Poliisi teloitti suoraan epäillyn somalin. Mielenkiintoista nähdä, johtaako oikeudettomuus kostoon Suomessa poliisille ?
Yle-uutinen:
Uhriluvut kuitenkin vaihtelevat eri lähteiden mukaan. Uutistoimisto AP kertoo, että haavoittuneita olisi kymmenkunta, joista ainakin kolmen tila olisi vakava. AP perustaa tietonsa eri israelilaismedioihin.
Poliisi ampui puukotuksista epäiltyä miestä JALKAAN, kun tämä yritti paeta paikalta. Mies on pidätetty.

Vastaukset 7
Vanhimmat
pieni ero tuossa ampumis tilanteissa, on helpompi ampua toista jalkaan ensin rauhassa tähtäämällä ja sitten ampua kun epäilty menee pois päin kuin että epäilty lyö ensin kirveellä tappamis tarkoituksessa. ois kuollut tuokin AP.ssa mainittu tekijä jos olisi juossut poliisia päin puukko lyönti asennossa. taidat olla rkp puolueeseen kuuluva kukkahattumekko viherpiipertäjähyysääjä.
Teloitti? Mitä sinä oikein yrität mussuttaa? Yksi mielipuoli kuoli jo.
poliisi vapaaksi ja vainajalle pikku sakko.
Mikä hemmetin oikeudettomuus?
Olisiko sen kirvestappajan pitänyt antaa riehua mielin määrin?
Tämä on yksittäistapaus, niin poliisi itsekkin sanoo, kun mamut tekevät jotain...eli ihan selvä yksittäistapaus ja siitä ei saa vetää johtopäätöksiä....
niinkö
että