vaikka kaikki on päällisin puolin hienosti. Lapsia on nyt kaiken kaikkiaan kolme, mutta kasvatusperiaatteet ovat meillä molemmilla niin erilaiset, että kaikki kärsii joka päiväisistä, ja turhanpäiväisistä pikku tappeluista.
Kolme vuotta on jo mennyt, mielestäni "tapellessa", pitäisiköhän nyt jo ihan oman ja varsinkin lasten vuoksi pistää pillit pussiin paremman elämän puolesta, taas kerran?
Kolme vuotta on jo mennyt, mielestäni "tapellessa", pitäisiköhän nyt jo ihan oman ja varsinkin lasten vuoksi pistää pillit pussiin paremman elämän puolesta, taas kerran?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pitäisköhän teidän hakeutua perheneuvolaan ja keskustella siellä lasten kasvatuksesta. Jos kumpikaan ei tee minkäälaista joustoa jääräpäisyyttään, voisi ulkopuolinen konsultti olla hyvä apu. Kysy mielikuvituksessasi lapsilta, mitä mieltä olisivat erosta ja jos olet rehellinen, voit saada yllättävän vastauksen.
Onhan tuo aika tuttua. Meidän perheessä on tapeltu jo muutaman vuoden pidempään kasvatusperiaatteista. Minä olen se sääntöjä keksivä, tiukkoja rajoja pitävä tiukkapipo, ja mies lepsu kuin mikäkin. Tapeltu on kaikesta mahdollisesta ja lujaa, kaikilla mausteilla. On ollut " minun lapseni ja sinun lapsesi" -tappelut. Ei vain aina löydy sitä kultaista keskitietä mitä kulkea.
Kyllähän me kumpikin on sitten jollain tavalla joustettukin, mutta mies toistaa jääräpäisesti tiettyjä asioita, joista sitten pinnani poltan.Ja sitten on kuitenkin huono omatunto, että miksi en suutani kiini pitänyt. Mieskin sen tietää.Ja niinhän minäkin tietysti samalla tavalla mieheni hermoon käyn, ja toistelen tiettyjä asioita, joista hän vetää herneen nenäänsä
No miksi sitten ollaan yhdessä tappelusta huolimatta. Kai se on kuitenkin se rakkaus. Kun kaksi tällaista kipakkaa luonnetta on löytänyt toisestaan sen "sielun veljen" sitä haluaa yrittää. Kumpikin tietää ettei se elämä toisaalla sen helpompaa ole. Turha sitä on paskaa jauhaa, että se parisuhde on aina yhtä iloa ja onnea - vaaleanpunaisten linssien läpi katselua. Kun riidoistakin pystyy puhumaan, ja toisinaan jopa kunnon naurut ottamaan, että "herran jumala miten hullu sitä taas oli...". Ja osaa sen huumorin ja positiivisen asian ottaa sieltä kaiken pahan keskeltä.
Yksi tärkeä asia on myös kertoa lapsille - nuorille, että ei tämä teidän vika ole, meillä on vain niin erilaiset näkemykset asioista. Ja kertoa myöskin se, että kyllä minä tuota "paskiaista" rakastan, vaikka tekisikin mieleni nyt se kuristaa. Se hälventää lasten - nuorten pelkoja ja syyllistymistä, että tämä on minun vikani. Ei ne lapset pidä ajatuksesta että nämäkin eroavat, ja taas pitäisi opetella uusi elämä.
Yrittäisit kuitenkin vain jatkaa, ja opettelisitte keskustelemaan missä oikein mättää ja miksi. Syytä on takuulla molemmissa, niin on meidänkin suhteessa, mutta periksi emme anna.
Minulla on se kohta edessä. Rakastan miestäni, mutta en halua vierasta lasta luoksemme. Lapsen kuuluisi olla äitinsä kanssa. Lapsen äiti ryyppää ja hävyksissä kaikki yöt. Ainakin 16 vuotta yhteiselämää vieraan kanssa. Et voi rakastella milloin haluat, kulkea nakuna, lukea rauhassa tai levätä hiljaisuudessa. On toinen lapsi joka sotkee paikat ja sun on siivottava sen perässä. Tuntuu inhottavalta.
Etkö tiennyt miehesi lapsesta mennessäsi hänen kanssaan yhteen?
Mikäli et, on se ok, mutta muussa tapauksessa otin miehen jolla on lapsi eikä lapset lakkaa olemasta olemassa.
Olisit valinnut miehen ilman lasta!!!
Vaikka kuinka tiedät ottavasi koko paketin, niin et koskaan voi tietää todella millaista perhe-elämä saattaa olla. Se voi olla yhtä helvettiä vaikka kuinka yrittäisit olla mieliksi ja tehdä kaiken oikein. Siinä taas yksi lapselline joka ei tiedä mistään mitään! n
Olen kyllä kokenut saman itsekkin sillä minunkin miehelläni on lapsi aikaisemmin.
Ns. uusioperheiden kasassa pysymiseen eteen joutuu tekemään enemmän töitä jotta se toimii.
Kun oikein ottaa päähään suosittelen pitkää lenkkiä raikkaassa ulkoilmassa.
Meillä on 13 vuosi menossa yhteiselämää 5 henkisessä uusioperheessä.
loppuun asti?
Joskus sitä varmasti teillekin on jälkikasvu ajankohtaista. Loppuu nakuilu ja lepäily ja alkaa ruuanlaitto ja pyykinpesu.
Herää todellisuuteen, tyttö!
Ensin oli poikaystävä jolla olin pelk. minä ja "viis aina siitä naisesta kotona" ja sitten yllätyksenä olikin ex-vaimo kotona raskaana...
Nyt meillä on iloiset 16 vuotta edessä yhdessämme kun sen lapsen äiti ryyppää, yöt poissa ja häviää milloin huvittaa. Eli saan suhteemme ulkopuolisen lapsen. Siinä minulle lapsi koko elämäksi! Haluatko tai ei! Ja eivät ne isovanhemmat ja muut sukulaiset ole siitä lapsesta kiinnostunut.
Minusta tulee hyvä äiti ja lapsi ei tule kovinkaan paljon muistamaan ensimmäisiä vuosia oikean äitinsä kanssa. Kasvatan sen kuin oman. Rakkaudella ja täytän velvollisuuden ja rakastan miestäkin. Toivon että saisimme omakin.
Jos äiti haaveilee vaan kansanedustajaksi ja ryyppää kaupunkilla...
Kokemuksesta voin sanoa että kaiken a ja o on että te aikuiset keskustelette keskenään ja sovitte säännöistä. Jos tuntuu että ajaudutte kauemmaksi toisitanne ota yhteyttä perheterapiaan.Meitä se auttoi. Joskus me miehet ja naiset tulkitsemme asioita eri tavalla ja ymmärrämme toisiamme vääriin.
Meilläkin on viisi henkinen perhe, tosin vanhin lapsista opiskelee tällä hetkellä ulkomailla.
Jos te vain välitätte toisistanne kannattaa tsempata.Onnea