mummon kulta

Kaipaisin ulkopuolisten mielipiteitä seuraavaan tilanteeseen.
Olemme yksilapsinen perhe. Lapsi kolmevuotias. Molemmat mummolat tässä kaupungissa. Isovanhemmista mummot vielä työelämässä, papat eläkkeellä. Itse käymme molemmat työssä. Rakennamme omakotitaloa. Mieheni on kaikki illat ja viikonloput rakennuksella. Minä istun illat kotona lapsen kanssa. Väsyttää ja masentaa. En jaksa tehdä kotitöitä. Pyykkiä on pakko pestä, astianpesukonetta täyttää ja joskus imuroida. Leikin paljon lapsen kanssa. Ystäviä on joitakin tässä kaupungissa. Tänä syksynä olen silti ollut enimmäkseen vain lapsen kanssa. Viikonloppuisin käyn kotonani äitiäni tapaamassa. Isäni auttaa paljon rakennuksella. Äitini rakastaa ainoaa lapsenlastaan, mutta ei ole tarjoutunut ottamaan häntä luokseen, että saisin vaikka siivottua tai esim. tavata ystäviäni tai vaikka vain olla omissa ajatuksissani. Yökylästä nyt puhumattakaan. Lapsi on hyväuninen ja nukkuu missä vain. Olemme olleet yhdessä yötä joskus mummolassa, joten paikka on tuttu ja turvallinen. Mummo ojentaa auttavansa kätensä silloin, kun lapsi sairastuu ja minun on hankalaa järjestää omaa poissaoloani työstä. Enimmäkseen tämä tapahtuu siten, että mummo organisoi papan menot siten, että hän voi katsoa lasta. Hyvää palvelua, ei käy kieltäminen. Olen kiitollinen. Mutta...
Tämä rakennusaika on ollut melkoinen kriisin paikka. Väsyneenä, yksinäisenä ja masentuneena ei aina jaksa olla kiitollinen kaikesta, mitä on saanut ja tulee sanottua kaikenlaista. Kuulin ystävältäni, että hänen äitinsä pitää lapsenlapsiaan yökylässa melkein kerran viikossa, jotta vanhemmat saisivat omaa aikaa!!! Tulin varmaan jotenkin kateelliseksi ja tulin maininneeksi äidilleni, että hän ei koskaan tarjoudu ottamaan lastani hoitoon "muuten vaan". Sain kuulla olevani kiittämätön (pitää kyllä paikkansa) ja ettei hänelläkään ollut lapsenhoitoapua rakennusaikana (isovanhempani asuivat kaukana) ja ettei olisi tullut mieleenkään vaatia mitään omaa aikaa tuolloin saatika olla masentunut, kun oma ihana talo nousee täyttä päätä. Niinpä niin. On kuulema jaksettava odottaa parempia aikoja ja tuettava miestä, kun tämähän sen työn todella tekee. Eli viesti oli mielestäni se, että vaikka olosuhteet ovat nyt toiset (mummolat vieressä), on minun kärsittävä rakennusaika kuten hänen aikoinaan. Ja tavallaan olen jo nytkin saanut liikaa ( lapsenhoitoapua hätätapauksissa).
Mitä mieltä olette? Meninkö sanomaan liikaa..? Mieheni äiti ei ole hoitanut lasta ollenkaan. Kokee tehneensä tarpeeksi, kasvattaessaan omat lapsensa aikanaan (uraäiti, paljon poissa kotoa, palkatut ympärivuorokautiset lapsenhoitajat ja oma äiti huolehtimassa kodinhoidosta ja lapsista)
Kirjoitelkaapa kommentteja ja omia "käytäntöjänne"
9813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Et ole vaativa, vaan tavallinen yksinäisyyteen väsynyt äiti. Monesti rakennusvaiheet ovat niitä parisuhteen koetinkiviä, kun äidit ovat paljon yksin lapsen/lasten kanssa kotona.

Isovanhemmat nojaavat paljon omia kokemuksiaan nykyisyyteen, toisaalta nyky-yhteiskunta vaatiin paljon enemmän perheyhteisöiltä kuin vielä n. 30-50 vuotta sitten. Esim. ennen lapset kulkivat pitkiäkin matkoja, jopa sivuteitä koulusta kotiin, monia kilometrejä. Nykyisin on paljon uhkatekijöitä ympäristössä, jopa lähipiirissä, niin että monikaan ei uskalla jättää lasta ilman valvontaa, tai sitten yhteiskunta syyttää lapsen heitteillejätöstä, puhumattakaan että lapset voisivat kulkea useita kilometrejä koulumatkoja jopa valaisittomia sivuteitä kotiin.

