TL;DR: Naapuri skitsoaa, onko poliisitapaus aiheellinen?
Muutin tälläiseen puutaloon ~syyskuussa ja alusta asti naapurini on raivonnut mitä ilmeisimmin minulle seinän läpi aiheuttamastani metelistä. Tai ei metelistä niinkään, mutta "värähdyksistä", joita liikkeeni saavat talossa aikaan.
Esimerkkinä roskiksen sulkeminen. Talo viittää jonkin verran, ja jos roskiskaappia ei hiirenhiljaa saata menemään, saa aiheutuva tärähdys papan kiehumaan ja seuraa minuutti "saatanan mulkku"-sadattelua. No, ei se mitään, viritin siihen pyyhkeen niin, ettei tömäystä tapahdu.
Seuraava on ehdoton nollatoleranssi minkään tavaran tiputtamisen kanssa. Ymmärrän, että lautasen lipsahdettua tiskialtaaseen meteli oli melkoinen ja vahinkoja sietämätön vanhus hermostui, mutta että sipulin pudottaminen oli solvaamisen arvoista? Joku roti.
Tehosekoitinta ehdin käyttää kerran, ennen kuin itkunsekaista raivoa pursuava mies käski tunkea vempeleen valottomaan paikkaan. Okei, tuossa työtasolla se saattaa vittumaisesti tärisyttää seinään, joten nyt käytän sitä lattialla maton päällä. Ei ole enää valittanut.
Todellinen ongelma on sen sijaan tiskaaminen ilman mitään kolinaa, mutta juuri ja juuri koen pystyväni siihen, mutta eikös sitten huudeta jo liiallisesta vedenlotraamisesta, jonka ääni ylittää myöskin sietorajan. Yritänkin nykyään pesukoneettomana säästää tiskini hetkeen, jolloin kuulen seinänaapurini poistuvan rakennuksesta.
Mikään näistä ei tietenkään katso minkäänlaista kellonaikaa, vaan kolmelta iltapäivällä vastaanotto meluun on sama kuin 12 tuntia kelloa jompaankumpaan suuntaan. Mutta kyllä mä kestän. Ei se lopulta _niin_ suuri vaiva ole hieman varoa, vaikkakin jokseenkin rasittavaa. Kaikkeen tottuu. Useimmat kaverinikin tietävät jo "talon säännöt", eivätkä osaltaan edesauta vahingoillaan kyläillessään naapurini psykoosia.
Yhdestä melunaiheuttajasta en vain pääse eroon: ulko-oven sulkemisesta. Raameissa kun on niin paljon tiivistettä välissä talon ollessa yli satavuotias, että ihan pienellä rykäisyllä sitä on turha uneksia kiinni saavansa. Mutta kuten on selväksi käynyt, talonyhtiön oma kylähullu ei selityksiä kaipaa, vaan tämä totalitäärinen alkoholisti tervehtii minua aina kotiintullessani tappouhkauksilla. Pari viikkoa olen jaksanut silmiäni pyöritellä haulikkokortille, mutta nyt väsyneenä kotiin palauttuani pieni ahdistus alkaa itää; ei olisi mitenkään tavatonta, että tuollaisella sekopäällä asekin olisi.
Seinän läpi muminasta on vaikea saada selvää, mutta olen alkavassa paniikissani melko varma, että lause kuului
>Sulla on kloppi vielä päivä aikaa hiljentyä ja sitten mä tuun ja ammun sut, älä luulekaan ettei mulla ole sitä (haulikkoa), vitun pelkuri
Eihän tä kivaa ole, ja en kyllä millään enää viitsisi henkilökohtaisesti mennä asiaa setvimään noin epätasapainoisen tyypin kanssa. Voiko tästä johonkin soittaa (112, 10022?) ja millä tuollaiset huudot todistaa kun ei nauhallakaan ole? Se on selvää, että ihan laillista uhkailua en ole osakseni saanut, mutta ilman mitään todisteita poliisisetä tuskin voi kämppää aseen varalta raidata, ja naapurini mentaliteetin tietäen pelkästä puhuttelusta seuraa vain tuplana vihaisempi äijjä.
Miten tässä oikein pitäisi toimia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onpa aika ongelmallinen asunto., sanoisi..
Missä päin tälläinen puutalo sijaitsee ja onko talossa useammatkin asukkaat?
http://ylilauta.org/satunnainen/33871587
Olisko noita Niittylän taloja?