Miksi kaikki nauravat minua?

Mies 23 vuotta.

Olen mies 23 vuotta vanha. Minulla on
laaja-alainen kehityshäiriö. Aina kun olen esim. kirjastossa, linja-autossa, kaupassa, kävelen kadutta tai olen jossain muualla, missä on muita ihmisiä, niin he osoittelevat minua sormella, nauravat päin naamaa, pilkkaavat ja huutelevat törkeyksiä. Erityisesti vähän yli 10-vuotiaat pojat ovat kovia pilkkaamaat, huutelevat esim. että "Vitun vammainen, mistä laitoksesta olet karannut"? Tätä tapahtuu joka päivä, eikä tämä ole kuvittelua, niinkuin moni voisi ajatella. Miten 2000-luvun Suomessa voi olla tälläistä? Minä kun yritän olla kuin muutkin ja mielestäni onnistunkin siinä melko hyvin vammani asettamissa rajoissa, mutta kyllä sen melko hyvin ulkopuolinenkin näkee, että olen vammainen. Mutta miksi minulle pitää nauraa päin naamaa ja pilkata? Minullakin on tunteet! Joten kaikki terveet ihmiset, ajatelkaa vähän, mitä sanotte vammaiselle ihmisille, jota ette edes tunne! Minulla kun on ollut muutenkin jo mielestäni tarpeeksi vaikeuksia elämässä ilman, että te pilkkaatte!

31

4385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auringonkukka

      Valitettavasti joukossamme on ihmisiä, jotka ei hyväksy toisen erilaisuutta.
      Saanko kysyä vähän tarkennusta siihen että miten vammasi sinusta näkyy...
      Voimia arkeen...! :)

    • makke

      TAAS AIKAMOISTA YLEISTÄMISTÄ ETTÄ KAIKKI PILKKAAVAT. JUST JOO!!!

      • Miero

        Kirjoittaja ei missään vaiheessa väittänytkään, että kaikki pilkkaisivat vaan että pilkkaaminen on jokapäiväistä. Ota capslock pois päältä tai poistu muualle huutamaan!


      • puer86
        Miero kirjoitti:

        Kirjoittaja ei missään vaiheessa väittänytkään, että kaikki pilkkaisivat vaan että pilkkaaminen on jokapäiväistä. Ota capslock pois päältä tai poistu muualle huutamaan!

        Minä jo mietin että mitenköhän maken mielestä voidaan kirjoittaa yleistämättä, kun kerta jo tuossa viestissä oli yleistystä?


      • Duck
        puer86 kirjoitti:

        Minä jo mietin että mitenköhän maken mielestä voidaan kirjoittaa yleistämättä, kun kerta jo tuossa viestissä oli yleistystä?

        No otsikko ainakin on yleistämistä.


    • ilovecops

      ..koska ihmiset eivät näköjään hyväksy erilaisuuttasi, vaan tuomitsevat sinut ulkonäkösi perusteella. Lasten huutelu saattaa johtua huonosta kasvatuksesta.

      On ikävä tosiasia, ettei kaikki hyväksy erilaisia ihmisiä. Ymmärrän myös, että on vaikeaa yrittää olla samanlainen kuin muut.

      Sinuna minä en kuitenkaan välittäisi muiden huuteluista ja pilkkaamisista, ole sinä mitä sinä olet ja jätä paskan jauhaminen muille. Elä elämääsi niinkuin ennenkin, äläkä anna ivailun vaikuttaa sinun omaan elämääsi.

      Varmaan kuitenkiin sattuu tuo pilkkaaminen. Jos ei muu auta, haistata vi*ut ja anna olla. On vaikeaa saada ihmiset luopumaan mielipiteistään.

      Voimia, jaksamista Sinulle!!

    • ATDT'2

      Tilanne kuulostaa hyvin oudolta. Minä näytän hyvin erikoiselta, muttei silti juuri kukaan häiritse. Joskus ovat jotkut lapset sanoneet jotain, mutta todella harvoin. Tuijottajia on vähän enemmän, mutta niistä en jaksa edes välittää. Ja yleensä tyhmätkin tajuavat mokansa, kun katsoo suuntaansa vihaisesti.

      Asutko kenties jollain aivan pienellä paikkakunnalla? Jos siellä on sivistymättömiä maalaistolloja, jotka eivät ole tottuneet näkemään kuin itsensä näköisiä ihmisiä. Pienillä paikkakunnilla kun helposti haastetaan riitaa ihan tavallisen näköistenkin, mutta vieraspaikkakuntalaisten kanssa.

      Kannattaa varmaan muuttaa sellaiselle paikkakunnalle ja seudulle, jossa hukkuu massaan. Ainakin täällä pk-seudulla hukkuvat erikoisimmatkin tapaukset massaan.

    • sow68

      Kuulostaa uskomattomalta, toivottavasti ei ainakaan minun lapseni ole joukossa, jos on, niin heitä päin seinää...

    • kaikki samanarvoisia

      Nauramalla nämä ihmiset vain osoittavat tyhmyytensä. Yritä olla heistä välittämättä. Se on helpommin sanottu kuin tehty.Hienoa on, että yrität parhaasi, enempää ei voi kukaan vaatia! Olen pahoillani, että saat pilkaa osaksesi. Häpeän kanssaihmisiäni taas yässä kohtaa!!

      Mutta koita kestää, eiköhän se vielä iloksi muutu? Oikein hauskaa joulun odotusta!

    • SynkMaster

      >Erityisesti vähän yli 10-vuotiaat pojat ovat kovia pilkkaamaat, huutelevat esim. että "Vitun vammainen, mistä laitoksesta olet karannut"?

      Tuon ikäiset ovat usein syyntakeettomia typeryksiä, se nyt vain on tosiasia (omaakin kokemusta löytyy, pilkan kohteena olemisesta).
      En suinkaan pidä kuvaustasi lioitteluna, tietysti voi olla, että olet keskimääräistä enemmän tavallaan herkistynyt näkemään ihmisten reaktioita. Todennäköisimmin kuitenkin pakosta.

      Vammasi voi olla millainen tahansa, mutta päässä se ei ainakaan ole. Kirjoitat hyvin, olisi mukava (vaikka varmasti myös ahdistavaa) lukea enemmänkin kokemuksistasi "normaalien" yhteiskunnassa.

    • Body Guard

      Raivostuttavaa tuollainen menettely. Selkäänsä sietäisivat. Itse olen puuttunut jos olen sattunut paikalle. Pilkkaajat pilkkaa silloin kun katsovat olevan turvallista pilkata. Ikävä kyllä monet vanhemmatkin hyväksyvät lastensa törkeän käytöksen. Olen puuttunut aina kun olen nähnyt. Kerran erään pojan isä yhtyi poikansa kanssa naureskelemaan. Lopetti vasta sitten kun sai kuulla että vielä yksikin pilkallinen sana niin hänestä itsestään tulee invalidi Toinen vainottujen ryhmä on vanhukset.

      • Body Guard

        Asennevamma on pahempi kuin mikään muu. Niillä naurajilla tuntuu olevan asennevamma. Selkäänsä sietäisivat.


    • Tatti

      Olen eka kertaa näiilä sivuilla kirjoittelemassa. Tämä juttu pisti silmään. Ihan pahaa teki kun luin. Kyllä voi olla sitten törppöjä ihmisiä. Taidan kallistua tuon henkivartijan (Body Guard) metodien kannattajaksi, sillä ei niihin tyhmiin muu tehoa. Järkipuhe ei nykyään tunnu auttavan enää missään.

    • Body Guard

      Ei tarvitse tarkkaan sanoa, mutta olisi mielenkiintoista tietää missäpäin vielä niin vähäjärkistä porukkaa asuu. Olen kyllä työssäni eri puolilla maailmaa nähnyt pahempaakin. Aina ei voi puuttua asiaan, koska työ kärsisi siitä.

      • nainen

        Kyllä niitä tyhmiä ihmisiä löytyy ja erilaisuutta ei hyväksytä.Jos olet vähänkin erilainen niin saa kuulla huutelua ja pilkkaa ja katsotaan ylimielisesti.Olen sen kokenut ja se tuntuu pahalta ja se loukkaa.

        Sinulle alkuperäinen kirjoittaja toivon voimia ja hyvää joulua.


      • Tatti
        nainen kirjoitti:

        Kyllä niitä tyhmiä ihmisiä löytyy ja erilaisuutta ei hyväksytä.Jos olet vähänkin erilainen niin saa kuulla huutelua ja pilkkaa ja katsotaan ylimielisesti.Olen sen kokenut ja se tuntuu pahalta ja se loukkaa.

        Sinulle alkuperäinen kirjoittaja toivon voimia ja hyvää joulua.

