Kannattaako jatkaa lainkaan kotimaisen median ja talouslehtien seuraamista ottaen huomioon, että talous on mikä on? Ja media sekä lehdet ovat olleet taloudetonta talouttamme muovaamassa eli raportoineet ihan väärin tai vääristä asioista.
Mitä mieltä sinä olet?
Mitä mieltä sinä olet?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mitähän iddu se sulle kuuluu.
No no, yrittääkö puolueen trolli taas haistattaa. Täällä on noudatettava kohteliasta keskustelua tai tulee herkästi ultimaattumi.
Tämän vuoden alusta on uudet käytännöt, eikä öyhöttämistä enää suvaita.
Tuo mainitsemasi perxutrolli on poikkeuksellisen röyhkeä.
Sehän olet sinä tai ainakin samasta osoitteesta näyttää tulevan.
Päivää Perzyikki Heini!
Kansaa pidetään pimennossa ja uskotellaan että Suomi on joku onnela kaikille, ettei kukaan vaan kapinoi. Myös lehdistö pitkittää ja pelaa aikaa oman tienestiensä edestä ennen suurta romahdusta, jolloin alkaa lähiöissä roihuta.
Minusta puoluemedia puhuu ikäänkuin itselleen eli on sulkeutunut omaan suureen suosioonsa. Puolella ihmisistä todellakin menee tänään paremmin kuin ennen EU:ta - palkat ja sosiaalietuudet on jopa moninkertaistuneet.
Jonkun muun kustannuksella, tietenkin. Ja se joku muu on ollut se oikea talous, mikä on aikoinaan tuottanut konkreettisia tuotteita ja palveluita.
Nyt sitä ei enää juurikaan ole - ei ole makkaramestari Pederseniä aseman kupeessa tai Wetterhoffia antamassa kotitalousoppeja.
Sosiaalietuuksissa on mistä valita.
Hölmöt hameenlinnalaiset kirjoittavat tälle palstalle kaikesta taivaan ja maan väliltä. Tällä periaatteella Suomi24:lla ei tarvttaisi muuta kuin alueelliset palstat. Ehkä hämeenlinnalaiset kokevat itsensä aiheellisesti niin typeriksi, että rajoittuvat omiin ympyröihinsä, oli aihe mikä tahansa.
Heti edellisessä viestissä mainitaan esimerkkejä paikallisen talouden lähdöstä.
Onhan Goodmannkin eräänlainen verovapaa alue, jos paikallisuutta ja heidän etujaan haetaan. Ennen liikkeiden vuokrat jäivät kotipaikkakunnalle ja paikallisille omistajille, nyt eivät. Goodmann on siis käytännössä negatiivista pöhinää, josta syntyy myös uusia kuluja, joita ennen ei ollut.
Et loistanut näin kun olit ennen potkuja töissä pöhinä.
Lopetatko perttu sekoittamisen ketjussani. Kehityskeskustelut moderaattoreiden kanssa käydään myöhemmin keväällä. Ne ovat lyhyet ja ytimekkäät.
Suuria uudistuksia palstan toimintaan on tekeillä. Ovat jo miltei nurkan takana.
Me suomalaiset arvostelemme ryssiä mutta samanlaisia kulakkeja olemme. Pitäisi opetella hieman kansalaistottelemattomuutta tyyliin eurooppa !
Iisakki ajaa ilman kypärää ja parkkeeraa bussikaistalle. Kannatanko häntä eduskuntavaaleissa?
> Me suomalaiset arvostelemme ryssiä mutta samanlaisia kulakkeja olemme.
> Pitäisi opetella hieman kansalaistottelemattomuutta tyyliin eurooppa !
Emme osaa pyörittää maata ja taloutta nätisti. Puuttuu historiallinen konteksti ja sen mukanaan tuoma näkemys ja resurssit. Meille on tarjottu vain sosiaalidemokratiaa tai liittoja tai muuta hölynpölyä vailla mitään konkreettista kättäpitempää.
Lähtötaso on edelleen hyvin matala kun muu maailma menee menojaan.
Hetken tuntui, että päästään älylliseen keskusteluun, mutta nyt palattiin iänikuisten aivopierujen toisteluun.
Olen tämän ketjun avaaja ja moderaattori, enkä pidä asiallisena siirtää huomiota sivuun tärkeästä aiheesta. Ehdotan suomi24-palstalle, että ketjun aloittaja saisi aina toimia omassa ketjussaan moderaattorina.
Nyt voisin siivota pois taloudesta täysin mitään tietämättömän sosiaalipertun ja puolueensa myyrien asiattomat ja turhat sekoitukset, mikä parantaisi laatua oleellisesti.
Taso nousisi helposti jos mode siivoaisi pois Perzuikkitrollin jätteet.