Uittohinaajat

Suomalaisia ne on,melkein kaikki.Tehty siellä sun täällä,esim.Savonlinnassa Laitaatsillan telakalla ja muuallakin ympäri Suomea,vesistöjen läheisyydessä.

Nämä pikkuveneet eli varppaajat rupesi kiinnostamaan. Mahtaako kukaan tietää, kuinka niitä käytettiin uittotöissä?

Utelias kirjoitti:

Nämä pikkuveneet eli varppaajat rupesi kiinnostamaan. Mahtaako kukaan tietää, kuinka niitä käytettiin uittotöissä?

Periaate oli kaiketi se, että lauttaa vedettiin varppausaluksen eli "keluveneen" vintturilla. Itse vene pysyi vintturia käytettäessä paikoillaan (joko ankkurissa tai pohjaan pystyyn lyödyistä paaluista muodostuvaan uittolaitteeseen sidottuna).

Utelias kirjoitti:

Nämä pikkuveneet eli varppaajat rupesi kiinnostamaan. Mahtaako kukaan tietää, kuinka niitä käytettiin uittotöissä?

Pikku veneet eli varppaajat?
Meilläkin on näitä kaksi kappaletta
toinen 26 m pitkä ja painaa 90 t ja on ainut toimiva varppaaja suomessa, toinen 24 m pitkä ja painaa 75 t, molemmat varustettu 120 ind/hv höyrykoneella.

Renne kirjoitti:

Pikku veneet eli varppaajat?
Meilläkin on näitä kaksi kappaletta
toinen 26 m pitkä ja painaa 90 t ja on ainut toimiva varppaaja suomessa, toinen 24 m pitkä ja painaa 75 t, molemmat varustettu 120 ind/hv höyrykoneella.

Lue lisää

Yrjö Järvelän kirjoituksessa varppaajat olivat aluksia, joissa oli vain muutaman hevosvoiman moottori.

Esko kirjoitti:

Yrjö Järvelän kirjoituksessa varppaajat olivat aluksia, joissa oli vain muutaman hevosvoiman moottori.

Hyvä julkaisu tutustua varppaajiin on Suomen Höyrypursiseuran vuosilehti " Korsteeni".
Esim. kahden viikon päästä ilmestyvässä vuoden 2004 lehdessä on hyvä juttu VARPPAAJAalus S/S Kajaani I:stä jonka koneenhoitajana olen toiminut viime vuosina.
Kyseessä oleva alus on toiminut varppaajana Oulujärvellä. Siinä on kelu jossa on ollut 2,5 km 18mm vaijeria. Keulassa on kaksi 500kg painavaa varppiankkuria joita käytettiin keulakannella olevalla höyryvinssillä. Toinen vielä kunnossa oleva varppaaja on S/S Kouta joka toimii tällä hetkellä Oulujärvellä matkustaja-aluksena.S/S Koudasta oli juttu Korsteenin 2002 julkaisussa sivulta 58 alkaen.

Lainailija kirjoitti:

Periaate oli kaiketi se, että lauttaa vedettiin varppausaluksen eli "keluveneen" vintturilla. Itse vene pysyi vintturia käytettäessä paikoillaan (joko ankkurissa tai pohjaan pystyyn lyödyistä paaluista muodostuvaan uittolaitteeseen sidottuna).

Lue lisää

Löysin appiukko-vainaan jäämistöstä lisää kirjallisuutta. Oheisen lähteen mukaan varppausalus (kelumoottori) EI OLLUT varpattaessa tavallisesti paikoillaan (kuten olen edellä otaksunut), vaan se kävi viemässä varppausankkurin ensin jonkin matkan päähän kohdesuuntaan ja palasi sitten lautan luo, kiinnittyi siihen ja liikkui sitten varpattaessa lautan mukana samaa tahtia kohti ankkuria.

