Alkukirkoksi (tai alkuseurakunnaksi) nimitetään Jeesuksen perustamaa Kirkkoa, jonka lähetys- ja opetustyötä jatkoivat Jeesuksen apostolit ensimmäisenä helluntaina tapahtuneen Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. Tuossa tilanteessa – ensimmäisenä Helluntaina – syntyi Kirkko, jonka elementtejä olivat rukous ja yhteys. Ortodoksinen kirkko on tuon alkukirkon perinteen suoranainen jatkaja, jonka historiassa ei ole katkoksia apostolisessa seurannassa jja joka vaalii ja ylläpitää edelleen aitoa ja oikeaa oppia yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta.
Alkukirkko (alkuseurakunta) on usein sijoitettu ajallisesti ajanjaksoon, joka alkaa noin vuodesta 30 (Ensimmäinen helluntai) ja päättyy Jerusalemin tuhoon noin vuonna 70. Käsitteenä alkukirkko tarkoittaa kuitenkin usein puheissa ja teksteissä pidemmälle sijoittuvaa kristinuskon ajanjaksoa. Usein sillä tarkoitetaan jopa ajanjaksoa suureen skismaan saakka (vuoteen 1054).
Alkukirkko (alkuseurakunta) on usein sijoitettu ajallisesti ajanjaksoon, joka alkaa noin vuodesta 30 (Ensimmäinen helluntai) ja päättyy Jerusalemin tuhoon noin vuonna 70. Käsitteenä alkukirkko tarkoittaa kuitenkin usein puheissa ja teksteissä pidemmälle sijoittuvaa kristinuskon ajanjaksoa. Usein sillä tarkoitetaan jopa ajanjaksoa suureen skismaan saakka (vuoteen 1054).
Vastaukset 17
Vanhimmat
Alkuseurakunnan keskuspaikkana oli Jerusalem, mutta merkittäviä keskuksia syntyi pian muuallekin. Alkuun alkuseurakunta identifioitui osaksi juutalaisuutta ja sen hengellisyydessä painottui lopun aikojen odotus ja keskittyminen pelkästään hengellisiin asioihin. Helluntain tapahtumat muuttivat tätäkin ajatusmallia, kun alkuseurakuntaan liittyi myös muita kuin Palestiinan juutalaisia, esimerkiksi kreikankielisiä juutalaisia.
Näiden kahden juutalaiskristittyjen ryhmän välille syntyi myöhemmin erimielisyyttä ja jopa vainoamista. Kreikankielisten juutalaisten ensimmäiseksi johtajaksi noussut pyhä Stefanos jota ortodoksinen kirkko muistelee protomarttyyrina, ensimmäisenä marttyyrina ja protodiakonina, ensimmäisenä diakonina, kivitettiin uskonsa tähden. Myös apostoli Paavali - tuolloin hänen nimensä oli Saul (vanhassa käännöksessä Saulus) – hyväksyi tämän surmaamisen. Vainoamisen vuoksi kreikankieliset kristityt siirtyivät Syyriaan, jossa he aloittivat aktiivisen julistus- ja opetustyön pakanoiden keskuudessa.
Alkuseurakunnassa oppi pappeudesta muotoutui lyhyehkössä ajassa käsitykseksi, että se on Jumalan asettama tehtävä ja sen tarkoituksena on turvata evankeliumin puhtaus ja julistuksen jatkuvuus. Naisia ei hyväksytty papeiksi. Alkuseurakunnan johdossa, niin sanottuina vanhimpina oli sellaisia ihmisiä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen henkilökohtaisesti kuten apostolit Pietari, Jaakob, Johannes sekä monet Jeesusta lähellä olleet naiset kuten Magdalan Maria ja Jeesuksen äiti Maria. Saarnaaminen kuului alkuseurakunnan aikana keskeisesti apostolin, evankelistan, opettajan ja profeetan tehtäviin.
Jeesuksen nähneet kertoivat muille, mitä Jeesus oli puhunut, tehnyt ja opettanut. Tätä suullista perimätietoa eli traditiota opetettiin uusien seurakuntien opettajille. Melko nopeasti huomattiin, että tämä silminnäkijäsukupolvi kuolisi pian pois. Siksi syntyi tarve kirjoittaa suullinen perimätieto kirjalliseen muotoon. Ensi alkuun kirjalliseen muotoon kirjoitettiin mahdollisesti eräänlaisia Jeesuksen tekojen tai puheiden kokoelmia ja muistelmia, joita sitten levitettiin kädestä käteen eri seurakunnissa.
Käytännöllisistä syistä Jeesuksen puheita käännettiin tässä vaiheessa arameasta kreikaksi. Todennäköisesti 60-luvun lopulla näitä erillisiä suullisia ja kirjallisia lähteitä alettiin kerätä yhteen ja niistä kirjoitettiin ensimmäinen evankeliumi eli Markuksen evankeliumi. Uuden testamentin neljä evankeliumia kirjoitettiin kaikki noin vuosina 65–100.
Koska moniakaan kirkkorakennuksia ei ollut, alkuseurakunta kokoontui myös kodeissa. Kodeissa tapahtuivat kaikki tärkeimmät ja suljetuimmat tapahtumat kuten esimerkiksi ehtoollinen. Opetusta annettiin kirkoissa ja kotona. Opettajien vähyys pakotti ihmiset läheiseen toimintaan keskenään ja tulemaan toimeen vähäisin resurssein. Alussa mainitut rukous ja yhteys olivat alkuseurakunnan perustavaa laatua olevia elementtejä.
Alkuseurakuntien kristityt olivat kasvaneet juutalaisuudessa ja omaksuneet synagogajumalanpalvelukset, jonka rakenteita he edelleen käyttivät omissa jumalanpalveluksissaan ensivuosikymmeninä. Noille ajoille sijoittuvat myös eräät kristinuskolle tärkeiden elementtien syntymiset: sakraalinen yhteys ja sakramentit, ehtoollinen eli eukaristia, kaste seurakunnan jäsenyyden sinettinä sekä sunnuntain viettäminen Kristuksen ylösnousemuksen päivänä.
Jo alkukirkon aikana oli olemassa erilaisia suuntauksia, jotka osin pohjautuivat etnisiin taustoihin – juutalaisuuteen, kreikkalaisuuteen, hellenismiin. Suuntaukset kilpailivat keskenään seuraajista vaikka niiden välillä ei asiallisesti aina ollut suuria eroavaisuuksia opissa. Hajanaisuuden seurauksena syntyi kuitenkin myös lukuisia harhaoppeja, joita vastaan kristinuskon tuli yhdistyä ja saattaa oppinsa yhtenäiseksi. Tämä työ alkoi apostolien kokouksista ja jatkui kirkolliskokouksissa, joista osaa nimitetään ekumeenisiksi niiden kaikkia koskevuuden vuoksi.
Alkukirkon harhaoppeja olivat muiden muassa seuraavat:
adoptionismi
apollinarismi
areiolaisuus
bogomiilit
doketismi
donatismi
gnostilaisuus
luciferiaanit
manikealaisuus
markionismi
monarkianismi
monofysitismi
montanolaisuus
nestoriolaisuus
patripassianismi
priskillianismi
psilantropismi
sabellianismi
sokianismi
sattumaa, että alkuseurakunnassa oli tasan sama määrä harhaoppeja kuin hoitokokousvuosina henkiä, yhdeksäntoista (19). Heh-heh.
Kirkosta en tiedä. Raamattuun sanoissa esiintyy temppelin ja pyhätön lisäksi Pyhänhengen temppeli-
Huomenia, missäs koko loppu-seurakunta...
Ilm 21;2-3
2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.
Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,
Puheet ja teot ovat tavattomassa ristiriidassa keskenään, mutta aivan luonnehäiriöiselle, kuten sinulle, ominaisella tavalla kaikki ahdistavat vastakkaisuudet ja ristiriitaisuudet hukutetaan valtavan puhetulvan alle.
Mitä se Kesi nyt puhui?
Kerrankin Hän vain kopio Raamattua, kun et itse tajunnut?
Järki hoi, äly älä jätä.
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.
”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” (Luuk. 1:34.) Gabriel kertoi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. – – Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” (Luuk. 1:35–37.)
ri skisma
Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko." Jeesus tiesi näet alusta alkaen, ketkä eivät uskoneet ja kuka hänet kavaltaisi.