Kysymyksiä viisaammille!

Kysyjä pienoinen

Nyt on ihan pakko kysyä, että saako koirille antaa ihan pakaste-kylmää/ihan jäistä ruokaa (raakaruokaa, jos vaikuttaa mitenkään asiaan)? Minua huolestuttaa yhden koiran puolesta, kun sen omistaja ei laita tarpeeksi ajoissa ikinä sille ruokaa sulamaan tai yritä edes mikrossa vähän saada sitä huoneen lämpöiseksi, sitten koira joutuu vielä hotkimaan aina ruuat kun ei vaan saa purtua jäistä ruokaa palasiksi... Kuuluu kovia "klud"-ääniäkin, kun nielaisee D: Syönnin jälkeen myös juo ehkä jo aika hurjan määrän vettä keskikokoiseksi koiraksi? menee kaksi isoa kupillista vettä. Vähän mietin voisiko se yrittää saada siten ärtynyttä ruokatorvea tai vatsaa rauhoitettua jäiseltä ja kovalta ruualta? Vai onko tuo normaalia?

Itselläni on aina ollut kissoja ja niille ei saa ikinä antaa niin kylmää, jääkaapistakin otettu ruoka aina lämmitetään kädenlämpöiseksi.. Olen ainakin aina kuvitellut, että koirilla pätee sama sääntö??

13

11513

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • i8u6rf7iu6y5uy765y5e

      Ei ole normaalia, että pieni koira juo kaksi vesikupillista. Varmaankin yrittää seillä helpottaa oloaan.

      Kyllä pitäisi sen verran viitsiä, että ottaa edellisiltana lihan sulamaan. Toisia alkaa esim. närästää, ahne koira, kun nielaisee ison palan, niin jokainen arvaa miltä se tuntuu. Paskamaiselta.

      Koiran elimistö ei ala heti käsittelemään jäistä klimppiä, vaan odottaa, että se ensin lämpenee. Koira kärvistelee siis pitkään mahakipunsa kanssa.

      Eikö saa ruokaa riittävän usein, kun hotkii?

      Miksi et kysy ko omistajalta, että eikö voisi ajatella koiraansakin? Etkö voi opastaa häntä? Yhtys kasvattajaan, niin voisi opastaa, jos et itse uskalla. Jos on ystäväsi, niin pitäisi uskaltaa...

      Jos hampaissa vaikkapa reikiä, koirallakin voi niitä olla, niin tuntuu hemmetin ikävältä.

      • Kysyjä_pienoinen

        KIITOS vastauksistanne! :) kaverin koirakin kiittää <3

        Pidin omistajalle eilenaamulla kunnon puhuttelun ja aikoo nyt pitää parempaa huolta ruuan lämmityksestä. Nyt kuulemma koira ei ole ainakana hotkinut ruokaansa ollenkaan. Että kai se jäisyys esti sitä puremaan ruokaa palasiksi? (Ruokaa kumminkin saa tarpeeksi, suunnitellut ainakin kasvattajan kanssa alusta asti kaikki ruoka-asiat.) Juomisesta en ole vielä kuullut mitään raporttia, että en tiedä olisiko se ollut merkki ärtyneestä mahalaukusta..

        Nyt jälkeenpäin vaan suoraan sanottuna hävettää miksi en ole aijemmin ottanut asiaa kunnolla esille hänen kanssaan!


    • Ei varmasti ole terveellistä, että koira ruokaillessaan nieleksii jäätyneitä lihaklönttejä. Hillitön juominen ruuan jälkeen kertoo, että vatsassa tuntuu pahalta. Huh mikä laiska ja piittaamaton omistaja, aiheuttaa kärsimystä koiralleen. Ties miten tuollaisesta vatsa ärtyy kroonisesti.

    • Topisaku

      Meillä saksanpaimenkoira syö jauhelihan (500g) ja rustoluut jäisenä. Ei hotki, nätisti nakertelee pikkuhiljaa. Mitään ongelmia ei ole viiteen vuoteen tullut joten näin tehdään jatkossakin.

      • 119

        Jep, ei mitään ongelmaa täälläkään jäisten lihapötköjen tai rustojen kanssa. Mutta kaikille se ei sovi. Mikrossa lämmittäminen tuhoaa vitamiineja joten niin ei kannata ruokaa lämmittää.


    • Ei saa annella. Jokaisen pitäisi käsittää ottaa ruokaa sulamaan tarpeeksi ajoissa, emmehän me ihmisetkään jäistä ruokaa syödä. Itsellä oli koira mikä kylmää lunta syödessä oksenteli. Myöskin liian kuuma ruoka ei ole koiralle hyväksi koska sekin saattaa koiran saada oksentelemaan.

      • järkeä

        Miksi vertaat ihmistä ja koiraa? Ruuan tarpeet ovat ihan erilaiset. Monet koirat syövät pihalla jäätyneitä "talteen" jätettyjä luita. Ja rustotkin on hyvä antaa jäisenä.. Lumen syönti voi aiheuttaa oksentelua ihan muistakin syistä. Jos sitä syö liikaa tai jos siinä on jotain pöpöjä, varmasti menee maha sekaisin.
        Monen monet koiranomistajat antavat pakastimesta suoraan lihapötköjä ja luita eikä siihen ole yksikään koira kuollut tai sairastunut!


      • järkeä kirjoitti:

        Miksi vertaat ihmistä ja koiraa? Ruuan tarpeet ovat ihan erilaiset. Monet koirat syövät pihalla jäätyneitä "talteen" jätettyjä luita. Ja rustotkin on hyvä antaa jäisenä.. Lumen syönti voi aiheuttaa oksentelua ihan muistakin syistä. Jos sitä syö liikaa tai jos siinä on jotain pöpöjä, varmasti menee maha sekaisin.
        Monen monet koiranomistajat antavat pakastimesta suoraan lihapötköjä ja luita eikä siihen ole yksikään koira kuollut tai sairastunut!

        Itse kerron ihan omista kokemuksesta. Ettei kaikkien koirat välttämättä kestä liian kylmää, ks koira ei myöskään kestänyt lainkaan kylmänä ruuan syömistään eikä edes liian kylmää vettä, ne jäi kiireessä vallan mainitsematta.

        Kaikilla koirilla nyt ei vaan ole samanlainen ruuansulatus systeemi , ITSE EN ANNA KYLMÄÄ RUOKAA KOIRILLE ja se suokoon minulle, en myöskään muillekaan sitä suosi, kyllä sen verran ihmisillä pitää olla aikaa laittaa koiralle ruoat ajoissa sulamaan, jopa saman pentueen koirat on yksilöitä ruokinnan suhteen,

        Toiset voi melkein mitä vaan syödä, kylmää kuumaa tai mitä vaan ruokaa ja toiset ei, toiset aukaisee uunin ja ottaa sieltä ruuat, eikä mitään ongelmia vetää naamariinsa tulikuumaa ruokaa on siitäkin omakohtaista kokemusta, kun eräs koira aukaisi uunin ja laittoi parempii koiran suihin uuniruuan eikä mitään ongelmia tullut.


      • Unohdin, olen ruokkinut useampia koiria myöskin raakaruokinnalla, muiden koirian , kun myöskin omia koiria ( jäisiä lihapötköjä sahailut). Lihapötköt on otettu sulamaan huoneen lämpöön, sekä pakastetut lihaisat luut, eikä kylmiltää niitä annettu. Jokainen tehköö mitä parhaimaksi näkee.


    • Kipumaha

      Oma koirani järsii jäätynyttä hitaasti odottaen pikkuhiljaa sulamista Samoin jos vahingossa ruoka on kuumaa, odottaa kunnes jäähtyy.
      Jäiden palan hotkaisu viittaisi kovaan nälkään.
      Tosi helppo on ottaa pakasteesta jäinen kimpale sulamaan riippuen ajatuksesta milloin tarjotaan jääkaappiin, tai ihan pöydälle (tai yläkaappiin riippuen koiran ulottuvuudesta).
      Ei mitään mikroa tarvita.

      • djpsrpps

        Koira on koira, ei siis ihminen. Sillä on aikamoiset hampaat jäisenkin ruan syömiseen. Koiraa ei pidä inhimillistää, eikä sille tarvitse lämmitellä puuroja tai muita ruokia mikroissa. Meillä ei nyt jäisiä ruokia tarjoilla, ainoastaan huoneenlämpöistä tai kylmää. Koirallehan ei pidä edes kovin lämmintä ruokaa antaa, koska se voi sen oksentaa pois. Ulkonahana koirat syövät talvisaikaan jäätyneitä keppejä tms. milloin mitäkin, turvallisuuden rajoissa ja myös kovia luita. Mutta todellakaan, en nyt jääklönttejä ehdoin tahdoin lähtisi antamaan. Tosin talvisin avannosta koira kyllä käy jäistä vettä pureksimassa, että kuka tietää...ehkä koira itse, mikä on parasta. Koira kyllä jättää syömättä myös sen, mikä ei sitä miellytä.


    • kipale

      Siis minkähän takia kissoille ei muka saisi antaa jääkaappikylmää ruokaa??? Itse olen kyllä aina antanut, eikä mitään ongelmia (tietenkään) ole ollut. En ole ennen kuullutkaan noin hölmöä

    • saaaaannnnnnnnnnnaa

      Meillä lihat laitetaan edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan, jos eivät ole kunnolla sulaneet niin laitan lihan sekaan vähän kuumaa vettä kun tarjoan sen koiralle. Paloittelen myös lihan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      881
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      848
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      756
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      710
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      584
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      553
    7. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      59
      527
    Aihe