Kerron mitä meille kävi, jos siitä olis apua. Meillä pentu 3kk, aamulla huomattiin kirkasta verta kakassa. Iltapäivällä veri limaista tummaa. Ei tosiaankaan paljoo, peukalonpään kokoisella alueella. Soitin eläinlääkärille ja pyysi näytille. Koira söi ja joi normaalisti, uloste oli normaalia. Mun mielestä koira oli ihan oma ittensä. Mentiin ell:lle ja otti verikokeet ja röntgenkuvat. Paha tulehdus suolistossa, veriarvot heitti. Pentu sai heti antibioottia injektiona ja muita lääkkeitä. Kotiin 10 päivän antibioottikuuri. Iltaa kohden pentu piristyi ja vasta silloin tajusin että se oli ollut vähän apaattinen. Jos ei oltais lähdetty, olis pentu voinu kuolla "käsiin". Koko hoito makso 300€ josta ite maksettiin 150, kun on vakuutus. Onneks on. Ja onneks lähdettiin näytille, vaikka ajateltiin, että varmaan tulee turha reissu.
Vastaukset 6
- hauvelit
mulla on nyt 3 vuotta vanha tyttökoira . sen elämä alkoi myös veriripulilla . kokeita otettiin ei löytynyt parvoa mutta suolistotulehdus löytyi . tehtiin kaikenlaisia verikokeita ja myös ulosteviljelyitä , eli keräilin kakkanäytteitä monena päivänä ja kuljetin ne joka päivä 60 km päähän tutkittavaksi . sai erillaisia antibiotteja loppujen lopuksi kuureja syötiin viisi . aina kun kuuri loppui vaivat palasivat . sitten tein päätöksen että pentuni ei syö enää ainuttakaan lääkekuuria . kokeilin homeopaattisia yms. sitten aloin syöttämään sille pelkkää raakaruokaa ja sillä vatsavaivat alkoivat helpottaa . ensin se ei pystynyt syömään kuin kanan lihaa oireita tuli muista lihoista , nyt taas kana ei käy ollenkaan nyt onnistuu vain peura hevonen ja hirvi . kirjoitan tämän tarinan sulle siksi että ole varovainen että et joudu samanlaiseen antibiotti kierteeseen . koita tarpeeksi luonnonmukaista ruokaa etteivät suoleen kuuluvat bakteerit vaan pääse tuhoutumaan liiaksi . luulen että meidän haukulla kävi juuri niin .
- 10+16
Onneksi lähdit ajoissa hakemaan apua. Tulehdus on tulehdus ja voi osua kenen tahansa kodalle eikä siihen voi mitenkään etukäteen varautua. Pöpöjä kun on kaikkialla.
- sivusta kommentoija
Koiranne ovat todella onnekkaita, kun ovat saaneet noin hyvät omistajat, jotka todella välittävät ja yrittävät tarjota mahdollisimman hyvän ja terveen elämän rakkaalleen
- sudenkorentoko
Joo, just kans mietin, että pyydän uudet verikokeet tän kuurin jälkeen, koska haluun tietää oliko vaiva ohimenevää vai kroonista. Kiitos viesteistä. Ruokavalio vaikuttaa paljon.
- hauvelit
minä 3-vuotiaan tyttökoiran omistajana kiitän ihanasta viestistä sinua nimimerkki sivusta kommentoija . varsinkin siksi kun minun koirani ovat kaikki metsästyskoiria ja niitä on 7 . kolme niistä eläkkeellä ja kaikista pidämme huolta , eivät ole niinsanottuja koiria mitä pidetään talon takana ... meitä metsästyskoirien omistajia luullaan aina välinpitämättömiksi miten koirien suhteen tulee . meille ne ovat hyvin rakkaita ja tärkeitä harrastuskavereita . toivottavasti tämä viestini vähän muuttaa ennakkoluuloja . sinulle nim.sudenkorentoko olisi kiva kuulla jatkossa miten koirasi voi lääkekuurin jälkeen . toivon kovasti että kaikki menee hyvin .
- metsäkoira
hauvelit, ihanaa että on muitakin, joille metsästyskoirat ovat tärkeitä vaikka tiedän tosin jo ennestään montakin. :) Minullakin on 4 metsästyskoiraa ja on loukkaavaa, että oletetaan aina, että metsästäjät pitävät koiria huonosti. Onhan niitä huonoja koiran pitäjiä seurakoiranomistajissakin. Minunkin koirani ovat jotain ihan muuta kuin talon taakse unohtuneita, heh, nukkuvat yöt sängyssä miehen ja minun välissä tai siis kaksi niistä kun ei kaikki mahdu, loput köllöttelevät sitten sohvalla. Ovat meille erittäin tärkeitä perheenjäseniä. Jokainen on omapersoonansa, mutta upeita kaikki. Joskus saa nauraa vedet silmissä nii ihmeellisille päähän pistoille ja joskus saa taas olla todella huolissaan. :) Meilläkin raakaruoka käytössä ja voin sanoa, että jaksavat metällä erittäin hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561