Miten pitäisi suhtautua...

töissä?

Tapasin tosi kivan kumppaniehdokkaan. Olemme viettäneet mukavia hetkiä ja tulemme ihan kivasti toimeen. Nyt kuitenkin, mitä enemmän olen oppinut tuntemaan niin tällä toisella on hirmuinen kiire.
Viikon tuntemisen jälkeen julisti somessa olevan parisuhteessa. Sain kehoituksen käyttää tiettyä hajuvettä. Mies on paikalla aina ja kun ei ole niin pitäisi olla koko ajan luettelemassa omia tekemisiä.
On katsellut yhteistä asuntoa jo kahden viikon tuttavuuden jälkeen.
Hän ehdotti, että menisimme vaateostoksille yhdessä vaikka haluaisin ne katsoa kylläkin ihan itse.

Kun olen vieraillut hänen kotonaan niin exän tavaroita tulvii joka paikasta vaikka erosta on aikaa. Henkilökohtaiset hygieniatuotteet jne. Asunnossa on tosi paskaista ja koen, että minun kuuluisi alkaa siellä siivoamaan. En kuitenkaan tahtoisi. Jotenkin koen, että ei ole minun tehtävä siivota sitä exää pois ja ihan kuin tämä mies olisi luovuttanut.

Vietimme viikonlopun katsellen tästä eksästä noin sata miljoonaa kuvaa. Ehdotin elokuvaa ja vihdoin sen sitten sainkin, mutta niin myöhään, että nukahdin.

Mahdankohan olla jonkun sijaisena, enkä sittenkään omana itsenäni? Jotenkin alkaa vaan ahdistaa.Mies on kuitenkin ihan kiltti ja mukava.

5

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ällöö

      Jotenkin toivois, että ihmiset käsittelis ne eronsa ensin. Eikä ala muuttamaan toista sellaiseksi mihin on tottunut.

    • gjcfhvdhhhg

      Kannattaa varoa ihmisiä, joilla on kova kiire!
      Kuukausi pari on helppo esittää jotain sellaista mitä ei oikeasti ole...

      Tasapainoinen ihminen ei ala kahden viikon kuluttua katsomaan yhteistä asuntoa, oli sitten millainen tahansa. Viimeistään tuossa vaiheessa pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa!

      Nyt on varmaan vielä hyvä hetki viheltää peli poikki, ennen kuin tilanne muuttuu painajaiseksi.

    • Valitettavasti

      Kuulostaa läheisriippuvaiselta.

      Tee testi. Pyydä omaa vapaata aikaa, ja jos kysyy perusteluja sano rehellisesti mitkä asiat painostaa sinua.

      Jos reaktio on narsistinen ja älämölyä ym ym, niin minkäs sille mahtaa, tämä ihminen ei ole ilmeisesti vielä kasvanut ottamaan vastuuta omista asioistaan ja elämästään.

      Tietenkin voit lähteä "kasvattamaan" häntä, mutta voimavaroja se sinulta vie.

    • 1+6

      Pikaisen yhteenmuuton järjestely, ulkonäön muuttaminen, tekemistesi vahtiminen jne. kyllä kuulostavat siltä että mies on turhan kontrolloiva. Kannattaisi ainakin ottaa etäisyyttä ja katsoa mitä siitä seuraa.

      Satutko muuten tietämään miksi ja miten mies ja eksä erosivat? Luulisi näet että sopuisassa erossa eksä olisi hakenut tavaransa pois, mutta tietysti jos ero tapahtui niin että piti suurinpiirtein ikkunasta karata jotta pääsi pois...

    • töissää

      Noniin, palasin päivittämään tilanteen. Pari kuukautta tätä touhua katselin ja nyt olen valmis jatkamaan elämää eteenpäin. Jatkoin yritystä sillä meillä oli kuitenkin kivojakin hetkiä. Älämölöä ei tullut vaikka hetkittäin erossa olemme joutuneet vuorotyön takia olemaankin. Mutta olen ajoittain eri keskustelujen yhteyksissä vaikkapa shoppaillessa saanut kuulla infopätkiä joita en olisi halunnut kuulla. Tämä kaveri ehti siis kertomaan sellaista, että "kiva ettet ole kaunis. Olen malleja kokeillut niin paljon, että tiedän heidän olevan tyhmiä". Pidän silti itseäni kauniina vaikka ylipainoa on jonkun verran. Oli kuitenkin kurjaa kuulla kun luulin hänen pitävän minua kauniina. Yleensähän oma kulta on kaunis omissa silmissä vaikka mikä olisi.
      Ajoittain hän on kertonut pettäneensä kaikkia kolmea pitkää suhdettaan. Ajoittain hän on retostellut seksikumppanien määrillä ja aiemmilla seikkailuilla. Ja kun olen ihmetellyt miksi hän minulle lesottaa niin vastaus on ollut jotakuinkin kaikkeen, ettätämä on niin uutta, ettei tiedä miten käyttäytyä. Samaan aikaan viimevuoden deitti chattaili pitkin iltaa.
      Hänellä on lapsi olemassa josta on aikanaan isän oikeudet luopunut. Lapsen ikä on kuitenkin muuttunut joka kerta kun asiasta on puhunut.
      Peseytymisessä huomasin ongelmia, kun tämä ihminen alkoi haisemaan. Hän ei tiennyt, että saippuaa pitäisi käyttää myös kainaloihin. En tiedä onko tietämättömyyttä vai onko tahallista ärsytystä vai mikä.
      Nämä petikaveriröyhistelyt ovat tulleet joka kerta kun iltavuoro on alkanut lähestymään. Koin, että hän ruokkii mustasukkaisuutta tahalleen.
      Asuntonsa oli tosiaan täynnä naisten juttuja kuukautissuojista kirjahyllyssä lähtien. Siellä ei oltu siivottu varmaan vuosiin.
      Kun päätin suhteen niin hän mainitsi vielä minulle, ettei häntä hänen entinen elämänsä häirinnyt vaan kummallista oli, että minua häiritsi.
      Nyt hengähdän hetken ja jatkan elämää toivoen, että törmäisin tasapainoisempaan ihmiseen.
      Kiitos kommentoijille ja hyvää kevättä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe