Useat ihmiset tuntuvat toistavan samaa kaavaa: olenko epänormaali, koska? Miksi en sopeudu joukkoon vaan olen erilainen? Mitä tapahtuu jos…? Seksissä ja parisuhteissa nämä seikat tuntuvat korostuvan vaikka onkin myönnettävää, että pelko hallitsee ihmistä lähes joka elämän osa-alueella. Mistä tämä sitten johtuu? Miksi ihminen suhtautuu itseensä niin negatiivisesti? Johtuuko se kenties kulttuuristamme, joka ei salli muuta kuin kateuden? Tai siltä se usein tuntuu.
Olen seurannut huolestuneena nykykehitystä. Monet nuoret ovat eksyksissä itsensä kanssa. Useimmat kokevat normaalin keskustelun vaikeaksi, vaikka saman kumppanin kanssa voi kyllä naida. Eikö tässä ole jokin ristiriita? Voin imeä tuon kullia, mutta en voi kertoa hänelle miltä minusta tuntuu tai toisinpäin. Tavallaan erittäin huolestuttavaa.
Toinen juttu on tietenkin vanhempiemme asenteet. Hyvin usein asenteet ovat kuin muureja. Erittäin monet ovat valmiita tuomitsemaan sen, mitä toiset tekevät, eikä ”saarnaajilla” tai ”arvostelijoilla” ole edes omakohtaista kokemusta: miten voisikaan, kun he pelkäävät ajatellakin sitä mitä toiset tekevät? Järjetöntäkö? Ei! vain tyypillistä ihmisille.
Mistä minä siis yritän puhua? Puhun kun keuhkoissa on vielä ilmaa jota puhaltaa. Tiedän, että vaikka lopettaisin tänään tupakoinnin, voin joutua huomenna auton tönäisemäksi tai päähäni putoaa käsittämätön meteoriitti josta ei ollut puhetta uutisissa. Tarkoitan, että kampanjani tupakkateollisuutta vastaan voisi olla vesiperä, mikäli sen aloittaisin. Se ei välttämättä pidennä elämääni vaan päinvastoin. Se lyhentää sitä tavalla tai toisella, ainakin saisin ylimääräistä stressiä kun paheksuisin jokaista tupakoitsijaa, ja minkä vuoksi? Siksi että voisin jäädä sen kirotun auton alle? Mutta mikäli en piittaisi siitä kuinka paljon naapurini sauhuttelee vaan käyttäisin murehtimiseen hukatun ajan hyödykseni, minä saattaisin löytää elämästäni ne seikat, jotka tekevät minusta onnellisen. Eikö olekin vittumaista, kun asiaa oikein ajattelee? Silloin ei jäisi mitään pelättävää, ei valitettavaa, ei edes aihetta tällaiseen kirjoitukseen. Viisasmies taisi olla oikeassa: kriitikko on koira joka puree isäntäänsä. Niin se taitaa mennä seksissäkin.
Olen seurannut huolestuneena nykykehitystä. Monet nuoret ovat eksyksissä itsensä kanssa. Useimmat kokevat normaalin keskustelun vaikeaksi, vaikka saman kumppanin kanssa voi kyllä naida. Eikö tässä ole jokin ristiriita? Voin imeä tuon kullia, mutta en voi kertoa hänelle miltä minusta tuntuu tai toisinpäin. Tavallaan erittäin huolestuttavaa.
Toinen juttu on tietenkin vanhempiemme asenteet. Hyvin usein asenteet ovat kuin muureja. Erittäin monet ovat valmiita tuomitsemaan sen, mitä toiset tekevät, eikä ”saarnaajilla” tai ”arvostelijoilla” ole edes omakohtaista kokemusta: miten voisikaan, kun he pelkäävät ajatellakin sitä mitä toiset tekevät? Järjetöntäkö? Ei! vain tyypillistä ihmisille.
Mistä minä siis yritän puhua? Puhun kun keuhkoissa on vielä ilmaa jota puhaltaa. Tiedän, että vaikka lopettaisin tänään tupakoinnin, voin joutua huomenna auton tönäisemäksi tai päähäni putoaa käsittämätön meteoriitti josta ei ollut puhetta uutisissa. Tarkoitan, että kampanjani tupakkateollisuutta vastaan voisi olla vesiperä, mikäli sen aloittaisin. Se ei välttämättä pidennä elämääni vaan päinvastoin. Se lyhentää sitä tavalla tai toisella, ainakin saisin ylimääräistä stressiä kun paheksuisin jokaista tupakoitsijaa, ja minkä vuoksi? Siksi että voisin jäädä sen kirotun auton alle? Mutta mikäli en piittaisi siitä kuinka paljon naapurini sauhuttelee vaan käyttäisin murehtimiseen hukatun ajan hyödykseni, minä saattaisin löytää elämästäni ne seikat, jotka tekevät minusta onnellisen. Eikö olekin vittumaista, kun asiaa oikein ajattelee? Silloin ei jäisi mitään pelättävää, ei valitettavaa, ei edes aihetta tällaiseen kirjoitukseen. Viisasmies taisi olla oikeassa: kriitikko on koira joka puree isäntäänsä. Niin se taitaa mennä seksissäkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko sulla huono päivä? En jaksanut edes lukea kuin yhden rivin...aika kuivaa! Anna sitä miehelle mitä se haluaa...tai matkalippu kerran viikossa Viroon!
Minä annan sinulle eturivinpaikan tyhmyyteen: missä vaiheessa väitin olevani nainen? Ymmärrän kyllä, miksi lukeminen voi aiheuttaa tukkoisen olon, mutta lukutaidottomuutta en ymmärrä pätkääkään. Olisit edes ponnistellut ja kirjoittanut jotain hauskaa tai sarkastista tai edes puoliksi älykästä, mutta kun ei.
Tiedätkö sanonnan kuin kala kuivalla maalla?
>>>olenko epänormaali, koska? Miksi en sopeudu joukkoon vaan olen erilainen?>Miksi ihminen suhtautuu itseensä niin negatiivisesti? Johtuuko se kenties kulttuuristamme, joka ei salli muuta kuin kateuden? Tai siltä se usein tuntuu.>Monet nuoret ovat eksyksissä itsensä kanssa. Useimmat kokevat normaalin keskustelun vaikeaksi, vaikka saman kumppanin kanssa voi kyllä naida.
"Omana itsenään avoimesti kulkeminen on yllättävän raskasta, vielä suuremmissa vaikeuksissa on jos vielä menee kertomaan omia mielipiteitään muille :) "
- Totta! Sanotaan että totuus tyhjentää huoneen.
"Henkilökohtaisesti olen saanut paljonkin negatiivista palutetta koska minulla on mielipiteitä enkä epäröi olla elämättä periaatteitteni mukaisesti. Tosin vastapainoksi minulla on useita hyviä ystäviä jotka luottavat minuun."
- Harvinaista onnea, nimittäin ystävät. Toisaalta, periaatteetkin voivat olla onnea, ja pysyvät sellaiset ovat jopa harvinaisuus. Kuinka usein sitä näkeekään ihmisen, jonka moraali joustaa kuin purukumi, riippuen kenen edessä kummarretaan?
"Meidän protestanttinen kulttuuri on ehdottomasti kansalaisia kyykyttävää sekä kannustaa kateuteen."
- Tämä taitaa olla valitettavasti se huoneen tyhjentävä totuus. Aika harvassa ovat ne ihmiset jotka ovat vilpittömästi iloisia toisen puolesta. Mikäli joku kokee onnenpotkun tai toteaa olevansa onnellinen, perässä kulkeva joukko epäilee välittömästi, minkälaisia peikkoja onnellisen ihmisen komerossa mahtaa asua.
"Suomalaisessa kulttuurissa on suotavaa pitää turpa kiinni ja odottaa että joku muu ratkaisee ongelman puolesta. Miksi ottaa vastuuta kun sitä voi vältelläkin? Tosin sen jälkeen ei kannata ihmetellä miksi elämä tuntuu valuvan kaivosta alas. Kalua/pillua pystyy imemään kuka vaan mutta kunnolliseen parisuhteeseen tarvitaan enemmän aivoja kuin seksiä."
- Minä kiitän sinua osallistumisesta keskusteluun! Sekin on harvinaista herkkua, nimittäin keskustelu:)
Tietyllä tavalla me suomalaiset muistutamme pulskia amerikkalaisia. Ainakin vastuunpakoilu ja laiskuus on samaa luokkaa. KOhta me kiljumme yhteen ääneen, että tämä on vapaa maa ja täällä saa muodostaa vapaan mielipiteen, kunhan se noudattaa enemmistön käistystä "totuudesta". Mutta yhtä asiaa en mainninut; nimittäin olen miettinyt, että mistä johtuu suomalainen tapa epäaktiivisuuteen? Esimerkin vuoksi televisiolupamaksu: Enpä muista milloin tuon luvan hinta olisi tullut halvemmaksi, enkä tiedä kovin montaa ihmistä jotka ymmärtäisivät sen järkevyyden, mutta silti jokainen näyttää sen maksavan, jupina vain käydään neljän seinän sisällä. Eikö olekkin järjetöntä? Minkälaisia lampaita me olemme, jos emme uskalla muodostaa edes omaa mielipidettämme?
(Ja kyllä tämä liippaa vieläkin seksiin, vaikka hetken näyttääkin kulkevan sivuraiteilla) ;)
Mutta kiitoskia vielä onnellinen mies osallistumisesta! :)
>>>KOhta me kiljumme yhteen ääneen, että tämä on vapaa maa ja täällä saa muodostaa vapaan mielipiteen, kunhan se noudattaa enemmistön käistystä "totuudesta". >Mutta yhtä asiaa en mainninut; nimittäin olen miettinyt, että mistä johtuu suomalainen tapa epäaktiivisuuteen?>Esimerkin vuoksi televisiolupamaksu: Enpä muista milloin tuon luvan hinta olisi tullut halvemmaksi
”Olen kuitenkin sen verran jo maailmaa/elämää nähnyt että osaan myös arvostaa asoita jotka meillä ovat kohdallaan. Tosin näin sisäpuolelta katsoen ne välillä pääsevät unohtumaan :) ”
- Lainasin vain osan tekstistäsi, mutta sehän ei asiasisältöä vähennä. Vaikka minut voikin luokitella nuoreksi mieheksi, olen pyrkinyt elämään avoimena näkökulmille. Mutta se miten suomalaiset antavat potkia itseään kuin naapurin rakkikoiraa, menee meikäläisen maailmankatsomuksen yli. Toki ymmärrän että meillä on ”vallassa” ikäpolvi, jonka omat vanhemmat ovat tottuneet hyssyttelyyn. (Kevyt viittaus entiseen Neuvostoliitto-toveri valvoo naapuriin). Ymmärrän myös sen, miten ihmisestä tulee helposti katkera, kyllästynyt ja väsynyt, ellei elämäänsä saa sisältöä. On vaikeaa katsoa ulos jos verhot ovat kiinni. Ja kun tottuu tuijottamaan suljettua maisemaa, ja joku avaa ne kirotut verhot, lopputuloksena on shokki: asunko minä todellakin avaran puiston vieressä? Mitä kaikkea siellä puistossa voi tehdä? Apua!
- Ihmismieli on siitä kummallinen, että se antaa hämähäkkien ryömiä pimeällä seinällä, ilman että viitsis nousta ylös ja liiskata ne perkeleet kengällä. Tarkoitan, että joskus tuntuu kuin ihmiset tieten tahtoen jäisivät kiinni negatiivisuuteen. Se ikään kuin ruokkii heidän olemassa olonsa tärkeyttä ja sillä voidaan perustella helposti oma katkeruus. (Kun minulle ei tipahtanut aarrearkkua pilvistä, murjotan kuin perseensä räjäyttänyt miinanraivaaja) – tämä on se jokin, mikä estää ihmistä ”ymmärtämästä” läheistään.
>>>Mutta yhtä asiaa en mainninut; nimittäin olen miettinyt, että mistä johtuu suomalainen tapa epäaktiivisuuteen?
>>>Lähdin liikkeelle siitä, että seksi on minun ja kumppanin välinen seikkailu, jossa me molemmat saamme ja annamme.> Itse näkisin internetin ja tällaiset palstat paikkoina, missä voidaan keskustella ja jakaa kokemuksia. Mutta ihmettelen suuresti, miksi jokainen kysymys on niin vaikea, ettei sitä voi esittää kumppanille suoraan. >Mutta kaikesta on selvitty, jopa niistä mukavista jutuista, sillä aina kun pyrkii kunnioittamaan toista, olipa kyseessä sitten suhteen alku tai loppu.>Mikäli olen laskenut oikein, elämä ei lopu siihen kun täyttää 20 vuotta. Hitto, sehän ei ole vielä edes alkanut. Joten miksi kiirehtiä?
"Useimmat kokevat normaalin keskustelun vaikeaksi, vaikka saman kumppanin kanssa voi kyllä naida. Eikö tässä ole jokin ristiriita? Voin imeä tuon kullia, mutta en voi kertoa hänelle miltä minusta tuntuu tai toisinpäin. Tavallaan erittäin huolestuttavaa."
Jotenkin tämä kolahti. Miksi on niin helppo vaan naida miestä, jolle en millään saa sanotuksi, että ihan oikeasti pidän hänestä? Mmmh, olen huolestunut itsestäni.
Poikkean tervehtimään uutta osallistujaa:) Eli kiitoksia osallistumisesta ja hienoa että lukaisit kirjoitukseni.
Minun on pakko myöntää, että olen vähintään utelias kuulemaan, aiotko kertoa kumppanillesi tunteistasi? Sillä kokemukseni mukaan, et ainakaan häviä mitään. Kaikki ihmiset pitävät siitä, kun saavat kehuja. Positiivinen kehu: "Upeaa että olet siinä! Upeaa että se olet juuri sinä." tai "kiitos, että teet minulle hyvää! Kiitos että kuuntelet!"
Ei se ole edes vaikeaa. Omalle rakkaalleen kannattaa kertoa tunteistaan, parisuhteet jopa kaipaavat sitä. Ajattele, että vaikka olen mies, minustakin on mukavaa kuulla, että olen parasta naiselleni. Kyllä se pistää hymyn korviin asti! :)
Ja kerropa tunteistasi ennen seksiä niin pääset vierailemaan taivaanporteilla! - tämä on puhdas veikkaus;) mutta todennäköinen totuus!