Vaimoni on erittäin mustasukkainen. Hän tunnustaa ongelman ja tietää suurinpiirtein syyt sen syntymiselle. Lisäksi hän käy mm. vertaistukiryhmässä sekä lyhytterapiassa.
Ongelma on se että minä en meinaa enää jaksaa. Olen joka viikko pari päivää matkoilla työn takia ja jokainen reissu aiheuttaa kohtauksen. Olen käyttäytynyt täysin moitteettomasti koska rakastan vaimoani, mutta silti saan jatkuvasti silmilleni epäilyä ja syytöksiä.
Vaimoni on sitä mieltä, että kun mustis iskee, hänen on saatava purka viha ja epäilykset minuun. Ei auta vaikka miten selittäisin että se loukkaa ja satuttaa minua joka kerta. Hän ei myöskään usko, että hänen itsensä pitää muuttaa käyttäytymistään, vaan hän hakee ryhmistä ja terapioista tukea ja ulkopuolista ratkaisua tilanteeseen. Hän myös suuttuu kun yritän selittää edellä mainittua.
Olemme yhdessä lukeneet mm. Hellstenin kirjoja ja se on ollut ihan ok. mutta kun annoin hänelle Wayne Dyerin kirjoja luettavaksi, hän suorastaan raivostui minulle. Se on kuulemma niin vaikeaa lukea ja hyväksyä.
Voiko mustasukkaisuudesta parantua ikinä ja jos voi, miten pitkän ajan se vaatii?
Olemme uusperhe ja ero sinänsä olisi suhteellisen helppo kun ei ole yhteisiä lapsia eikä merkittävää omaisuutta. Ongelma on vain se, että rakastan häntä kovasti, ainakin rakastin ennen, nyt en tiedä kun on niin vaikeaa. Henkisesti ero voi olla meille molemmille liian raskas, olemme jo nyt puhuneet siitä, että lähdemme yhdessä pois lopullisesti. Mutta meillä on molemmilla lapsia...
Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä, auttakaa joku!
Ongelma on se että minä en meinaa enää jaksaa. Olen joka viikko pari päivää matkoilla työn takia ja jokainen reissu aiheuttaa kohtauksen. Olen käyttäytynyt täysin moitteettomasti koska rakastan vaimoani, mutta silti saan jatkuvasti silmilleni epäilyä ja syytöksiä.
Vaimoni on sitä mieltä, että kun mustis iskee, hänen on saatava purka viha ja epäilykset minuun. Ei auta vaikka miten selittäisin että se loukkaa ja satuttaa minua joka kerta. Hän ei myöskään usko, että hänen itsensä pitää muuttaa käyttäytymistään, vaan hän hakee ryhmistä ja terapioista tukea ja ulkopuolista ratkaisua tilanteeseen. Hän myös suuttuu kun yritän selittää edellä mainittua.
Olemme yhdessä lukeneet mm. Hellstenin kirjoja ja se on ollut ihan ok. mutta kun annoin hänelle Wayne Dyerin kirjoja luettavaksi, hän suorastaan raivostui minulle. Se on kuulemma niin vaikeaa lukea ja hyväksyä.
Voiko mustasukkaisuudesta parantua ikinä ja jos voi, miten pitkän ajan se vaatii?
Olemme uusperhe ja ero sinänsä olisi suhteellisen helppo kun ei ole yhteisiä lapsia eikä merkittävää omaisuutta. Ongelma on vain se, että rakastan häntä kovasti, ainakin rakastin ennen, nyt en tiedä kun on niin vaikeaa. Henkisesti ero voi olla meille molemmille liian raskas, olemme jo nyt puhuneet siitä, että lähdemme yhdessä pois lopullisesti. Mutta meillä on molemmilla lapsia...
Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä, auttakaa joku!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kovin pahoillani puolestasi, tiedän kuinka kovilla olet. Itse olen tuskaillut mustasukkaisuuteni kanssa, sillä se kuluttaa myös sen "taudin sairastajaa". En tiedä onko siitä mitään apua kun näin sanon, mutta asia ei parane kuin vasta silloin, kun itse haluaa sen loppuvan. Minua kulutti itseäni se, että en voinut suoda miehelleni vapaa-aikaa ilman pahaa oloa. Siksi olen tehnyt jo kauan töitä asian kanssa, ja olen saanut oloni ja tilanteen paremmaksi.
Mikään "yhdessä lopullisesti pois lähteminen" ei ole mikään ratkaisu. Jos tällaista miettii, niin eikö olisi silloin helpompaa vain sinun vaihtaa alaa..? Aviomiehenä voisit myös lähteä mukaan näihin ryhmiin, joissa vaimosi käy. Mene katselemaan mitä siellä puhutaan ja selitä oma kantasi. Vaikea uskoa, että mikään ryhmä tai muu sellainen tukisi vaimosi mustasukkaisuutta hokemalla, että "taatusti miehesi pettää, vainoa ja riehu enemmän".
Viimeinen kysymys onkin lähinnä se, että mitä haluat elämäsi olevan? Tuskin sinulla on kovinkaan hyvä olla..joten ero helpottaisi tilannetta varmasti. Parisuhteen pitäisi olla molemmille hyvää oloa tuottava yhteinen sopimus. Sinulle liittonne ei ole sitä. En kestänyt ajatusta, että menettäisin mieheni, joten tein asialle jotain. Kysy onkon vaimosi valmis pitämään suhteestanne kiinni vai luovutatteko...
Silloin kun vintissä alkaa viirata niin sitä menee enemmän ympäristöä mukana kuin uskoisikaan. Aviosiippa, lapset, kaverit ja sukulaiset, kaikki kärsii kun lantussa isopyörä heittää. Kaikkien elämä menee v***iksi ja elämää kuluu hukkaan.
Pidän ihmeenä ettei taloudelliset syyt ole eron esteenä. Nehän yleensä otetaan mukaan alusta alkaen. Elatusriidat ja lakitupasessiot on ihan normaalia perheiden eroissa. Jos sulla ei niitä ole riesana niin miksi et jätä myllynkiveäsi? Jos tunteesi muksuihin on kunnossa niin ne on kunnossa myös tulevaisuudessa. Mikään ei oikeuta sairaaseen suhteeseen jossa toinen tavalla tai toisella saa terrorisoida toisen elämää.
Yksinhuoltajan elämä on ihan yhtä erinomaista elämää kuin toimivassa parisuhteessakin. Kun ei ole myllynkiveä niin sitä jaksaa elää ihan toiseen tyyliin. Lopettakaa ikävänviettonne mielummin näennäisessä sovussa kuin sitten joskus hirveässä riidassa kun sairaus on liian pitkällä.
Noiden kirjojen kautta opettaminen on muuten hirveen työlästä. Jos ei puhe mene perille niin kyse on jonkinasteisesta latvalahosta. Vaan omahan on elämäsi.