Mietin että olisiko aikasi irottautua äidistäsi sen verran että etsi oma ystäväpiirisi joka toimisi myöskin hoitajana silloin kun haluat huilia. Joku toinen äiti, jolloin lapsista tulisi leikkikavereita ja sitä kautta lapset ajallaan voisivat silloin tällöin jopa olla toisillaan kylässä päivällä ja isompana yötäkin. Monesti liian läheinen suhde lähisukulaiseen on se ongelman ydin. Tavallisesti äiti-tytär suhde on se raskain, liian läheisenä. Välimatkalla se anaa enemmän sitä positiivista palautetta ja antia. Ja siksi kehoitan etten ota itseesi kovinkaan paljon äitisi sanomisia, masentuneena siitä on paljon haittaa omalle itsellesi.

Äänestä
  • Kaikki isovanhemmat eivät ole valmiita lapsenlapsiensa hoitamiseen.
    Aikaisempien vuosikymmenten isoäidit olivat usein perheistä, joissa oli lastenhoitajia ja kotiapulaisia, joiden tehtävä oli hoitaa vauvat.
    Lasten kasvaessa oli palkatut siivoojat ja pyykkärit.
    Näiden perheiden tyttäret, eli se ikäpolvi, joka nyt on isoäidin iässä, ei koskaan saanut eikä osannut edes pyytää hoitoapua omilta äideiltään tai anopeiltaan.
    Moni ison perheen kasvattanut isoäiti on myös sitä mieltä, että lastenhoito ei enää kuulu hänelle.

    Äänestä

Olemme jokin aikaa sitten selvinneet elämämme tähän asti suurimmasta urakasta eli oman kodin rakentamisesta. En ymmärrä miksi suuri osa naisista kokee rakennusajan niin yksinäisenä ja tuntee olonsa suorastaan hylätyksi. Rakennuksella oleminen ei ole kielletty naisilta. Siellä riittää jos jonkinlaista pientä puuhastelua jokaisen kykyjen mukaisesti. Turha ruikuttaa kotona yksinäisyyttään, kun voisi ihan yhtä hyvin viettää aikaa yhdessä puuhailemalla. Totta on,että kotona odottavat samat työt vielä raksapäivänkin päätteeksi, mutta niistä voi hieman tarpeen mukaan tinkiä.

Äänestä
  • Lapseni on juuri kolme vuotta täyttänyt. Täyden päivän (8,5 tuntia) vieraalla hoidossa. En halua viedä lasta vaaralliselle rakennukselle (ei kaiteita, betonipölyä, terätyökaluja, sirkkelin melua) arki-iltana (3,5 tuntia yhteistä valveillaoloaikaa, jona pitäisi laittaa ruoka ja syödäkin siirtyä rakennukselle ja sieltä pois iltatoimet). Viikonloppuna käyn lapsen kanssa joskus raksalla siivoamassa. Monesti aika menee lapsen touhuilua valvoessa. Mutta saadaanpa olla vähän isän lähellä. Isän työstä ei kyllä tällöin tahdo tulla mitään. Väittäisin, että edellisen kirjoittaja ei ole ollut rakenuksella "töissä" ainakaan näin pienen lapsen kanssa. Tai sitten hän ei käy työssä kodin ulkopuolella. Vai eikö palkkatyö kuormita, kun jaksaa vielä iltaisin ja viikonloppuisin kotitöiden ohessa "rakentaa" lapsen kanssa? Onko rakennustyömaa oikea paikka seurustella vanhempien kanssa ne arvokkaat tunnit, joita päivähoidolta jää? Rakennusvaihe kestää n. vuoden. Se on pitkä aika lapsen elämässä.

    Äänestä

  • minä vielä kirjoitti:

    Lapseni on juuri kolme vuotta täyttänyt. Täyden päivän (8,5 tuntia) vieraalla hoidossa. En halua viedä lasta vaaralliselle rakennukselle (ei kaiteita, betonipölyä, terätyökaluja, sirkkelin melua) arki-iltana (3,5 tuntia yhteistä valveillaoloaikaa, jona pitäisi laittaa ruoka ja syödäkin siirtyä rakennukselle ja sieltä pois iltatoimet). Viikonloppuna käyn lapsen kanssa joskus raksalla siivoamassa. Monesti aika menee lapsen touhuilua valvoessa. Mutta saadaanpa olla vähän isän lähellä. Isän työstä ei kyllä tällöin tahdo tulla mitään. Väittäisin, että edellisen kirjoittaja ei ole ollut rakenuksella "töissä" ainakaan näin pienen lapsen kanssa. Tai sitten hän ei käy työssä kodin ulkopuolella. Vai eikö palkkatyö kuormita, kun jaksaa vielä iltaisin ja viikonloppuisin kotitöiden ohessa "rakentaa" lapsen kanssa? Onko rakennustyömaa oikea paikka seurustella vanhempien kanssa ne arvokkaat tunnit, joita päivähoidolta jää? Rakennusvaihe kestää n. vuoden. Se on pitkä aika lapsen elämässä.

    Edellisen kirjoittaja kävi ja käy edelleen palkkatyössä kodin ulkopuolella, kahdeksan tuntia päivässä, jonka ajan tuolloin kolmivuotias lapsemme viettää päivähoidossa. Lapsille on tärkeää saada olla yhdessä vanhempiensa kanssa, eivät he ole niin tarkkoja tapahtuuko tuo yhdessäolo ns. mukavissa olosuhteissa neljän seinän sisällä tv:ta katsellen vaiko sitten pölyisellä rakennuksella, joka parhaimmillaan kuitenkin tarjoaa lapselle monenmoisia virikkeitä. Lapsen voi opettaa viihtymään erilaisissa ympäristöissä ja olosuhteissa. On totta, että rakennustyömaa on vaarallinen paikka lapsille ja he vaativat tarkkaa silmälläpitoa, mutta sekin on vain kiinni omasta viitseliäisyydestä. Tietyt turvatoimet täytyy olla huomioituna raksalla huolimatta siitä onko siellä lapsia vai ei.Lapset myös oppivat tuntemaan sanan "ei", kun sen heille opettaa. En väitä, että vuoden rupeama olisi kolmivuotiaan kanssa kaikin ajoin ollutkaan herkkua, mutta ei ainakaan tarvinnut istua kotona ruikuttamassa yksinäisyyttään.

    Äänestä

  • Nelly kirjoitti:

    No hyvä että olet osannut kasvattaa lapsesi niin hyvin, että voitte kaikki nauttia yhteisestä kokemuksesta:antoisesta kodin rakentamisesta. En ole ajatellut, että lapseni olisi jotenkin tottelematon tai tottunut saamaan ympärilleen ylellisyyttä, kun en häntä edellä kuvaamissa olosuhteissa ole valmis hoitamaan rakennuksella (ympäristö, vaarat, pitkä hoitopäivä, lyhyt arki-ilta jne)Mutta tulipa selväksi, että itse olen oman SUUNNATTOMAN kurjuuteni omalla laiskuudellani aikaan saanut ja että ilmeisesti äitini oli oikeassa. Suu tukkoon ja raksalle todellista työtä tekmään. Niin hänkin aikanaan teki. Olen itse nukkunut päiväuneni lasivillakasassa. Joten minä kyllä tiedän kuinka antoisa kasvupaikka raksa on. Kysypä lapseltasi kymmenen-kahdenkymmenen vuoden kuluttua, minkälaisena hän muistaa rakrénnusajan. Ei välttämättä sen onnellisempana kuin minunkaan. Mutta hyvä että olet itse tyytyväinen, eikä tarvitse täällä netissä ruikuttaa. Olet ollut todella reipas ja kunniallinen vaimo. 100 pistettä sinulle. Kaikilta ei tuollainen urotyö onnistukaan. Miehesi on takuulla ylpeä panoksestasi. Omani kai potkaisee minut pian pellolle. En silti aijo lähteä raksalle laatoittamaan. Se ehkä sopi teille. Yritän löytää oman tapani. Vielä pari kuukautta...

    Äänestä

  • onnistuneelle kirjoitti:

    Koska kerran olet itse rakennuksella ollut, niin sinähän tiesit tasan tarkkaan minkälaista se on.
    Olisitte ostaneet avaimet käteen periaatteella, ei olisi tarvinut kuin pieniä edistyksenkatsomiskierroksia ja kunnon valvoja paikalla. Olet tiennyt ja valinnut.

    Äänestä

  • tiesit kirjoitti:

    En oikein tajua nyt mitä ajat takaa. En saa valittaa yksinäisyyttä, koska tiesin mitä on tulossa. En edelleenkään KADU talon rakentamispäätöstä. Mutta olen yksinäinen ja väsynyt! Etkö tajua? Masentuvathan ihmiset mitä erilaisimmista syistä. Mitä ajattelet äidistä, joka hankki lapsen, vaikka tiesi että synnytyksen jälkeinen masennus voi seurata? Sanotko sitten, että mitäs menit tekemään? Tiesithän, että äitisi, tätisi ja siskosi masentuivat ja lapsilla oli koliikki.. Ja semmoista vielä tiedoksi, että olen kyllä ihan innolla mukana rakennusprojektissa. Olen suunnitellut itse värit, keittiön ja materiaalit. Käynyt liikkeissä ja tilannut tavaraa. En ikinä tyytyisi avaimet käteen ratkaisuun, jossa oman suunnittelun mahdollisuus ja materiaalivalikoimat ovat hyvin rajatut. On ihanaa saada omien toiveiden mukainen koti.Stressiä, yksinäisyyttä ja väsymystä se ei silti poista. Siitähän tässä juuri on kysymys. Minä en osaa elää vain siinä tulevassa ja olla kiitollinen kaikesta juuri nyt. Ja vähättele sinä vaan tekemisiäni ja mielialojani. Minä koen näin. Olkoonpa sitten vaikka omaa syytäni.

