meinasi saada luterilaiselta TURPAAN.
Lukijaiset olivat myös ahkeria puhuttelemaan muita ihmisiä. He saattoivat kysyä ihmisiltä näiden sieluntilaa ja sitä, että ovatko nämä uudestisyntyneet. He saattoivat puhutella ihmisiä ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Tämä ärsytti joitakin ihmisiä, ja Ruotsin Ylitorniolla tuomari joutui nuhtelemaan muita luterilaisia siitä, että nämä olivat pahoinpidelleet lukijaisia. Esimerkiksi seurakunnan kirkkoherra oli lyönyt häntä puhutellutta renkiä. Kruununvouti Hackzellin mukaan joukossa oli myös monia, jotka: "lausuvat ajatuksensa uskonnollisista aiheista ainoastaan silloin, kun joku herättää kysymyksen sellaisesta, mutta eivät ensinkään millään sopimattomalla ja poistyöntävällä tavalla."

Vastaukset 25
Vanhimmat
##He saattoivat kysyä ihmisiltä näiden sieluntilaa ja sitä, että ovatko nämä uudestisyntyneet. He saattoivat puhutella ihmisiä ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Tämä ärsytti joitakin ihmisiä, ##
Selvä hoitokokous! Vaiheessa olijat sekosivat ja kävivät päälle.
##Esimerkiksi seurakunnan kirkkoherra oli lyönyt häntä puhutellutta renkiä.##
Haaparannan kirkkoherra löi vissiin voittosta? ;)
Voittonen on kaikkien suomalaisten rakastama sananjulistaja.
#Kruununvouti Hackzellin mukaan joukossa oli myös monia, jotka: "lausuvat ajatuksensa uskonnollisista aiheista ainoastaan silloin, kun joku herättää kysymyksen sellaisesta, mutta eivät ensinkään millään sopimattomalla ja poistyöntävällä tavalla."#
Tulee mieleen se tornion seonnut vaiheeseen jäänyt Erkki. Järjesti tilaisuuden, kutsui kokoon, syyllisti toisen Erkin. Ei kuitenkaan lyönyt fyysisesti, vaan henkisesti nujerti. Lopuksi "ripittäytyi" tälle rikolliselle puhelimessa kahden viikon päästä.
Lähde: Tämä palsta ja ajankohtaisohhjelma tv:ssä. Johtopäätökseni.
Meniköhän sulta poloselta Erkit sekaisin?
Ilmeisesti ei mennyt koska sinä vaiheeseen jäänyt menetit taas itsehillintäkykysi :D
Et voinu jättää väliin ilmoitusta vi.tutuksestasi.
Taisipa muuten mennä. Lukasehan tuomiokapitulin päätös vielä kertaalleen ja vit.tuile sitte jos on aihetta.
Tyytyisin tuomiokapituliin (lähteenä), mutta sinulle pöpille se riittänyt. Aloitit täällä ikuisen kapitulisi, etkä tyytynyt päätökseen ja "pulinat pois".
Tätä kautta (forum) paljastui sairautesi laatu ja ikä. Ja kun katsoin sen ajankohtaisohjelman niin oli johtopäätösten aika.
Erkki piri toki tehnyt virkavirheen(luon jostain lehdestä) mutta sehän on täysin sivuseikka vuosia kestäneissä sairaissa tapahtumissa.
On selvää, että kun henkisesti sairas ihminen rasittaa ympäristöä vuosikausia niin joku tervekin menettää malttinsa. Uskon tän palstan lähteiden perusteella, että tämä tapahtui puhelimessa, kaksi viikkoa hoitokokouksen jälkeen ja vuosia kestäneen häikäilemättömän vaiheeseen jääneen tollukan häiriköinnin tai muun sairaan käytöksen jälkeen.
Osuvaa että tornion tallukka kokee puhelinkeskustelun tuon prosessin jälkeen ripittäytymisenä.
Se siittä ;)
Mene hoitoon, minulle sinun puolustelusi on paitsi turhaa, niin myös äärimmäisen sairasta. Eikö tuomikapitulin päätös riitä, minullekin vielä selittelet ;)
Hyvä kun edes yritit lukea sitä vaikka et tajunnutkaan mitä siinä luki. Pyydä äitiä selittämään. Tai isää, jos sulla on.
Copy ylempää opaste:
Mene hoitoon, minulle sinun puolustelusi on paitsi turhaa, niin myös äärimmäisen sairasta. Eikö tuomikapitulin päätös riitä, minullekin vielä selittelet ;)
Päätös aika varovainen. Erkki tyytyy. Hurtti hyytyy.
kaheksankymppiset pitää valtaa. Olavi hyvä.
Joo ei olavi ole ollut aikoihin uskomassa.Hoitokokoukset vei hänet turmiolan tommin tielle.
up
up
luu
Tämä nykytouhu on mennyt aivan mahottomiin. Luottamusta ei ole kenelläkään kehenkään. Tekipä rivipenkkiläinen mitä tahansa yrittäessään auttaa vaikkapa häväistyjä pf-uhreja, aina hän on lopulta itse syyllinen. Mitä menikin ottamaan yhteyttä uhrien asiassa! Näiden tehtävänä näyttää olevan vaientaa kaikki vähänkin läheltä liippaava keskustelu, eli salata ja peitellä vanhat rikokset, sillä näillä ylpeillä 'pyhillä' ainoa päämäärä tässä elämässä näyttää olevan säilyttää oma arvovaltansa ja koskemattomuutensa, olipa takana mitä tekoja tahansa.
Voittonenko uskovainen!?
luu
up
up
luu
up
Miten Olavin usko näkyy arjessa?
pyöriskelemässä, suu kuin pers`kärpäsen lätkineenä`
Kannattais mummuja saadanalleheitelleenä kääntää
katseet tulijärven puoleen, koska taivaaseen ei ole ikinä asiaa,
Hulluilla hoitomiehillä. Mummut kun on jo kuolleet, anteeksipyyntö on mahdoton.............