Kaksoisliekki-teoria on järkeistetty selitys sille, että

olemme eläneet ennenkin.

Kaksoisliekki on se sinun oma peilikuvasi. Mutta naisille se on mies, miehille nainen.
Ihminen on kokonainen, Jumalallinen, vasta, kun hän hyväksyy olevansa sekä mies että nainen. Eli tarkoitan sitä, että nainen ymmärtää feminiinisyydessään olevansa myös maskuliininen, henkisesti, psyykkisesti. Koska näin nainen ymmärtää miten mies ajattelee, miksi toimii niinkuin toimii.
Miehellä vastaavasti feminiinen puoli ymmärretään tuon naisen kautta.

Vaikea asia selittää, mutta vasta, kun kohtaat tuon samanlaisen sinuutesi, toisen ihmisen naisen tai miehen, ymmärrät olevasi perillä, eli olet läpäissyt testin. Testin, jollaiseen meidät kaikki asetetaan.

Ihmiset, jotka löytävät todellisen kaksoisliekkinsä täällä tässä inkarnaatiossa, pääsevät paratiisiin. Tästä en kerro enempää, mutta se on tie, jolle ei ole helppoa reittiä. Se on vaikea. Hyvin vaikea.

Kun kohtaat vaikka tänä vuonna sen miehisen tai naisellisen vastakappaleesi, ymmärrät muuttua takaisin siksi, millaiseksi Luoja sinut loi. Ja voin kertoa, että etsiminen, tai tietoinen haku-päällä meiningillä kadotat kaksoisliekkisi.

Rauhallisuutta, kärsivällisyyttä ja hyvin haurasta kauneutta ja sen vaalimista kaikille.

OHJE:
Älä pilaa perhosta tarttumalla sen läpikuultaviin siipiin, vaan ihaile silmilläsi, aisteillasi, tai älä ota rosoisiin käsiisi kaikkein haurainta kiinalaista posliinia, koska se menee rikki äärimmäisen herkästi.

Pelkään, että tuo kaksoisliekki-mania pilaa Jumalallisen suunnitelman. Ja voi olla, että vain minä pääsen paratiisiin.

Osaan kunnioittaa Jumalallista suunnitelmaa. Ja tiedän, se on uskomaton.
38771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

ihan hyvältä tuo teksti. kuinka tiedät sen että pääset kokemaan sen jumalallisuuden? ja millaista se sitten on? sitä ehkä ei voi tietää mutta kerros jotain siitä omasta tilanteestasi.

Äänestä
  • SEN KYLLÄ TUNTEE JA TIETÄÄ, kun se ON JUMALALLISTA.
    Se on sellainen tunne, jota ei kykene selittää.
    Sitä ei yksikään tai kaikki maailman sanat osaa kuvailla. Se on siksi jumalalllista, sitä ei ihmissanoin kykene kuvailemaan. Muutenhan se olisi kaikkien käsillä..

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    SEN KYLLÄ TUNTEE JA TIETÄÄ, kun se ON JUMALALLISTA.

    no tiedätkö sen milloin tuo laitetaan käytäntöön kertoiko jumala sen?

    Äänestä

  • OKEI SELVÄ kirjoitti:

    no tiedätkö sen milloin tuo laitetaan käytäntöön kertoiko jumala sen?

    Ensin tulee ymmärtää muutakin kuin, että mikä tai mitä Jumala on. Tai mitä on jumaluus, se on itseasiassa jo käsitteenä niin laaja, että sinne saa kaiken liittää mitä vain ymmärtää laittaa. Minun itseni tulee vain tehdä ne asiat mitkä minun kuuluu tehdä, jotta saan tuon asian täytäntöön...kamala sana. Se jos joku on hyvin haasteellista, ja se, se onkin vaikein asia. Se asia on se, että tuo vastakappaleeni ymmärtää olevansa osa suurta suunnitelmaa. Tässä ei auta vain toivo tai tietyt temput tai että " nyt mene kertomaan tuolle toiselle, että sä oot mun kaksoisliekki" .....haloo ja hellou, hulluna pitäisi viimeistään. Ei mahdotonta, mutta haasteellista. Välineeni ovat ... En voi niitäkään tänne ripotella, mutta " jotain universaalia". Astraalitason juttuja nääs..

