Hei,
Olen 21-vuotias yrittäjä, ensimmäisen yritykseni perustin v.2013 ja siitä lähtien olen kinastellut verohallinnon kanssa ennakkoperintärekisteriin merkitsemisestä.
Isäni on/oli myös yrittäjä ja hän teki konkurssit molempien lamojen/kriisien aikaan, joten hänelle jäi verovelkaa näistä melkoisen tukevasti. Verohallinto on väittänyt minun toimintani alusta asti, että koska olen verrattain nuori toimija alallani, että minun täytyy olla käsinukkena isälleni - näin ei kuitenkaan ole ja olen sen pystynyt todistamaan lukuisin keinoin (mm. toimitin isäni työtodistuksen, jossa käy ilmi että isäni on töissä muussa yrityksessä ja täysin eri paikkakunnallakin).
Todellisuudessa koitan kaikin voimin panostaa toimintaani, neuvottelen yksin, hallituksessa olen vain minä (pikkuveljeni on varajäsen), kaikki sopimukset ovat minun tekemiäni, olen saanut tukea paikalliselta yrittäjäjärjestöltä, kaikissa sopimuksissa on vain minun nimeni, olen tehnyt pikkutöitä jo isoille yrityksille ja silti verohallinto ei usko minun olevan mies sanojeni takana. Olen rakentanut yritykseni ympärille melko tukevan kirjanpito-/tuloslaskenta-/laskutusohjelmiston, joka syö rahaa aika pahasti joten olisi mukava saada urakoita.
Perustin kesällä 2014 toisen yrityksen, sillä uskoin sen pelastavan minut aiemmista verohallinnon aivopieruista - paskanmarjat. Kaksi viikkoa perustamisen jälkeen verohallinto väitti myös tämän yrityksen olevan kulissina isäni toiminnalle.
Keljuttaa, sillä väittelyä on jatkunut jo melkein 2 vuotta ja koko tämän ajan olen saanut kuulla naureskelua/hyljeksintää paskoista luottotiedoista, vaikka kaikki kohdallani ja yrityksessäni onkin kohdallaan (pl. EPR-merkintä puuttuu).
Minun on mahdotonta saada kokonasvaltaisia urakoita tai rahoitusta, kun merkinnöissä lukee että yritykselleni ei verohallinto anna luottoa.
-Olisiko teillä antaa ammattilaisjuomarahoja tilanteeseeni?
-Kehoitanko isääni muuttamaan ulkomaille, jotta itse saisin samat oikeudet kun kaikilla muillakin alkavilla yrittäjillä?
-Millä ihmeellä todistan verohallinnolle, että olen mitä väitän olevani?
-Pitääkö mennä tuikkaamaan itsensä tuleen eduskuntatalon portaille, ennen kuin valtion virastoissa uskotaan nuorta/pientä yksinyrittäjää?
-Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia kokemuksia ja kuinka selvisitte niistä?
Nuori yrittäjä ja ongelmat verottajan kanssa
49
1723
Vastaukset
- ex-yrittäjä
Miten tällainen voi olla mahdollista ylipäätänsä? Olet täysi-ikäinen, todennäköisesti myös täysivaltainen ja Suomen kansalainen.
Miten ihmeessä isäsi tekemiset tai tekemättä jättämiset voivat koskea sinua? Tässähän on aihetta barrikaadeille, jos todellakin olet vakavissasi.- verovarkaita
-- luottotieto rekisterissä rikkeitä , menee isältä pojalle monessa sukupolvessa ,ei sille mitään voi ,sellanen on valtio ja verottaja.
- Avaaja-jauhaa-paskaa
"""Minun on mahdotonta saada kokonasvaltaisia urakoita tai rahoitusta, kun merkinnöissä lukee että yritykselleni ei verohallinto anna luottoa"""
Taitaa olla luurankoja kaapissa sittenkin! Mitä helvetin luottoa verohallinto myöntää, eikä sillä edes ole mitään kirjaamisoikeuksia julkisiin rekistereihin. Paitsi verosaatavien perintä ulosoton kautta?
Tämähän on mielenkiintoinen asia minkä kuulen ekan kerran elämässäni. Nyt naurattaa. - Theo2013
verovarkaita kirjoitti:
-- luottotieto rekisterissä rikkeitä , menee isältä pojalle monessa sukupolvessa ,ei sille mitään voi ,sellanen on valtio ja verottaja.
Luottotieto rekisteri ei takuulla periydy,vaan on täysin henkilökohtainen.Myös aloittajan vero asia on hänen isänsä oma pään vaiva,ellei ole pojaltaan salaa kirjannut tuloja hänellekkin tai merkinnyt osakkeita tai pelkkä titteli isän firmoista voi olla syynä.Epäilen että jossain on kirjanpitäjä jota pitäisi puhuttaa tai nostaa isukki seinälle,koska kyllä verottaja näyttää viimeistään kaikki konkursseihin liittyvät asiat ja nimet pyydettäessä koska en usko olevan syytä salata ellei ole poliisi tutkinnan alla?Pakota käräjillä verottaja kertomaan onko asia mikä miksi sinä et tiedä syytä,jos ei sittenkään niin kyllähän meillä on EU-tuomio istuimen alaisia päättäjiä joille lähetät viestiä ja pyydä tapaaminen,eiköhän ole Suomalaisiakin taas mukana ja uhkaa ihmisoikeus oikeudenkäynnillä niin varmaan kertovat.Semmoista ei ole olemassakaan Verohallinnon luottoa,ainahan ne vie päältä,,,onkohan sulle isä petannut vielä muutakin kuin veropetoksen,saat vielä linnareissun.Olet yksilö siitä lähdetään,toinen minne olet raapustellut nimikirjoituksia,ei pitäisi tuottaa vaivaa toiminnallesi,ellet saanut harmaata omaisuutta isältä.
- ghjklpoiuytrew
Avaaja-jauhaa-paskaa kirjoitti:
"""Minun on mahdotonta saada kokonasvaltaisia urakoita tai rahoitusta, kun merkinnöissä lukee että yritykselleni ei verohallinto anna luottoa"""
Taitaa olla luurankoja kaapissa sittenkin! Mitä helvetin luottoa verohallinto myöntää, eikä sillä edes ole mitään kirjaamisoikeuksia julkisiin rekistereihin. Paitsi verosaatavien perintä ulosoton kautta?
Tämähän on mielenkiintoinen asia minkä kuulen ekan kerran elämässäni. Nyt naurattaa.Ei pääse ennakkoperintärekisteriin jos on verovelkaa, tämä on ennakkoperintärekisteri verottajan myöntämä "luotto".Tätä ketjun aloittaja tarkoitti. Vaadippa verottajalta todisteita siitä että teet isäsi yritystoimtaa jossa isäsi on päävastuullinen yrittäjä.
- eki64_
verovarkaita kirjoitti:
-- luottotieto rekisterissä rikkeitä , menee isältä pojalle monessa sukupolvessa ,ei sille mitään voi ,sellanen on valtio ja verottaja.
EI verohallinto vaikuta luotonsaantiin mitenkään. Pyydä pankista lainaa tilauksia vastaan, taitavat ottaa 6% tai jotain. Kyllä tilauksiin aina rahoitusta saa. Jos sinulla
on samoja asiakkaita kuin isälläsi oli, mitä epäilen, niin voivat sitä kautta saada kiinnostuksen. Sinällään vapaassa markkinataloudessa ei pitäisi olla merkitystä.
- Konsultti Blizzard
"Minun on mahdotonta saada kokonasvaltaisia urakoita tai rahoitusta, kun merkinnöissä lukee että yritykselleni ei verohallinto anna luottoa."
Miksi sitten et voi liityä ep -rekisteriin?
Asia on nimittäin niin, että asiakkaillesi saattaa tulla hankaluuksia siitä, että et kuulu ep -rekisteriin.
Esimerkiksi jossain tapauksessa tekemäsi työsuorite voitaisiin tulkita tehdyksi työsuhteessa. Tästä sitten seuraisi se, että asiakkaasi joutuisi maksamaan laskusi lisäksi työnantajan sivukulut tekemästäsi työstä. Puhumattakaan siitä paperisodasta ja hallintokustannuksista mikä tästä koituisi. Vaikka kaikki asiasi olisivatkin kunnossa, niin monelle on vain helpompi päättää, että ilman ep -rekisteröintiä toimivan kanssa ei tehdä kauppaa. Varmuuden vuoksi.
Monissa yhtiöissä on lisäksi omistajat asettaneet toimivalle johdolle määräyksen, että sellaisen yrityksen kanssa ei saa tehdä kauppaa, joka ei kuulu ep -rekisteriin.- yrittäjäex
Etkö oikein ymmärtänyt että ei pääse ep rekisteriin , sinne ei vaan liitytä , siitä päättää verottaja. Virkamiehet rikkoo lakia tässäkin asiassa kuten muutenkin. Älä neuvo jos et asioista tiedä. Asiakkaalle ei tule hankaluuksi vaikka ei rekisterissä olisikaan mutta on velvollinen pidättämään 13% laskusta. Asiakkaita on tosin vaikea saada.
- Mie68
Ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Sukuvastuu taisi loppua jo 1900 luvun alkupuolella(?), joten vaikka kuinka isäsi olisi asiansa sotkenut, sen ei pitäisi vaikuttaa sinuun millään tavalla. Verottaja ei voi sinulta mitään palveluita sulkea pois.
- Vero = valtion rosvo
Muuuta Viroon. Voit tehda toita Suomessa sielta kasin. Firman saa 2 tunnissa tehtya netissa. Tasavero 20% ja 0-vero jos jatat voitot firmaan.
- Minä****
Kuulostaa niin tutulle. Itsellä myös samankaltainen ongelma verottajan kanssa, viimeisimmäksi toimitin lappulippusen heille jossa ilmoitin etteivät vissiin kelpaa minun yrityksen rahat valtiolle. Rikollista toimintaa en harjoita, verotarkastus tehty muutama vuosi sitten niin varmasti olisivat herrat itse huomanneet jos olisi ollut epäselvää.Ainut rikkeeni on ollut että olen maksanut veroja myöhässä maksimissaa kuukauden. Tällä hetkellä rästissä 12.1. erääntyneet, mutta nekin maksetaan tällä viikolla. Rahankierto on hidastunut, mutta verottaja ei tätä ymmärrä.
Luottamuspula on heidän virallinen syynsä ja johtuen siitä että en maksa eräpäivilleen. Ei ne maksa minunkaan asiakkaat, mutta maksaavat loppuviimein, jolloin valtiokin saa omansa. Voiko jonnekin valittaa näistä päätöksistä? Kun tilintarkastajakin oli sitä mieltä että tämä on ihmisen turhanpäiväista kiusaamista. Puolen vuoden välein tulee lappu, jossa vaaditaan selvitystä miksi verotili ollut niin useasti miinuksella. ja joka kerta sinne vastataan ja sen älyttömän paperihelvetin läpi käyminen joka kerta on kääntynyt niin, että saamme olla epr rekisterissä, tiedä sitten kuinka käy nyt kun paperit on taas siellä käsiteltävänä. Kun ei ole verovelkaa edes perinnässä, niin eivät voi hakea vissiin konkursssiinkaan, niin kiusaavat sitten tällä epr merkitsemillä.Aivan älytöntä touhua.- keka tietaa
Eiköhän ep-rekisterissä pysymiseen riitä, että hoitaa eteenpäin tiedot, mitä ei ole ilmoiteltu.
niin ja nuo lisäykset ja korotukset tulevat kait siitä syystä, ettet ole maksanut ajoissa. mistäköhän luottamuspulasta puhut? Ilmoitat ajoissa, eipä tarvitse maksaa korotuksia, jos maksat myöhässä niin maksat korkoa x %:a.
- S. Pammi
>>Verohallinto on väittänyt minun toimintani alusta asti, että koska olen verrattain nuori toimija alallani, että minun täytyy olla käsinukkena isälleni>>
Vaikuttaisi vähän Suomi-24 toimiston omalta aktivointijutulta tämä stoori. On sen verta tarkoituksellisesti epämääräiseksi jätettyä höttöä koko selostus, että aihgeuttaisi mahdollisimman paljon aprikointia ja keskusteluja.
Siitä saitin mainosklikkaukset kolisee ja raha S24-kirstuun kilisee.
Verottaja ei tee tuollaisia linkityksiä täysi-.ikäisten lasten suhteen. Ellei sitten lapsetkin ole olleet hallituksen jäseninä tai osakkaina jo aikaisemmissa konkurssivedätyksissä.
