En oikein tiedä mitä on meneillään mutta kuvailen vähän ystäväni oireita.
Pitkään jatkunut kova stressi. Kun yritän jutella asioista mistä olemme puhuneet niin ei tunnu muistavan keskustelujamme. Pitää minua jonain poliisina tms. joka on urkkinut hänestä tietoja. Ei usko millään kun kiellän asian. Muuttunut kovin vihamieliseksi minua kohtaan. Vaihtelee jatkuvasti puhelinnumeroaan ( luulisin että siksi kun luulee häntä vainottavan).
Voisiko kova stressitila laukaista skitsofrenian ? Vai onko muita harhoja/pelkoja aiheuttavia sairauksia ?
Mikä ystävääni vaivaa ?
21
177
Vastaukset
- niinyksin
Sen verran vielä että hän on joutunut olemaan viranomaisten kanssa paljonkin yhteyksissä , myös poliisin mutta ei ole kuitenkaan mikään rikollinen. Ihan hyvässä mielessä on asioinut heidän kanssaan. Joten tuo viranomaisiin liittyvä kyttäyspelko ei ihan tyhjästä ole syntynyt...
- höpönpöpön
esimerkiksi gang stalking -tyyppisten vainojen kohteeksi joutuminen voi tehdä epäluuloiseksi, jolloin kyse ei ole skitsofreniasta tai muustakaan sairaudesta vaan kiusatuksi tulemisesta
- aefijpoegjsoge
Voi olla skitsofreniaa tai sitten voi olla ihan tavallinen harhaluuloisuushäiriö. Skitsofrenian edellytys on, että harhat ovat täysin järjettömiä (esim. alienit vainoavat). Mahdoton tietää tietysti mitä kaverisi päässä pyörii. Jos on traumatisoitunut, niin harhaluuloisuushäiriö on todennäköisempi.
- Täysin_järjetön_vai
Onko skitsofrenian oire, jos ei usko, että sellaista sairautta kuin skitsofrenia on olemassa?
- psykiatri-
Täysin_järjetön_vai kirjoitti:
Onko skitsofrenian oire, jos ei usko, että sellaista sairautta kuin skitsofrenia on olemassa?
Se on aivan oleellinen oire skitsofreniassa.
- Valvomo66
Harhaisen tunnistaa yleensä siitä että hänen mielestään ei voi mitenkään olla mahdollista että ehkä hän itse on hivenen vainoharharhainen. Henkilö joka uskoo että hänen asunnossaan on vakoilulaitteita ei myönnä että hän hivenen ylireagoi vaikka ei mitenkään kykene osoittamaan että niitä olisi ja vetää pultit jos kukaan kehtaa vihjata että voisi olla syytä keskustella lääkärin kanssa. Harhaluulo voi olla tietyn aiheen ympärillä pyörivä päähänpinttymä. Esim. tyyppiä gang stalking, kamerat, ihmiset väittävät homoksi jne..
- MarkkuAromänty
Kun kaiken lasken yhteen toistan ikivanhan lauseen sektaasiin, sekstaasiin….
- niinyksin
Harhaluulot senkuin jatkuvat ja stressi vaan pahenee. Kaikki ovat kuulemma puhuneet meistä. Siis hänen ja minun lyhyestä suhteesta. Minä olen kuulemma soluttautuja deittipalstalla jolle on annettu sellainen tehtävä että minun piti tutustua häneen. Välillä olen poliisi tai jokin muu viranomainen.
Olen yrittänyt oikaista asioita mutta hän ei vaan millään enää luota minuun kuulemma. Hoitoa tuo ihminen tarvitsisi nyt ja kiireesti mutta tässä tilanteessa en uskalla ottaa yhteyttä terveydenhuoltoonkaan.- Leväperäinenf
Valitettavasti häntä ei oteta hoitoon ennen kuin tekee jotain itselleen tai muille. Hirveän tutulta kuulostaa. Voisipa olla jopa sama ihminen.. Eli et voi tehdä mitään.
- niinyksin
Nyt on tilanne mennyt todella pahaksi. Ko. ihminen kertoo minulle netissä että hän kyllä tietää mitä hänen ympärillään tapahtuu. Ja että hänen facebook profiiliinsa on murtauduttu ja epäilee että se olen minä. Yrittää kovasti kuulemma luottaa minuun mutta toistelee jatkuvasti että ei pysty luottamaan. Lisäksi valittaa jatkuvasta kovasta päänsärystä. Kaikenkaikkiaan kovat on harhat :( Nyt olen alkanut jopa pelkäämään häntä. En uskaltaisi päästää sisälle jos tulisi oven taakse. Jospa hänen päässään on ääni joka sanoo että minut on tapettava :( :(
Onko tällaiseen sairauteen lääkitystä olemassa ?- hkkctjhö
Tallenna viestit ja ota yhteyttä terveydenhuoltoon. Tarvittaessa hakevat poliisin voimin ja sen jälkeen vievät pakkohoitoon. Lääkitykset kyllä löytyy ja voi olla normaali jo parissa kuukaudessa. Tärkeintä on nyt saada hänet hoitoon ennen kuin jotain tapahtuu, onnistuu kyllä jos saat viestit talteen.
- hjjjj
Ilkeitäpä asioita suosittelet.
On täysin myytti, että siihen on mitään lääkkeitä. Ainoo mitä voimme tietää on se, että haluaako ihminen ottaa niitä vai ei.
- tsemppiä
Jos epäilet että hän on itselleen ja/tai muille vaarallinen ota yhteyttä terveydenhoitoon.
Terveysneuvota puhelimesta saat myös neuvoja. Tai mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin. Apua on nyt saatava. En vain itse ole varma mitä kautta. Usein psyykkisesti sairas ei ymmärrä olevansa sairas. Tai ymmärtämiseen menee aikaa. Mutta joku on pahasti ystävälläsi vialla.
Jos apua et saa ja tilanne ei etene, joskus on harmikseni ymmärrettävä antaa periksi. Olet tehnyt selväksi että sinä olet siinä jos ystäväsi apua tarvitsee. Et voi hajottaa itseäasi jos teet kaikkesi muttei ystäväsi ota apua vastaan.Joskus kaikki eivät halua apua...tai vain osaa ottaa apua vastaan.
Olet hieno ystävä ystävällesi. Suosittelen samantien ammattilaisille.
p.s. turhaan yrität diagnisoida ystävääsi, jätä se ammattilaisille. Psyykesairauksiin on lääkityksiä, joskus oikean löytyminen vie aikaa ja se kannattaa muistaa.- puoskareita
Psykiatrian ammattilaiset on puoskeraita.
- Vjhkj
Se on psykoosissa tai sillä voi olla paranoidi skitsofrenia. Tauti pitäisi saada kuriin ja se onnistuu jos se jollain ilveellä saadaan hoitoon. Hoitoon puhuminen ei tehoa koska se on vainoharhainen. Ei ole vaarallinen ellei joudu tosi ahtaalle. Ihan hyvä merkki että se yrittää luottaa. Se ei kuitenkaan siihen nyt pysty.
- Jobk
Päänsärky johtuu stressistä ja stressi pahentaa tota psykoottisuutta ja on sen aiheuttanutkin. Käykö hän jossain töissä tai koulussa vai onko ihan työtön ja aina kotona?
- 12jajaja
Psykoosissa ei käydä töissä.. Eikä oikein missään. Terv. 6 psykoosia 2.5 vuoden aikana. Sillon ollaan toimintakyvyttömiä. Ottakaa selvää.
- niinyksin
Työtön maahanmuuttaja, odottelee oleskelulupaa nyt kohta neljättä vuotta. Kotimaassa asiat solmussa ja pelkää sinne palauttamista. On mennyt sekaisin siitä kun töitä ei täältä irtoa millään ja olisi luonteeltaan kova tekemään töitä. En tiedä uskallanko hänestä ilmoittaa minnekkään kun olen se " stalkkeri" kaikissa muodoissa jo nytkin :( Suoraan sanoen pelkään jo että jos tekee mulle jotain pahaa :( Kun tuntuu että olen kaiken epäilyn ja vihan kohteena.
- 11plussaajotain
Ei se ainakaan vielä ole psykoosissa jos kykenee kirjoittamaan niin että siitä vielä saa selvää. Voi olla joku harhaluuloisuushäiriö tai dissosatiivisia oireita, persoonallisuushäiriö, ahdistus tms aiheuttanut oireet. Tai sitten alkava psykoosi. Soita ambulanssi kun olet hänen kanssaan. Ilman että hän saa tietää.
Aloittaja ei pääse yli tavastaan sorkkia naapuriensa asioita. Alkuun se otti yhteyksiä järjestys- ja terveysviranomaisiin uskoessaan, että naapuri on mielisairas.
Järjestämmänsä erilaista ajojahtia on jatkunut jo toistakymmentä vuotta.
Tämän ketjun aloittaja poisti yläpidon ohjelmakaappauksen turvin koneeltani maksamani kotisivut. Syy: tapauskovainen ei voi sulattaa kirkosta eronnutta ihmistä.
Oikeasti; pelkää kai kuollakseen reikimeditaation harjoittajaa.
Toivo Lång
Inkeroinen- niinyksin
On se kirjoittaminenkin mennyt todella epäselväksi. Lauseiden muodostaminen. Yleensä joudun lukemaan moneen kertaa läpi hänen viestinsä kun en tiedä mihin asia loppuu ja mistä seuraava alkaa. Lisäksi huonontunut englanti. Tavata en uskalla tällä hetkellä kun jos hän kuulee " ääniä" päässään jotka käskee tappamaan minut. Pelkään koska minua kohtaan niin miellyttävä ihminen on muuttunut vihaajakseni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407879Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303087Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3642113Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841714Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1461529Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211301- 1001229
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371142- 151108
Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191086