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    SEN KYLLÄ TUNTEE JA TIETÄÄ, kun se ON JUMALALLISTA.
    Se on sellainen tunne, jota ei kykene selittää.
    Sitä ei yksikään tai kaikki maailman sanat osaa kuvailla. Se on siksi jumalalllista, sitä ei ihmissanoin kykene kuvailemaan. Muutenhan se olisi kaikkien käsillä..

    Minulla on se tunne vahvana kehossani ja osittain kehoni ulkopuolella.
    Tunnen myös universaalia rakkautta. Ja paljon muuta ihmeellistä.

    Äänestä

  • olemisen ihanuus kirjoitti:

    Minulla on se tunne vahvana kehossani ja osittain kehoni ulkopuolella.
    Tunnen myös universaalia rakkautta. Ja paljon muuta ihmeellistä.

    Se tulee "täältä".
    Missä yhteydessä varsinkin tunnet tuon universaalin tunteen? Voitko kertoa, nainen vai mies, no sinä?

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Se tulee "täältä".
    Missä yhteydessä varsinkin tunnet tuon universaalin tunteen? Voitko kertoa, nainen vai mies, no sinä?

    Minulla on pari kuukauden ajan ollut erittäin henkinen olo. Olo on leijuva ja
    pääni yläpuolella on pyörteitä. Näen kaiken laajemmin ja kuin pystyisin
    aistimaan muiden tunnetiloja ja näkemään syvemmälle asioiden ja tekojen
    "sisälle". Tämä alkoi päivänä, jolloin olin tekemisisssä oletetun puolikkaani
    kanssa. Magneettinen veto on erittäin voimakasta. Se on kuin fyysinen ja
    henkinen yhteys tähän puolikkaaseen. Universaali olo on käytännössä
    koko ajan päällä. Välillä vähän hämmentää, olla näin uuden tunteen äärellä.
    Olen aina ollut uskonnollinen. Olen nainen.

    Kyllä. Tuollaista minullakin oli joitain vuosia sitten, olet imussa. Huolehdi itsestäsi. Onneksi sinulla on vahva usko, mutta muista, se voi olla myös rasite. Uskokäsityksesi muuttuu, ja joidenkin vuosien päästä ymmärrät vielä enemmän.
    Muista, että toiseen ihmiseen on hankala turvautua, jos luottamus ei ole täydellinen, sinun tulee löytää elämänilo itsestäsi.

    olen onnellinen puolestasi

    Äänestä

Hieno kirjoitus..
Kannattaa miettiä, hiljentyä..ennenkuin sanoo ja tekee mitään.
On myös äärimmäisen tärkeä huomata, että myös se mitä
ajattelet vaikuttaa kaikkeen.

Äänestä

Niin ehkä vain sinä olet suurin ja kaunein vain ja ainoastaan sinä muut ovat ansainneet kärsimyksen mutta et sinä koska vain sinä olet oivaltanut jotain mitä muut eivät etkä koskaan auta heitä koska se on sellainen joka täytyy itse oivaltaa vaikka nyt lipsautitkin että vain ja ainoastaan sinä olet oivaltanut.

Äänestä

Mitähän edellinenkin kirjoittaja voitti ilkeydellään. Eikö ap:n voi antaa ajatella mitä tahtoo. Minäkin pidän tuollaista ajattelua vähän huuhaana, no ehkä en vaan ymmärrä.
Unien tulkintaa olisi kiva ymmärtää, kait niissäkin jotain perää. Onko tulkitsijoita, mitä kuolema merkitsee unissa?

Äänestä
  • Huuhaata tai ei.. Minusta on aivan se ja sama mitä muut tekee tai ajattelee. Tämä on minun elämäni tavoite. En ole valinnut, minut on valittu tähän. Sinä tänä kun synnyin... Oli tapahtunut asioita joista yhä vaietaan, tai niinkuin luonto hoitaa..ihmiset ovat halunneet unohtaa. Minä tiedän itse mitä silloin tapahtui.. Ja ne jotka ovat kokeneet sen isona asiana ovat kuolleet. OK, voin hieman avata.... yksi ainoa vihje: Olen myös taivaalla tapahtuva asia.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Huuhaata tai ei.. Minusta on aivan se ja sama mitä muut tekee tai ajattelee. Tämä on minun elämäni tavoite. En ole valinnut, minut on valittu tähän. Sinä tänä kun synnyin... Oli tapahtunut asioita joista yhä vaietaan, tai niinkuin luonto hoitaa..ihmiset ovat halunneet unohtaa. Minä tiedän itse mitä silloin tapahtui.. Ja ne jotka ovat kokeneet sen isona asiana ovat kuolleet. OK, voin hieman avata.... yksi ainoa vihje: Olen myös taivaalla tapahtuva asia.

    ...yönä.

    Äänestä

Eikö juolahtanut mieleen että ehkä aloittaja kirjoitti ilkeilläkseen? Viittauksia siihen löytyy esittämällä että vain hän on löytänyt oikean tien samanlaisia vertauskuvauksia käyttävät lähes kaikki johtajat he ovat okealla tiellä ja osaavat muut eivät heillä on oikeus tehdä mitä ikinä haluavat muilla ei.

Äänestä
  • Olen ylpeä saamastani " lahjasta ". Se näkyy minussa mm. kasvoillani

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Olen ylpeä saamastani " lahjasta ". Se näkyy minussa mm. kasvoillani

    Samoin. Mutta en mainitse sitä, kun sinäkään et sitä tehnyt.
    Todellakin, tämä on ennen kokematonta. Kuinka pitkään olet saanut
    nauttia näistä kyvyistä?

    Äänestä

  • olemisen ihanuus kirjoitti:

    Samoin. Mutta en mainitse sitä, kun sinäkään et sitä tehnyt.
    Todellakin, tämä on ennen kokematonta. Kuinka pitkään olet saanut
    nauttia näistä kyvyistä?

    Ihan niin kauan kuin muistan. Ensin ennen kuin ymmärsin, koin pelottavia asioita. Eli en ole aina nauttinut. Tullakseen minuksi, olen joutunut kohtaamaan kuolemansynkkiä asioita. Koin hyvän ja pahan. On ollut pakko, eli minun on tullut ymmärtää se kaikkein synkin ja pahin ja se kaikkein ihanin ja kaunein. Onneksi kaikki asiat ovat tapahtuneet, mitä olen käynyt läpi. Nyt vanhemmiten ymmärrän hyvää, pahaa, itseäni ja muita.
    Täydelliseksi tulemisen tiellä on vaakakupissa ollut yhtä paljon pahaa kuin hyvää. Anteeksianto.. Sen vuoksi. Jos ymmärrät.

    Äänestä

Aika outo jumalallinen suunnitelma kaataa pa^^kaa toisten niskaan ja toisille antaa mitä ikinä haluavatkaan. Tiedän sen siitä koska olen hyvä ihminen en loukkaa sanoillani enkä fyysisesti ihmisiä enkä halua pahaa vain ja ainoastaan hyvää jokaiselle. Miksi sitten kaikki paha? Selittäisitkö?

Äänestä
  • Kiitos.
    Jumala, tuo kaiken alku ja loppu varmasti huomaa muistaa sinua.
    Ja oletko ystävällinen, ja luet tämän ajatuksella.

    Sinun mieli, eli sinä käsität asiat siten millainen itse olet.

    Äänestä

Väärää oppia. Ei muuta.

Äänestä
  • Oletko ystävällinen ja kerrot oikeasta opista meille?

    Äänestä

Ei ole nyt kyse käsittämisestä vaan maailmasta missä elämme. Onko täällä pakko elää? Maailmassa jossa on sotahulluja armeijan päälliköitä sekä yrityjohtajia joiden ahneudella sekä ylimielisyydellä ei ole rajoja onko täällä pakko elää?

