Muistakaa, ettei lääkis ole maailman ainoa tiedekunta

lääkäri696

Täällä puhutaan paljon siitä, kuinka joku on lapsesta asti haaveillut lääkiksestä ja haluaisi tehdä ihan mitä tahansa, jotta unelma opiskelupaikasta tiedekunnassa toteutuisi.

Täytyy sanoa, että aika monella lääkäriksi valmistuneella on ollut opintojen aikana hieman erilainen kuva työstä kuin vaikkapa viisi vuotta työelämässä vietettyään. Rehellisesti sanottuna en tunne kuin yhden ihmisen, jolle lääkis olisi ollut pakkomielle. Hän oli hakenut lääkikseen yli 5 kertaa. Oltuaan vuoden töissä, hän lopetti lääkärintyöt ja siirtyi tutkijaksi. Täysin erilaiselle uralle, mitä oli suunnitellut.

Lääkärin työ on hyvin pitkälti virkamiesmäistä puurtamista, paperitöitä, lausuntoja, samoista asioista vuositolkulla valittavia ihmisiä jne. Voi tietysti suuntautua kirurgiksi ym. mutta se ei poista näitä työn kannalta keskeisiä pakollisuuksia kokonaan.

Muistakaa, että on muitakin tiedekuntia kuin lääkis. Ja jos oikeasti haluatte auttaa ihmisiä, jutella heidän kanssa pitkään ja olla tukena ihmisten elämän vaikeissa käännekohdissa, voitte opiskella lähihoitajiksi. Siinä näkee hyvin monipuolisesti ihmiselämän kirjon ja saa auttaa ihmisen perustarpeiden toteuttamisessa.

16

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qweeer

      1 Lähihoitajuudelle!

    • Palkat eroavat kovas

      Lääkärin ja lähihoitajan palkat eroavat huomattavasti. Erikoislääkärien palkat esimerkiksi Terveystalossa ja Mehiläisessä ovat korkeat. Erikoislääkärikäynti on noin 160 euroa tällä hetkellä. Anestesialääkäri yksityispuolella laskuttaa useita satoja euroja yhdestä potilaasta leikkauksen pituudesta riippuen. Kaikki kunnia anestesialääkäreille. Olen itse ollut monesti nukutettavana ja arvostan kovasti anestesialääkärien työtä. Jos potilaalle tulee hätätilanne leikkauksen aikana tai sen jälkeen, anestesialääkärin on hallittava hermonsa ja osattava asiansa erittäin hyvin.

      Lähihoitajan tekemä 3-vuorotyö on elimistöä kuluttavaa. Monissa tutkimuksissa on todettu, että syöpäkasvaimet ja sydänsairaudet ovat vuorotyötä tekevillä yleisempiä kuin normityöaikaa tekevillä. Iltavuoro päättyy yleensä 22:00. Aamuvuoro alkaa kello 7:00. Montako tuntia jää nukkuma-aikaa, kun matkoihinkin menee aikaa?

      Itse olin viime kesänä osastolla, jossa lähihoitaja vastasi yksinään noin 6-7 huonokuntoisesta potilaasta vuoron aikana. Eipä siinä jää paljoa aikaa henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen potilaan kanssa- mikä on erittäin ikävä asia. Potilaathan tilanteesta erityisesti kärsivät.

      Lääkärin ja lähihoitajan työtä ei voi mielestäni millään tavalla verrata keskenään. Opiskelu, työnkuva ja palkkaus eroavat niin suuresti keskenään. Jos joku teoreetikko ei pääse lääkikseen, niin esim. sairaalafyysikko voisi olla hyvä vaihtoehto.

      Itse en menisi mistään hinnasta lähihoitajakoulutukseen. Lähihoitajien työaikoja pitäisi ensin muuttaa inhimillisemmäksi. Vuorossa pitäisi olla aina 2 hoitajaa kerrallaan, jotta potilaitten nostot eivät kuluttaisi hoitajan selkää ja muita niveliä. Lähihoitajan palkkaus on tällä hetkellä niin huono, että yhteiskunnan tuilla elävät työttömät saavat melkein yhtä paljon rahaa elämiseen. Ja arvostan kovasti lähihoitajia, ilman heidän liki ilmaista työpanostaan tämä yhteiskunta ei toimisi. Ilmeisesti he nauttivat työstään, sillä tuskin kukaan tekisi niin raskasta työtä 200-300 euron kuukausipalkalla ( verrattuna työttömyyskorvaukseen). Itse ihmettelen, miksi he eivät ala lakkoon?

      • Dr. Tökerö

        Siinäpä tulikin olennainen! Jos raha kiinnostaa, kannattaa opiskella lääkäriksi. Jos ihmisten auttaminen kiinnostaa, kannatta opiskella lähihoitajaksi.

        Ps. Luuletko tosiaan, että anestesialääkärin työajat ovat lähihoitajia inhimillisemmät?


      • lölösldskdsjkds
        Dr. Tökerö kirjoitti:

        Siinäpä tulikin olennainen! Jos raha kiinnostaa, kannattaa opiskella lääkäriksi. Jos ihmisten auttaminen kiinnostaa, kannatta opiskella lähihoitajaksi.

        Ps. Luuletko tosiaan, että anestesialääkärin työajat ovat lähihoitajia inhimillisemmät?

        Lähihoitajaa minusta ei tule ikinä. Kiitos lääkärin palkoille! Kuka haluaa kituuttaa lähihoitajan palkoilla?
        Kyllä minua kiinnostaa muukin ala kuin lääkärin, mutta kyllä se palkka tekee sen lopullisen päätöksen.


      • opiskelija-
        Dr. Tökerö kirjoitti:

        Siinäpä tulikin olennainen! Jos raha kiinnostaa, kannattaa opiskella lääkäriksi. Jos ihmisten auttaminen kiinnostaa, kannatta opiskella lähihoitajaksi.

        Ps. Luuletko tosiaan, että anestesialääkärin työajat ovat lähihoitajia inhimillisemmät?

        En ymmärrä, miksei hyvää palkkausta ja ihmisten auttamista voisi yhdistää. Eiköhän kaikki hoitoalalla toimivat pääse oikealla asenteella auttamaan. Työtehtävät toki eroavat toisistaan vastuineen, vaatimuksineen ja palkkoineen. Kaikkia tarvitaan, kuten aiemmin on todettukin.

        Monille hyvä palkka on yksi tavoite. Ei sen kuitenkaan tarvitse olla pois siitä auttamishalusta.


    • valintojavalintoja

      Tai terveydenhoitajaksi. Tienaan yksityisellä sen 3000 euroa, käteen jää ihan mukavasti. Olen työterveyshuollossa ja koen työni erittäin antoisaksi. Sairaanhoitajana pääsisin tekemään tosi enemmän kliinistä työtä. Jotenki säälittää lääkäritoverit täällä...tekevät b-lausuntoja, istuvat työkykyneuvotteluissa ja hoitavat ylähengitystieinfektioita. Toki joo palkka parempi, mutta entä sitten. Helvetin paljon siihen koulutukseen mahtuu turhaa...mitä kemialla ja fysiikalla tekee täällä duunissa. Ihan oikeesti.

      Oon ollu pitkään sitä mieltä lääkäreille pitäisi olla kaksi suuntautumislinjaa. Ne jotka ovat matemaattisesti älykkäitä ja ehkä haluaisivat tehdä enemmän tutkimuspainotteista työtä ja kehittää lääketiedettä ja sitten ne jotka tekevät tätä perus vastaanottotyötä /tk/työterveyshuolto. kova pudotus niille LLL-oppilaille, eivät pysty hyödyntämään täällä minkäänlaisia matemaattisia lahjojaan.

      Sanon tämän koska itsellä 5 vuotta kokemusta jo alasta ja olen nähnyt mitä tämä duuni on. Lääkäreiden kanssa jatkuvasti työskentelen ja kaveripiiriin kuulu lääkäreitä joten en vedä näitä juttuja mutu-tuntumalla.

      • matpr

        Joo, ei kyllä kannata opiskella lääkäriksi, jos haluaa matemaatikoksi.


      • Fysiikka

        Fysiikkaa ja kemiaa ei lääkiksessä lueta. Pääsykokeitten jälkeen fysiikan ja kemian kirjat kannattaa myydä eteenpäin.

        Lääkiksessä opiskellaan anatomiaa, sisätauteja, kirurgiaa jne. Niitä kaikkia pitää osata jonkin verran, jos aikoo kirjoittaa hyviä B-lausuntoja.


    • tasapalkkapetteri

      olisi kiva tietää kuinka moni hakisi lääkikseen jos joka ammatista saisi saman palkan...

      • insinöörintulot

        Olen diplomi-insinööri. En olisi, jos joka ammatista saisi saman palkan :(


      • srth
        insinöörintulot kirjoitti:

        Olen diplomi-insinööri. En olisi, jos joka ammatista saisi saman palkan :(

        Tämän voi huolimaton lukea että diplomi-insinööri on ammatti, jossa tienaa hyvin. No, DI ei ole ammatti ja kuukausituloni ovat vaihdelleet 1700...3300 euron haarukassa. Terveisin yksi DI.


      • NäinTein
        srth kirjoitti:

        Tämän voi huolimaton lukea että diplomi-insinööri on ammatti, jossa tienaa hyvin. No, DI ei ole ammatti ja kuukausituloni ovat vaihdelleet 1700...3300 euron haarukassa. Terveisin yksi DI.

        Olen diplomi-insinööri, lääkäri ja erikoislääkäri. Kannatti vaihtaa alaa niin rahan kuin työviihtyvyyden vuoksi.


    • pferd

      Jos joka ammatista saisi saman palkan niin mä olisin hevosten hoitaja/kouluttaja/ratsastuksen opettaja. Mutt kun asia ei niin ole niin lääkikseen haen.

    • lääkärimies

      Kyllä lääkis ja hammaslääkis on rahanaahneiden valinta! En usko yhtää jos joku väittää et on halunnu lääkikseen siks et haluu auttaa ihmisii. Sillon ois kuulkaa sairaanhoitaja tai lähäri. Missä muussa duunissa on yhtä hyvä palkka-työtunti-ratio kuin lääkärin tai hammaslääkärin ammateissa? Niinpä; ei missään paitsi jos on joku menestynyt yritysjohtaja tietty. Mut lääkäriks/hammaslääkäriks pääsee helpommalla ja todennäkösemmin. Suosittelen!

    • alvamalva

      Yleensä ne jotka ovat kirjoittaneet laudaturit pitkästä matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja biologiasta niin pyrkivät lääkikseen, teknilliseen korkeakouluun, osa menee matematiikkaa ja fysiikkaa lukemaan, eivät halua humanisteiksi.

    • ÄlliäL

      Miksi lähihoitajaksi jos oot kirjoittanut muutaman laudaturin ja sulla on mahdollisuudet lääkikseen ja olet alasta kiinostunut. Eli oman tasonsa mukaisesti. Ne ABCC kirjoittaneet taas voi pyrkiä vähemmän vaativille aloille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8203
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      73
      905
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      790
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      776
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe