TYÖTTÖMYYS SYVENEE, MITÄ TEKEE UUSI ULJAS HALLITUS?

IH uutisoi;

Seudun korkeimmasta työttömyydestä kärsii edelleen Heinola, jonka työvoimasta oli vuoden alussa töitä vailla 16,7, vuoden lopussa 18,9 prosenttia. Heinolan työttömys on Päijät-Hämeen toiseksi pahin, enää 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin Lahden.

Heinolan työvoimasta siis kohta joka viides on työttömänä!!

Nyt vaihdettiin Heinolassa hallitus, jossa valitettavasti istuu jäseniä, jotka eivät saaneet edelliselläkään kierroksella minkäänlaista muutosta aikaan vaan luvut puhuvat puolestaan, työttömyys on syventynyt entisestään.

Olemme erittäin vakavia asioiden kynnyksellä ja siitäkin huolimatta henkilöt, joiden kompetenssi ei kertakaikkisesti riitä kääntämään suuntaa, ovat hingunneet istumaan hallitukseen.

Näytönpaikka oli jo! Tulokset vaan jäivät puuttumaan.
5197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työttömyys syvenee ja väki vähenee. Heinolan työttömyysprosentti on 6-7 % korkeampi kuin valtakunnan keskimääräinen taso. Pitkäaikaistyöttömyys on tullut Heinolaan jäädäkseen pysyväksi. Suurtyöttömyys aiheuttaa paitsi suuria sote-kuluja myös suuren Kelalle palautettavan passiivisen työmarkkinatuen palauttamisen, eli 1,5 miljoonaa euroa. Työttömyyslukujen saaminen edes valtakunnalliselle tasolle olisi erittäin tärkeää Heinolan itsenäisyyden kannalta.

Suurtyöttömyyden lisäksi väen väheneminen on itsenäisyyden kannalta suuri uhka. Viiden viime vuoden aikana (2009 - 2014) Heinolan väkiluku on väheni 664 asukkaalla ja viime vuonna peräti 272:lla. Huolimatta esim. asukastoimikunnasta, joka perustettiin asukaslukua nostamaan. Nyt Heinolassa on 19.712 asukasta ja väkikatoa selitellään kuolleisuuden kasvulla. Montako uutta asukasta syntyi Heinolaan ja montako kuoli? Olisiko asukastoimikunnassa pitänyt pohtia, miksi väki vähenee ja mitkä ovat muuttajaryhmiä.

Tyytymättömyys palveluihin kasvaa. Työttömyys aiheuttaa väestön vähenemistä samoin kuin lapsiperheiden ongelmat, lasten huostaanotto on edelleenkin erittäin suuri ongelma Heinolassa. Uusia yrittäjiä ei Heinolaan tule ja elinkeinotoimikunta lopetettiin noin vuoden työskentelyn jälkeen. Elinkeinojohtajaksi valittiin entinen Heinolan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, joka haki kaupunginjohtajaksikin, mutta ei valittu. Pitäisikö elinkeinotoimikunnan sijaan perustaa KAUPUNGIN OSAKEYHTIÖ yrittäjyyttä tukemaan ja kannustamaan. Esim. Heinolastartti Oy? Yhtiön johtoon valittaisiin kokenut, kovan luokan ammattilainen, jonka tehtäväkuvaan kuuluisi kaupungin työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen yritystoimintaa ja tulevia start up -yrityksiä hakemalla ja tukemalla kaupungin avustuksella. Mallia Heinolaan voitaisiin ottaa muista vastaavanlaisista kaupunkeihin perustetuista yhtiöistä, kuten esim. Mäntsälässä.
Pitäisi myöntää, että vanhan mallin mukainen elinkeinotoiminta ei toimi, se on huonoksi havaittu mutta samaa kaavaa vain toistetaan. Jäljelle jääneiden yrittäjien päiväkahvit torikahvilassa tai yrittäjien tapaaminen vanhalla lehtitalolla ei ole nykyaikaista elinkeino-osaamista, jos uusia yrittäjiä halutaan Henolaan saada

Mitä Heinolan työttömät odottavat uudelta kaupunginhallitukselta tai valtuustolta? Entä lapsiperheet tai omaishoitajat? Kesäteatteriesityksiäkö?
Valtuuston puheenjohtajana aloittaa Juuso Seppälä (kok), tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Tarkastuslautakunta on kehottanut kertomuksessaan hallitusta tekemään pienhankintaohje ja varmistamaan ohjeistuksen noudattamisen. Onko pienhankintaohje tehty, entäpä ohjeistettu First Card -luottokorttien käyttöä, mihin luotolla voi ostaa veronmaksajien piikkiin ja mitä? Heinolan ennätyssuuret edustusmenot, 40 000 euroa, ovat erittäin suuret verrattuna lähikuntien edustamiseen. Ovatko edustusmenot yhteydessä First Card -luottokorttien käyttööön, ellei ohjeistusta ja luottokorttien käytön rajausta ole?

Avointa dataa kaupungin hankinnoista odotamme nyt, kun valtuustoaloitteen tekijä on valtuuston puheenjohtaja. Onnistuuko?

Äänestä

Kyllä on synkkää kun ei valtuutetut pysty saamaan aikaan edes kaupungin hallitusta jossa olisi edes jokseenkin päteviä edustajia ja joka olisi toiminta kykyinen. Entinen hallitus ei saanut aikaan kuin kuluja ja pahaa mieltä kuntalaisille.
Puuttumaan jäivät kestäväkehitys, työpaikat, uudet yritykset ja niiden tukeminen, koulujen korjaamiset ja hopeasilta, kj valinta on kesken, teatterin laatikko on yhä sekaisi, siltasaaren tavarat yhä kateissa, kaupungin maine on ryvettynyt hallituksen virheellisten ja huonojen päätösten johdosta joista on tehty lukuisia muutosvaatimuksia, First Card laskut ?, ym ym monet monet muut asiat.
On perustettu täysin turhia selvitystyöryhmiä joilla ei ole ollut mitään tekemistä kuntalaisten edun kanssa ainoastaan ryhmien henkilöt on hyötyneet näistä ylisuurten palkkioidensa johdosta, varhaiskasvatus ryhmä on tästä erinomainen esimerkki pj Hilden ei ole saanut paperille mitään ilmoitettavaa kaupunginhallitukselle vaikka kokouksia on ollut syksyn aikan kolme. Huonosti tehtiin asia jonka lautakunta/valtuutetut hoiti ja senkin päin persettä oli Rullan vuoropäiväkodin lakkauttaminen, tavoiteena oli myös lakkauttaa Lusin koulu. Onneksi kanslais aktiivisuuden takia esitys jäi tälläkertaa esitykseksi, olisi ollut järkevää katsoa tämän Hildeenin ryhmän lausunto varhaiskasvatuksesta ensin ja sen jälkeen tehdä ratkaisuja asiasta. On siis ihan käsittämätöntä toimintaa ensin pyrkiä lakkauttamaan päiväkoteja ja kouluja ja sen jälkeen perustaa työryhmä käsittelemään juurikin näitä asioita. Tyylinä voisi käyttää vertausta jotta "ensin hutkitaan täysin vajavaisin tiedoin päätökset ja sitten vasta tutkitaan mitä tulikaan tehtyä ".
Kokonaisuutena voidaan perustellusti sanoa jotta kaupungin päätöksenteko joka on kohtuuttoman hidastakin verrattuna muiden vastaavien kuntien päätöksentekoon, on ollut viimeisen ainakin kaksi vuotta pyrkimyksiltään kunnantaloutta rasittavaa ja tuloksiltaan laihaa. Satoja tuhansia on uponnut tehtyihin virheisiin ja niiden korvaamiseen, kaupungin lakimies tarvitaan ehdottomasti ja heti. Heinola ei pärjää ilman se on nähty ja todettu nyt monesti.
On palkattu johtajia johtajien johtajiksi ansioinaan ainoastaan palkintovirat ja kavereiden suosiminen sekä oma etu.
Tälläinen epäpätevien henkilöiden palkaaminen tilanteessa jossa kunnan edunmukaista olisi karsia kohtuuttomuuksiin karannutta ylensuurta "kynänpyörittäjien" populaatiota virkamiehissä, kertoo päätöksentekijöiden tavoitteista ja kyvystä hoitaa asioita kuntalaisten hyödyksi mihin heidät on valittu.
Toivottavasti uusien vaalien myötä kuntaan saataisiin osaavia ja innokkaita valtuutettuja jotka toimisi kuntalaisten eduksi.
Nykyinen halvaantunut valtuusto ei sitä tee, ei ole tehnyt, eikä tule tekemään. Toisaalta on sääli kuinka kunnan asiat ajetaan rappiolle ja heikkoon jamaan, niiden korjaaminen tuskin tulee olemaan helppoa ja ajallisestikkin siinä menee kauan.
Lähtökohtaisesti voisi ajatella jotta päätöksenteklijät aloittaisi niistä sopimuksista ja päätöksistä sekä laittamalla ne käytäntöön jotka on vanhimmasta päästä. Tästä yhtenä esimerkkinä kuntaliitos sopimuksessa oleva kevyenliikenteen väylä kk.
Toimitaa tulisi kehittää kohti avoimuutta ja lähemmäs ihmiskeskeisyyttä, on turhaa pröystäilla ja koreilla titteleilään jos saavutuksia ei ole esittää. Kuntarakenteen ja politiikan tulisi olla lähtöisin asukkaista ja heidän toiveistaan ja tarpeistaan. Sitä tulisi kehittää suuntaan joka luo uskottavuutta toiminnalle. Tällä toiminta mallilla saadaan luotua työtä ja yhteistä hyvää kauniiseen kaupunkiimme.
Toisaalta en usko ilman valtuutettujen jotka on leipiintyneet omiin ajatuksiinsa ja malleihinsa, mitkä edustaa pahimmassa tapauksessa taantumista ja jopa paluuta 20luvullee saavan mitään muutosta aikaan kun ei sitä ole saaneet vuosikymmeniinkään. Tälläisten valtuutettujen ja päätöksentekijöiden tulisi tajuta jättää paikkansa ja ymmärtää tehneensä se mihin heillä on ollut aikanaan ideaa ja ajatusta(kiitos siitä ja näkemiin), mutta ajat ja tavat on muuttuneet ja nyt olisi annettava tilaa uusille ideoille ja ihmisille.

Äänestä
  • Jo se kerkesi tännekin jargoniaan suoltamaan, eli samaa paskaa joka palstalle.
    Tutkintaan meni edellinen törkykirjoitus kunniallisista valtuutetuista.

    Äänestä

  • Onkohan lääkitys uusi? kirjoitti:

    Jo se kerkesi tännekin jargoniaan suoltamaan, eli samaa paskaa joka palstalle.
    Tutkintaan meni edellinen törkykirjoitus kunniallisista valtuutetuista.

    Minusta näyttää, että se oletkin sinä "kunniallinen valtuutettu", joka aina kirjoitat törkykirjoituksen Laitisesta. Etkö osaa kirjoittaa asiallista asiaa?

    Äänestä

  • Onkohan lääkitys uusi? kirjoitti:

    Jo se kerkesi tännekin jargoniaan suoltamaan, eli samaa paskaa joka palstalle.
    Tutkintaan meni edellinen törkykirjoitus kunniallisista valtuutetuista.

    Hieno kirjoitus taas Laitiselta, ja niin totta kuin vaan voi olla. Eikä muuten loukkaa ketään jos totta kirjoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


osaamattomat kirjoitti:

IH uutisoi;

Seudun korkeimmasta työttömyydestä kärsii edelleen Heinola, jonka työvoimasta oli vuoden alussa töitä vailla 16,7, vuoden lopussa 18,9 prosenttia. Heinolan työttömys on Päijät-Hämeen toiseksi pahin, enää 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin Lahden.

Heinolan työvoimasta siis kohta joka viides on työttömänä!!

Nyt vaihdettiin Heinolassa hallitus, jossa valitettavasti istuu jäseniä, jotka eivät saaneet edelliselläkään kierroksella minkäänlaista muutosta aikaan vaan luvut puhuvat puolestaan, työttömyys on syventynyt entisestään.

Olemme erittäin vakavia asioiden kynnyksellä ja siitäkin huolimatta henkilöt, joiden kompetenssi ei kertakaikkisesti riitä kääntämään suuntaa, ovat hingunneet istumaan hallitukseen.

Näytönpaikka oli jo! Tulokset vaan jäivät puuttumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu