"Koulutustilaisuuden pitopaikka oli tavallinen huone muutamalla koulupulpetilla ja muovituolilla. Huonetta kutsuttiin allashuoneeksi, sillä siellä oli vain yksi ikkuna, jonka takana oli vettä. Muuten sai sellaisen kuvan, että oli syvällä maan alla. Ikkuna loisti sinisenä ja kirkkaana, eikä siitä heti tajunnut, että kaikki väri oli allasvedessä helmeilevää päivänvaloa. Kunnes tuntematon sukeltaja sukelsi sen ohi, ja sai kaikki huoneessa mykistymään. Näky oli lipuva, eleetön ja kiireetön. Laitesukelluksen ydinasia oli sen rauhallisuus. Hössötys jäi pinnalle ja tilalle astui veden kaikkea kannatteleva valtakunta. Kouluttajamme pyysi meitä ikkunan ääreen. Siitä näki terävästi kaiken altaassa tapahtuvan. Meneillään oli peruskurssin osio, jossa kolme sukeltajaa seurasi ringissä, kuinka kouluttaja otti maskin pois päästään ja asetti sen takaisin. Sitten hän jakoi vuoroja yksi toisensa jälkeen polvillaan altaanpohjalla häntä seuraaville oppilaille. Kuplat nousivat pintaan kirkkaana. Olin aivan haltioissani. Kaikki vaikutti niin helpolta.
- Ollaanko me tavattu joskus? Sä näytät jotenkin tutulta, kouluttaja kysyi äkkiä minulta. Hän oli auringon paahtama hyväntuulinen heppu, perusrento hefe, jolla oli lököttävät farkut, tennarit ja t-paita jostain kaukaa ottamassa kantaa johonkin. Jonkinlaiset punokset tai helmikäsityöt koristivat hepun molempia ranteita. Vetää dullaa, ajattelin. Oikeastaan jätkä oli aika siisti, sillä hän ei turhia pönötellyt, vaan meni suoraan siitä mistä oli mentävä. Mutta ennen kaikkea hän oli rauhallinen. Minusta tuntui, että kaikki tähän mennessä tapaamani sukeltajat olivat olleet rauhallisia. Tämä oli ällistyttävää, sillä olin luullut taidon kadonneen maailman tuuliin kaiken hössötyksen ja hosumisen tieltä. Itse juoksin aamusta iltaan niin kauan, kunnes liukastuisin ja murtaisin itsestäni jotain. Ainoastaan sairaus tai kuolema jarruttaisi tätä draivia.
En mielestäni ollut koskaan tavannut häntä, joten jäin hänelle pohtimisen paikaksi. Ikkuna vei kokonaan oman mielenkiintoni, sillä seurasin altaassa olevien naisten toimia. He olivat rauhallisia, vaikka vettä oli pään päällä metritolkulla. Omassa paniikissani pelkäsin eniten sitä, että en tiennyt mitä se oli ja miten se vaikuttaisi minuun. Se olisi koettava, että sen osaisi hanskata, järkeilin. Seuraavaksi he uivat altaassa ympyrän ilman maskia. He eivät käytännöllisesti katsoen nähneet mitään, ja pyörivät vain omien vaistojensa varassa, ja niiden hämärien näkyjen, jotka he kykenivät tavoittamaan. Mitään ihmeellisempää ei kuitenkaan tapahtunut. Kaikki toimi systemaattisesti ja harkitusti.
Tänään olen yksin samassa luokkahuoneessa ja katselen lasin läpi tyhjään altaaseen. Olen täysin varma siitä, että minun oli tarkoitus syntyä delfiiniksi. Jokin oli mennyt pahasti pieleen. Järjestelmä oli pettänyt minut, pullauttanut ulos vääränlaisena ja väärällä sielulla varustettuna. Mikään minussa ei viitannut minuun. Suhtautuminen minuun oli vääränlaista ja kohteluni epäoikeudenmukaista. Tila, jossa elin, oli aivan muuta kuin se, missä viihdyin ja minne kuuluin. Julminta kaikessa tässä oli se, että se oli peruuttamatonta ja pysyvää. Raivo oli turhaa. Oli vain oltava rauhallinen. Paniikki kyllä tiedettiin ja oltiin nähty, tunnistettu ja voitettu. Nyt oli jäljellä vain sopeutuminen, jälkipyykki ja varustehuolto. Väärä ihminen minussa oli kuollut ja delfiinien henki minua kutsunut. Luokkahuoneen ovi avautui ja oppilaita alkoi valua sisään."
- Ollaanko me tavattu joskus? Sä näytät jotenkin tutulta, kouluttaja kysyi äkkiä minulta. Hän oli auringon paahtama hyväntuulinen heppu, perusrento hefe, jolla oli lököttävät farkut, tennarit ja t-paita jostain kaukaa ottamassa kantaa johonkin. Jonkinlaiset punokset tai helmikäsityöt koristivat hepun molempia ranteita. Vetää dullaa, ajattelin. Oikeastaan jätkä oli aika siisti, sillä hän ei turhia pönötellyt, vaan meni suoraan siitä mistä oli mentävä. Mutta ennen kaikkea hän oli rauhallinen. Minusta tuntui, että kaikki tähän mennessä tapaamani sukeltajat olivat olleet rauhallisia. Tämä oli ällistyttävää, sillä olin luullut taidon kadonneen maailman tuuliin kaiken hössötyksen ja hosumisen tieltä. Itse juoksin aamusta iltaan niin kauan, kunnes liukastuisin ja murtaisin itsestäni jotain. Ainoastaan sairaus tai kuolema jarruttaisi tätä draivia.
En mielestäni ollut koskaan tavannut häntä, joten jäin hänelle pohtimisen paikaksi. Ikkuna vei kokonaan oman mielenkiintoni, sillä seurasin altaassa olevien naisten toimia. He olivat rauhallisia, vaikka vettä oli pään päällä metritolkulla. Omassa paniikissani pelkäsin eniten sitä, että en tiennyt mitä se oli ja miten se vaikuttaisi minuun. Se olisi koettava, että sen osaisi hanskata, järkeilin. Seuraavaksi he uivat altaassa ympyrän ilman maskia. He eivät käytännöllisesti katsoen nähneet mitään, ja pyörivät vain omien vaistojensa varassa, ja niiden hämärien näkyjen, jotka he kykenivät tavoittamaan. Mitään ihmeellisempää ei kuitenkaan tapahtunut. Kaikki toimi systemaattisesti ja harkitusti.
Tänään olen yksin samassa luokkahuoneessa ja katselen lasin läpi tyhjään altaaseen. Olen täysin varma siitä, että minun oli tarkoitus syntyä delfiiniksi. Jokin oli mennyt pahasti pieleen. Järjestelmä oli pettänyt minut, pullauttanut ulos vääränlaisena ja väärällä sielulla varustettuna. Mikään minussa ei viitannut minuun. Suhtautuminen minuun oli vääränlaista ja kohteluni epäoikeudenmukaista. Tila, jossa elin, oli aivan muuta kuin se, missä viihdyin ja minne kuuluin. Julminta kaikessa tässä oli se, että se oli peruuttamatonta ja pysyvää. Raivo oli turhaa. Oli vain oltava rauhallinen. Paniikki kyllä tiedettiin ja oltiin nähty, tunnistettu ja voitettu. Nyt oli jäljellä vain sopeutuminen, jälkipyykki ja varustehuolto. Väärä ihminen minussa oli kuollut ja delfiinien henki minua kutsunut. Luokkahuoneen ovi avautui ja oppilaita alkoi valua sisään."
Vastaukset 12
Vanhimmat
Diipa daapa skeidaa!!! Kuka edes jaksaa lukea edes näitä novelleja???
Mulla on nyt tässä plakkarissa näkemys punapäästä ja blondista. Seuraavaksi mä avaan teille japanilaista naista.
(japanialaista naurua)
Tämä on ensisijaisesti lesbopalsta. Kokeile välillä keksiä nuo tarinat jotenkin liittymään palstan aiheeseen eli lesbouteen?
Tosiaan. PItääkö olla enemmän pintaa vai kosketusta yhteiskunnan muotteihin ja asenteisiin? Tykkään kuitenkin tällaisista "arkisista" jutskista.
(pohdiskelua)
Mä tykkään! Sonnen juttuja on kiva lukea.
Sanoo itse sonne.
Mäkin oon sitten varmaankin Sonne. ;D
jos ei ole sanottavaa niin voi olla ihan hiljaa. Sonne jatkoon.
Turpa kii.
Hevosella on turpa.
On niitä muitakin.
Kun kerta teet näitä mielipuolisia aloituksia joka helvetin päivä, niin mikset kertoisi meille samalla mikä sairaus sulla oikein on?