Edelleen vankeina, Sini, ja aviomies, J...
Muun muassa, työskentely turva-kodilla.
Koska olemme olleet jo kymmeniä vuosia naimisissa, emme tälliaseen seurailuun.
vankina pitämiseksi
Suhteemme on hyvin sisarellinen.
Ja olen itse vähän vanhempi.
- Tiesitkö, että olen vanhempi mitä itse?
Muun muassa aistimustan käyttö ja Kela.
"Äitini jaksoi vielä aviomieheni, kun hän oli lapsi, tehdä."
"Äitini oli vielä jaksanut aviomieheni, J-P:n tehdä, seuraksi, minulle itselleni."
Hän ajatteli auttaa...
Ja pystyi auttamaan...
Koska olen aistinut maailmaa, maapallolla hänen syntymästään saakka.
Hänen ensimmäisestä elinpäivästään, maapallon päällä.
Mutta tähän käytetty paranormaali on virheellinen, osallistumaton väestöntiheys
väkivalta-valta
Enkä ole syntynyt siten.
Ja syntymä-aikani, on tosiaan, vasta parin vuoden päästä, eikä sitä käytetä.
Ihmisen vapauden-tilan rajoittamiseen, tai sen rakentamatta jättämiseen, väkivaltaan
Ihmisen vapauden-tilan, rajoittavaan käyttämiseen, omaan egoismiin turvautuen, ulkoiseen feminismiin, väkivaltana
- Edes miestäni varten.
Pelaatko pokeria, sut on taas alistettu väärin.
"Sehän kummallinen oli."
On syntynyt
Äiti-virheellinen
Vierihoito väärä
- Katselin juuri ja löysin sen päivän kaksi vuotta myöhemmin.
Nainen: Mää oon S....llä työssä.
- Katso, kun sä olet mun äidin lapsi, oikeasti.
Niin, kuin kaikki muutkin, täällä tällä hetkellä.
Miten mää näin, saatana?
Ja sitten kun teillä on tällainen alistamisen maailma ollut, terveisin kaupunki
POLIISI, lausunto: Kyllä on kanssa, erikoinen..
"Teema: Jos häntä ei mikään muu enää kiinnostanut."
Kyllä tämä helvetti näin on.
Mieshenkilö, entinen poliisi: Valitettavasti se on niin, että he ovat oikeasti naimissa.
- He eivät pysty elämään ilman toisiaan, te ette saa etsiä seuraa, ihmisinä.
Tai ihmisistä, heidän turvaansa, väkivallastanne, hakeutuen, kotiin tunkeutuen.
Koska he seurustelevat, tai muutoin kopioimaan, omaksumaanne tapaa, ihmiskauppa.
Käyttääksenne heitä sairaalloisesti, rankaisuhakuisuuteen, tai sen oikeuttamiseen, teitä itseänne varte, omatunnottanne, kylmäkiskoisesti, sairaana
kaupunki: Katso, kun he ovat sisar-pari tähän.
No, kun ei siihen voi saada hoitoa, arvomaailmattomina, ihanteina.
Heippa....!
Ulkopuolinen, mieshenkilö, poliisi, poliisilaitos: ... velikin hakee vankikuljetuksena
ulos!
Aamun tähti:
Sosiaalityöntekijä, nainen: Onko tämä muka oikeasti olemassa?
Voitko lopettaa olet sairas?
Ja vankikuljetuksena ulos on tie...
Aamutv:stä:Sinde
1
190
Vastaukset 1
- sairas olet juu
Hakisit ihan oikeasti apua itselles.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011673
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä431220Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS37728Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40616