Olenko masentunut? Mä oon 15 vuotias tyttö ja luulen että voisin olla masentunu..
äiti ja isosisko ovat ihmetelleet että olenko masentunu. Oon vaan sanonu että en oo. Mut oikeesti minusta tuntuu että voisin ollakki.. Mä en vaan jaksa tehä mitään, väsyttää aivan kamalasti vaikka kuinka yrittää nukkua tai olla nukkumatta, mutta kumpikaan ei auta. Noissa uni vaikeuksissa ei ole syynä mitään fyysistä. Kun syön kunnolla ja hemoglobiini on hyvä ja muutenkin suht terve. Mun isä kuoli kun olin 12 vuotias. Viimeksi itkin isää muutama päivä sitten, mulla on vaan niin ikävä sitä.
Mä en oo puhunu mun isosiskolle 2 kuukauteen mitään. En halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Se on hajottanu meijän perheen. Ja se on hakannut mua kesällä. Tämä sisko asuu viikot muualla opiskelemassa, mutta tulee aina viikonlopuiksi "kotiin". Mä inhoon sitä kun se tulee. Juuri kun mun äitini on löytänyt uuden miehen ja äiti olisi isän kuoleman jälkee ensimmäistä kertaa onnellinen. niin sisko ei anna sen olla. Mä en kestä sitä mitä se tekee tälle "perheelle".
Ja sitte mä asun tavallaan yksin, äiti on kaikki yöt sen uuden miehen luona noin 10 km päässä.. Yksin asumisessa mulle ei oo mtn ongelmaa. kyllä mun äitiki ansaitsee välillä olla onnellinen..
Mulla ei oo enään edes oikeen mitään kunnon kavereita.. Kukaan ei käy mulla kylässä ja enkä minäkään oikeen käy missään.. Harrastuksiakaan ei pahemmin ole, kun asun niin piennellä paikkakunnalla että mahdollisuudet harrastaa ovat pienet..
Sitte esim. koulussa. Esitän kauheen ilosta ja että oisin ihan terve.. Mut sisältä mä oon ihan rikki.. Itken melkee joka päivä.. Eipä sekään oikeen helpota mitenkään..
Koulu on kääntynyt tänä vuonna laskuun. Ei vaan enään yksinkertaisesti jaksa lukea.. Ei kiinnosta tulevaisuus eikä mikään.. Koulussakin vaan auon opettajille päätä ja lunttaan.. Koulu ei vaan kiinnosta. se on tuskaa aamulla herätä sinne.
Ja mä taidan olla psyykkisesti riippuvainen alkoholista. Juon joka viikonloppu kumpanakin päivänä.. juon yleensä illassa jotain 10 pulloa. Tiedän, se on aivan liikaa tämän ikäiselle..
Sitte mulla menee nämä ihmissuhteetkin päin mehtää.. Mä oon ollut ihastunu yhteen jätkään 3 vuotta. se on nyt täyttämässä 21. Oon seurustellutkin sen kanssa ja äiti on hyväksynyt hänet. Mutta sitte mä aina pilaan kaiken, pistän välit poikki. Se on tapahtunu monta kertaa.. Mä vaan aina satutan kaikkia mihin kosken.. mua ei oo luotu tänne..
Muta mikä pahinta, mä oon vakavasti aatellu itsemurhaa.. Kerran vedin ranteen auki, mutta tein viillon liian korkealle.. Mä en vaan enää jaksais..
Kun tää kaikki paska tässä mun elämässä on tapahtunu liian nopeaa ja kaikki kasaantuu yhtäkkiä niskoille.. Ei tätä kaikkee pitäis kokea 15 vuoden iässä.. mut mä en vaan voi sille mitään..
Mulla ei oo edes ketään kelle puhua..
Mikä mulla oikeen on, ja mitä mun pitäs tehä?
äiti ja isosisko ovat ihmetelleet että olenko masentunu. Oon vaan sanonu että en oo. Mut oikeesti minusta tuntuu että voisin ollakki.. Mä en vaan jaksa tehä mitään, väsyttää aivan kamalasti vaikka kuinka yrittää nukkua tai olla nukkumatta, mutta kumpikaan ei auta. Noissa uni vaikeuksissa ei ole syynä mitään fyysistä. Kun syön kunnolla ja hemoglobiini on hyvä ja muutenkin suht terve. Mun isä kuoli kun olin 12 vuotias. Viimeksi itkin isää muutama päivä sitten, mulla on vaan niin ikävä sitä.
Mä en oo puhunu mun isosiskolle 2 kuukauteen mitään. En halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Se on hajottanu meijän perheen. Ja se on hakannut mua kesällä. Tämä sisko asuu viikot muualla opiskelemassa, mutta tulee aina viikonlopuiksi "kotiin". Mä inhoon sitä kun se tulee. Juuri kun mun äitini on löytänyt uuden miehen ja äiti olisi isän kuoleman jälkee ensimmäistä kertaa onnellinen. niin sisko ei anna sen olla. Mä en kestä sitä mitä se tekee tälle "perheelle".
Ja sitte mä asun tavallaan yksin, äiti on kaikki yöt sen uuden miehen luona noin 10 km päässä.. Yksin asumisessa mulle ei oo mtn ongelmaa. kyllä mun äitiki ansaitsee välillä olla onnellinen..
Mulla ei oo enään edes oikeen mitään kunnon kavereita.. Kukaan ei käy mulla kylässä ja enkä minäkään oikeen käy missään.. Harrastuksiakaan ei pahemmin ole, kun asun niin piennellä paikkakunnalla että mahdollisuudet harrastaa ovat pienet..
Sitte esim. koulussa. Esitän kauheen ilosta ja että oisin ihan terve.. Mut sisältä mä oon ihan rikki.. Itken melkee joka päivä.. Eipä sekään oikeen helpota mitenkään..
Koulu on kääntynyt tänä vuonna laskuun. Ei vaan enään yksinkertaisesti jaksa lukea.. Ei kiinnosta tulevaisuus eikä mikään.. Koulussakin vaan auon opettajille päätä ja lunttaan.. Koulu ei vaan kiinnosta. se on tuskaa aamulla herätä sinne.
Ja mä taidan olla psyykkisesti riippuvainen alkoholista. Juon joka viikonloppu kumpanakin päivänä.. juon yleensä illassa jotain 10 pulloa. Tiedän, se on aivan liikaa tämän ikäiselle..
Sitte mulla menee nämä ihmissuhteetkin päin mehtää.. Mä oon ollut ihastunu yhteen jätkään 3 vuotta. se on nyt täyttämässä 21. Oon seurustellutkin sen kanssa ja äiti on hyväksynyt hänet. Mutta sitte mä aina pilaan kaiken, pistän välit poikki. Se on tapahtunu monta kertaa.. Mä vaan aina satutan kaikkia mihin kosken.. mua ei oo luotu tänne..
Muta mikä pahinta, mä oon vakavasti aatellu itsemurhaa.. Kerran vedin ranteen auki, mutta tein viillon liian korkealle.. Mä en vaan enää jaksais..
Kun tää kaikki paska tässä mun elämässä on tapahtunu liian nopeaa ja kaikki kasaantuu yhtäkkiä niskoille.. Ei tätä kaikkee pitäis kokea 15 vuoden iässä.. mut mä en vaan voi sille mitään..
Mulla ei oo edes ketään kelle puhua..
Mikä mulla oikeen on, ja mitä mun pitäs tehä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja sitte mulla on niin kielteinen minäkuva, mä oikeestaan vihaan itseäni, tai oikeestaan paremminkin niitä tekoja mitä MINÄ olen tehnyt.. Mä vaan aina satutan...
Oletko masentunut? Senhän tiedät ja tunnet itse parhaiten, kuulostaahan tuo kyllä hyvin vahvasti juuri siltä. Koulussasi lienee terveydenhoitaja, olisiko mahdotonta mennä juttelemaan ensin hänelle? Hyvä alkuhan tuo kirjoituksesi on, se kertoo ainakin, että tarvittaessa kykenet aivan tarpeeksi hyvin kertomaan elämästäsi ja tunnoistasi.
Nuorena (miksei vanhempanakin, masentuneena) tuntuu helposti, että ketään ei kiinnosta miten minulla oikeasti menee ja tämä on omiaan lisäämään yksinäisyyden murskaavuutta. Kuitenkin ihmiset merkitsevät toisilleen paljon enemmän kuin ymmärtävätkään: sinä kaipaat isääsi, minä mm.itsemurhan tehnyttä ystävääni - vaikka siitäkin on kymmenen vuotta.
>mua ei oo luotu tänne..
Ei ketään ole, siksi kaikille on oma paikkansa. Ehdottomasti.
Koitapa kuitenkin nukkua tai edes levätä. Kirjoita lisää myöhemmin.
Ensinnäkin, älä esitä koulussa mitään, on hyvin raskasta vetää kaksoisroolia. Helpompi olla oma itsensä.
Toisekseen sulla saattaa olla kehittymässä ikäväkin alkoholiongelma. Ei alkoholista saa onnea, se on pelkkää feikkiä. Aito elämänilo tulee ihan jostain muualta. Sun kannattais kokeilla olla selvinpäin joskus. Tai ainakin kontrolloida, paras olisi tietysti raittius mutta se vaatii taas henkisiä erikoiskykyjä, joita ei voi vaatia kaikilta.
Ihmissuhde puolella sulla menee melkolailla niin kuin muillakin, ylä ja alamäkiä. Miksi laitat välejä poikki, onko siihen järjellistä syytä?
Tietämättä lainkaan minkälainen jätkäkaverisi on, on paha sanoa suhteesta enempää. Mutta vanhemman ihmisen pitäisi pystyä kyllä olemaan melkoisena tukena asioissa, jos vain on siihen soveltuvaa tyyppiä.
Koulu nyt ei kiinnosta juuri ketään sen ikäisiä. Itse muistan että se kiinnosti vain muutamia hikkejä, joilla oli sairaalloinen tarve pärjätä äärimmäisen hyvin.
Äidilläsi tuntuisi juttujesi perusteella menevät aika hyvin, tuskin siskosi voi horjuttaa sitä mitenkään.
Sen sijaan jos rupeat tekemään tyhmyyksiä itsellesi vaarannat silloin kyllä äitisi onnen pahemman kerran.
Mitkähän asiat eniten painavat mieltäsi? Olisi hyvä jotenkin järjestellä ne huoletkin, että niitä pystyy edes käsittelemään tehokkaasti mielessään. Ja tietenkin ajatella niitä asioita, jotka sulla on kunnossa. Ihminen helposti pitää monia asioita itsestään selvyytenä. Niin kattoa pään päällä kuin terveyttä.
Netistä saa tietenkin valtavasti keskusteluseuraa mutta ongelma on siinä keihin törmään. Ihmisillä on monia eri motivaatioita tehdä samalta näyttäviä asioita.
Ja sut on AIVAN varmasti luotu tänne, jos tuntuu et tulee seinä vastaan, niin älä tee mitään typerää. Kirjoita vaikka tänne, sitähän varten tää paikka on.
No, yö on nukuttu ja yhtä paska fiilis ku ennenki.. Aattelin nyt sitte maanantaina käydä siellä terkan juttusilla.. Mä ite tiiän että ei tää normaalia ole..
On se sitten mitä tahansa. Olet ilmiselvästi masentunut, mutta liekö se sitten 'varsinainen' depressio on toinen juttu.
Hankala ikä, hankala elämäntilanne - vähemmästäkin tulee jotain oireita. Olisi vain hyvä ajoissa selvittää mistä on kysymys, etenkin itsariajatuksesi ja -yrityksesi huomioon ottaen.
Mielenterveystoimisto osoitteeksi. Ei, se EI ole kamala paikka seinähulluille vaan hyvin asiallinen palvelu kenelle tahansa jonka sairaus tai vaiva on päänupissa.
Kesti kyllä kauan ennenkuin itse menin...