        Kyllä niitä tyhmiä löytyy aina. Itselläni on sikäli kokemusta kun olin leikkauksen jälkeen hieman muodoton naamaltani ja vaikea liikkua, niin johan tuli pienempiä ja isompia ilkkumaan. Kyllä tosiaan ihmettelin kuinka voi olla tyhmää porukkaa. Ei todellakaan tuntunut kivalta. Ei ne suunsoittajat uskalla isoille miehille soitella jos näillä on naamassa jotain.Tuntuu pahalta tuo ihmisten ilkeys ja ymmärtämättömyys. Joskus tulee mieleen, että voi kun itsellenne sattuisi jotain. Sanokaas lukijat rehellisesti onko tullut mieleen. Minulle on.
        Sinulle Body Guard, voisitko kertoa meille pienemmille onko sinulla mitään kokemusta vaikka lapsuudestasi. Taidat olla kyllä sellainen jolle ei uskalleta soittaa suuta vaikka mieli tekisi.


      • Body Guard
        Tatti kirjoitti:

        Kyllä niitä tyhmiä löytyy aina. Itselläni on sikäli kokemusta kun olin leikkauksen jälkeen hieman muodoton naamaltani ja vaikea liikkua, niin johan tuli pienempiä ja isompia ilkkumaan. Kyllä tosiaan ihmettelin kuinka voi olla tyhmää porukkaa. Ei todellakaan tuntunut kivalta. Ei ne suunsoittajat uskalla isoille miehille soitella jos näillä on naamassa jotain.Tuntuu pahalta tuo ihmisten ilkeys ja ymmärtämättömyys. Joskus tulee mieleen, että voi kun itsellenne sattuisi jotain. Sanokaas lukijat rehellisesti onko tullut mieleen. Minulle on.
        Sinulle Body Guard, voisitko kertoa meille pienemmille onko sinulla mitään kokemusta vaikka lapsuudestasi. Taidat olla kyllä sellainen jolle ei uskalleta soittaa suuta vaikka mieli tekisi.

        Lapsena olin koulukiusattu. Vaikka olen erikoisen iso ja voimakas (olen aina ollut) niin koulussa ylempien luokkien oppilaat kiusasivat ja antoivat suojaa omanluokkalaisilleni kiusaajille. Opettajat antoivat hiljaisen suostumuksen tuolle. Kuuluin perheeseen joka oli yleisesti halveksittu eräästä syystä. Sitten kouluaika jäi taakse ja minusta tuli mikä tuli. Entiset kiusaajat kiersivät minut kaukaa ja jopa nuo opettajatkin pelkäsivät minua myöhemmin. Olen sittemin kiertänyt maailmaa etenkin idässä turvatehtävissä. Nykyään ei tosiaankaan kukaan ole tullut ilkeilymielessä minulle mitään puhumaan. Ymmärrät ehkä nyt miksi olen allerginen kaikelle kiusaamiselle ja puutun kun vain pystyn tilanteeseen vaikka molemmat osapuolet olisivat tuntemattomia.


      • Body Guard
        Body Guard kirjoitti:

        Lapsena olin koulukiusattu. Vaikka olen erikoisen iso ja voimakas (olen aina ollut) niin koulussa ylempien luokkien oppilaat kiusasivat ja antoivat suojaa omanluokkalaisilleni kiusaajille. Opettajat antoivat hiljaisen suostumuksen tuolle. Kuuluin perheeseen joka oli yleisesti halveksittu eräästä syystä. Sitten kouluaika jäi taakse ja minusta tuli mikä tuli. Entiset kiusaajat kiersivät minut kaukaa ja jopa nuo opettajatkin pelkäsivät minua myöhemmin. Olen sittemin kiertänyt maailmaa etenkin idässä turvatehtävissä. Nykyään ei tosiaankaan kukaan ole tullut ilkeilymielessä minulle mitään puhumaan. Ymmärrät ehkä nyt miksi olen allerginen kaikelle kiusaamiselle ja puutun kun vain pystyn tilanteeseen vaikka molemmat osapuolet olisivat tuntemattomia.

        Kyllä se tietysti kasvattaa kovan katkeruuden joka on joskus raskaskin painolasti. Itse olen onnistunut vähitellen antamaan näille tyypeille anteeksi. Helpotti huomattavasti.


      • Pyörätuolissa istuva nainen
        Body Guard kirjoitti:

        Kyllä se tietysti kasvattaa kovan katkeruuden joka on joskus raskaskin painolasti. Itse olen onnistunut vähitellen antamaan näille tyypeille anteeksi. Helpotti huomattavasti.

        Lueskelin tuossa teidän viestiketjua ja ei voi muuta sanoa kuin hieno asenne äijällä, tosimiehiä löytyy vielä... Mutta oli se aika kärjistettyä että erillaisuutta ei hyväksytä yhtään... Itse olen ikäni liikkunut sähkiksellä kööräten pitkin kylän raittia ja hyvin harvoin kuulen mitään negatiivista vaikka erotunkin massasta.. Paljon on elämä kiinni myös omasta asenteesta ... Omat ennakko odotukset jos ne on negatiivisia ruokkii negatiivisuutta tyyliin jos teet itse sairaudestasi ongelman muutkin tekee ja päinvastoin... Idiootteja löytyy aina ja niille voi vilauttaa vaikka persettä! =) Jouluja kaikille!


      • ATDT'2
        nainen kirjoitti:

        Kyllä niitä tyhmiä ihmisiä löytyy ja erilaisuutta ei hyväksytä.Jos olet vähänkin erilainen niin saa kuulla huutelua ja pilkkaa ja katsotaan ylimielisesti.Olen sen kokenut ja se tuntuu pahalta ja se loukkaa.

        Sinulle alkuperäinen kirjoittaja toivon voimia ja hyvää joulua.

        Ei täällä pk-seudulla ainakaan kuule nimittelyä tai huutelua. Oletko sinäkin joltain pikkupaikkakunnalta? Isoissa kaupungeissa on totuttu monin tavoin erilaisiin ihmisiin.


    • viattomia päähän ja viallisia perseeseen.

      Nimim. kokemusta on

    • Toivossa_Eläjä

      Olen seurannut tätä ketjua ja muutama ajatus nousi mieleeni. Jokainen hahmottaa todellisuutta omien kokemustensa kautta ja luo mielipiteensä sen perusteella, se jos mikä pätee kun puhutaan vammaisita ja vammaisuudesta. Itse en koe kuvatun kaltaista huutelua tai osoittelua. Myönnän että huomiota kerään etenkin sähkärillä kulkiessani, mutta yleensä se jää pelkkään tuijotteluun. En tietenkään pidä siitä mutta kestän sen.

      Se on ikävä kyllä totta että ihmisten suhtautuminen riippuu myös vammasta. Tuntuu siltä että poikkeava kävely tai puhe varmimmin aiheuttaa ketjun aloittajan kuvaamaa käyttäytymistä. Jos vammainen istuu pyörätuolissa "terveet" niputtavat kaikki pyörätuolin käyttäjät samaan nippuun ja ovat näin heille jotenkin helpommin miellettäviä eivätkä kiinnitä niin paljoa huomiota. Jos kasvonpiirteet tai ruumiinrakenne poikkeaa normaalista se on aina paha juttu. Tuntuu siltä että mitä paremmin "terveet" voivat samaistua vammaiseen sitä asiallisemmin käyttäytyvät, ehkäpä he ajattelevat että jos elämän korttipelissä olisi osunut huonommat kortit käteen he itse saattaisivat istua samaisessa tuolissa. Muussa tapauksessa ennakkoluulot ja tietämättömyys saa vallan. Julminta mielestäni tässä on juuri se että ihmistä kohdellaan eri tavalla ulkoisten ominaisuuksiensa takia, ominaisuuksien joihin hän itse ei ole voinut vaikuttaa.

      Bodyguardin käyttätyminen kuullostaa periaatteessa hyvin hienoilta ja ylevältä. Ikävä fakta vain on että määrätty osa ihmisitä on tavalla tai toisella ääliöitä ja vaikka heitä kuinka mätkii eivät he silti opi. Tilanne on vain vaikeampi kun heidät sitten kohtaa seuraavalla kerralla pahimmassa tapauksessa ilman tätä "suojelijaa". Oma tapani on olla kiinnittämättä mitään huomiota ja olen oppinut siinä aika hyväksi, ikävät tapaukset eivät kauaa mielessäni pysy. Olen myös tarvittaessa paha suustani ja se yhdistettynä lihassairaudestani johtuvaan lähinnä virolaista palkkamurhaajaa muistuttavaan tylyyn ilmeettömyyteen ajaa yleensä asian ;-).

      Kaiken kaikkiaan vammaisen täytyy vain olla henkisesti vahvempi kuin muut ja olla välittämättä typerästä käytöksestä. Kysehän on noiden typerysten ongelmasta eli asennevammasta, epäoikeuden mukaistahan se on että vammaiset joutuvat siitä kärsimään mutta epäoikeudenmukaistahan elämä tuppaa olemaan...

      • Body Guard

        Kyllä tuo kaikki oli asiaa mitä kirjoitit. Minulla vain lapsuudessa kokemani asiat vei sanat. Silloin sain yrittää selittää ja kerjätä armoa. Opettajatkin pilkkasivat kun iso poika sallii tuollaista ja käskivät vain puhua kiusaajille. Tätä käsiteltiin tunnillakin ja sitten he kyselivät minulta miksi vanhempasi on sellaisia. Voiko lapsi olla vanhemmistaan vastuussa jopa yhteiskunnalle? Minulta loppui silloin sanat eikä ne ole palanneet vieläkään. En pysty muuhun kuin suoraan toimintaan ja en voi olla puuttumatta kun näen jotain sorrettavan. Olen maantielläkin pysäyttänyt auton ja puuttunut asioihin kun olen sattunut paikalle. En etsi mitään jaloutta enkä ylevyyttä enkä ajattele maineenkeruuta tai kiitosta keltään. Minä vain olen sellainen.


    • loukaantunut

      moi mulla on oikeesti kauko näkö vika ja kirjotus vika pulus suunistus vika ja toinen silmä on vinossa siitä kaikki nauraa mulle ku mä oon niin erilainen nainen
      mul on ikää 23 mua on kiusattu ja haukuttu ja mulle on huudelaan turhaan mä oon oikeesti kiva ja kaunis asunkin heikinlaaksontielä olen todela hämiläni miksi mua haukutaan niin noiten vammojeni takia titysti hitsi

    • Standup

      Mullekin ne nauraa... Voisikohan johtua, koska olen koomikko ovimikko :P

    • lexus +++

      Naurava kansa, tämä suomen kansa, nauretaan asioille mille toinen ihminen ei voi mitään, ja älvistellään kaikella lailla. Jos nämä räkänokat olisi opetettu kotonaan jo pienestä pitäen että meitä on kaikenlaisia ihmisiä ja varsinkin jos on joku sairaus niin nämä hekottaa, sellaiset ihmiset eivät ole täysikasvuisia eivätkä tule koskaan olemaankaan.
      Tunsin erään miehen joka matki ja nauroi ja älvisteli aina jos joku kehitysvammainen oli lähellä, mutta hänen oma lapsensa oli syntyessään kehitysvammainen joten nauru katkesi siihen, en voi vieläkään sanoa edes hei tälle ihmiselle koska tuntuu että hän on haavoittanut niin monta ihmistä, moni erinlainen lapsi on saanut mennä kotiinsa itkien hänen esityksiensä kauheuksia kuunnellessaan. Mitenkähän on tänä päivänä suukku tällä ihmisellä kun hänen oma poikansa saa kokea asiat joita hän itse on viljellyt. Säälin tätä poikaa jonka isä on niin avuttoman tyhmä ja tunneköyhä, osaakohan edes laskea ilman sormien apua.

    • ....................

      Se on vittumaista, jos vamma näkyy ulkopuolelle. Heti ollaan pilkkaamassa ja heittelemässä kivillä niskaan.

      Hirveesti on ennakkoluuloja toisia ihmisiä kohtaan.
      Asut ilmeisesti jossain laitoksessa (Eihän tuon vainoamisen takia voi asua missään muualla)

      Kehitysvammainen tai ei ! Mä en siedä yhtään ainakaan tuota "uusiliberalismia" se on myrkkyä mulle, ihan perseestä koko systeemi vihasin sitä jo opiskellessani ja vaimon kanssa.

      Pitäisi vielä jonnekkin laitokseen muuttaa. Moni on antanut periksi siinä suhteessa, että mennyt asumaan ryhmäkodille.

    • eve

      Minulla on kehitysvammainen sisko ja häntä pilkataan aina koulussa.
      Tuntuu myös pahalta, kun jotkut käyttävät sitä ''vammasta'' haukkuma nimenä,
      esim. ''sä oot v*tun vammanen'' vaikka jos kömpelönä kompastuu!

    • Kuunkukka123

      Voimia ja haistata pilkkaajille paskat !:)

    • :((

      Muakin välillä töllätään en tiedä miksi pukeudun tyylikkäästi.Niillä on asenne vamma

    • Yks äitiliini

      Mulla on lievästi kehitysvammainen aikuinen lapsi,jonka kans kuljetaan paljon kaupoissa ja kirppareilla.Huomaan että häntä tuijotetataan,vaikka ei ulkonäöltään eroa muista.Ajattelen aina,että onpa tuokin tyhmä ja ajattelematon.Tsemppiä sulle,tuijota takasi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe