Viime päivinä on työnantajien äänitorvi esittänyt mediassa vaatimuksia, että omistusasujille pitäisi lätkäistä lisävero siksi, että asuvat omistusasunnoissa. Tämä vain siksi, että omistusasuminen ei olisi vuokra-asumiseen verrattuna niin kannattavaa kuin nykyään.
Omistusasujat halutaan siirtää vuokramarkkinoille eli vuokra-asuntoihin. Vuokra-asunnosta työntekijän on helpompi kiitää pätkätöiden perässä ympäri koko maan. Omistusasujat lukittautuvat vuosiksi paikalleen eikä työnantaja saa heitä liikkeelle edes puoliväkisin.
Juuri nyt tilanne on työnantajien mielestä erittäin otollinen siksi, että täystyöllisyys on tulossa tuotapikaa, kunhan työantajilta poistetaan ensin kaikki verot ja maksut ja työntekijät tekevät kaikki työt talkoilla.
Omistusasumiselle vero vuokra-asumisen hyväksi
3
116
Vastaukset
- Onkohan järki hukkunut
Tämä merkitsi aivan hulluja juttuja.
Mentäisiin naapurille vuokralle ja naapuri sitten meille vuokralle. Joten olisi kaksi aivan normaalia vuokra suhdetta.
Se että koko vuokra-asuntokanta verotettaisiin johtaisi asumisenkulujen räjädyksenomaiseen kasvuun. - Öky pummi
Kaikki omistuasujat maksavat "veroa" vuokralla asumisen eduksi
vuokrani on 830e/kk asumistuki 401e/kk - tosi on
Verohan on ollut olemassa aikanaan. Ja silloin kun siitä luovuttiin niin se leivottiin kiinteistöveron sisään. Eli vero on edelleen olemassa, piiloverona. Jos se halutaan takaisin niin silloin omistusasujat maksavat kahteen kertaan tuon veron, jos sitä ei samalla poisteta kiinteistöverosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 686812
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636793Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1475448Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504483En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204089Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53660- 373238
- 283163
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris752779Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402259