Yleinen väite on, että influenssarokotteet vähentäisivät kuolemia. Kriittisen analyysin mukaan influenssarokotteet mahdollisesti vähentävät riskiryhmien kuolleisuutta 4,6 %, mutta Suomessa asiaa markkinointiin H1N1-pandemian aikana, että teho olisi yli 50 %. On myös näyttöä siitä, että rokotukset voivat jopa lisätä kuolleisuutta.
Analyysit totesivat vuosien 2009-2010 rokotusten sivuvaikutuksista raskaana oleville, että nämä elohopeaa ja muita "terveystuotteita" sisältävät rokotteet aiheuttivat 4250 %:n nousun sikiökuolemissa. Sama tapahtui H1N1- rokotusten yhteydessä Suomessa, mutta se on asia, josta vaiettiin tyystin. Yhteydenottojen perusteella ymmärsin, että tilanne oli kaoottinen joissakin sairaaloissa.
Flunssarokotteet ovat tehottomia. Virukset muuntuvat koko ajan, joten täsmärokotetta on mahdoton valmistaa. Vaikka järjestelmä suorastaan pakottaa ihmiset rokotuksiin, ei siihen löydy mitään tieteellistä perustetta ellei sitten syitä haeta talouspuolelta. Myös riski- ja erikoisryhmien rokottamisesta ei ole apua. Rokotteet eivät tehoa alle 2-vuotiallla lapsilla, ei myöskään alle 5-vuotiailla lapsilla aikuisilla, vanhuksilla. Vanhusten parissa työskentelevän terveydenhoitohenkilöstön rokottaminen ei estänyt potilaiden kuolemia. Henkilöstön painostaminen rokotuksiin on siten vailla perusteita.
http://www.anttiheikkila.com/blogi/tosi-paha-vedatys-flunssan-hoidossa/

Vastaukset 6
Vanhimmat
Rokotteista on tullut päähänpinttymä, josta etenkin taloudellisten syiden vuoksi on ollut vaikeaa irrottautua. Terveydenhoidossa on myös lähes mahdotonta myöntää erehdyksiä. Rokotteiden haitat ovat jo sitä luokkaa, että mikään taho ei saata ottaa vastuuta. Neuvoloissa rokotehaitoille on täytynyt keksiä jos jonkinlaista muuta selitystä, jotta vanhemmat eivät hätääntyisi ja lakkaisi rokotuttamasta lapsiaan.
Lääketeollisuudelle virussota on ollut tuottoisaa puuhastelua. Mitä nopeammin virukset ovat muuntuneet, sitä parempi bisneksille. Uutta lääkettä on pukattu yhä joutuisampaan tahtiin ja ne selitykset, ne vasta ovat olleet jotakin. Joidenkin mielestä jopa tiedettä parhaimmillaan?
Lääketiede ja rokoteteollisuus ovat sellainen pari, josta vielä tullaan keskustelemaan pitkään ja hartaasti. Pelko jäytää tieteessäkin, sillä pommin lauettua joidenkin on väistyttävä, mutta keiden, kun kaikki kuitenkin haluavat säilyttää asemansa. Tähän saakka sanoista täysin turvallinen ei ole tarvinnut joutua vastuuseen, mutta tulevaisuudessa saattaapi joutuakin. Ajat muuttuvat ja mainekin on katoavaista.
"Pelko jäytää tieteessäkin, sillä pommin lauettua joidenkin on väistyttävä"
Taasko on joku idiootti homeopaatti liikenteessä vai peräti ihan reikihoitaja?
Lääkitsetkö terveydenhoidon erityisosaamisen, THL:n rokoteasiantuntijoiden mukaan itsesi, jotta idiootit, joiden usko horjuu, pelastuisivat. Olisit valmis uhraamaan itsesi läksyttämiesi idioottien tähden. Tämäkö on sitä oikeaa viranomaiskuuliaisuutta, jolle kaikkien, myös uskottomien tulisi uhrautua.
Sairaaloissa vedotaan ennen kaikkea tuohon. Toisten tähden ihmisten tulee lääkitä itseään ja uskoa viranomaisia. Sama koskee terveydenhoitoa opiskelemaan ryhtyviä ja armeijaakin. Ainoastaan THL:n erityisosaamisen kautta ihmisen on mahdollista pysyä elävien kirjoissa. Rokoteasiantijalla on hallussaan jotain sellaista ainutlaatuista, johon muu ihmisymmärrys ei tule koskaan yltämään, nimittäin terveenä pysymisen salaisuus.
Erityisosaaminen merkitsee sotaa, jota käydään jo ennen sen syttymistä. Viruksia koulitaan jo ennen kuin ne muuntuvat vaarallisiksi. Erityiskoulutettu ihminen uskoo opinahjoonsa. Hän myös uskoo, että tiede taltutti isorokon, pian myös polion ja kaiken muun pahan. Kunhan virukset saadaan kuriin, maailmasta tulee kelpaava. Ainoastaan idiootit väittävät näkevänsä muutakin puutteellista.
Elävien kirjo on aikamoinen, olemme kirjavaa sakkia.
http://www.naturalnews.com/048402_measles_vaccine_scientific_fraud_court_documents.html
Rokotemarkkinat perustuvat feikkaailuun ja monopoliaseman tavoittelemiseen. Big Pharma valehtelee rokotteiden haitoista. Tavoitteena on GSK:n monopoliasema globaaleilla rokotemarkkinoilla.
Kietomalla talousfoliota pään ympärille voi suojautua Big Pharman lähettämältä sairastuttavalta säteilyltä, ja tällätavoin myös Big Pharman "uhrit" tunnistavat toisensa.