Äänestä
  • Hienoa, toit tuo näkökulman esille.
    Älä huoli, siellä missä on pahaa, niin siellä erityisesti on hyvä asialla. Maailma on hyvä. Rahan valta ja vääränlainen politiikka sumentaa aivot. Asiat ovat kyllä hoidossa, mutta valitettavasti viattomat usein kärsivät, mutta pääsevät kyllä hyvyydessään taivaaseen. Ja saavat uuden mahdollisuuden. Jos murehdimme liikaa asioita jotka eivät suoranaisesti meitä liikuta, niin sekin hyvä mitä saisit aikaan on poissa.
    Ole hyvä ja tee hyvin itse. Älä huolehdi muista. Eli: HOIDA oma PESÄ ensin hvyin ja sitten mieti muuta.
    Minä teen kyllä kaikkeni ... rauhan ja oikeudenmukaisuuden eteen. Sydämelläni.
    Asiat pitää tehdä itselle yksinkertaiseksi, jotta voi olla kiitollinen siitä mitä itsellä on.

    Äänestä

Jos olet koskaan oikeasti töitä tehnyt niin ymmärtäisit kuinka tuo ahneus vaikuttaa moneen asiaan työpäivän aikana sitä eivät voi välttää ne jotka työt tekevät. Maailmamme ei nyt kuitenkaan ole niin kehittynyt etteikö ruumiillista työtä tarvitsisi tehdä vaikka kovin valehdellaan että koneet tekevät.

On sellainenkin ilmiö olemassa että yrityksien johtajat antavat väärää kuvaa ulkomaailmalle kaunistelevat asioita ja pelaavat aikaa. Ilmeisesti sitä voi ikuisesti puhua että kyllä meidän pitää työturvallisuudelle tehdä jotain vaikkei kuitenkaan ole aikomustakaan tehdä asioiden hyväksi yhtään mitään. Vähän kuin poliitikotkin kertoilevat samoja tarinoita vuodesta toiseen ja juurikin vaalien aikaan. Siksi meillä kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia emme ole tasavertaisia niin kauan kuin maailmassa on tehtävä ruumiillista työtä.

Äänestä
  • Olen vaikuttunut kiinnostuksestasi ...
    Ilmeisemmin testaat sitä, olenko sittenkin supersankari? Heh.
    Aiheesi sivuaa paljon siitä, mistä aloitin ketjun, mutta vastaan sinulle silti, kun aikaa on..
    Olen tehnyt lapsesta asti ruumiillista työtä ja tiedän myös mitä on tehdä töitä epäinhimillisissä oloissa, sanonkin tähän yhteyteen, että on olemassa vaikeita asioita, jotka vaikuttavat yksilötasolla monen ihmisen elämään, arkeen ja jaksamiseen. Mutta meidän on muistettava se, että itse teemme kaiken niin hyvin kuin osaamme, koska sen minkä taaksesi jätät, sen eestäsi löydät, eli avasiko tämä jotain sinulle? Valtion johtokin, tai muut korkeassa asemassa olevat tekevät liki kaikki parhaansa, mutta on varmasti heidänkin joukossa niitä "lusmuja".
    Työ tekijänsä palkitsee ja paha saa palkkansa..

    Tee itsellesi mukava lepotuokio ja unohda kaikki kummallisuudet päässäsi. Keitä vaikka teetä tai suffeeta ja istahda alas. Ota kynä ja paperi, kirjaa sinne vain hyviä asioita elämässäsi. Ei ikäviä- Ainoastaan hyviä.
    Huomaat pian, että lista onkin pitkä. Tai ainakin siellä on merkittäviä asioita muutama.
    Sitten kirjoita puhtaalle arkille asiat, joissa olet hyvä tai joita osaat.

    Sitten lopuksi ennen nukkumaan menoa mieti vuoteessasi iltapesujen puhtaana, mitä unelmia sinulla on. Yksi tai kaksi isoa unelmaa, monta pientä. Jos joku vieressäsi on ja katsoo sinua, hän huomaa sinun nukkuvan hymyssä suin..

    Ja mitä sitten huomen aamulla...?
    Jos mahdollista, laita noista listoista se sinulle kaikkein tärkein lista.
    Elät listan mukaisesti, nautit niistä asioista, mitkä sinulla ja sinussa on hyvin.
    Unelmalista--
    Sinä huomaat pian, että alat toteuttaa niitä sinun omia pieniä tai suuria unelmiasi.

    Kiitos ja hei.
    Menen nyt ... arkeen.

    Äänestä

Eikä tässä kaivata mitään loputtomia uusia mahdollisuuksia sekin on ajan pelaamista ja vastuun sekä totuuden välttelyä. Miksi jos on hyvä pitäisi saada jokin uusi MAHDOLLISUUS siis pelkkä mahdollisuus? Mitä sillä mahdollisuudella tekee jos ei mikään ole muuttunut?

Äänestä

Minä tiedän ja sen vuoksi minulla on myös tunnistamiskeinot omalleni menneistä elämistä. Olen tavoittanut melkein kaikki tämän inkarnaation aikana, mutta yhtä en ole tavoittanut ja häntä etsin. Tunnen hänet kyllä ja minulla on keinoni palauttaa reinkarnaatiolla hänen muistiinsa asioita.

TOisilla meisätä on tehtävä, joka pitää saattaa loppuun ja juuri siihen tarvitsen omaani. Jotta se asia, miksi olen tullut tänne viimeistä kertaa tulee hoidetuksi.

Minä tiedän tuon suunnitelman ja sen osan, jota varten tarvitsen omaani. Valitettavasti aika meinaa loppua tässä asiassa.

Äänestä
  • hyvää oli kahvi...
    Itselläni ei ole pelkoa mistään, ei edes ajasta.. Onko aika sidoksissa jumalalliseen?
    Tunteeko jumalallinen aikaa?
    Jumalallinen osaa pysäyttää ajan.

    Äänestä

Mutku mä haluan elää vielä monta elämää...

Äänestä
  • Ensin pitää elää hyvin tämä. Yksi kerrallaan.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Ensin pitää elää hyvin tämä. Yksi kerrallaan.

    Joo mut jos se liekki nyt löytyy niin se on menoa se, ei elämiä enää?

    Äänestä

Juu mäkin tiedän.testattu on

Äänestä

Juu mäkin tiedän.testattu on

Äänestä
  • moneen kertaan testejä näköjään..

    Äänestä

Jo riittää kyl juu.

Äänestä

En usko tuohon. Minä olen realisti. Mitään suunnitelmia ole .

Äänestä
  • Pidä kii kaiteesta. Laitan sinut...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NSINEN kirjoitti:

olemme eläneet ennenkin.

Kaksoisliekki on se sinun oma peilikuvasi. Mutta naisille se on mies, miehille nainen.
Ihminen on kokonainen, Jumalallinen, vasta, kun hän hyväksyy olevansa sekä mies että nainen. Eli tarkoitan sitä, että nainen ymmärtää feminiinisyydessään olevansa myös maskuliininen, henkisesti, psyykkisesti. Koska näin nainen ymmärtää miten mies ajattelee, miksi toimii niinkuin toimii.
Miehellä vastaavasti feminiinen puoli ymmärretään tuon naisen kautta.

Vaikea asia selittää, mutta vasta, kun kohtaat tuon samanlaisen sinuutesi, toisen ihmisen naisen tai miehen, ymmärrät olevasi perillä, eli olet läpäissyt testin. Testin, jollaiseen meidät kaikki asetetaan.

Ihmiset, jotka löytävät todellisen kaksoisliekkinsä täällä tässä inkarnaatiossa, pääsevät paratiisiin. Tästä en kerro enempää, mutta se on tie, jolle ei ole helppoa reittiä. Se on vaikea. Hyvin vaikea.

Kun kohtaat vaikka tänä vuonna sen miehisen tai naisellisen vastakappaleesi, ymmärrät muuttua takaisin siksi, millaiseksi Luoja sinut loi. Ja voin kertoa, että etsiminen, tai tietoinen haku-päällä meiningillä kadotat kaksoisliekkisi.

Rauhallisuutta, kärsivällisyyttä ja hyvin haurasta kauneutta ja sen vaalimista kaikille.

OHJE:
Älä pilaa perhosta tarttumalla sen läpikuultaviin siipiin, vaan ihaile silmilläsi, aisteillasi, tai älä ota rosoisiin käsiisi kaikkein haurainta kiinalaista posliinia, koska se menee rikki äärimmäisen herkästi.

Pelkään, että tuo kaksoisliekki-mania pilaa Jumalallisen suunnitelman. Ja voi olla, että vain minä pääsen paratiisiin.

Osaan kunnioittaa Jumalallista suunnitelmaa. Ja tiedän, se on uskomaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu