En tahdo kuuta taivaalta, en tahdo suurta omaisuut
ta. Haluaisin vain tavata jonkun ihmisen jolle voisin kertoa ilot ja surut.Mulla on pitkään ollut liian paha olo ja piti jotenkin saada"purat
tua" omaan oloani. Minulla on aina ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja tällä hetkellä on vain
kasvaa koko ajan isommaksi. Ei minulla ole ollut
montaakaan kaveria lapsuudessani eikä nuoruudessa
ni. Tapasin yhden tytön ollessani 23-v. Hänen kanssaan olin naimissa lähes kolme vuotta, mutta nyt on avioero selvä. Se meidän avioliitto oli pelkkä" tapaturma". Olen itseasissa ihan tyytyväinen että näin kävi. Nyt avioreon jälkeen on niitä ongelmia vasta ilmennyt,siinä ajassa hävisi ne muutamat kaverit. Nyt voi sanoa,että olen tosi yksinäinen, ei ole ketään. Olen töissä ja minulla on maailman parhaat vanhemmat. Sitä osin minun pitää olla tyytyväinen. Mutta yksinäisyys"meinaa koitua kohtaloksi". olen käynyt muutaman kerran juttulelemassa ammatti auttajan luona, mutta hänkin hylkäsi minut, kun kerroin etten ollut häneen tyytyväinen. Minulle on tullut kauheita itse syytös tunteita. Haluaisin
niin kovasti tutustua uusiin ihmisiin ,varsinkin
vastakkaiseen sukupuoleen. EN vain pysty. Minulla on vain koko ajan mielessäni että olen liian ruma ja vastenmielisen näköinen. Kun tälläinen käy, siitä muutama ilta se itse syytös tulee. Onko kellään tietoa siitä voiko tälläistä oloa parantaa esim. lääkkeillä tai onko spr:llä/seura kunnalla mitään ystävä palvelua. Kaikki tiedot otan kiitoksella vastaan. Sitä kun istuu koko viikon yksikseen, niin sillä ei ole pitemmän päälle mitkään hyvät vaikutukset. Minulla on vielä semmoinenkin,että on vaikea mennä ihmisten ilmoille, koska se johtuu ulkonäkö seikoista. Tun
tuu vain että joutuu ihmisiltä jatkuvasti pyytelemään anteeksi kun on heidän luonaan(kaupassa) ja olemassa oloaan. Muuta en tarvitsisi
kun olisi muutma hyvä ystävä,joihin pitäisi yhteyttä, niinkun nuoret tekevät. Mutta jotenkin tuntuu,että tämäkin on liikaa pyydetty. Tuntuu
siltä,että olisi kaikille paljon parempi, kun häviäsin täältä pois. Mulla on yksi esimerkki, en tosin tiedä miten tähän ihmiset suhtautuu. Meille ex-vaimon koira synnytti 8 pentua, jotka syntyivät liian aikaisin. Kukaan niitä ei jäänyt eloon. Olen jäänyt jälkeenpäin miettimään, kun ne hautasin, että ne syntyivät yhdessä ja niiden olisi pitänyt leikkiä ja kasvaa yhdessä. Kaikki ne siirtyivät"seuraavaan" elämään yhdessä vierekkäin. Koskaan heidän ei tarvinnut olla yksin. Jotenkin tuntuu vain siltä,että olisi kaikille paljon parempi kun häviäisin täältä maan päältä pois, ei minua kukaan täällä tarvitse.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmasti meillä jokaisella on tarkoituksemme täällä,varmasti monet tarvitsee sinua,kuten vanhempasi...tulevaisuudessa voit vielä löytää monta elämisen arvoista ihmistä,ja löydätkin kunhan vaan jaksat etsiä...voimia sinulle!
Paha olo on joskus ihan hyvä kirjoittaa ulos. Kyllä sinullekkin uusia ystäviä löytyy, nyt vain on tehtävä se surutyö entisestä avioliitosta ja se vie aikansa.
Voisitko ajatella mennä johonkin vapaaehtoistyöhön mukaan. Itsekkin kyselit ystäväpalvelusta. Esim. SPR:llä on tietääkseni eri paikkakunnilla ystäväpalveluja. Vaikka ei olisi sinun ikäistäsi niin siitä saa kumminkin elämäänsä sisältöä ja hyvää mieltä, kun sitä suo toiselle. Se ystäväpalvelu voi toimia kumminkin päin.
Sinulla on vielä paljon annettavaa tänne maailmaan.
Mitä ulkonäköön tulee jokainen on oma persoonansa joten älä takerru siihen ollenkaan.
Jos haluat jutella soita mielenterveysseuran puhelimeen.
käyppä näillä siuvilla:
www.mielenterveysseura.fi
Elämä voi olla ihan mielenkiintoistakin kun sen oikein oivaltaa. Se on suuri tuki kun on hyvät välit vanhempiin.
Hei! Siis miten voit luulla että olisi parempi jos olisit poissa? Tietenkään ei niin ole. Mitä tulee ulkonäköön niin tuskin voit kovin kauhean näköinen olla jos olet joskus päässyt naimisiinkin asti:) En voi oikein ottaa vakavasti tota sun juttua...
miten niin sun on vaikea ottaa tota mun juttua vakavasti. Pääsin naimisiin.... joopa joo. Se mei
dän avioliitto oli ihan pelkkä tapaturma. Ei se ole ulkonäöstä kiinni. ex-vaimo meni minun kanssa
naimisiin vain rahasta. Hän kun ei saanut mistään
muualta mitään, joten jonkun oli pakko hänet elät
tää. Joten siinä on vastaus siihen naimisiin pääsystä.
tekstiä mutta kokemuksesta voin sinulle sanoa.. että se on totta kun ei ole kavereita kamalaahan se. mutta jos edes yhden ihmisen onnistut löytämään elämääsi se jo tekee ihmeitä puolin ja toisin.
älä ole noin negatiivisella asenteella. nimittäin se jos joku karkottaa ihmiset. kun ole iloisempi ja ajattelet positiivisesti juttelet ihmisille rohkeasti niin ihmeitä voi tapahtua.
ja eikä se ole ulkonäöstä tai iästä kiinni jos joku sinuun sinuna tykästyy.. ettäs tiiät!;)
Niin en oikein ymmärtänyt... ainakin juttusi perusteella kuulostat ihan mukavalta ja olisi vaikea uskoa ettei kukaan susta pitäisi. En uskokaan:)
Niin olen sellainen mukava,yställinen ja tasapainoinen ihminen. Sen avioeron jälkeen en ole
tavannut yhtäkään tai uskaltanut tavata sellaista
ihmistä kuka pitäisi minusta. Yksinäisyys sattuu
pahasti, halu olisi kovas tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun kun sitä katsoo peliin, niin
syyn löytää helposi. Olen ruma!!!
Itse olen syyttänyt yksinäisyydestä sieluni lisäksi kasvojani ja ruumistani.Olen epätäydellisyyden ruumiillistuma.Olen vihannut itseäni ja vihaan usein vieläkin.Silti en usko että olen kovin poikeava muusta maailman massasta.Ehkä se että pidän itseäni usein arvottomana tekee minun oloni rumaksi.Se että en ole sosiaalisesti avoin laittaa minut toivomaan kaunista kuorta.Sellaista joka pysäyttäisi kadulla ihmisiä ja ehkä jopa saisi antamaan rakkautta.Jotain sellaista joka korvaisi hiljaisuuteni ja antaisi palan todellisesta luonteestani.
Loppujen lopuksi ei voi sanoa kuka on ruma.On totta että usein itseni mielestä olen ruma ja että sinä pidät itseäsi rumana, mutta ei voi tietää mitä muut ajattelevat.Enkä puhu pelkistä kasvoista vaan ajatuksista ja luonteesta.Monesti olen kohdannut ihmisiä tämäm saman ongelman edessä ja monesti olen todennut etteivät he ole rumia.Mikä sinussa on rumaa?Tiedän jo mikä sinussa on kaunista.Keskity siihen mikä on kaunista ja koita olla rohkea.Minun yksinäisyyteni johtuu kai useimiten siitä että sulkeudun yksinäisyyteen ja odotan muilta ihmisiltä liikoja.Ihmisiä täytyy olla valmis kohtaamaan.Älä anna periksi.Sinä et ole yhtään vähempi arvoinen kuin kukaan muukaan tässä maailmassa.Meidän kaikkien tulisi muistaa se.Itseni mukaan lukien.