**************************

"Varppilaivat
Osakeyhtiö Uittokalusto hankki 1910- ja 1920-luvulla Oulujoen Uittoyhdistyksen käyttöön Kuhmon järville yhteensä neljä höyrylaivaa ja kaksi moottorilaivaa, jotka korvasivat hitaat ja tuulille arat ponttuut lauttojen hinaajina. Ensimmäiseksi tuotiin Ontojärvelle vuonna 1910 Oulujärveltä varppialus, joka sai Kuhmossa nimekseen Katerma. Kaksi vuotta myöhemmin tuotiin samalle järvelle toiseksi laivaksi Onto. Edellä mainitut olivat höyrylaivoja ja niin sanottuja tynnyrivarppaajia, joiden tapa varpata oli seuraava. Varppauvaijeri kiinnitettiin lauttaan, jonka jälkeen laivalla ajettiin menosuuntaan samalla vaijeria vintturilta purkaen. Kun vaijeri oli suorana, laiva pudotti ankkurit ja alkoi varpata lauttaa itseään kohti. Tämä tapa oli kuitenkin huono kapeiden salmien ja saarien takia, joten Katerma ja Onto muutettiin pian niin sanotuiksi krapulaivoiksi, jotka varppasivat hieman erilailla. Ne veivät ensin vaijerin päässä olevat ankkurinsa eteenpäin menosuuntaan ja palasivat sitten lautan luo varppaamaan. Varpatessaan ne liikkuivat itse lautan mukana takaperin kuin kravut. Tämä tapa oli hyvä erityisesti ahtailla vesillä, sillä lautan kulkua voitiin ohjata melko hyvin.

Uittoyhdistyksen toimialueen laajennuttua vuonna 1924 Lammasjärvelle ja Lentualle, yhdistys hankki myös näille järville höyrylaivat. Pajakka tuli Lammasjärvelle ja Lentua Lentualle. Molemmat laivat olivat krapulaivoja. Vuonna 1925 hankittiin vielä edellisiä pienempi moottorilaiva Juttua Juttuajärvelle ja vuonna 1929 samaa kokoluokkaa oleva Vieksi Kellojärvelle. Myös molemmat viimeksi mainitut olivat krapulaivoja. Lähes kaikki laivat tuotiin osina ja koottiin sitten perillä käyttökuntoon. Vieksi-laiva jouduttiin kuitenkin poikkeuksellisesti kuljettamaan kokonaisena, koska se viipyi Kellojärvellä vain kolme kesää, jonka jälkeen se siirrettiin talviaikana Ristijärvelle. Vieksin kuljettaminen maitse oli melkoinen tehtävä, sillä taipale oli lähes tietön. Laivaa jouduttiin vetämään hevosilla savotoiden varsiteitä ja Ristijärveläisten vanhoja niittyteitä pitkin."

...

"Kelumoottorit ja hinaajat
Uittotöissä oli suurimpia muutoksia kelumoottoreiden käyttöönotto, minkä ansiosta lauttoja ei tarvinnut järvillä enää kelata käsin. Kelumoottoreita oli olemassa jo 1930-luvulla, mutta todenteolla ne otettiin käyttöön vasta sotien jälkeen. Ensimmäisissä kelumoottoreissa moottori hoiti vain varppausvaijerin kelaamisen, joten venettä siirrettiin entiseen tapaan soutamalla. Tämän jälkeen kehitettiin potkurivetoinen malli, ja 1940-luvun loppupuolella kelumoottoreiden puisia veneitäkin alettiin muuttaa rautarovisiksi. Enimmillään kelumoottoreita oli Kuhmon alueella käytössä toistakymmentä.

7-8 m pitkällä kelumoottorilla eli räkätillä varppaaminen tapahtui tavalliseen tapaan. Ensin vietiin ankkuri eteenpäin ja sitten palattiin lautan luo kelaamaan. Miehiä veneessä ei tosin enää tarvittu kuin konemies ja perämies, joten uittolaisten määrä väheni tämänkin vuoksi. Konemies hoiti konetta, ja perämies eli koukkamies kiinnitti aina lautan koukulla veneeseen. Moottorikelun apuna oli salmissa ja kapeikoissa yksi tai kaksi miestä soutuveneen kanssa. Heidän tehtävänsä oli liikkua lautan mukana ja auttaa lautan läpiviennissä. Varppauksen alkaessa he myös irrottivat lautan ja pysähdyttäessä kiinnittivät. Koska soutuvene työskennellessään koko ajan pyöri lautan ympärillä, sitä sanottiin käenpiiaksi. Varsinkin vastatuulella ei pyöreähkö lautta tahtonut aina mahtua kulkemaan salmikohdista, joten tällöin piti toisen kelun tai käenpiian olla venyttähässä lauttaa puomista pidemmän muotoiseksi. Toinen mahdollisuus oli siirtää varppausvaijerin kiinnityskohta lautan sivulle siten, että lautta saatiin vedettyä salmesta läpi ikään kuin pyörittämällä. Lauttaan saatettiin vielä lisätä löysäpuomeja, että se olisi paremmin muotoiltavissa. Koko operaatiota sanottiin viiraamiseksi tai kuvaavasti lautan synnyttämiseksi.

Vaikka moottorikelut helpottivat huomattavasti uittotyötä, ei niillä, avolaitaisia kun olivat, ollut lämmin kelata keväisessä räntäsateessa. 1950-luvulla Uittoyhdistys hankki kelumoottoreita vähän suurempia puolikannellisia moottorivarppaajia, jotka olivat jo lähes kymmenmetrisiä. Niissä oli jo hytissä kamina, joten puoli vuorokauttakin kestävä lautanhakumatka meni mukavasti. Kahviakin pystyi matkalla keittelemään."

...

"Vuosisadan alussa hankitut vanhat laivatkin olivat käytössä 1960-luvulle asti. Lentuan höyrykone tosin vaihdettiin 1950-luvulla tavalliseksi moottoriksi. Kun Uittoyhdistys 1950- ja 1960-luvun aikana hankki Kuhmon järville useita uusia voimakkaita potkurin voimalla vetäviä Uitto-tyyppisiä moottoriveneitä ja Valdemar-tyyppisiä hinaajia, joutivat vanhat varppilaivat syrjään. Uusia hinaajia tuli ainakin Lammasjärvelle, Lentualle ja Ontojärvelle, ja niissä oli kahdesta neljään miehen miehistö. Ontojärvelle tuli myös Rauma-Repolan valmistama 200 hevosvoimainen moottorialus Ontojärvi, ja Ristijärveltä sinne siirrettiin moottorialus Pirttijärvi. Ontojärven kipparina oli Antero Heikkinen ja Pirttijärven kipparina Jaakko Mytty. Osa vanhoista varppilaivoista romutettiin, mutta esimerkiksi Pajakka oli myöhemmin vielä moottorilaivana yksityiskäytössä Oulujärvellä ja Sotkamon vesillä. Lentuakin on ilmeisesti ollut käytössä Turun saaristossa."

Matti Salo: Savottalaisten ja uittomiesten Kuhmo
Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva 1989
Julkaisija Kuhmon kaupunki

Lainailija kirjoitti:

Löysin appiukko-vainaan jäämistöstä lisää kirjallisuutta. Oheisen lähteen mukaan varppausalus (kelumoottori) EI OLLUT varpattaessa tavallisesti paikoillaan (kuten olen edellä otaksunut), vaan se kävi viemässä varppausankkurin ensin jonkin matkan päähän kohdesuuntaan ja palasi sitten lautan luo, kiinnittyi siihen ja liikkui sitten varpattaessa lautan mukana samaa tahtia kohti ankkuria.

**************************

"Varppilaivat
Osakeyhtiö Uittokalusto hankki 1910- ja 1920-luvulla Oulujoen Uittoyhdistyksen käyttöön Kuhmon järville yhteensä neljä höyrylaivaa ja kaksi moottorilaivaa, jotka korvasivat hitaat ja tuulille arat ponttuut lauttojen hinaajina. Ensimmäiseksi tuotiin Ontojärvelle vuonna 1910 Oulujärveltä varppialus, joka sai Kuhmossa nimekseen Katerma. Kaksi vuotta myöhemmin tuotiin samalle järvelle toiseksi laivaksi Onto. Edellä mainitut olivat höyrylaivoja ja niin sanottuja tynnyrivarppaajia, joiden tapa varpata oli seuraava. Varppauvaijeri kiinnitettiin lauttaan, jonka jälkeen laivalla ajettiin menosuuntaan samalla vaijeria vintturilta purkaen. Kun vaijeri oli suorana, laiva pudotti ankkurit ja alkoi varpata lauttaa itseään kohti. Tämä tapa oli kuitenkin huono kapeiden salmien ja saarien takia, joten Katerma ja Onto muutettiin pian niin sanotuiksi krapulaivoiksi, jotka varppasivat hieman erilailla. Ne veivät ensin vaijerin päässä olevat ankkurinsa eteenpäin menosuuntaan ja palasivat sitten lautan luo varppaamaan. Varpatessaan ne liikkuivat itse lautan mukana takaperin kuin kravut. Tämä tapa oli hyvä erityisesti ahtailla vesillä, sillä lautan kulkua voitiin ohjata melko hyvin.

Uittoyhdistyksen toimialueen laajennuttua vuonna 1924 Lammasjärvelle ja Lentualle, yhdistys hankki myös näille järville höyrylaivat. Pajakka tuli Lammasjärvelle ja Lentua Lentualle. Molemmat laivat olivat krapulaivoja. Vuonna 1925 hankittiin vielä edellisiä pienempi moottorilaiva Juttua Juttuajärvelle ja vuonna 1929 samaa kokoluokkaa oleva Vieksi Kellojärvelle. Myös molemmat viimeksi mainitut olivat krapulaivoja. Lähes kaikki laivat tuotiin osina ja koottiin sitten perillä käyttökuntoon. Vieksi-laiva jouduttiin kuitenkin poikkeuksellisesti kuljettamaan kokonaisena, koska se viipyi Kellojärvellä vain kolme kesää, jonka jälkeen se siirrettiin talviaikana Ristijärvelle. Vieksin kuljettaminen maitse oli melkoinen tehtävä, sillä taipale oli lähes tietön. Laivaa jouduttiin vetämään hevosilla savotoiden varsiteitä ja Ristijärveläisten vanhoja niittyteitä pitkin."

...

"Kelumoottorit ja hinaajat
Uittotöissä oli suurimpia muutoksia kelumoottoreiden käyttöönotto, minkä ansiosta lauttoja ei tarvinnut järvillä enää kelata käsin. Kelumoottoreita oli olemassa jo 1930-luvulla, mutta todenteolla ne otettiin käyttöön vasta sotien jälkeen. Ensimmäisissä kelumoottoreissa moottori hoiti vain varppausvaijerin kelaamisen, joten venettä siirrettiin entiseen tapaan soutamalla. Tämän jälkeen kehitettiin potkurivetoinen malli, ja 1940-luvun loppupuolella kelumoottoreiden puisia veneitäkin alettiin muuttaa rautarovisiksi. Enimmillään kelumoottoreita oli Kuhmon alueella käytössä toistakymmentä.

7-8 m pitkällä kelumoottorilla eli räkätillä varppaaminen tapahtui tavalliseen tapaan. Ensin vietiin ankkuri eteenpäin ja sitten palattiin lautan luo kelaamaan. Miehiä veneessä ei tosin enää tarvittu kuin konemies ja perämies, joten uittolaisten määrä väheni tämänkin vuoksi. Konemies hoiti konetta, ja perämies eli koukkamies kiinnitti aina lautan koukulla veneeseen. Moottorikelun apuna oli salmissa ja kapeikoissa yksi tai kaksi miestä soutuveneen kanssa. Heidän tehtävänsä oli liikkua lautan mukana ja auttaa lautan läpiviennissä. Varppauksen alkaessa he myös irrottivat lautan ja pysähdyttäessä kiinnittivät. Koska soutuvene työskennellessään koko ajan pyöri lautan ympärillä, sitä sanottiin käenpiiaksi. Varsinkin vastatuulella ei pyöreähkö lautta tahtonut aina mahtua kulkemaan salmikohdista, joten tällöin piti toisen kelun tai käenpiian olla venyttähässä lauttaa puomista pidemmän muotoiseksi. Toinen mahdollisuus oli siirtää varppausvaijerin kiinnityskohta lautan sivulle siten, että lautta saatiin vedettyä salmesta läpi ikään kuin pyörittämällä. Lauttaan saatettiin vielä lisätä löysäpuomeja, että se olisi paremmin muotoiltavissa. Koko operaatiota sanottiin viiraamiseksi tai kuvaavasti lautan synnyttämiseksi.

Vaikka moottorikelut helpottivat huomattavasti uittotyötä, ei niillä, avolaitaisia kun olivat, ollut lämmin kelata keväisessä räntäsateessa. 1950-luvulla Uittoyhdistys hankki kelumoottoreita vähän suurempia puolikannellisia moottorivarppaajia, jotka olivat jo lähes kymmenmetrisiä. Niissä oli jo hytissä kamina, joten puoli vuorokauttakin kestävä lautanhakumatka meni mukavasti. Kahviakin pystyi matkalla keittelemään."

...

"Vuosisadan alussa hankitut vanhat laivatkin olivat käytössä 1960-luvulle asti. Lentuan höyrykone tosin vaihdettiin 1950-luvulla tavalliseksi moottoriksi. Kun Uittoyhdistys 1950- ja 1960-luvun aikana hankki Kuhmon järville useita uusia voimakkaita potkurin voimalla vetäviä Uitto-tyyppisiä moottoriveneitä ja Valdemar-tyyppisiä hinaajia, joutivat vanhat varppilaivat syrjään. Uusia hinaajia tuli ainakin Lammasjärvelle, Lentualle ja Ontojärvelle, ja niissä oli kahdesta neljään miehen miehistö. Ontojärvelle tuli myös Rauma-Repolan valmistama 200 hevosvoimainen moottorialus Ontojärvi, ja Ristijärveltä sinne siirrettiin moottorialus Pirttijärvi. Ontojärven kipparina oli Antero Heikkinen ja Pirttijärven kipparina Jaakko Mytty. Osa vanhoista varppilaivoista romutettiin, mutta esimerkiksi Pajakka oli myöhemmin vielä moottorilaivana yksityiskäytössä Oulujärvellä ja Sotkamon vesillä. Lentuakin on ilmeisesti ollut käytössä Turun saaristossa."

Matti Salo: Savottalaisten ja uittomiesten Kuhmo
Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva 1989
Julkaisija Kuhmon kaupunki

Lue lisää

Seuraavan linkin takaa löytyvä Kotvio II on kaliiperiltaan hieman suurempi kuin Oulujoen vesistössä Kuhmossa käytetyt Lentua, Pajakka jne., joista edellisessä lainauksessa puhutaan. Trippelihöyrykoneessa tehoa on 137 ind. hv ja suurin nopeus täydessä lastissa mutta ilman vetokuormaa n. 10 solmua.

http://gamma.nic.fi/~vilven/kotvio.htm

Kuhmolaisaluksista en löytänyt valitettavasti kuvia nettilähteistä.

Seuraavan paatin konehuoneessa pääsin käymään joitakin vuosia sitten. Alus oli silloin Oravin venesatamassa, Saimaan Haukivedeltä ylävesille päin vievän Oravin kanavan varrella. Kalle Tihveräinen on toiminut niputusaluksena ja sen höyrykoneen teho on vain noin puolet Kotvio II:n konetehosta, vaikka itse alus on isompi.

http://www.steamengine.cc/arkisto/koneet/sskalletihverainen.html

Kun kirjoitan kenttään "Kohdistettu haku" nimen Antti Väisänen, saan näkyviin kaksi vuonna 1947 otettua kuvaa, joissa esiintyvä tukeva mies on vaimoni isoisä. Appiukkoni (jo edesmennyt hänkin) "peri" sittemmin isältään tuon Oulujoen Uittoyhdistyksen Kuhmon piiripäällikön toimen. Irtouitto Kuhmon reitillä lakkasi 1970-luvun alkuvuosina, jolloin myös piiripäällikön toimi lakkautettiin ja appeni joutui muuttamaan (saman työnantajan palveluksessa) toisiin tehtäviin Kajaaniin.

Uitto työllisti 1950-luvun "kultavuosina" ja vielä 1960-luvullakin Kuhmossa satoja ihmisiä, tosin vain osavuotisesti. Voi kuitenkin väittää, että keväisin "Uitto" oli kunnan selvästi suurin työnantaja. Kaupunki Kuhmosta tuli 1986.

Oulujoen Uittoyhdistyksen hinaajia myytiin suurin piirtein romuraudan hinnalla noina 1970-luvun alkuvuosina. Eräät päätyivät huvikäyttöön; muistan bonganneeni ainakin Pirttijärvi-nimisen hinaajan Helsingissä jo 1970-luvulla.

Olin Kajaani Oy:n metsäosastolla töissä ohjelmoijana joskus 1986. Ostin Oulujoen Uittoyhdistykseltä kelumoottorin omaan huvikäyttööni. Sokajärven telkalla noita keluveneitä oli monessa rivissä pari päällekkäin, sain valita mieleiseni, joten otin R10-merkinnällä varustetun, siitähän tuli tietysti nimeksi RIO. Hinnaksi sovittiin tj:n kanssa 2.000 mk.

Veneen runko oli niitattua rautaa nimikyltin mukaan 20-luvulta ja moottori oli 10-12 hv Wickström. Kammella käynnistettävä, ei sähköosia eikä -vikoja. "Kaikuna" oli ratakisko kölissä potkurin suojana. Tämä "kaiku" toimi siten, että kun vene alkoi kovaäänisesti hyppimään (kivien yli), tiesi kippari, että on aika matalaa.

Suuri ihmetys oli, kun vuosikausien säilytyksen jälkeen hilattiin vene Kuttajärven rantaan ja kun aloin veivata kammesta sitä käyntiin, suihkaus pilottia kaasuttimen ilmanottoaukkoon, täyspuristus päälle ja kone hörähti käyntiin. Uskomaton tunne!


Monen kesänä ajeltiin Kutalla ja Virmaalla, löpöjä piti ostaa kymmenen vuoden välein, kulutus kun ei ollut huima ja tankki oli iso.