    Äänestä

  • Mitä ihmettä? kirjoitti:

    Talon voi ostaa myös lähes valmiina jos haluaa tehdä itse sisustustyöt. Nykypäivänä kyllä pystyy valitsemaan sellaiset värit ja materiaalit kuin haluaa, myös valmistaloihin.
    Ette tainnut edes perehtyä tähän mahdollisuuteen kun et tuota tiennyt. Tietysti monella tulee hintapolitiikka vastaan, valmistalossahan joutuu maksamaan myös tehdystä työstä, mutta kannattaa varmasti!
    Jaksamista kuitenkin, ajattele positiivisesti että loppusuoralla jo olette!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaativa tapaus kirjoitti:

Kaipaisin ulkopuolisten mielipiteitä seuraavaan tilanteeseen.
Olemme yksilapsinen perhe. Lapsi kolmevuotias. Molemmat mummolat tässä kaupungissa. Isovanhemmista mummot vielä työelämässä, papat eläkkeellä. Itse käymme molemmat työssä. Rakennamme omakotitaloa. Mieheni on kaikki illat ja viikonloput rakennuksella. Minä istun illat kotona lapsen kanssa. Väsyttää ja masentaa. En jaksa tehdä kotitöitä. Pyykkiä on pakko pestä, astianpesukonetta täyttää ja joskus imuroida. Leikin paljon lapsen kanssa. Ystäviä on joitakin tässä kaupungissa. Tänä syksynä olen silti ollut enimmäkseen vain lapsen kanssa. Viikonloppuisin käyn kotonani äitiäni tapaamassa. Isäni auttaa paljon rakennuksella. Äitini rakastaa ainoaa lapsenlastaan, mutta ei ole tarjoutunut ottamaan häntä luokseen, että saisin vaikka siivottua tai esim. tavata ystäviäni tai vaikka vain olla omissa ajatuksissani. Yökylästä nyt puhumattakaan. Lapsi on hyväuninen ja nukkuu missä vain. Olemme olleet yhdessä yötä joskus mummolassa, joten paikka on tuttu ja turvallinen. Mummo ojentaa auttavansa kätensä silloin, kun lapsi sairastuu ja minun on hankalaa järjestää omaa poissaoloani työstä. Enimmäkseen tämä tapahtuu siten, että mummo organisoi papan menot siten, että hän voi katsoa lasta. Hyvää palvelua, ei käy kieltäminen. Olen kiitollinen. Mutta...
Tämä rakennusaika on ollut melkoinen kriisin paikka. Väsyneenä, yksinäisenä ja masentuneena ei aina jaksa olla kiitollinen kaikesta, mitä on saanut ja tulee sanottua kaikenlaista. Kuulin ystävältäni, että hänen äitinsä pitää lapsenlapsiaan yökylässa melkein kerran viikossa, jotta vanhemmat saisivat omaa aikaa!!! Tulin varmaan jotenkin kateelliseksi ja tulin maininneeksi äidilleni, että hän ei koskaan tarjoudu ottamaan lastani hoitoon "muuten vaan". Sain kuulla olevani kiittämätön (pitää kyllä paikkansa) ja ettei hänelläkään ollut lapsenhoitoapua rakennusaikana (isovanhempani asuivat kaukana) ja ettei olisi tullut mieleenkään vaatia mitään omaa aikaa tuolloin saatika olla masentunut, kun oma ihana talo nousee täyttä päätä. Niinpä niin. On kuulema jaksettava odottaa parempia aikoja ja tuettava miestä, kun tämähän sen työn todella tekee. Eli viesti oli mielestäni se, että vaikka olosuhteet ovat nyt toiset (mummolat vieressä), on minun kärsittävä rakennusaika kuten hänen aikoinaan. Ja tavallaan olen jo nytkin saanut liikaa ( lapsenhoitoapua hätätapauksissa).
Mitä mieltä olette? Meninkö sanomaan liikaa..? Mieheni äiti ei ole hoitanut lasta ollenkaan. Kokee tehneensä tarpeeksi, kasvattaessaan omat lapsensa aikanaan (uraäiti, paljon poissa kotoa, palkatut ympärivuorokautiset lapsenhoitajat ja oma äiti huolehtimassa kodinhoidosta ja lapsista)
Kirjoitelkaapa kommentteja ja omia "käytäntöjänne"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu