on se erikoista ton te-toimiston kanssa, vähempikin pistää masentaan ym jo muutenkin huonossa tilanteessa.
ensin maksetaan sitten ilmoitetaan että harkitaan että peritään takaisin ja maksatus katkaistaan käsittelyn ajaksi.
yhtiskunnanko piikiin elän tuon käsittelyn ajan vai?
hankin omaehtosta koulutusta (sovittu työllisyyssunnitelmassa) jotta saisin tiedossa oleen luvatun osaaika työn. koulutusajalta en saanut mistään mitään kun en ole työtön en saa korvauksii, en myöskään ollut opiskelija liian lyhyt kestonen koulutus. mikä mä sitten olin.
sain vielä maksaa opiskelustakin ja mistään en mitään saanut
tarjolla olisi ollut myös töitä 0 tuntisopimuksella toistaseksi voimassa olevalla työsopimuksella. tähän lankaan en enää mennyt.
liitostakin sanotiin et et ole silloin työtön vaan työsuhteessa, saatan ollakkin mut ei myöskään varmuutta tuntien määrästä voi olla mitä vaan 0-40 tunnin väliltä ja palkkahan tuntien mukaan mut työsuhteessa kumminki koko aika oli töitä tai ei, et ei työttömyys korvausta tuu vaik töitä ei olisi kun olet työsuhttees kumminki koko aika.
taas olisin jäänyt puille paljaille ja mistään en olisi mitään saanut, onneksi liitosta osasivat neuvoo, kun älysin kysyy. näin ne sanoivat: et olet sitten koko aika työsuhteessa oli töitä tai ei, et työtön vaikka tunteja ei olisikaan joten et saa korvauksii kun et ole työtön
te toimistosta ei tullut mitään neuvoja sieltä oli ihan turha kysyy, uhkailivat vain karensseilla jne jos tarjottua työtä ei ota, näin se vain menee. no onneksi mua ei sitten kuminkaan valittuu ja sitä työtä saanut vaan se meni jollekin päätoimiselle opiskelijalle sille ehkä hyvii lisätuloja, mut ei toollanen pelleily sovi kokopäivätyön hakijalle jonka pitäisi sillä palkalla elää ja maksaa asunnot, millä maksat jos tuneja ei olekkaan tai se onkin viikos vaan 5 h,siin on sit koko viikon palkka ja tulot. niillä sitä sitten maksellaan jos maksellaan
joten kannattaako tässä enää mikään,ei ainakaan rehellinen työnteko
parempi kun työttömänä ollessa ei paranna työnsaanti mahdollisuuksiakaan kouluttamalla ja menee töihin vasta kun on oikeeta säännöllistä kokoaika työtä.niinhän työnhakija kaiken lisäksi sitoutuu hakemaan ja vastaanottamaan koko aikatyötä, nytkö sekään ei sitten enää päde tässä asiassa, ota näistä selvää
sen tämä kaikki on mulle opettanut et on parempi vain olla kotona ja hakemassa vakituista kokoaika työtä ja mennä sit vasta töihin kun sitä löytyy ei mitään koulutuksii ,puhun omaehtosista koulutuksista, työvoimmakoulutukset tms. on asia erikseen(tätä mun koulutusta ei vain ollut työvoimakoulutuksena, ja siitä tosiaan oltiin sovittu työllisyyssuunnitelmassa, tai ainakin oli siitä maininta) tai osaaikatyötä, kun sit käy näin, kauheet selvitykset joudut antamaan ja sit ilmotetaan et ei makseta, et olisit sopinut etukäteen miten voi sopii kun heti uhkaillaan eikä osata neuvoo kun kysyy neuvoo
luulisi että kaikki työn teko ja työnsaantia edistävä kannattaa, mutta ei näköjään
kun siitä vain "ns" ranjaistaan, luulisi sen olevan juuri toisin päin,mut ei tässä yhteiskunnassa.
työttömän vain kannattaa olla työtön niin ei tule hankaaluuksii, ei tämä tällänen pelleily ainakaan jatkos tule työnsaantiani edes auttamaan tai helpottamaan.
mitä miltä te muut olette tästä?
onko se muka täysin mun oma vika et kävi näin, olisinhan mä voinut alunperinkin olla vain tekemättä yhtään mitään,niin ei olisi mitään sitten käynyt vaan olisin ollut koko aika vain pelkästään työtön ja saanut työttömyys korvaukset

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joskus työnteko on jopa itselle taloudellisesti kannattamatonta, mutta pätkätöillä yritetään pitää yllä valmiutta työelämään ja jollain tapaa estää erakoitumista.
Olen huomannut että kun on hyvin pitkään työttömänä, alkaa pelätä uutta työpaikkaa, vuorokausi- ja elämänrytmi muuttuu: ei huvita enää töihin, pelkää ihmisiä ym.
Parikymmentä vuotta takana tuota mielenvikaista pelleilyä, siinä
ei tosiaankaan ollut kaikisti mitään järkeä. Silloin kun vielä oli
jaksamista tehdä jotain, systeemi rankaisi niin ettei olis jäänyt mitään
taloudellista kannustinta käydä niissä touhuissa, työhalukkuutta olisi
kyllä ollut jos sen vain olisi kokenut mielekkäämpänä elämänä
sen pakko päähän potkinnan sijaan.
Saatikka että siinä mielenterveydellisessä tilassa olis ketään pitänyt
pakottaa menemään mihinkään heidän toimillaan. Siitä kärsii vain
sitten jokainen, joka joutuu siellä sellaisen niillä toimilla mukaan
pakotetun henkistä pahoinvointia pakkomukana elämään.
Yleensä siitä sitten seuraa sitä muiden vainoamista, ne pyrkii sillä
tavalla hankkiutumaan eroon sellaisista, ja niin on kierre valmis.
Eikä puhettakaan, että nää olis oikeasti jotain tehneet ettei se olis
ollut sellaista, vain ja ainoastaan sitä pakottamista ja karensseilla
uhkailuja. Niillä pakkokursseillakin sai varoa, ettei siellä päässyt
hengestään, siellä oli kans osa melko sairasta porukkaa, päihteiden
läpeensä lahottamia päitä paljon.
Töissä ei todellakaan ole kaikilla parempi, siellä joutuu jotkut todella
rajusti päähän potkituiksi - sama homma niillä pakkokursseillakin.
Sellainen ympäristö on vain ja ainoastaan rampauttavaa, jo ennestään
heikko mielenterveys vaurioituu siellä vain lisää joillakin.
Nää systeemit ei välttämättä muuta tee kuin pakottavat siihen kaikkeen
sontaan väkipakolla osallistumaan.
Itse tulin lopulta siihen lopputulokseen, että kun sain tehdä töitä
yksikseni, ilman mitään päähänpotkijoita, homma toimi joten kuten.
En kokenut sitä ihan niin rampauttavana kuin niiden päähän potkijoiden
kera tapahtuvää "työskentelyä".
Näitä hommia vaan kun ei oikein ole kovin paljoa, joka paikassa
pitäis olla niin sosiaalista että.
Systeemi ei tosiaankaan välttämättä auta millään tavalla, se vain ja
ainoastaan pyrkii pakottamaan osallistumaan siihen pakkoväkivaltaan.
No enpä ole niitä aikoja jäänyt kaipaamaan, en muistele mitään
kaikkeen tuohonkaan liittyvää hyvällä.
Että tungepas ne parempi töissä mietelmäs hanuriis.