Paha migreeni

Mulla on paha migreeni, jota on kestänyt oikeastaan pienestä saakka.Pari päivää sitten mulla oli niin paha kohtaus että siihen ei meinannut auttaa mikään. Migreeniä oli kestänyt jo kolme päivää (kuukautisten aikaa) ja sitten tilanne räjähti käsiin.Terveyskeskuksessa lääkäri laittoi ensin imigrania ruiskeena, ja kun se ei auttanut ruiskutettiin vielä Diapamia ja annettiin Voltarenia (lihaksia rentouttavalääke). Sitten helpotti sen verran, että saatoin lähteä kotiin. Nyt mieli on maassa ja pelkään uutta samanlaista kohtausta. Mitään en uskalla tehdä tällaisen kohtauksen pelossa. Kärsin migreenistä n. joka kolmas päivä ja kuukautisten aikaan saatan kärsiä joka päivä (ja ennen ja jälkeen). Töistä en ole ollut poissa, koska saisin olla aina sairaslomalla. Syön estolääkityksenä Spesicoria 47.5mg x2 joka päivä, jolla migreenit ovat hieman helpottuneet, eikä pää ole joka päivä kipeä. Lisäksi minulla on ollut täsmälääkkeinä naramigia ja nyt imigrania ruiskeena ja diapamia. Mercilonista olen vaihtanut ehkäisyrenkaaseen, josta ei kuitenkaan tunnu olevan apua. Olen menossa neurologille jälleen ja toivon että vaivaani löytyisi jotain helpotusta. Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä migreenin hoidosta. Alan olla aika epätoivoinen!
2612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on myös paha migreeni ollut ongelmana pienestä pitäen. Söin vuoden alussa myös Spesicoria estolääkkeenä ja se tehosi ainakin niin että vaikutuksen huomasi. Jos jonain päivänä olin unohtanut lääkkeen aamulla, migreeni oli varma nakki iltapäivään mennessä.

Syksyllä vaihdoin toiseen beta salpaajaan, joka tehosi paremmin kuin Spesicor, tosin sivuoireet (huimaus ja utuisuus) ovat olleet pahemmat. Neurologillakin käydessäni sain kuulla, että on hyvä koittaa eri estovalmisteista, jotta löytää sen mikä parhaiten auttaa itselle.

Pahin ongelmani on varmaan se, etten kestä lähes mitään täsmälääkkeitä niistä aiheutuvien karmeiden sivuvaikutusten takia. Esimerkiksi kävely kotiin Imigranin oton jälkeen on mahdoton. Olen täysin pilvessä ja puristava tunne rinnassa on käsittämätön. Ritsatriptaania olen kuitenkin voinut ottaa, mutta joskus se ei käsittömättömästi vaikuta "kunnolla".

Uskomatonttominta on kyllä joidenkin ihmisten asenne migreeniin. "Sehän on vään päänsärkyä." ja "Mistäs minä tiedän ettet vain keksi koko juttua." ovat tuttuja kommentteja tilanteissa silloin tällöin. Sappi alkaa kiehumaan vähemmästäkin.

Välillä kyllä tuntuu minustakin, ettei jaksa enää tämän pään kanssa elää tosissaan. Toivottavasti löydät apua ongelmaasi. Tsemppiä ja jaksamisia!

Äänestä

mulla on ollu migreeni 10 vuotta ja se on ollu ihan hirveetä!!! mä aloin viis vuotiaana syömää burana 200: sta ja nyt ku oon 15 mulle ei auta burana 800, ei estolääkkeet ei migreeni lääkkeet eikä edes täsmälääkkeet!! mulla on kohtauksia n. 3 kertaa viikossa ja pahimmat kohtaukset saattaa viedä multa näön useiks tunneiks!!! mä en enää tiiä mitä mun pitäs tehä ku kaikki vapaa-aika menee sairasteluu ja koulutunnit vaan nukun lääketokkurassa!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanja kirjoitti:

Mulla on paha migreeni, jota on kestänyt oikeastaan pienestä saakka.Pari päivää sitten mulla oli niin paha kohtaus että siihen ei meinannut auttaa mikään. Migreeniä oli kestänyt jo kolme päivää (kuukautisten aikaa) ja sitten tilanne räjähti käsiin.Terveyskeskuksessa lääkäri laittoi ensin imigrania ruiskeena, ja kun se ei auttanut ruiskutettiin vielä Diapamia ja annettiin Voltarenia (lihaksia rentouttavalääke). Sitten helpotti sen verran, että saatoin lähteä kotiin. Nyt mieli on maassa ja pelkään uutta samanlaista kohtausta. Mitään en uskalla tehdä tällaisen kohtauksen pelossa. Kärsin migreenistä n. joka kolmas päivä ja kuukautisten aikaan saatan kärsiä joka päivä (ja ennen ja jälkeen). Töistä en ole ollut poissa, koska saisin olla aina sairaslomalla. Syön estolääkityksenä Spesicoria 47.5mg x2 joka päivä, jolla migreenit ovat hieman helpottuneet, eikä pää ole joka päivä kipeä. Lisäksi minulla on ollut täsmälääkkeinä naramigia ja nyt imigrania ruiskeena ja diapamia. Mercilonista olen vaihtanut ehkäisyrenkaaseen, josta ei kuitenkaan tunnu olevan apua. Olen menossa neurologille jälleen ja toivon että vaivaani löytyisi jotain helpotusta. Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä migreenin hoidosta. Alan olla aika epätoivoinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu