Silloin kun Palestiinassa alkoi intifada, kristityt ja muslimit tekivät paljon yhteistyötä, varsinkin naiset. He yhdessä osallistuivat mielenosoituksiin Israelin miehitystä vastaan.
Olin aikaisemmin luullut sen olleen pelkästään muslimien kansannousu.
Olin aikaisemmin luullut sen olleen pelkästään muslimien kansannousu.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lietsotko intifadaa sinä kurja?
aahoohoo ei kuulu mihinkään lietojiin.
Meiheni isosisko elää Palestinan miehityksen alueella, ja hän oli vahvasti sitä mieltä, että Palestinassa on tullut kristityty ja muslimit aivan yhdeksi uskovaisryhmäksi juutalaisvalhetta vastaan.
Nimittäin nämä kristityt Palestiinalaisalueilla.
Luen kirjaa Totuuden toinen puoli, kirj Hanan Ashrawi julk.-95. Ashrawi on palestinalainen ja kristitty, hänen miehensä ja vanhempansa samoin.Hän johti palestiinalaista delegaatiota Lähi-idän rauhanneuvotteluissa v 91-93.
Lainauksia: Alkuvaiheessa intifada yhdisti näennäisesti yhteen sovittamattomia palestiinalaisen yhteiskunnan aineksia ja antoi niiden tehtäväksi vaihtoehtoisen, Israelin miehitysvallan vääristymistä vapautuneen , sosiaalisen, poliittisen ja kansallisen järjestyksen luomisen. Meillä oli yksinkertainen viesti:tulkoon vapaus.
.
.
.Tytär kysyi:"Ja jos kerran olemme kristittyjä, niin miksi olet alkanut käydä moskeijassa joka perjantai?"
.
.
Toiset odottivat ulkona, kunnes rukoilijat lopettaisivat ja seurakunta astuisi ulos. Mistään merkistä ei erottanut muslimeja kristitystä. (he lähtivät mielenosoituskävelylle Ramallahissa)
Siis muslimit ja kristityt osallistuivat yhdessä intifadaan.
Palestiinalaisten politiikassa parikymmentä vuotta vaikuttaneen Hanan Ashravin kirja lienee totuusarvoltaan samalla tasolla kuin Väyrysen On totuuden aika-kirjat.
Ashrawi on nimenomaan poliitikko, ja pyrkii lähinnä toimimaan siten että hänen oma asemansa vahvistuu hallinnossa. Uskonnon käyttö on siinä pelkkä keppihevonen.
Vastaava esimerkki muslimien ja kristittyjen yhteisymmärryksestä on muslimiterroristien piileskely Betlehemissä Jeesuksen syntymäkirkossa 2001 Israelin armeijalta. Kiitokseksi suojasta (palestiinalaiset kristityt papit eivät mahtaneet aseistautuneille terroristeille mitään) nämä käyttivät Jeesuksen syntymäkirkon Raamatut vessapaperinaan.
Koraanin säkeiden käyttäminen perseen pyyhkimiseen kristittyjen toimesta tuskin olisi muslimien mielestä kovinkaan hyvä esimerkki yhteistyökyvystä.
Palestiinan kristityt eivät ole osallistuneet kivien heittelyyn ja ilmeisesti eivät ole tehneet yhtään terrori-iskua.
Ei vaikuta siltä, että hän käyttäisi uskontoa keppihevosena sen kummemmin, koska ei näytä tuovan sitä kovinkaan painokkaasti esille. Mainiten vain.
Poliitikko tai ei, hän kuitenkin on elänyt pääkallon paikalla nuo hetket ja kertoo lähinnä Palestiinan itsenäistymispyrkimyksistä.
Uskonon esiintuominen oli oma oivallukseni, koska hutiloiden ajatellen palestiinalaiset mielletään kaikki muslimeiksi. Minulle kävi ainakin niin.
Tämä kirja ei ulotu tapahtumissaan vuoteen -01, joten persepyyhekkeistä ei ollut vielä epäselvyyttä. Tärkein pointti oli, että silloin ainakin kristityt ja muslimit toimivat yhdessä.
>>Palestiinan kristityt eivät ole osallistuneet kivien heittelyyn
Jaa, mistäs tiedät kuka kivien heittelijöistä on kristitty ja kuka muslimi?
"Palestiinan kristityt eivät ole osallistuneet kivien heittelyyn ja ilmeisesti eivät ole tehneet yhtään terrori-iskua."
Ensiksi ota selvää heistä kuuluisimmasta, miehestä nimeltä George Habash.
Kristitty, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, ei todellakaan tee minkäänlaista terroritekoa.
Jeesus kehoitti rakastamaan lähimmäisiään. Jos joku rakastaa lähimmäistään, hän ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa.
En voi uskoa että joku voi sanoa ja uskotella näin!
Eihän väittää:
"nämä käyttivät Jeesuksen syntymäkirkon Raamatut vessapaperinaan.
Koraanin säkeiden käyttäminen perseen pyyhkimiseen kristittyjen toimesta tuskin olisi muslimien mielestä kovinkaan hyvä esimerkki yhteistyökyvystä."
Uskomattoman alhaista!
No joo. Tuskin tämä pappa heittää enää ensimmäistäkään kiveä.
En huomioinut tuossa ensimmäisessä kommentissani näitä harvoja vanhoja sosialisteja, joiden väkivallan ihannointi aikanaan johti mahdollisesti jopa kivien heittelyyn. Tosin en löytänyt todisteita kivien heittelystä tämänkään yksilön suorittamana.
Tätä ajatussuuntaa edustavia ihmisiä ei tietääkseni palestiinalaiskristityissä ole juurikaan ollut kommunismin aatteellisen konkurssin jälkeen.
Sinänsä en pidä Geoge Habashia erityisesti palestiinalaisten kristittyjen edustajana vaan sosialistien.
Minustakin toisten pyhien kirjoitusten käyttö vessapaperina oli uskomattoman alhaista käyttäytymistä.
Todisteet halutessasi saat vaikka syntymäkirkon papeilta, kysypä piruuttaan missä raamatut kirkosta ovat. Jos sinulle kerrotaan niiden tuhoutuneen, niin pyydä tarkennusta miten ne tuhoutuivat. Sinänsä asia oli esillä tiedotusvälineissäkin muutama vuosi sitten, mutta tuskin sinä niitä seuraat.
juutalaisvalhe on ?
Jumalan antaneeksi vain Israelilaisten asuinpaikaksi ja israelin kansa yksin on Jumalan kansa, jolla on kaikkea oikeuksia.
.Tytär kysyi:"Ja jos kerran olemme kristittyjä, niin miksi olet alkanut käydä moskeijassa joka perjantai?"
.
.
Toiset odottivat ulkona, kunnes rukoilijat lopettaisivat ja seurakunta astuisi ulos. Mistään merkistä ei erottanut muslimeja kristitystä. (he lähtivät mielenosoituskävelylle
Erinomainen osoitus moskeijan roolista islamilaisessa maailmassa. Poliittisen vihanlietsonnan keskuksiahan ne useasti ovat.
Verkkouutiset 2000:
"Intifada tarvitsee marttyyrinsa
--------------------------------------------------------------------------------
Palestiinalaisten kansannousu eli intifada tarvitsee marttyyrinsa. Palestiinalaisjohtajat ja omaisiaan yhteenotoissa menettäneet ovat ylpeitä marttyyreistaan.
--------------------------------------------------------------------------------
- Kuolema on raskas hinta maksettavaksi, mutta oikeutettu taistelumme Israelin miehitystä vastaan jatkuu, kunnes saavutamme itsenäisyyden. Marttyyrit ovat elossa sydämissamme, sanoi palestiinalaisjohtaja Faisal Husseini sunnuntaina surunvalittelutilaisuudessa Betlehemissä.
Husseini on Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n ja Fatah-järjestön korkein virkamies Jerusalemissa ja Länsirannalla. Husseini valtuuskuntineen vieraili "virallisesti" päivän aikana noin kymmenessä "marttyyrikodissa" Gilossa, Betlehemissä ja Beit Jalassa.
Israelilaisviranomaiset eivät päästäneet valtuuskuntaa tarkastuspisteen läpi Betlehemiin, joten joukko joutui kiertämään pisteen ja kulkemaan jalan sorakuoppien läpi palestiinalaisalueelle, josta se jatkoi autoilla. Autokulkuetta vartioi runsas joukko aseistettuja palestiinalaisia.
Marttyyritalojen ovenpieliin oli liimattu yhteenotoissa kuolleiden kuvia. Ensimmäisessä vierailupaikassa valtuuskunnan otti vastaan 37-vuotiaana kuolleen Hussein Ibayatin leski Munah, 35, ja heidän seitsemän lastaan. Hussein työskenteli Fatahin turvallisuusjoukoissa, kunnes sai surmansa noin kaksi viikkoa sitten Israelin ilmaiskussa Beit Jahurissa.
- Jos poikani haluavat liittyä taisteluun Israelin miehitystä vastaan, en estä heitä isänsä muiston vuoksi, sanoi Munah Ibayat. Hän kertoi, ettei ole huolissaan tulevaisuudesta, koska hänen miehensä oli perustanut leipomon, jota muu perhe nyt hoitaa.
Muslimileskien odotetaan käyttäytyvän surunsakin keskellä hillitysti. Leskistä vain rouva Fischer itki avoimesti Beit Jalan kirkossa pidetyssä tilaisuudessa.
Hänen miehensä, saksalainen lääkäri Harry Fischer, kuoli noin viikko sitten ilmaiskussa. Fischer oli iskun alkaessa matkalla hoitamaan potilastaan.
Jotkut äidit kertoivat kieltäneensä poikiaan menemästä kaduille heittelmään kiviä.
- Kielsin poikaani menemästä kadulle. Hän ei kuunnellut, sanoi yksi 16-vuotiaan poikansa menettänyt äiti.
Palestiinalaiset syyttivät Israelin armeijaa sala-ampujien käyttämisestä. Mustafa Fararsi, 18, kuoli omaistensa mukaan sala-ampujan ammuttua häntä kolme kertaa päähän.
- Oli parempi, että hän kuoli marttyyrina kuin nöyryytti itseään työskentelemällä israelilaisille rakennustyömaalla, sanoi Mustafan isä.
Marttyyrikuolemassa muslimi pääsee suoraan taivaaseen
Palestiinalaistaistelijoiden pelotonta taistelutahtoa selittää islamin käsitys marttyyrikuolemasta, sanoi Jerusalemin Al Aksa -moskeijan yhteydessä toimivan islamilaisen instituutin johtaja Adnan Husseni STT:lle.
Islamin ja Koraanin mukaan jumalan, maansa tai muun korkeamman syyn vuoksi kuoleva pääsee suoraan taivaan korkeimpaan osaan, missä ovat myös profeetat.
- Paitsi marttyyri eli shahid, myös 70 hänen perheenjäsentään hyötyy marttyyrikuolemasta, sanoi Husseni.
Shahidin kuoleman jälkeiset rituaalit poikkeavat tavallisen ihmisen kohdalla tehtävistä rituaaleista. Shahidin ruumista ei pestä samaan tapaan, koska ruumis on puhtaampi kuin muiden kuolevaisten. Shahidin surunvalittelutilaisuuksissa tarjotaan makeaa, kun taas tavallisen kuolevan tilaisuudessa tarjotaan kahvia ilman sokeria.
Hussenin mukaan myös ei-islamilaiset voivat kuolla marttyyreina. Hän mainitsee saksalaislääkäri Harry Fischerin yhdeksi shahidiksi. Koraanissa sanotaan, että shahidit eivät ole kuolleita vaan eläviä ja he ovat siellä missä Allah.
- Poliitikot, joilla on vain vahva sotakoneisto ja hienot aseet, eivät voita, vaan sellaiset johtajat, joilla on takanaan kuolemaan valmiit taistelijat, sanoo Husseni.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan palestiinalaisviranomaiset maksavat marttyyrina kuolleen omaisille 2 000 dollaria ja taisteluissa haavoittuneille 300 dollaria.
STT-IKK
24.11.2000 "
--------------------------------------------------------------------------------
... islaminuskoiset eivät pääse taivaaseen, koska palvovat epäjumalaa, allahia.
Jos tarkoitat palestiinalaiskristittyjä, niin kyse on siitä että heidät pakotettiin siihen hamashin toimesta systeemillä protestoi tai ole päätäsi lyhyempi
Todista, että pakotettiin. Minä olen saletti, että kaikki toimivat intifadan alussa aivan vapaaehtoisesti - pyrkimyksenä itsenäinen Palestiina.
Jätä kuule juippi minun pääni rauhaan!