Samoin jos pojan uusi toimiala on täsmälleen sama ja asiakaskuntakin samaa, jonka kanssa isä jo connasi, niin silloin verottaja voi vetää omia johtopäätöksiään.
Mutta koska alkuperäinen S-24 kysyjä ei selityssössössään mitään näistä kertonut eikä maininnut. Eikä myöhemminkään ole keskustelussa kommentoinut tai osallistunut, niin pas-kaakos näitä sen kummemmin pohtimaan.- tilanne_päällä
Luuletko etten olisi 1,5v aikana saanut yhtään epäilyjä vastaani? Aika moni rupeaa myötätunnon antamisen sijaan nillittämään tarinani todenperäisyydestä - sillä onhan se liian hullua ollakseen totta.
Kiinnostaa valtavasti lähteä väittelemään mututuntumia vastaan kun itselläni on kansalliseepoksellinen mustaa valkoisella seisomassa perusteluideni takana. Ainahan saa huudella ja epäillä, mutta niiden arvo sitten mitataan perusteluiden ja lähteiden määrällä.
Pahoitteluni ulosantini virheistä - suotakoon se anteeksi, kirjoitin ongelmastani keskellä yötä hieman kiihdyksissäni ihan ymmärrettävistä syistä.
Verohallinnolta tulee joka kerta (reilu 10kpl jo tähän mennessä) seuraava sitaatti:
"Ennakkoperintälain 26§.n säännöksellä siitä, että aiemmat laiminlyönnit voivat aiheuttaa rekisteröimättä jättämisen, pyritään estämään tilanteet, joissa rekisteristä poistamisen negatiiviset vaikutukset yritetään kiertää perustamalla uusi yritys. Säännöstä voidaan soveltaa silloin, kun rekisteristä poistettu jatkaa toimintaansa eri yhtiöllä tai toiminimellä rekisteristä poistamisen jälkeen.
Rekisteristä poistamisen seuraukset voidaan yrittää vältää uuden yhtiön avulla myös siten, että laiminlyönteihin syyllistynyt henkilö ei toimi perustettavan yrityksen osakkaana tai hallinnossa. Uusi yhtiö perustetaan tällöin jonkun muun, esimerkiksi laiminlyönteihin syyllistyneen henkilön perheenjäsenen tai muun lähiomaisen nimissä."
Laissa lukee myös seuraavaa: " Ennakkoperintärekisteristä voidaan myös poistaa tai siihen jättää merkitsemättä:
1) se, jonka voidaan olettaa aiempien laiminlyöntiensä tai johtamiensa yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella olennaisesti laiminlyövän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa;
2) yhteisö tai yhtymä, jonka voidaan olettaa olennaisesti laiminlyövän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa yhteisöä tai yhtymää johtavan aiempien laiminlyöntien tai tämän johtamien muiden yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella."
Tuo "voidaan olennaisesti olettaa" -kiteyttää koko verohallinnon hullutuksen kolmeen sanaan. Verohallinto siis kohdallani olettaa minun olevan kulissina ja se lain mukaan pitäisi riittää vaikka kuinka todistelen ja tuon todistajia antamaan lausuntonsa tilanteen laidasta.
He eivät todellakaan ole lukemassa perusteluitani saati lähteitäni, kun kerran laki antaa verohallinnon oikeuden tehdä päätöksiä olettamustensa perusteella, joten mikäs sen mukavampaa kuin istua pöydän ääressä ja siemailla kahvia ja pilata nuoren yrittäjän mahdollisuus toimia alallaan.
- 9+6
Eikö tuosta sitten voi valittaa hallinto-oikeuteen?
Verottajan ratkaisuun voi vaikuttaa myös onko sinulla todellisia edellytyksiä toimia kyseisellä alalla itsenäisesti, löytyykö koulutus alalle ja madollisesti yrittäjäkoulutusta. - notaari22
Edellä kuvatut ongelmat ovat ihan tuttuja kaikille joilla on vähänkään hajua yritystoiminnasta ja verottajan toiminnasta:) Nuo ongelmat kannattaa yrittää ratkaista jo ennen yhtiön perustamista siten, että mitään linkkiä ei ole henkilöihin, jotka ovat verottajan (laittomassa) mustassa listassa.
Omistajat, hallituksen jäsenet, tilinkastajat, osoitetiedot ja muut yhteystiedot (kuten puhelin ja sähköposti) pitää jo perustamisasiakirjoihin merkitä niin, että mitään linkkiä ei kerta kaikkiaan synny.
Usein tätä ei tulla ajatelleeksi, ja merkitään konkurssin tehnyt tai muuten vaan verovelkainen johonkin tehtävään, vaikkapa yhtiön hallituksen varajäseneksi tai tilintarkastajaksi jne. Tämä on kardinaalimunaus. Tuo yhtiö "saastuu" samalla sekunnilla niin, että sen saaminen enää puhtaillakaan henkilöillä verottajan rekistereihin on hyvin hankalaa. Kannattaa siis olla ajoissa ja etukäteen hereillä.
Ennakkoperintärekisteri on lakisääteinen rekisteri, ja siihen merkitsemätön yhtiö ei käytännössä voi Suomessa toimia ollenkaan. Joku yhden miehen ei -alv rekisteröity torikauppafirma joka harjoittaa alkutuotantoa tai marjojen myyntiä lienee poikkeus.
Eli jos yhtiö on jo "ehditty pilaamaan" saastuneella nimellä, se kannattaa suosiolla ajaa alas, ja perustaa tapauksesta viisastuneena uusi yhtiö. Järkevintä on panna osoitekin toiseen kaupunkiin, vaikka postilokeroon, ja sieltä tarvittaessa (maksullinen) postinsiirto haluttuun osoitteeseen.
Niin sanottu saastunut henkilö voi aiheuttaa yhtiölle muitakin ongelmia kuin vain sen, ettei sitä merkitä ennakkoperintärekisteriin - nimittäin nämä henkilöt vetävät puoleensa ulosoton erityisperintäryhmää, talousrikostutkijoita ja verotarkastajia kuin raato kärpäsiä.
Pahimmillaan voi käydä niin, jos onnistuisi "saastuneen" rekisteriin merkitsemisestä huolimatta" saamaan liiketoiminnan vauhtiin, että UO-mies tai poliisi esittää, että kaikki kuuluukin tälle saastuneelle. Tällä perusteella UO ja poliisi voi konfiskoida kaiken omaisuuden valtiolle menetetyksi. Sinä voit siinä sitten laatia ulosottovalituksia niin paljon kuin jaksat. Kaikki on jo pilattu ja omaisuus varastettu valtiolle. Eli todella tarkkana kannattaa olla.
Järkevin tapa eliminoida ongelmat on seuraava:
A). Perusta yhtiö (henkilön X avulla Viroon tai Ruotsiin tai vaikka Luxenburgiin).
B). Laadi hakemusasiakirjat, jolla tuo edellä mainittuun maahan perustettu yhtiö hakeutuu Suomessa ao. rekistereihin (alv, epr, ta). Hanki yhtiölle työterveydenhuolto eli tee siitä sopimus. Tee myös useilla aloilla vaadittava vastuuvakuutus. Tee myös Tyel-vakuutus ja tapaturmavakuutus, ja pane ennakkopalkkasummaksi esim. 1000 euroa/vuosi, niin sillä pääsee alkuun ilman sairasta ennakkomaksua.
C). Huolehdi, ettei nimesi näy MISSÄÄN tuon ulkomaisen yhtiön asiakirjoissa, koska jos näkyy, ryhtyy verottaja monenlaisiin lisäselvityksiin ja tämänkin yhtiön rekisteröinti on epävarmaa - toisekseen, jos Suomessa toimivan ulkomaisen yhtiön vastuuhenkilöihin kuuluu suomessa asuva suomalainen, verottaja katsoo, että yhtiölle muodostuu tuloverotuksessa ns. kiinteä toimipaikka suomeen, ja sen jälkeen yhtiö joutuu tuloverovelvolliseksi suomeen, ja siihen homma taas kusee.
Kun linkkiä ei ole, ja kun mutkin tietyt ehdot täyttyy, yhtiölle ei muodostu kiinteää toimipaikkaa suomeen, eikä sen TARVITSE MAKSAA SUOMEEN EUROAKAAN VEROA! Ja mikä parasta, kaikki on laillista.
Yhtiöllä on tili ulkomailla, nykyäänhän euroalueella joka maassa on 16 numeroinen tilinumero, edessä aina maatunnus (EE = Viro, SE = Ruotsi jne). Rahat siirtyy Suomesta ao. firman ulkomaiselle tilille. Yhtiöllä voi myös olla pankki tai luottokortteja, joilla rahaa voi tarvittaessa nostaa yhtiön kuluihin - vaikka suomesta. Parasta tässäkin on se, että UO-miehen Uljas -järjestelmä jää nuolemaan näppejään. Sillä ei ole pääsyä ulkomaisiin tileihin. Saastuneiden henkilöiden pankkitilejä UO-mies pääsee valvomaan ja MYÖS VALVOO ahkerasti. Ja jos se haluaa, se tyhjää tilisi tai yhtiön tilin, jonka se väittää "saastuneen" omistavan. Taas saat oikeuden tehdä ulosottovalituksen.
Suositus: Ota yhteyttä alan asiantuntijaan, elä ala omin päin touhuamaan, kusemisvaara on liian suuri.
Lisätietoja: [email protected] - notaari22
Edellä kuvatut ongelmat ovat ihan tuttuja kaikille joilla on vähänkään hajua yritystoiminnasta ja verottajan toiminnasta:) Nuo ongelmat kannattaa yrittää ratkaista jo ennen yhtiön perustamista siten, että mitään linkkiä ei ole henkilöihin, jotka ovat verottajan (laittomassa) mustassa listassa.
Omistajat, hallituksen jäsenet, tilinkastajat, osoitetiedot ja muut yhteystiedot (kuten puhelin ja sähköposti) pitää jo perustamisasiakirjoihin merkitä niin, että mitään linkkiä ei kerta kaikkiaan synny.
Usein tätä ei tulla ajatelleeksi, ja merkitään konkurssin tehnyt tai muuten vaan verovelkainen johonkin tehtävään, vaikkapa yhtiön hallituksen varajäseneksi tai tilintarkastajaksi jne. Tämä on kardinaalimunaus. Tuo yhtiö "saastuu" samalla sekunnilla niin, että sen saaminen enää puhtaillakaan henkilöillä verottajan rekistereihin on hyvin hankalaa. Kannattaa siis olla ajoissa ja etukäteen hereillä.
Ennakkoperintärekisteri on lakisääteinen rekisteri, ja siihen merkitsemätön yhtiö ei käytännössä voi Suomessa toimia ollenkaan. Joku yhden miehen ei -alv rekisteröity torikauppafirma joka harjoittaa alkutuotantoa tai marjojen myyntiä lienee poikkeus.
Eli jos yhtiö on jo "ehditty pilaamaan" saastuneella nimellä, se kannattaa suosiolla ajaa alas, ja perustaa tapauksesta viisastuneena uusi yhtiö. Järkevintä on panna osoitekin toiseen kaupunkiin, vaikka postilokeroon, ja sieltä tarvittaessa (maksullinen) postinsiirto haluttuun osoitteeseen.
Niin sanottu saastunut henkilö voi aiheuttaa yhtiölle muitakin ongelmia kuin vain sen, ettei sitä merkitä ennakkoperintärekisteriin - nimittäin nämä henkilöt vetävät puoleensa ulosoton erityisperintäryhmää, talousrikostutkijoita ja verotarkastajia kuin raato kärpäsiä.
Pahimmillaan voi käydä niin, jos onnistuisi "saastuneen" rekisteriin merkitsemisestä huolimatta" saamaan liiketoiminnan vauhtiin, että UO-mies tai poliisi esittää, että kaikki kuuluukin tälle saastuneelle. Tällä perusteella UO ja poliisi voi konfiskoida kaiken omaisuuden valtiolle menetetyksi. Sinä voit siinä sitten laatia ulosottovalituksia niin paljon kuin jaksat. Kaikki on jo pilattu ja omaisuus varastettu valtiolle. Eli todella tarkkana kannattaa olla.
Järkevin tapa eliminoida ongelmat on seuraava:
A). Perusta yhtiö (henkilön X avulla Viroon tai Ruotsiin tai vaikka Luxenburgiin).
B). Laadi hakemusasiakirjat, jolla tuo edellä mainittuun maahan perustettu yhtiö hakeutuu Suomessa ao. rekistereihin (alv, epr, ta). Hanki yhtiölle työterveydenhuolto eli tee siitä sopimus. Tee myös useilla aloilla vaadittava vastuuvakuutus. Tee myös Tyel-vakuutus ja tapaturmavakuutus, ja pane ennakkopalkkasummaksi esim. 1000 euroa/vuosi, niin sillä pääsee alkuun ilman sairasta ennakkomaksua.
C). Huolehdi, ettei nimesi näy MISSÄÄN tuon ulkomaisen yhtiön asiakirjoissa, koska jos näkyy, ryhtyy verottaja monenlaisiin lisäselvityksiin ja tämänkin yhtiön rekisteröinti on epävarmaa - toisekseen, jos Suomessa toimivan ulkomaisen yhtiön vastuuhenkilöihin kuuluu suomessa asuva suomalainen, verottaja katsoo, että yhtiölle muodostuu tuloverotuksessa ns. kiinteä toimipaikka suomeen, ja sen jälkeen yhtiö joutuu tuloverovelvolliseksi suomeen, ja siihen homma taas kusee.
Kun linkkiä ei ole, ja kun mutkin tietyt ehdot täyttyy, yhtiölle ei muodostu kiinteää toimipaikkaa suomeen, eikä sen TARVITSE MAKSAA SUOMEEN EUROAKAAN VEROA! Ja mikä parasta, kaikki on laillista.
Yhtiöllä on tili ulkomailla, nykyäänhän euroalueella joka maassa on 16 numeroinen tilinumero, edessä aina maatunnus (EE = Viro, SE = Ruotsi jne). Rahat siirtyy Suomesta ao. firman ulkomaiselle tilille. Yhtiöllä voi myös olla pankki tai luottokortteja, joilla rahaa voi tarvittaessa nostaa yhtiön kuluihin - vaikka suomesta. Parasta tässäkin on se, että UO-miehen Uljas -järjestelmä jää nuolemaan näppejään. Sillä ei ole pääsyä ulkomaisiin tileihin. Saastuneiden henkilöiden pankkitilejä UO-mies pääsee valvomaan ja MYÖS VALVOO ahkerasti. Ja jos se haluaa, se tyhjää tilisi tai yhtiön tilin, jonka se väittää "saastuneen" omistavan. Taas saat oikeuden tehdä ulosottovalituksen.
Suositus: Ota yhteyttä alan asiantuntijaan, elä ala omin päin touhuamaan, kusemisvaara on liian suuri.
Lisätietoja: [email protected] - kulxin
Sama ongelma meillä, perustin firman ja en saanut epr merkintää koska verottaja väitti että mutsini on firman todellinen pyörittäjä joka oli verovelkaa verohallintoon..eli siitä vittuilin sinne verottajalle ja samat vastaukset, pyöritin toimintaa kuitenkin makskoin alv verot ajallaan just eräpäivänä jne ei vaikutusta ei tullut edes vuodenkaan päästä epr merkintää joten kamat kasaan ja firman siirto Irlantiin ja nyt ei enää tarvitse tapella suomen nihilistikommariverottajan kanssa siitä onko firmani jonkun sukulaisen pyörittämä jolla verovelkaa...suomessa näköjään sukulaisuus verovelkaiseen on jo rikos, sairas ja vainoharhainen verottaja joutaa viedä nurkan taakse!!!
- yrittäjä2002
On ikäävää luettavaa, jos verottaja toimii näin, tähän pitäisi saada muutosta.
Itse olen ollut 13 vuotta yrittäjänä, koskaan ei ole ollut mitään ihmeellistä verottajan kanssa ja kaikki on sujunut oikein hyvin. Toki olen aina hoitanut maksut ja ilmoitukset ajallaan, verotarkastuskin meni hyvässä yhteis ymmärryksessä.- virossanykyaan
Myöskään itsellä ei ollut mitään ongelmaa 9 vuoden aikana. Ennen oli maalaus ja sisätyöt. MUTTA kun laajensin ja otin terassit ja talojen rappaukset niin johan alkoi. Samantien lähti yritykseni rekisteistä. Kuulemma firmani toimii veljeni apufirmana. Näin ei ole koskaan ollut vaan molemmilla täysin omat. Niin paljon suututtu, että nyt kaksi vuotta virossa ollut ja ei mitään ongelmaa enää. Suomeen en saanut enää takaisin vaikka otin terassit ym pois ja yritin jatkaa entisellä.
- 8100
Yritykseni joutui kavalluksen kohteeksi vuosia sitten. Asiasta käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset. Verottaja poisti ep-rekisteristä "epäselvyyden" vuoksi. En jäänyt ottamaan selvää, mikä verottajalle on epäselvää vaan siirsin yritystoiminnan Viroon ja vuosia yritys on maksanut verot sinne.
- 5fdd
Aika mielenkiintoinen tilanne. Kerrotko ap vielä pari taustoittavaa tietoa: Onko yrityksesi samalla alalla kuin isäsi yritykset? Oletko ollut isäsi yrityksissä esim hallituksen jäsenenä? Millainen koulutus sinulla on ko. yritystoiminnan pyörittämiseen eli oletko saanut alan koulutuksen ja onko sinulla työkokemusta alalta?
- Heissannyt
Paras ratkaisu ongelmalle on se, minkä itse tein. Oli muuttaa yritys Viroon, nyt kun teen kauppaa, niin maksan alv kun kauppa on tehty. Sipilä ei ole suomessa ajanut kuin porvareiden etua. Kumartakaa syvään töölönlahteen ja näyttäkää p...... arkadian mäkeen.
- Normaalimuutoksenhaku
Asiakas, jota ei merkitä ennakkoperintärekisteriinrekisteriin tai joka poistetaan rekisteristä, saa rekisteröintiasiaa koskevan kirjallisen päätöksen. Päätökseen liitetään ohje muutoksenhakua varten. Päätöksestä ilmenee päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen, asiakkaan yksilöintitiedot, päätöksen perustelut ja tieto siitä, miten asia on ratkaistu. Perusteluissa ilmoitetaan, mitkä seikat ovat vaikuttaneet ratkaisuun ja mainitaan sovelletut säännökset. Jos päätökseen vaikuttivat asiakkaan tai muun henkilön laiminlyönnit, päätöksessä eritellään näiden laiminlyöntien laatu, laajuus ja jatkuvuus.
--> Valita hallinto-oikeuteen.- virossanykyaan
Valitin selvästä tapauksesta,mutta ei yötyä itsellä ainakaan.
Myöskään itsellä ei ollut mitään ongelmaa 9 vuoden aikana. Ennen oli maalaus ja sisätyöt. MUTTA kun laajensin ja otin terassit ja talojen rappaukset niin johan alkoi. Samantien lähti yritykseni rekisteistä. Kuulemma firmani toimii veljeni apufirmana. Näin ei ole koskaan ollut vaan molemmilla täysin omat. Niin paljon suututtu, että nyt kaksi vuotta virossa ollut ja ei mitään ongelmaa enää. Suomeen en saanut enää takaisin vaikka otin terassit ym pois ja yritin jatkaa entisellä.
- gfhsrt
Kuulostaas iltä että poju koitta kusetta vereottajaa ja täältä yrittää löytää apua muilta kusettajilta.
- qwertyasdfg
Kannattaa ottaa huomioon se seikka että jos virossa oleva yritys maksaa suomalaiselle, suomessa asuvalle omistajalle osinkoa niin ensin yritys maksaa siitä veroa viroon 20% ja tämän lisäksi suomen verottaa tätä tuloa saajan tulona uudestaan. Maksettua veroa ei hyvitetä suomessa asuvalle omistajalle verotuksessa koska virossa veron maksaa yhtiö, eli suomen verottajan mukaan osakas ei ole maksanut siitä veroa ja syntyy kaksinkertainen verotus
tuossa alla vielä linkki samasta asiasta, koska joku kuitenkin väittää vastaan.
https://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista/Ajankohtaista/Verojuristi-vastaa/Verotetaanko-Viron-osinkoja-Suomessa/
lisäksi tulee huomioida aikaisemmin mainittu kiinteä toimipaikka, jos se muodostuu suomeen niin liiketulosta tuloverot maksetaan myös suomeen.
https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Ulkomainen_yritys_Suomessa- virossavuodesta2001
Osingoissa menee näin. mutta kuka tänä päivänä viron alaisena maksaa osinkoja? Kyllä siellä on suoraan palkka tilille ja ainoastaan siitä maksetaan verot.
JOS OLET YKSITYISYRITTÄJÄ NIIN MAKSAT VEROA AINOASTAAN SIITÄ SUMMASTA MINKÄ NOSTAT TILILTÄ. et siitä mitä tienaat.
Myöskin kiinteä toimipaikka pystyy olemaan virossa oma osoite, ei tarvita yritystä millä olisi osoite.
- Yrittäjä_vuodesta1979
Aika tuttua touhua tuo sinun kertomasi, vaikka itselläni ei isäni yritystoiminta ollutkaan "painolastina", kun jouduin aikoinaan nuorena yrittäjänä verottajan hampaisiin.
En voi antaa muita ohjeita, kuin sen, että pidät kaiken rahaliikenteen ja yrityksesi kirjanpidon ym. niin kunnossa, että siihen ei pääse mitään kiilaa vetämään väliin ts. kaikki 110% kunnossa. Tarvittaessa voit sitten valittaa verottajan päätöksistä, tehdä kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle ja käydä oikeutta. Oikeusturvavakuutus kannattaa pitää kunnossa ja selvittää sen kattavuus.
Itse opin kantapään kautta pitämään puoliani, kun joku katkeroitunut virkamies kirjoituspöytänsä takana väänsi omia skenaarioitaan liiketoiminnastani. Verottajan kanssa pärjää hyvin, kun ottaa kunnon niskalenkin heidän toimistaan!- tietoaon
- Totta on, kyllä verottaja seuraa koko suvun liiketoimintaa ihan glopaalisti , aattelevat siellä ,että pojalla saattaa olla samat kujeet kuin isällänsä ja iso isällä , siis kaikk tutkitaan ja jos kavallusluontoisia rikkeitä ,niin vielä suurennuslasin kanssa
- VSSHP
Aiukuiskoulutuksessa ei ikävä kyllä ole viimeaikoina murhattu. Ruumiit ei riitä tuon velan maksamiseen.
- NytMoponettiinPopille
Unohdin etten ollut telkkarissa toimihenkilö ja Jan Eric Homsteenilla ei ollut valtaa minuun eikä työnantajalla tai sen edustajalla ole valtaa suhteessa tekijän yksityiselämään tai vapaa-aikaan. Lasku telkkarista on pöydälläni.
- virossakanssa
En voi antaa muuta vinkkiä kun laittaa viroon. Sama oli itsellä. Itsellä menee vaan kauaksi kuin pappani yritys ja hänen verovelat. Karhuttiin minulta 8 vuotta. Penniäkään en maksanut, koska en liittynyt mitenkään hänen yritykseen 18v lukiolaisena.
Kun olin perustamassa omaa yritystä nousi sukunimi esiin ja pappani velkoja alettiin karhuamaan.
En miettinyt hetkeäkään ja laitoin viroon firmani. Yksinkertaista ja helppoa.
Netissä pystyy reilussa tunnissa muuttamaan viroon firman ja avaan sinne rekisterin.
Itsellä on viron posterestantissa firman osoite. Kerran kuukaudessa haen postit. - stiiq87
voi vit*n viro ja viro. Itse tunnen parikin ihmistä joilla isä on tehnyt konkurssin ja on vero velkaa, vaikka poika jatkoi/perusti oman yrityksen ( vieläpä toinen samalla nimellä) ei mitään ongelmaa. ja itse yrittäjänä olen joskun veroennakot maksanut myöhässä mutta eipä ole ollut ongelmia kun maksaa tietyn % päälle.
- yrittäjälikkavaan
Olen itse ollut yrittäjänä 3,5 vuotta ja ottamatta sen enempää kantaan itse ongelmaan verottajan kanssa, niin pisti silmääni AP:n tekstistä lause: "...Olen rakentanut yritykseni ympärille melko tukevan kirjanpito-/tuloslaskenta-/laskutusohjelmiston, joka syö rahaa aika pahasti joten olisi mukava saada urakoita".
Minä en ole saanut rahaa mistään, vaan olen joutunut aloittamaan pienillä säästöillä ja käynnistämään toiminnan hyvin pienimuotoisesti oman työn ohessa ja vasta kun asiakkaita sai sen verran, että pystyin jättäytymään täyspäiväiseksi yrittäjäksi, niin siinä vaiheessa sitten onneksi olin jo siinä tilanteessa, että laskutin asiakkaitani maksuehdolla 7 tai 14 pv netto ja itse sain tukusta tavaroita 14 tai 30 pv netto maksuehdolla, jonka avulla pystyin pyörittämään rahaliikennettä.
Minä en ole vieläkään raaskinut investoida AP:n mainitsemiin laskutusohjelmistoihin yms. vaan pyöritän laskutusta ilmaisohjelmistolla sekä teen kustannuslaskentaa ym. ihan tavallisella Excel-taulukolla ja ilmaisella projektinhallintaohjelmistolla. Toisaalta ehkäpä pihiyteni ansiosta en ensimmäisen 10 kk:n jälkeen olekaan toiminut tappiolla, vaan voitollisesti.
Joskus olen joutunut karhuamaan saataviani, jolloin en ole pystynyt maksamaan verottajalle ajoissa. Aina olen kuitenkin voinut sopia maksusuunnitelmasta heidän kanssaan. Kun maksaa silloin kun lupaa, niin verottaja kyllä myöntyy viiveisiin. Tärkeintä on se, että pitää lupauksistaan kiinni.
Jos AP:n tilanne on tosiaan niin vaikea kuin mitä hän kuvailee, niin kokeilisin yrityksen virallisen osoitteen siirtämistä Viroon.
Käsittääkseni ennakkoperintärekisteriin ei merkitä, jos on suuria puutteita kirjanpidossa tai verojen maksussa. Uskoakseni yrityksellä on kuitenkin mahdollisuus pyytää kirjallisesti selvitystä siitä, että mikä on syynä siihen, että yritystä ei ole hyväksytty ennakkoperintärekisteriin. Jos et saa vastausta verotoimistosta, niin voit aina kysyä, että kenelle asiasta voi valittaa. Käsittääkseni voit valittaa oikeusasiamiehelle, jonka tehtävä on valvoa, että virkamiehet toimivat oikein. Viime kädessä voit valittaa EU-tasolla, jos oikeusasiamieheltäkään et saa vastausta. On tärkeää, että teet nämä valitukset KIRJALLISESTI ja lähetät ne saantitodistuksella, jotta voit osoittaa, että olet tehnyt oman osuutesi virallisesta kommunikoinnista todistettavasti.
Kuten sanottua, olen itse aika nuori yrittäjä vielä ja yritykseni on varsin alkutekijöissään vielä. Sen verran kuitenkin ymmärrän, että verottajan kuten muidenkaan viranomaisten kanssa ei parane pelleillä, vaan kannattaa noudattaa pelisääntöjä pilkulleen. Se mikä itselle on huumoria ja "ihan samaa", niin välttämättä viranomaiset eivät työssään harrasta huumoria ja hölläkätisyyttä.Joo.
Näin se on kuten tuossa kerrot, verottajan ja kirjanpidon suhteen.
Jos yhtiö toimii, niin sen pitää pärjätä tulorahoituksella, joka koostuu sen omasta myynnistä tai urakoinnista tässä tapauksessa.
Käyttökatteen pitäs liikkua 15-17% tietämissä sellaisella alle 500.000 euron liikevaihdolla, ja kun liikevaihto nousee, käyttökate pienenee.
Mikäli Yhtiössä on lyhytaikaista tilivelkaa kirjanpidossaan ja summa näyttelee enemmän kuin kolmen kuukauden liikevaihdon summaa, firma on selvitystilassa tai erittäin heikossa menossa. Tämän kummempaa konsultaatiota ei tavita missään yhtiössä, selvittääkseen firman talouden tasapainon.
Mikäli yhtiössä on jäsen tai varajäsen, jolla on paljon ulosotossa tai varattomuus este, niin omistusosuus lapsen yhtiössä tai muussa ei saa ylittää 8%dellisen rajaa.
- eväätmukaan
En tiedä miten verottaja suhtautuu, mutta voisit kokeilla tapaamista päätöksen tehneen virkamiehen kanssa. Tapaamisen alussa esität asiasi ja kerrot, ettet lähde pois ennen kuin asia on selvitetty. Istut alas ja otat salkustasi eväät esille ja alat syömään niitä. Eiköhän verottaja nyt usko, että olet tosissasi ja alkaa tehdä töitä sinusta eroon pääsemiseksi, eli sovittelemaan asiota yhteisymmärryksessä. Muuten voi mennä pahasti ylitöiksi.
Tämä tepsi aikanaan ainakin patentti- ja rekisterihallituksessa yrityksen rekisteröinnissä esiintyneiden ongelmien ratkaisussa. Kirjeitä läheteltiin useita iteraatiokertoja ilman tulosta. Homma oli selvä ja paketissa alle 10 min voileivän syönnin aloittamisesta!
SHOW SOME ATTITUDE. Älä anna heille mahdollisuutta muuhun kuin kannaltasi sopivaan ratkaisuun. verottajakin on tunteellinen sosiaalinen eläin (ihminen), jonka toimintaan voi vaikuttaa tunteiden kautta. Pientä psykologista silmään ja asiat sujuvat. Olen rakentanut yritykseni ympärille melko tukevan kirjanpito-/tuloslaskenta-/laskutusohjelmiston, joka syö rahaa aika pahasti joten olisi mukava saada urakoita.
Kun tälläistä tekstiä lukee ns. yrittäjän kirjoittamana niin tulee samaan lopputulokseen kuin tuolla edellä jo mainittiin. Koko juttu on toimittajan keksimä joutava jorina, kuten nämä urputukset tälläisilla palstoilla yleensäkin. Siis joutavanpäiväistä turhaa jorinaa.
Jos tuota ylempänä olevaa sitaattia ajattelee, niin pikku yritykselle, joka ei ole edes epr rekisterissä (joka on virallisen yritystoiminnan tunnusmerkki) jonka ympärille on jo kehkeytynyt ja vartavasten kehitetty vielä erillinen kirjanpito-ohjelmisto, niin koko homma on perseestä.
Kukapa tälläisen firman joka ei ole epr rekisterissä palkkaisi, niin niitä ei ole montaa.
Se tulee kysymykseen silloin jos firmalla on jotain erityisosaamista, jota kannattaa pitää yllä, tai useimmiten kysymys on henkilökohtaisista suhteista firman päättäjiin, joissa tapauksissa voidaan tämä pa-yritys työllistää ja pidätellä ne verot tilitettäväksi eteenpäin verottajalle.
Menettelytapa (pidätysten suhteen) tälläisen yrityksen työllistämiselle on aina tapauskohtainen, ja hyvin harvinainen, ja tuskimpa näin laman aikaan edes käytössä missäänpäin suomea, koska uskon olevan vielä ennakkoperintärekisterissä olevia yrityksiä olevan.- Verojuristi
Se se vasta kalliiksi sinulle tulee mutta, saattaisit tarvita jopa juridista apua?
Kai verojuristeillakin on "maksuton alkuneuvottelu"? Taksamittari alkaa toimia vasta sen jälkeen..
Palkkaat siis niin hyvän ja kalliin sekä kuuluisan asijanajajan joka hoitelee verottajan , niin
taitavaa yhtäkään ei siinä virastossa ole..
Uhkaat haastaa verottajan oikeuteen jne..korkeimpaan saakka sillä.
Tarvitaan ennakkotapaus. - Venka
rakennusalalla on aivan normaalia, että isot firmat maksavat aliurakoitsijoiden laskut silloin kun niille sopii. Eli aliurakoitsijan rahaa käytetään rahoitukseen ilman korkoa. Aina löytyy joku selitys miksi lasku on kirtänyt taloissa parikuukautta ennen kuin tulee maksuun. Mikä pahinta tässä
välissä syntyy verovelkaa ja Tilaajavastuu.fi vilkkuu punaista mutta sehän onkin Kokkilan firma...- stiiq87
Tuttua hommaa. Ainakin *KhömLemminkäisellä* tuntuu olevan juuri sopivasti tietoliikenne päivityksiä ym. kun lasku pitäisi maksaa. viimeks tais mennä 2kk. Destialla 3kk...
Paskapuhetta. Kukaan näistä isoista firmoista ei ota "turhaa" tilitettävää, jos ei ole ns. pakko. Eli Marssijärjestys on. Toimitusjohta numero 1, Hankintamies/työpäällikkö seuraavina kakkkosena, sitten projektipäälliköt ja niiden hankintamies. Työnjohto, siis vastaava pystyy vaikuttamaan kohtuullisen paljon mutta "muiden siunauksella", joka tarkoittaa asetettuja rajoituksia ja tuotantopalkkion vaikutusta, joka eräs vaikutin.
Kokkilaa en ole suosinut enkä suosi, sama on Pohjola. En pidä yhtiöistä joissa sanelupolitiikkaa harrrastetaan itsetarkoituksena, eikä firmalla ole ainoatakaan palkattua työntekijää "talon" omilla kirjoilla, mestarit korkeintaan.
Kokkilalla laskut kiertää vielä erityisen konsulttiyrityksen kautta. Esim Ideaparkin työmaan hylkäsin tästä syystä, vaikka hankintahinnoittelussa olinkin mukan pitkään, ja tavaratoimittajat ilmoitti minulle että me olemme saaneet ko. työn.
Työn arvo oli silloin n. 1,5 milj euroa, kun sitä urakkaa hiottiin paperilla, useampaankin otteeseen...
- Suomeenpettynyt
Eduskunnan oikeusasiamies ja EU:n ihmisoikeustuomioistuin ovat tavat lainopilliseen taisteluun mutta luulen, että Viro olisi kuitenkin helpoin, vaikka ei oikeudenmukaisin tie. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen virkamiesten uhri. Niitä löytyy verottajan lisäksi kaupunkien, sossuihmisten ja lukuisten muiden kanssa asioineista ihmisistä. Ei muuta kuin voimia!
- nämäselviksi
Oliko sinut merkitty isäsi yrityksen hallituksen jäseneksi tai muuten olit siellä duunissa?
- perus-ässä
Meillä pitsa allalla ei ongelma, verottaja. Kuitit saa kirjakaupasta ja jos verotaja uhkaa lähde loma kotimaa. Sisarenpoika osta koko firma. Mikä se on se kirjapito? Onko Eesti kirjapito rehellisempi kuin Suomi. Täällä menee vain raha eestissä rahat ja henki muttei kitua verottaja lieka. Minäkö yksinkertainen, nyt ei ymmärrä!
- eivoiymmärtää
Näitä mielipuoli virkamiehiä tästä maasta löytyy. Ne täytyy asettaa omaan lokeroonsa ja mennä raipalla antamaan persiille. Monenlaista kiusantekoa kansalaisia vastaan tapahtuu valtiovallan siunauksella yhä enenevässä määrin. En ihmettele yhtään, jos kohta jotain alkaa tapahtua. Kukaan ei auta kunnon kansalaista. Rikollisia hyysätään ja tuomarit menevät porsaanreijistä väärälle puolelle.
- työharjoittelija
Faijas firmahan se on, eikä sinun? Onko sut kirjattu firman papereihin? Itse en kyllä tässä talouden tilanteessa haluaisi firmaa perustaa. Sun pitää se selvittää verottajalle. Ota lakimieheen yhteyttä?
Täälläkin dissataan alkuperäisen viestin lähettäjää ihmisten toimesta jotka eivät asioista mitään tiedä.
Verottaja on oikeasti persläpi Suomessa. Jos perheessä tai suvussa tai varmaan jo tuttavapiirissäsikin on joku joka on konkurssin tehnyt, sinun on itsesi mahdoton ryhtyä yrittäjäksi.
Tänään juuri sain vaatimuksen lähettää noin viiden kilon edestä papereita koulutodistuksista lähtien verottajalle jotta he voivat jälleen evätä yritykseni rekistereihin pääsyn. Vain koska asun samassa osoitteessa konkurssin tehneen henkilön kanssa.- HessuHoponen
On helvetillistä joutua pienyrittäjänä byrokraattien puristukseen. Siinä käy lähes aina huonosti. Lähtökohta kuitenkin on se, että viranomaiset ovat aina oikeassa ja tulkinnallisissa asioissa viranomaisten tulkinta on se oikea. Tiedän tämän kokemuksesta, joutuessani hakemaan 50 vuotta toimineelle yritykselle ympäristölupaa. Mielestäni luvan vaatimiselle ei ollut laillisia perusteita, eikä viranomaisten vaatimus ollut lakipykälien yksiselitteisen selvä, vaan siihen tarvittiin tulkintaa.
Toiminnasta olisi tullut laitonta (rangaistavaa) yhdessä yössä ilman ympäristöluvan hakemista.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156