Teen koulutehtävää jossa käsitellään uuden lapsen syntymää perheessä. Pyytäsinkin nyt että te äidit joilla on kokemusta, kertoisitte miten uusi lapsi vaikuttaa perheeseen, omaan jaksamiseen, toisiin lapsiin tai mitä mieleenne tuleekin. Kiitän jo etukäteen!
Kertokaa äidit!!!!
Laura
2337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mun kaveri on 15v, ja saa kohta vauvan; saa nähdä miten käy!
Minulla on kaksi lasta. Ikäeroa heillä on noin kaksi vuotta.
Vanhempi lapsista oli oikea äidin sylivauva ja toisen vauvan tullessa taloon, tuli hänelle raju mustasukkaisuus.
Nyt, vielä kaksi vuotta myöhemminkin, hän on todella mustasukkaisen siskolleen, tönii, potkii, repii lelut kädestä jmv.
On todella inhoittavaa kun pienenpi saa koko ajan "selkäänsä" (heti kun silmä välttää) ja vanhempi taas on tavallaan joutunut "kasvamaan" liian äkkiä ns. vauvan kengistä pois.
Seuraava lapsi saa odotella kunnes tyttöt on kouluikäisiä ja sopeutuvat paremmin uuteen tulokkaaseen.