Maailma tuntuu olevan täynnä vauvakuumeen kanssa tuskailevia naisia, joiden miehet "eivät ole valmiita isäksi...vielä". Ratkaisuksi sitten naiset keksivät tahallisen vahingon, kiristyksen tai nalkuttamisen.. Milloin mies on valmis isäksi, onko milloinkaan? Itselle on tullut sellainen olo, että lapsen hankinta tapahtuu yleensä naisen aloitteesta, että mies on aluksi vastahankaan, mutta loppujenlopuksi innoissaan. Tarvitsevatko miehet ns. potkun persuuksiin vai naiset kärsivällisyyttä?
Tiedän että tämäkin on henkilökohtaista, mutta haluaisin kuulla omia kokemuksia iseiltä.
Tiedän että tämäkin on henkilökohtaista, mutta haluaisin kuulla omia kokemuksia iseiltä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
NO!
sanotaan vaikka,
ettei koskaan!
MUT kun lapset kasvaa ja oppii asioita,
niin itse kasvaa samalla!
___:(parisuhde)jos jonkinlainen on ,
muuttuu ja mies kyllä maksaa,
tavalla tai toisella:
tee KAIKKI seksuaaliset jutut mist haaveillut,
ennen kuin rupeat ni et ei myöhemmin tarvii miettiä.
Jos mies tai nainen rupeaa odottelemaan, milloin olisi "valmis" isäksi tai äidiksi, ei sellaista aikaa takuulla tulekaan. Lapset tulevat kun haluavat, vanhemmiksi kasvetaan lasten myötä.
Ihan sukupuolesta riippumatta.
Kait se yleensä on, kuten kuvasit, eli että naiset ovat lasten hankkimisen suhteen aktiivisempia kuin miehet, jotka ovat hanketta kohtaan aluksi aika vastahakoisia - näin oli meilläkin. Sanoisin, että kun mies on valmis jättämään ehkäisyn pois, silloin hän on valmis ainakin siihen mahdollisuuteen, että lapsi voi tulla. Isäksi sitten tosiaan kasvetaan varsinaisesti vasta lapsen myötä.
Naisten ei mielestäni kannata kovin paljon nalkuttaa miehilleen biologisen kellonsa käymisestä, tämä ei varmaan ainakaan helpota miehen päätöksentekoa, itse asiassa mies vain saattaa ärsyyntyä ja homma menee vielä vaikeammaksi ( naisen kannalta ). Tahallista vahinkoa tai kiristystä harkitsevan naisen vaihtaisin heti järkevämpään painokseen. Ei parisuhteeseen kuulu tällaiset asiat ollenkaan.
Mies on valmis paljon ennen kuin hän itse sitä tajuaa. Toisaalta jotkut eivät kypsy ihmisenä koskaan.
Eräskin julkisuuden henkilö tilitti vuosia sitten juorulehden kannessa, että "nyt olen valmis isäksi" - tyypillä oli ikää päälle 50. Halooooo!!????
Meillä kävi niinpäin, että mies oli oikeastaan aikaisemmin valmis. Itsellä oli kyllä vauvakuumetta, mutta kuitenkin hirvitti että mihin sitä ollaan ryhtymässä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan. Mies kuitenkin on hyvin hyvin rauhallinen ja tyynnyttelee minun hermoiluja. Molemmat ollaan samanikäisiä, vähän alta 30.
Ei kiristäminen, nalkuttaminen tai "vahinko" ole koskaan ratkaisu. Mutta joskus kyllä miehiltä jää miettimättä se, että mitä enemmän ikää tulee, sitä hankalammaksi tärppääminen käy. Ja sitä enemmän raskaus, synnytys ja äitiys voi käydä voimille. En yleistä, olen nähnyt pirteitä ja upeita yli 40-vuotiaita ensikertalaisia! Mutta riskit kasvavat. Eikä hedelmättömyyshoidoissa juokseminen ja ovulaation kyttääminenkään mitään herkkua ole. Että kyllä joskus tarvitaan vähän "potkua persuuksille" ja naisille toisenlaista asennetta asiasta puhumiseen :)
Joskus lapsena ajattelin että kun kasvaa aikuiseksi niin tietää ja osaa kaiken. Oli ihan mielenkiintoista sitten tulla täysi-ikäiseksi muistaa nuo ajatukset.
Minusta lähtökohta isäksi tulemiselle on se, että on halukas ottamaan sen vastuun, jonka se tuo tullessaan.
Kun esikoinen syntyi niin olin sillon 26 vuotias, enkä varmasti tiennyt, mitä kaikkea isänä olemiseen liittyy.
Mutta olin valmis kohtamaan tulevat haasteet ja jatkuvaa kasvamistahan tämä on ollut. Ja kun lapset kasvavat niin haasteetkin muuttuvat sen mukana.
Eli hyvä lähtökohta minusta on se, että on vastuullinen ja avoin oppimaan uusia asioita.
Allekirjoitan nimimerkin "Isä mallia -70" vastauksen täysin.
Minullakin meni monta vuotta saada itseni vakuuttuneeksi siitä, että olen riittävän vastuullinen hahmo isäksi. Yllätyksiä on toki tullut - aina pinna ei tahdo kestää - mutta noin pääpiirteissään homma on toiminut ja olen pystynyt mielestäni olemaan hyvä, oppiva, rooliinsa kasvava isä. Kertaakaan ei ainakaan ole kaduttanut!
Saa nähdä, onko isyyskin toisen lapsen kohdalla (syntyy ensi vuonna) helpompaa, kun tietää ja osaa edes jotain jo valmiiksi ;)
Meillä kävi näin, että mies kysyi yhtenä iltana 2003 juhannuksena (selvinpäin), että mitäs jos et tänä iltana ottaisikaan sitä pilleriä. Että jos alettaisiin yrittämään vauvaa.
Ei tarvinnut minun edes asiaa puheeksi ottaa, rehellisesti sanottuna en ollut vielä edes ajatellut perheenlisäystä meille, mutta ehdotuksen kuultuani olin täysillä mukana..
Pitää "ryhtyä" isäksi ennenkuin kerkiää ajatellakaan seurauksia. Itse tulin isäksi ensimmäisen kerran 21 vuotiaana. En päivääkään vaihtaisi pois. Nyt meillä on kuusi lasta ja yksikään heistä ei ole liikaa. Aloite heidän "tekemisekseen" on tullut viisi kertaa minun taholtani. Nuorin on 3-vuotias isin tytönmussukka. Nyt tosin on kiintiö täysi. Olen nyt 45.
Viimeistään silloin alat olla "valmista kauraa" kun tajuat, ettet ehkä selviä hengissä lapsesi lakkiaisiin.. sillä meikäläinen kavereita pelottelee :)
Huolehtisin itse ihan muusta. *Onko suhde kunnossa*, talous vakaalla pohjalla? Isäksi sitten kyllä kasvaa automaattisesti.
Meillä yksi lapsi ja toinen tulossa.
Sehän naisia pelottaa.. että mies "kasvaa automaattisesti isäksi" sitten pappaiässä.. Naiset kuitenkin yleensä haluavat lapset alle 30-vuotiaina, mutta jos mies ei ole valmis elämänmuutokseen niin ei ole.
Sitten jos käy oikein huonosti, niin kun mies on valmis ja haluaa lapsen, nainen ei enää voi saada lapsia/ei tule raskaaksi (tai ei alunperinkään olisi voinut ilman useiden vuosien hoitoja tulla raskaaksi), ja siinähän sitte ollaan. Miehellähän tietysti on vaihtoehtoja vaihtaa nuorempaan painokseen, jonka kanssa tehdä lapsia.
Että kyllä minä vähän ymmärrän joidenkin naisten paniikkia asian suhteen, kun nykyään se lasten saanti ei ole mitenkään itsestäänselvyys..
Otsiko vähän huumorimielessä, isyys on mielestäni otettava vakavasti. Itselläni on kokemuksia huonosta ja hyvästä isyydestä. Edellisessä avioliitossa oli tärkeämpää kaverit ja kalja, että olisin antanut lapsilleni aikaa. Olin silloin alta kolmekymppinen ja nyt kaduttaa se, että en ottanut lapsiani ja avioliittoa vakavasti.
Jälkiviisanna oon ajatellut itsestäni, että en ollut silloin täysin kypsä ottamaan vastuuta perheestäni.
Tietysti on paljon isiä joillla on jo parikymppisenä järki päässä ja hoitaa vastuunsa perheenisänä.
Nyt yli neljäkymppisenä neljä vuotiaan isänä nautin isyydestä ja ymmärrän sen mistä olen aikaisemmin jäännyt paitsi ja mitä olisin voinut antaa vanhemmille lapsilleni heidän ollessaan vielä pieniä.
Eli isät miettikää mikä on tärkeää omassa elämässä? Harrastukset, kalja vai hyvä toimiva parisuhde ja aikaa lapsille. Sinä itse valitset ja päätät mikä on tärkeeää!
Mun mies on nyt vasta 19,mutta on tosi innoissaan isyydestä vaikka vauvamme on vahinko.Jos olet naimisissa tai et mutta haluat lapsia niin rohkeasti vain yrittämään,niin ne vauvat tulee.
jos odottaa liian kauan,niin ei niitä ehkä koskaan tule.
Meillä ehkä liian aikasin mutta mielummin liian aikasin,kuin liian myöhään..:)
mies on valmis isäksi suurinpiirtein 4 vuotta sen jälkeen kun esikoinen on täyttänyt 20v