Nuo persut kuin kapallinen kirppuja.
Nehän on
Pesonen.
36270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Niin on eikä niitä voi hävittääkään kuin kunnanjohtajaa koskevaa osiota työpaikkailmapiiritutkimuksesta,ikävää.
onko Psosen Housessa kirppuja?
Kävin tuossa katsomassa Wikipediasta mitä se sanoo Kärsämäestä. Täällä on moitittu Kärsämäen kunnan tiedottamista, mutta ainakin ovat pitäneet ko. sivut
ajantasalla. Siellä kerrotaan, että kunnanvaltuustossa on ENÄÄ kolme varsinaisissa vaaleissa valttua perussuomalaista. Minne ne muut ovat häipyneet?
neo Pesosen 1/2-ilman saadussa metsäpalstalla risusavotassa
Kunnan tiedottaminen ei ole ajan tasalla. Kunnanhallituksen päätös 1.12.2014 jossa oli päätettysosiaali ja terveyspalvelun asiakasmaksuista vuodelle 2015. Liitteet kuuluu olla nähtävillä mitä on asiakaspalvelumaksut. Ne eivät ole salassa pidettäviä
vaan kuuluu saada tieto niistä. Joten ne pitäisi saada kunnan sivuille 1.12.2014 päätöksen tueksi.
Soittakaa kuntaan joko kunnansihteerille tai kunnanjohtajalle.
kokeilkaa joku muu jos onnistaa. Valituksen saatte kuka kerkee ensin ?
Samaa mieltä, ei nyt vielä ole lisättävää.
Hyvä ehdotus.
onko Pesonen nuiinkin paljon orientoitunut kuntapoliitiikkaan!
Kärsämäen enemmistöpäättäjillä keskustelusta päätellen on pahaolo, kun syytetään käytännössä neljää päättäjää.
Kun kysymyksessä on kuntalaisten hyvinvointi ja palvelujen turvaaminen sekä potilasturvallisuus.
paha ja vaikea olo löydy aivan muualta kun enemmistö päättäjistä.Ne jotka taistelee demokraattisesti tehtyjä enemmistö päätöksiä vastaan, heillä taitaa olla jotakin ja pahasti pielessä.
Demokraattisesti enemmistöpäätöksellä Jeesuskin ristiin naulattiin, sama jatkuu meilläkin aina Rauhanyhdistystä myöten.
Selänne persut on syllisiä
tietysti ovat, selänteeltä tuli kalliita ihotautihoito laskuja persujen kirpuista
Tuli mieleen, että mitenkähän ne persut turvaa meidän hyvinvoinnin ja turvallisuuden. En kyllä kovin paljon luottas siihen puoleen.
persukset.Niillä on hienoja "visioita",niin utopistisia,että eivät itsekkään pystyisi niitä käytännössä toteuttamaan.Helppo luvata oppositiosta.
siksikö Koponen läksi ja muutti Ylikiiminkiin?
Ja kepulaiset ku kapallinen paskaa
vittuja niitä Kärsämäessä tarvittais vaan nuoret koulunkäyneet ei niihin kajoo, he maalimalle hajoo
Kmäkisten tulee lukea KORAANIA=totuus.
SÄÄLIKSI KÄY JOKA ASUU KÄRSÄMÄELLÄ!
pääse pois ei muita. Loput "itsenäisyystaistelijat" ei missään nimessä halua pois ei edes liitoksia koska he eivät ole kärsämäen ulkopuolella yhtään mitään ja liitoksien jälkeen ei enää edes kärsämäessä. Katso nyt äänimääriä joilla hallitukseenkin pääsee ja vertaa vaikka nivalaan. Liitoksien jälkeen paikallista hyvävelijärjestöä ei ole tai ainakaan sillä ei ole valtaa. Keskenään tappelevat kuka pääsee ehdolle ja silloin lähes kaksikymmentä kepua tippuu hiekkalaatikon ulkopuolelle ja sitä he ei kestä. Siinä sinulle se syy miksi uskovaisetkin lähti lakeja rikkomaan. Epätoivoiset tekee epätoivoisia asioita.
Ei Sodoma Kärsämäessä ole yhtään uskovaista muuhun kuin kepuenemmistöön.
kyllä ne kirput on tullu joululoman jälkeen kunnantoimistoon sieltä levinneet kepujen välityksellä kärsämäelle kun ovat käyneet neuvoja kyselemässä kunnantalola johtajan huonetta ei ole enää siivottu säästö syistä.
taasko Pesosen housessa kirppuja, neuvoisin tilamaan pieneläintuhoojan ja mökki 2-vko kylymilleen
Kunnantalolla enemmistöpäättäjillä taitaa olla se tunnetumpi versio satiainen.
siihen ei tehoo muu kuin TÄYSTUHO
ONko siinä perrää kun kylällä puhutaan, että oltas perustamassa uutta persuosastua.
että entisessä ei saanu rikkua lakia niin perustavat kepujen alajärjestöä persunimikkeellä jolla lakien rikkominen ei ole huono asia vaan jopa suotavaa
ei jolla
Persujen pitäisi ottaa kepuista mallia jossa Pekkarinenkin hiljennettiin kun Sipilä kättä löi Kataisen kanssa puhumatta puolueelle mitään. Pekkarinen oli oikeassa mutta suu tukittiin koska keskustan pääsy hallitukseen on Sipilistä kiinni. Ei väliä vaikka on ihan pihalla kaikesta kun suosio nousee. Näyttävät kaapin paikan Sipilälle kun hän on tehtävänsä suorittanut.
että sipilä veti vessanpöntöstä kepujen vuosia lobbaaman kotikuntamallin pekkarinen turpa kiinni nyt.
Vai eihän sitä Muutos 2011sta kannata nyt äänestää kenenkään.
Pois sellainen ajatuskin meistä.
Pesonenko ei pääse kirpuistaan, paa pää perusun kuva ja sivele siihen pää-äitinmaitoo niin kirput litkii ja halakijaa
Voisi toimiakin, mutta kuka lienee se pää-persu.
Otappa niistä selevää.
oiskohan saanut meidän kepu valtuutetut vähän rakoa kun ovat niin lipeviä meidän johtajaa kohtaan.
Siitä jos saa niin ei oo vähän, näkeehän sen naamastakin!