Varmaan se kaikkia joskus vaivaa, mutta mitä jos alkaa tuntua, että on pysynyt pitkään paikoillaan tai jopa mennyt taaksepäin, kun kirjoittaminen vain yksinkertaisesti pelottaa niin paljon, että on helpompi olla kirjoittamatta, vaikka samalla ei mitään muuta haluaisikaan tehdä kuin kirjoittaa? Kirjoittaessa olisi mahdollisia miljoonat tiet, miljoonat sanat, miljoonat alut ja loput, joten mistä saa röyhkeää luottamusta, että ne itse valitut ovat oikeat? On vaikea mennä sisälle tarinaan, elää siinä maailmassa josta kirjoittaa, ja sen sijaan vain katselee kaikkea ulkopuolisen silmin, katselee sitä omaa tekstivirtaa jotenkin kylmästi ja arvostelevasti. Peilaa omaa tekstiä kaikkeen siihen mitä on lukenut ja tuntee, että se on mitätöntä ja järjetöntä, ja samalla tajuaa, että hyvää tekstiä tuottaakseen täytyisi löytää omat säännöt, asettaa kriteerit itselleen.
Kirjoittamisen ilo, missä piilottelet? Hölmö ja kohtuutonkin usko omaan kykyyn sanoittaa asioita, miksi karttelet?
Kirjoittamisen ilo, missä piilottelet? Hölmö ja kohtuutonkin usko omaan kykyyn sanoittaa asioita, miksi karttelet?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoittamisessa ei ole kyse siitä, että luotaisiin hienoa taidetta kirjoittamalla lauseita tyhjälle paperille. Kyse on siitä, että syydetään lause lauseelta silkkaa kakkaa. Sitten vain kirjoitetaan sama uudestaan korvaten kehnoimmat osat jollain hieman vähemmän nololla. Ja kirjoitetaan uudestaan uudestaan. Ja uudestaan. Tarpeeksi monen uuden version jälkeen kokonaisuus ei enää nolota lainkaan.
Eli voisiko sinulla olla liian romanttiset odotukset prosessin laadusta? Kirjoittaminen on likaista työtä. Ei onneksi kuitenkaan yhtä likaista kuin karjan keinosiementäminen.