sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. (1. Tess. 5:2)
Herran päi-
vä tulee!
1250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
arvaamatta.
ennusmerkit näkyisivät.
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
Elä pelottele!
Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
Minä annan maahanne rauhan, ja te saatte nukkua yönne minkään häiritsemättä. Minä hävitän maastanne petoeläimet, eivätkä viholliset pääse tuhoamaan maata,
Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat.
Kun olen lampaasi,
saan paimenääntäsi
kuunnella laumassasi,
pysyä seurassasi.
Suo, etten tällä tiellä
sinua koskaan kiellä.
Vain heinät on sun vuoteenas,
oi Herra, taivaan kuningas,
vaikkeivät kultavaattehet
sun oisi valtas arvoiset.
En kyllä saa, en tahdokaan
armolle määrää panna.
Siis säädä aika itse vaan,
se, minkä tahdot, anna,
ja pyytämääni jos en saa,
niin annat, Isä, parempaa
nimesi kunniaksi.