Koirahan on itse asiassa pitkälle jalostettu susi joka on kehitetty ihmisen omiin tarpeisiin mikä herättää suurta kummastusta miksi pidetään kotona eläintä joka on geneettisesti sama eläin vain vähän pidemälle jalostettuna vähän eri loogissa sen kantamuodosta mutta empä usko että se olisi kehitetty että salametsästäjät, rehelliset metsästäjät, muut ihmiset tai tahot saisivat alkaa ajamaan sen kantamuotoa nollatoleranssiin salametsästäjät ja muut susia vastustavat halauvat rääkätä susia geenettisellä perimän rapeuttumisella jolloin sudet saavat perinnöllisiä sairauksia ja kärsivät tästä se jos mikä on eläinrääkkäystä ja tällaisilta ihmisiltä saisi ottaa omat koirat pois myös metsästäjien kantamuodosta polveutuu myös sen alalaji joka on jalostanut itsensä yllättävän pitkälle nimittäin tämä on kantamuodosta jalostunut muoto on salametsästäjä he myrkkyttävät susia stryksiinillä, pyydystävät niitä raudoilla tai muilla kivulialla laittomilla ansoilla ja jahtaavat niitä takaa moottorikelkoilla ja lopulta kun ne on kidutettu läkähdyksiin ne joko ammutaan tai niiden päälle ajetaan suoraan moottorikelkalla eräs tapaus joka sattui vasta Kainuussa oli todellinen järjestäytyneesti suunniteltu vihateko koska Kainuussa ojasta löytyneestä sudesta löytyi 86 haulia jotka oli amuttu keuhkoihin ja sydämeen veikkaan myös että sutta oli jahdattu moottorikelkoilla tai jollain muulla ajopelillä tapon ajankohdasta riippuen tämä jos mikä kuvaa teon raakuutta ja suunnitelmallisuutta.
Sotkamossa myrkytetty susi kuoli tuskallisesti
Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA) tutkimuksissa selvisi, että kesäkuussa Sotkamon Maaselästä kuolleena löydetty susi oli myrkytetty strykniinillä. Myrkky oli viety maastoon syöttinä tai haaskaan kätkettynä, vaikka metsästyslaki kieltää myrkkysyöttien käytön täysin. Susi on rauhoitettu eläin, joten sen tappaminen ilman erikseen myönnettyä kaatolupaa on aina laitonta.
EELA:n mukaan strykniinin aiheuttama kuolema on eläimelle tuskallinen voimakkaine lihaskouristuksineen ja hengitysvaikeuksineen, ja oireet voivat kestää jopa pari tuntia. Strykniiniä on käytetty esimerkiksi rotanmyrkkynä, ja sen käyttö ja myynti on ollut kiellettyä noin kymmenen vuoden ajan.
Luonto-Liitto tuomitsee jyrkästi myrkyn levittämisen maastoon. Susien laiton tappaminen rikkoo maa- ja metsätalousministeriön ohjaamaa suurpetopolitiikkaa ja vaikeuttaa susitutkimusta. Lisäksi myrkyn levittäminen vaarantaa esimerkiksi marjastajien ja metsästäjien mukana liikkuvien koirien sekä luonnonvaraisten eläinten hengen.
"Myrkyn levittänyt henkilö vaarantaa yleisen turvallisuuden, sillä metsässä voi olla vielä myrkkyä. Esimerkiksi karhunmetsästys alkaa 20.8., ja maastossa liikkuu metsästyskoiria", sanoo Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Mervi Koskela.
Kuollut susi oli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuonna 2001 pannoittama Venus-tutkimussusi, ja sillä oli kahdeksan sikiötä kohdussaan. RKTL:n mukaan Venuksen ja sen puolison muodostama lauma ei ole tiettävästi aiheuttanut koira- tai kotieläinvahinkoja. Venus on jo kolmas Kainuussa laittomasti tapettu pantasusi: vuonna 2001 tapettiin Ugri-susi ajamalla autolla sen yli ja viimeistelemällä hengenlähtö sähköllä. Viime marraskuussa ammuttiin laittomasti Igor-tutkimussusi.
Luonto-Liiton susiryhmä epäilee, että ilmi tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu: pannoittamattomien susien salakaadot eivät tule julki. Metsästyksenvalvontaa onkin ehdottomasti tehostettava.
Susiryhmä on Luonto-Liiton toimintaryhmä, jonka tarkoituksena on toimia Suomen suurpetojen suojelun edistämiseksi. Susiryhmä pyrkii levittämään tutkimuspohjaista tietoa suurpetojemme elintavoista, vaikuttamaan asenteisiin sekä vähentämään turhaa pelkoa ja vihaa petoja kohtaan.
LAINATUN JUTUN LÄHDE: http://www.luontoliitto.fi
Omalla sohvalla istuu sama eläin jota vihataan vain eri loogissa
2
266
Vastaukset 2
- Kotisohvalla on susi
Kuhmossa ojasta löytyneessä sudessa 86 haulia
Syksyllä Kuhmossa metsäautotien läheisyydestä ojasta kuolleena löytyneestä sudesta on Eviran tutkimusten mukaan löytynyt 86 haulia, todetaan Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolan varhain tiistaina tiedotusvälineille toimittamassa tiedotteessa.
Eläimen löysi satunnainen kulkija syys-lokakuussa lumentulon aikaan Saunajärven suunnalta. Silloin eläin oli ollut kuolleena jo ainakin viikon.
Kuhmon poliisi on tutkinut tapausta, mutta epäiltyä ei ole eikä ampujasta ole minkäänlaista vihiä. Tutkintaa on vaikeuttanut se, ettei suden kuolinajastakaan ole tarkkaa tietoa.
Luonnonsuojeluyhdistyksen pohjaa puheenjohtaja Leena Iivosen mukaan Eviran 20. marraskuuta antamaan avausraporttiin. Sen mukaan susi on tapettu ampumalla haulikolla lavan kohdalle, haulit ovat osuneet pääosin keuhkoihin ja sydämeen. Löytöhetkellä susi oli ollut kuolleena noin viikon ajan.
Sudesta löytyneet haulit ovat tyypiltään 3 mm:n lyijyhauleja ja jakaantuneet eri puolille ruhoa, pääosa suden eturuumiiseen.
Sudessa ei Eviran raportin mukaan ole todettu muita vammoja tai sairauksia ja sen ravitsemustila on ollut hyvä. Susi on raportin mukaan ollut alle vuoden ikäinen urossusi, joka on painanut 23 kiloa.
Evira on tehnyt yhteenvedon vuosina 2001 – 2014 sinne toimitetuista susista. Susien ruhoja on tuona aikana tutkittu 81.
Yleisin susien kuoleman aiheuttaja oli liikenneonnettomuus, mikä oli suden kuolinsyy 31 tapauksessa. Luvattomia tappoja oli todettu 14. Sairaus todettiin kuolinsyyksi kuudella sudella.
Vanhoja ampumajälkiä todettiin 7 sudessa. Poliisin luvalla oli tapettu 18 sutta, joista hieman yli puolella oli vakavia vammoja tai sairauksia.
Suden ruhot on Evirassa röntgenkuvattu ennen raadon avausta vuodesta 2012 alkaen, mikä on helpottanut koteloituneiden haulien havaitsemista. Vuodesta 2012 lähtien 16 prosentilla tutkittavaksi tulleista susista eli viidellä sudella on todettu vanhoja ampumajälkiä.
LAINATUN JUTUN LÄHDE: http://www.kainuunsanomat.fi - sepesusi33
"Luontoliiton" eliöt ovat taas saaneet uuden kannabisannoksen, nyt silmät kiiluu täynnä intoa petojensuojeluun Oulunkylästä käsin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731193
- 1011160
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241033Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751027Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i24998Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126910Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6858- 131850
- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27801Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46701- 45696
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.71691Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka146691Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642- 19637
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12619- 48614