Voiko fibro kokemuksenne mukaan selittää seuraavia oireita: puutumisen tunne käsissä, joskus kasvoissa ja pohkeissa, lihaksissa tuntuvat väreilyt ja tikkustelut, yleinen väsynyt ja vetämätön olo? Kipuilua minulla on aina silloin tällöin siten, että johonkin yksittäiseen kohtaan jossakin päin kehoa alkaa sattua hetkellisesti kovasti ja sitten kipu menee minuuteissa ohi. Kipuja ei kuitenkaan ole jatkuvasti. Useat pisteet kehossa ovat kosketusarkoja, mutta virallista tutkimusta ei niistä ole tehty. Jotakin on tutkittu jo, kun pää on kuvattu ms:n poissulkemiseksi, odottelen vielä selkäydinnäytteen tuloksia. Aiemmin minulla oli kovasti nivelkolotuksia, mutta ne ovat radikaalisti vähentyneet. Uutena oireena ovat siis lähinnä puutumiset ja lihasten erilaiset tuntumiset ja tuntemukset. Jos jonkun tarina kuulostaa samalta, olisi kiva kuulla.
Vastaukset 1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537