Minkä ikäisenä voi majoittaututa yksin tai kaverin kanssa kahdestaan hotellissa? Oltaisiin Helsiinkiin menossa shoppailemaan ja katselemaan. Ei kuitenkaan olla täysi-ikäisiä ja vanhempia ei kiinnosta, (muutenkin ollaan sen ikäisiä kuitenkin ettei huvittaisi missään samassa tilassa mun äidin miesystävän kanssa nukkua (jota en juuri tunne, tai edes tule kunnolla toimeen)).
Emme ole menossa rikkomaan hotellia, juomaan sen viinoja ja häiritsemään muita, tiedän kyllä miten hotelleissa kuuluu olla ja toimia.
Jos on vanhemmilta kirjallinen lupalappu ja he ovat matkan varanneet, sopiiko se hotelleille?
En löytänyt nettisivuiltakaan oikein mitään. Tiedän että tästä on muitakin keskusteluja ollut ja paljon, mutta kun tuntuu vain että vastauksia ei tule, kaikki vain valittavat siitä miten alaikäiset menevät sinne riehumaan, mutta ihan oikeasti, en / emme ole menossa sinne siksi.
Hotelliin alaikäisenä?
Alaikäinenhotelliin?
1
197
Vastaukset
- sovi ennakolta
Vaihtelee hotellittain.
Vanhempien pitää ennakkoon olla yhteydessä hotelliin, jotta siellä tiedetään teidän olevan luvan kanssa liikkeellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133938- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22643- 39630
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625