Erosin reilu vuosi sitten poikaystävästäni. Suhteemme oli aluksi aivan ihana, lopulta hän muuttui hyvin hallitsevaksi, sai kaikki riidat käännettyä minun syyksi. Tein kaiken väärin hänen mielestään, en saanut nähdä joitakin ystäviäni enää ollenkaa, bilettämisestä hän suuttui ja monesta muustakin asiasta. Ensin sanoin vastaan aina, kun tunsin hänen olevan väärssä. Parin vuoden päästä aloin olemaan henkisesti hyvin loppunut, en sanonut enää vastaan, aloin uskoa oikeasti olevani huono mitätön ja ajattelin oikeasti tekeväni kaiken väärin.
Lopulta pääsin miehestä eroon, oikeastaan se oli helppoa, sillä hän suuttui ja katkaisi kokonaan yhteyden minuun. Sen jälkeen tutustuin erääseen henkilöön, josta tuli minulle erittäin hyvä ystävä. Hän tuki ja kannusti, koska olin aivan hukassa erottuani poikaystävästäni. Pidimme hauskaa, ja lopulta meistä tuli todella läheiset ja aloimme jakaa monia asiota, ja viettää viikonloppuja yhdessä. Joskus näin kuinka hän suuttui kavereilleen ja ajattelin etten koskaan halua riidellä hänen kanssaan. Pikkuhiljaa hän alkoi suuttua myös minulle monista asioista, aivan pienistä ja mitättömistä. Hän vitsailee aina siitä kuinka tyhmä ja idiootti olen, hänen täytyy olla aina paras joka asiassa. Ne asiat joissa minä olen hyvä ovat hänestä mitättömiä. Viime aikoina olen jo alkanut pelkäämään jatkuvia raivareita. Saan ahdistuskohtauksia, koska olen yhtäkkiä vain tajunnut koko kuvion, sen etten ole hänelle tärkeä ja sen kuinka olen taas samassa pisteessä kuin exäni kanssa. En tiedä miten pääsen tilanteesta eroon, olemme samassa työpaikassa ystäväni kanssa, meillä on paljon yhteisiä kavereita. Hän suuttuu jos en ole hänen kanssaan säännöllisesti ja jos hän suuttuu minulle hän saa käännytettyä kaikki kaverimme minua vastaan. Kukaan hänen hyvä ystävänsä ei uskalla sanoa hänelle vastaan, he ovat aina kaikki hänen puolellaan. Onneksi minulla on muutama vanha ystäväkin jäljellä, ja he ymmärtävät minua. En vain silti enää jaksa tätä tilannetta, tuntuu välillä että joudun keskittämään kaikki henkiset varani siihen että vältän hänen suututtamisensa. Välillä tulen ihan vainoharhaiseksi, koska en tiedä kuvittelenko kaiken, ylireagoinko tai dramatisoinko. Juuri kun pääsin pakoon exäni pystyttämää vankilaa, tapaan toisen yhtä hirveän ihmisen.
En tiedä voidaanko puhua narsismista, mutta ei tämä ihan tervettäkäön ole. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?? Miten olette selvinneet varsinkin jos teidän on ns. pakko olla tälläisen henkilön kanssa tekemisissä?? Miten tälläiset ihmiset tunnistaa??
Lopulta pääsin miehestä eroon, oikeastaan se oli helppoa, sillä hän suuttui ja katkaisi kokonaan yhteyden minuun. Sen jälkeen tutustuin erääseen henkilöön, josta tuli minulle erittäin hyvä ystävä. Hän tuki ja kannusti, koska olin aivan hukassa erottuani poikaystävästäni. Pidimme hauskaa, ja lopulta meistä tuli todella läheiset ja aloimme jakaa monia asiota, ja viettää viikonloppuja yhdessä. Joskus näin kuinka hän suuttui kavereilleen ja ajattelin etten koskaan halua riidellä hänen kanssaan. Pikkuhiljaa hän alkoi suuttua myös minulle monista asioista, aivan pienistä ja mitättömistä. Hän vitsailee aina siitä kuinka tyhmä ja idiootti olen, hänen täytyy olla aina paras joka asiassa. Ne asiat joissa minä olen hyvä ovat hänestä mitättömiä. Viime aikoina olen jo alkanut pelkäämään jatkuvia raivareita. Saan ahdistuskohtauksia, koska olen yhtäkkiä vain tajunnut koko kuvion, sen etten ole hänelle tärkeä ja sen kuinka olen taas samassa pisteessä kuin exäni kanssa. En tiedä miten pääsen tilanteesta eroon, olemme samassa työpaikassa ystäväni kanssa, meillä on paljon yhteisiä kavereita. Hän suuttuu jos en ole hänen kanssaan säännöllisesti ja jos hän suuttuu minulle hän saa käännytettyä kaikki kaverimme minua vastaan. Kukaan hänen hyvä ystävänsä ei uskalla sanoa hänelle vastaan, he ovat aina kaikki hänen puolellaan. Onneksi minulla on muutama vanha ystäväkin jäljellä, ja he ymmärtävät minua. En vain silti enää jaksa tätä tilannetta, tuntuu välillä että joudun keskittämään kaikki henkiset varani siihen että vältän hänen suututtamisensa. Välillä tulen ihan vainoharhaiseksi, koska en tiedä kuvittelenko kaiken, ylireagoinko tai dramatisoinko. Juuri kun pääsin pakoon exäni pystyttämää vankilaa, tapaan toisen yhtä hirveän ihmisen.
En tiedä voidaanko puhua narsismista, mutta ei tämä ihan tervettäkäön ole. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?? Miten olette selvinneet varsinkin jos teidän on ns. pakko olla tälläisen henkilön kanssa tekemisissä?? Miten tälläiset ihmiset tunnistaa??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet ollut helppo uhri erottuasi edellisestä Narsistista.Valmiiksi "imetty kuiviin".
Sitä sanotaanki että voi helposti joutua uuden Narsistin uhriksi,kun edellisestä pääsee.Sinulle näyttää käyneen juuri näin.
Tarvitset paljon voimia jos meinaat päästä hänestä eroon.Teillä on yhteinen työpaikka,yhteiset ystävät.
Varmaan yksi vaihtoehto olis,että saisit hänet suuttumaan jostakin,sillon saisit välimatkaa.Vaikea on paikkasi nyt.
Niin minäkin jouduin narsistin uhriksi, kun paras ystäväni hylkäsi minut yhtäkkiä kuin vanhan lapasen. Olin henkisesti niin shokissa, että narsisti haistoi tilaisuutensa tulleen.
Pääsin narsistista eroon, kun hän kyllästyi minuun. Pyrki sitten vielä kaksi kertaa takaisin elämääni. Viimeisellä kerralla ei enää ilmekkään värähtänyt, kun hän tuli kokeilemaan kepillä jäätä.
Ap:lle sanoisin, että katkaise välit vaan kylmästi, jos et välitä henkisestä kivusta. Se helpottaa sitten joskus. Uutta tulee aina elämään. Ei haittaa, vaikka olisikin vähän aikaa yksin.
Oletko jutellut muiten kanssa asiasta? Ota asia varovasti puheeksi ja katso miten toiset henkilöt kokevat hänet.
Narsisti on aika ovela vekkuli.
Hänen kanssa täytyy olla enemmän ennen kun huomaa.Joku kahvittelu hetki ei välttämättä riitä.
Olin itse yli 10v narsistin uhri. Päästessä eroon hänestä, ajauduin suhteeseen jossa mies oli alkuun todella "rakastunut" minuun. Kerroin ja purin pahaa oloa, kunnes huomasin hänen käyttävän pahaa ja alistunutta minääni hyväkseen. Siitä alkoi fyysinen väkivalta suhde jota kesti onneksi vain päälle vuoden. Osasin laittaa välit poikki, siitä seurasi uhkailuja ja ikkunan rikkomista asunnossani. Nyt olen ollut täydellisen yksin. En hae mitään seurustelujuttuja. Enää en uskalla kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta. Kärsin yksinäisyydestä, mutta parempi näin. Olen saanut itsekunnioitusta takaisin, mutta arvet ovat pahat ja painajaiset seuraa. Kyllä, epäilevistä suhteista äkkiä eroon. Narsistia on vaan hyvin vaikea tunnistaa. Nyt uskon että itse osaan sellainen tunnistaa aika pian, jos kohdalle osuu.
Musta taivas:
Taivaanlahja jos todella osaat tunnistaa narcistin..Hänhän on ensikertoja MAAILMAN ihanin ihminen ...ja saa sinutkin tuntemaan itsesi aiva erikoisen hyväksi ihmiseksi
KAIKELLA tavalla...Tuntuu kuin olisit löytanyt parhaan ihmisen maan päällä
ja muuta samanlaista...........kunnes