Näin asioit kirjastossa yksin
22.1.2015 23:20
Kuva: Katja Juurikko
Inkeroisten kirjastossa lisättiin kameravalvontaa ennen omatoimikirjastoon siirtymistä.
Inkeroisten kirjastossa lisättiin kameravalvontaa ennen omatoimikirjastoon siirtymistä.
Jos lukuinto iskee iltasella tai varhain aamulla, Inkeroisten kirjastosta voi hakea opuksia omatoimisesti. Ulko-ovi aukeaa kirjastokortilla ja henkilökohtaisella tunnusluvulla. Lainata ja palauttaa voi automaatilla.
Jos kaipaa opastusta omatoimikirjaston käytössä, sitä annetaan kirjastossa tulevana maanantaina. Samalla tilassa nautitaan avajaiskahvit uudistuneen kirjaston kunniaksi.
Inkeroisten kirjastoa remontoitiin noin 50 000 eurolla. Remontissa muun muassa uusittiin hyllyt ja lisättiin oleskelutilaa.
Omatoimikirjasto on avoinna seitsemänä päivänä viikossa kello 7—20. Henkilökohtaista palvelua saa maanantaista perjantaihin kuusi tuntia päivässä.
Henkilökunta esittelee Inkeroisten monitoimikirjastoa maanantaina 26.1. kello 10—18. Tarjolla avajaiskahvit.
Mistä tänään puhutaan? Lue päivän Napakat:
Inkeroisten omatoimikirjasto, aukiolo ja muuta
lukuhetki
4
163
Vastaukset
- kirjastoauto
espoossa on vasta alkanut sellainen kirjastoauto kulkea, jonka saapumisesta ilmaitetaan asikkaalle , joka on ladannut sovelluksen kännykkäänsä, niin näkee siitä missä auto tulee.
- katsohan
Katso Espoon kotisivulta.
- ESPOO
Espoon sivun kartalla liikkuu punaisella viivalla kirjastoauto, jailmoitus siitä koska se saapuu seuraavalle pysäkille.
- Laajaankouvolaankin
Tiettävästi ensimmäisenä maailmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348