta onhan se totta, että maailma on PIKKUISEN paljon laajempi kuin Pohjois-Pohjanmaa..?

    avaajahan se niin ahtaasti ymmärsi....

    Äänestä

Joskus aijemmin täällä oli keskustelua samasta asiasta ja silloin pääsin ymmärtämään että lestadioleisten mukaan kaikki lapset ilman kastettakin ovat pelastuneita. Näin ollen esim. Kiinan ja euroopan aborttivauvat, sekä kehitysmaiden kuolevat lapset ovat ns. Jumalanlapsia ja siten "kaikista suvuista ja kaikista heimosta" lopulta tulee pelastuneita taivaaseen. On nimittäin totta että juuri niissä maissa missä ei ole tätä lestadiolaista liikettä on usein hyvin suuri lapsikuolleisuus tai suuret aborttitilastot. Lestadiolaiset uskovat että jokainen esim. kierukka ehkäisyllä (mallilla ei estä hedelmöitystä)toteutettu syntyvyyden säännöstely "tuotaa" uskovaisia pieniä sieluja Jumalan lapsiksi. Tätä ajattelu taustaa vasten "pelastuneita" löytyy vaikka mistä.

Äänestä
  • maailman elävässä uskossa olevista aikuisista ihmisistä. Vanhoillislestadiolaiset tuomitsevat opetuksessaan heidät kaikki kadotukseen, ellei ole otsassa leima "vanhoillislestadiolainen". Lapsina kuolleita he käyttävät törkeällä tavalla keppihevosenaan.

    Äänestä

  • Usko kirjoitti:

    maailman elävässä uskossa olevista aikuisista ihmisistä. Vanhoillislestadiolaiset tuomitsevat opetuksessaan heidät kaikki kadotukseen, ellei ole otsassa leima "vanhoillislestadiolainen". Lapsina kuolleita he käyttävät törkeällä tavalla keppihevosenaan.

    Mitä se oikeesti haittaa vaikka vanhoillislestadiolaiset tuomitsevatkin kaikki muut kadotukseen. En usko että Jumala tuosta niin suurta numeroa tekee. Minulle ei ole tärkeää pääsenkö esim. islamistien , jehovalaisten tai jonkun lestadioleisen suunnan mukaan taivaaseen. Miten tämä asia voi olla avaajalle näin tärkeä. Jumala kai todennäköisesti kohautaa olkapäitä ja toteaa että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Ollaan vain jokainen iloisia siitä että minulla itselläni on Ok olo. Ei mun tarvi kysellä onko tää mun valinta muistakin OK. Eikös joskus ole ollut ilmassa semmoinen käsite kuin "sydämen kristillisyys". Kai se on tärkein se mitä tietää tai tuntee sydämessään ei se mitä mieltä naapuri asiata on.

    Äänestä

  • haittaa kirjoitti:

    "Miten tämä asia voi olla avaajalle näin tärkeä. Jumala kai todennäköisesti kohautaa olkapäitä ja toteaa että koirat haukkuu ja karavaani kulkee."

    Jumala kohauta olkapäitään siitä, että joku pieni ryhmä on ottanut itselleen tuomiovallan ja julistaa oman herätysliikkeensä jäsenet autuaiksi ja ohjaa kaikki muut Kristuksen vereen turvautuvat eri puolilla maailmaa kadotuksen polulle vääristellen törkeällä tavalla iäti kestävää Jumalan sanaa.

    Olen tuosta asiasta täysin eri mieltä. Totuus selviää aikanaan jokaiselle, joka tietoisesti opettaa Raamattua vastaan ja ohjaa ihmisiä harhaan. Hän tulee meidän kaikkien muiden tavoin erään kerraan tekemään tiliä opetuksestaan.

    Minä en uskalla pitää Jumalaa minään "olankohauttelijana" ja "karavaanin katselijana", jos Hänen pyhää sanaansa ihmisten toimesta vääristellään. En uskalla!

    Mahtuuhan noita pieniä ryhmiä tänne maanpäälle ja sitten loppupeleissä kaikki tulee kuitenkin Jumalan luo. Eikös se nyt ole ihan sama ketä sinne tulee ja minkä ajatuksen kanssa kun lopullisen valinna taivaaseen pääsijöistä tekee kuitenkin Jumala. Kunhan itse uskoo olevansa niitä jotka kelpaavat Jumalalle niin jos joku ihminen haluaa täällä maan päällä uskoa jonkun pienen ryhmän oppien mukaan niin eikös hän saa sitten loppupeleissä "ansionsa mukaan"? Älä ihmeessä ala sinä sotkeutumaan näihin pieniin ryhmiin niin pelastut. näitä huutavan "ääniä erämässä" alkaa olla kylläksi asti. Jokainen taplaa tyylillään - antaa niiden porskuttaa ja sitten vain katotaan miten käy. Eikö niin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Usko kirjoitti:

että vanhoillislestadiolaiset mitätöivät kaikkien muiden ihmisten elävän uskon paitsi vl-herätysliikkeen jäsenten.

Rauhanyhdistyksillä kaikuu opetus, että Jeesus kärsi ristinkuoleman yksinomaan vanhoillislestadiolaisten vuoksi. Helppoa on aidon vanhoillislestadiolaisen sanoa Aasian, Afrikan, Amerikan, Euroopan vilpittömästi elävässä uskossa olevalle henkilölle: "Tee parannus, olet menossa helvettiin!".

Kovin helppoa on kunnon vanhoillislestadiolaiselle kantaa tuomionviittaa päällään. Helppoa on vl-saarnaajien saarnata, että Jeesuksen veri vuoti Golgatalla vain Suomen vanhoillislestadiolaisten vuoksi ja tähden.

Mitä sanoo Jumala tästä rienaamisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu